Väitöskirjan taitto ja julkaiseminen terveystieteiden tiedekunnassa
Last modified: 19.05.2026
TulostaTältä sivulta löydät terveystieteiden tiedekunnan ohjeet väitöskirjasi käsikirjoituksen viimeistelyyn, taittamiseen, julkaisemiseen yliopiston sarjassa sekä painettujen ja sähköisten kappaleiden jakeluun. Tutustu ohjeisiin hyvissä ajoin.
Käsikirjoituksen viimeistely ja taitto
Kun olet saanut väittelyluvan, viimeistele käsikirjoitus sisällöllisesti ja kieliasultaan painokuntoon:
- Tee käsikirjoitukseen tarvittavat korjaukset esitarkastuslausuntojen pohjalta.
- Tarkista huolellisesti otsikointi, sisällysluettelo ja lähdeluettelo. Varmista, että käsikirjoitus on viimeistelty ja virheetön.
- Laadi suomen- ja englanninkieliset tiivistelmät, mikäli et ole tehnyt niitä jo esitarkastusvaiheessa. Valmiissa väitöskirjassa tulee olla molemmat tiivistelmät.
Huolehdit itse väitöskirjasi taitosta ja julkaisukuntoon saattamisesta. Käytä valmista, saavutettavuusdirektiivin mukaista taittopohjaa (docx) mielellään jo siinä vaiheessa, kun aloitat väitöskirjan kirjoittamisen.
Taittopohjan saat käyttöösi näin:
- Kirjaudu UEF-tunnuksillasi.
- Avaa dokumentti selaimessa ja tallenna tiedosto itsellesi.
- Tämän jälkeen voit muokata tiedostoa vapaasti.
Artikkeliväitöskirjan uudelleenjulkaisuluvat
Artikkeliväitöskirja julkaistaan täydellisenä vain, jos olet saanut artikkeleiden alkuperäisiltä kustantajilta kirjallisen luvan uudelleenjulkaisuun yliopiston sarjassa. Ilman lupaa julkaistaan vain yhteenveto-osa.
Julkaisun tekijänä vastaat itse kaikkien uudelleenjulkaisulupien sekä muiden mahdollisten tekijän- ja julkaisuoikeuksien hankkimisesta. Toimi näin:
- Pyydä uudelleenjulkaisulupaa suoraan artikkelin alkuperäiseltä kustantajalta. Monilla kustantajilla on omilla sivuillaan tätä varten luotu verkkolomake. Jos sellaista ei ole, voit käyttää UEF:n lupapohjaa.
- Pyydä lupa samalla sekä painettuun että sähköiseen uudelleenjulkaisuun – näin vältät erillisen lupakierroksen myöhemmin.
- Hanki luvat mahdollisimman varhain. Voit hoitaa ne jo artikkelien alkuperäisessä julkaisuvaiheessa, mutta viimeistään käsikirjoituksen viimeistelyvaiheessa.
Jos väitöskirjasi on ns. kappaleväitöskirja, varmista alkuperäisartikkelin kustantajalta, että jo julkaistun artikkelin muokkaaminen on sallittua. Tämä koskee myös ulkoasuun liittyvää teknistä muokkausta.
Väitöskirjan julkaiseminen
Kun olet saanut tiedekunnalta väittelyluvan, voit aloittaa väitöskirjasi julkaisuprosessin. Saat tiedon väitöskirjasi toimittajasta (editorista) väittelylupapäätöksen yhteydessä. Ota yhteyttä editoriisi, niin hän ohjaa sinut julkaisuprosessissa eteenpäin. Väitöskirja on julkaistava vähintään 7 päivää ennen väitöstilaisuutta, ja sinun on huolehdittava, että se on siihen mennessä nähtävissä joko yliopiston kirjastossa tai sähköisessä muodossa.
Julkaisulupa ja julkaisusopimus
- Sovi tapaamisaika julkaisusarjan toimittajan kanssa.
- Tapaamisessa laaditaan julkaisusopimus, jossa määritellään ensipainosmäärä.
- Editori lähettää sopimuksen kirjaston julkaisupalvelulle: [email protected].
- Kirjasto lähettää sinulle sähköisen allekirjoituspyynnön UEF Signin kautta.
Jos väitöskirjasi on artikkeliväitöskirja, toimita kirjastolle myös kopiot artikkeleiden uudelleenjulkaisuluvista.
Sarjaan ilmoittamisen ja väitöspäivän välillä on oltava vähintään 6 viikkoa, jotta taitolle ja painatukselle jää riittävästi aikaa.
Sähköinen ja painettu julkaisu
Väitöskirja julkaistaan yleensä sekä painettuna että sähköisessä muodossa. Erillistä sähköisen julkaisemisen sopimusta ei tarvita. Sähköistä julkaisemista voit viivyttää, jos se on tekijänoikeussyistä tarpeen. Sähköiset väitöskirjat julkaistaan kirjaston eRepo-palvelussa.
Terveystieteiden tiedekunnan julkaisusarja
Terveystieteiden tiedekunnan väitöskirjat julkaistaan sarjassa Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences. Julkaisusarjan toimittaja päättää tekstin muotoilusta julkaisusarjan taittopohjan ja tiedekunnan julkaisuohjeiden mukaisesti.
Väitöskirjan CC-lisensointi
Itä-Suomen yliopiston avoimen tieteen ja tutkimuksen linjauksen mukaan julkaisut suositellaan julkaistavaksi Creative Commons (CC)-lisenssillä. Jos väitöskirjasi on artikkeliväitöskirja, CC lisenssi koskee ainoastaan yhteenveto-osuutta. Jos kyseessä on monografiaväitöskirja, voit lisensoida koko teoksen. Vastaat itse siitä, että väitöskirjasi on lisensoitavissa, ja valitset siihen sopivan CC-lisenssin.
Väitöskirjan lisensoimiseksi sinun tulee täyttää julkaisusopimuksen lisäksi tarkastuslista (linkki). Tarkastuslistaan on koottu keskeisiä seikkoja, jotka tulee huomioida ennen väitöskirjan CC-lisensointia ja siihen liittyvän sopimuksen solmimista. Editori lähettää tarkastuslistan ja väitöskirjan julkaisusopimuksen kirjaston julkaisupalveluille osoitteeseen: [email protected]. Kirjasto lähettää sähköisen allekirjoituspyynnön.
Merkitse valitsemasi CC-lisenssi väitöskirjaan samalle sivulle, jolla näkyvät julkaisun ISBN-numerot ja editorit tai sovi sarjan editorin kanssa poikkeuksesta. Kirjan sisältöön liitettävät CC-lisensointi lausekkeet löydät täältä (tässä linkki tiedostoon).
Julkaisusarjan toimittajat
- A. I. Virtanen -instituutti ja biolääketieteen yksikkö: Tarja Malm
- Farmasian laitos: Veli-Pekka Ranta
- Hoitotieteen laitos ja hammaslääketieteen yksikkö: Päivi Kankkunen
- Kliinisen lääketieteen yksikkö ja kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö: Jari Halonen, Ville Männistö ja Toni Rikkonen
Toimittaja tarkistaa käsikirjoituksestasi seuraavat asiat
- Väitöskirjan kieliasu on moitteeton (kielentarkastus on tehty tarvittaessa).
- Käsikirjoitus noudattaa julkaisusarjan taittomallia ja tiedekunnan julkaisuohjetta.
- Luvat mahdollisten artikkeleiden uudelleenjulkaisemiseen on saatu.
Sarjanumero ja painattaminen
- Pyydä julkaisullesi sarjanumerot kirjastosta ISBN-tunnusten pyyntö -lomakkeella.
- Toimita väitöskirjan käsikirjoitus sekä kansiin tulevat tekstit ja kuvat painoon.
- Tarkista väitöskirjan koevedos. Ensimmäisen koevedoksen voit pyytää painotalolta sähköisessä muodossa (esim. pdf).
- Lopullinen vedos tehdään painovalmiista tiedostosta kirjan lopulliseen kokoon ja ulkoasuun.
Painatusmäärä ja painatuskulujen korvaus
Terveystieteiden tiedekunnassa väittelijänä huolehdit seuraavien kappaleiden painatuksesta:
- Vastaväittäjän ja kustoksen kappaleet
- Yliopiston jäsenille (esim. oman oppiaineen professoreille) jaettavat kappaleet
- UEF-kirjaston riiputus-, arkisto- ja kokoelmakappaleet (3 kpl) – PunaMusta hoitaa postituksen Snellmanian kampuskirjastoon
- Vapaakappaleet Helsingin Kansalliskirjastoon (6 kpl) – PunaMusta hoitaa postituksen
- Mahdollisesti muille jaettavat kappaleet (päätät itse määrän)
Painatuskulujen korvaus tiedekunnan kautta
Tilaa painatus tiedekunnan sopimuskirjapainosta (PunaMusta). Ilmoita tilauksesi yhteydessä, että painatuskuluista lähetetään maksimissaan 400 € (sis alv.) lasku suoraan Terveystieteiden tiedekuntaan. Mikäli painatuskulu on alle 400€, voidaan koko lasku lähettää tiedekunnalle.
Yli 400 € menevät kulut maksat itse. Laskun viitteeksi ilmoita:
- nimesi
- väitöspäivämäärä
- kustannuspaikka 2940000
Voit painattaa väitöskirjasi haluamassasi painotalossa, jos maksat painatuksen kokonaan itse. Tällöin huolehdit myös kaikesta jakelusta itse, mukaan lukien riiputus-, arkisto- ja vapaakappaleet.
Väitöskirjan tilausohjeet löydät UEF:n intrasta (vaatii UEF-kirjautumisen).
Väitöskirjojen jakelu
Vastaat väitöskirjojen jakelusta itse, ellei toisin ole mainittu.
Kirjastojakelu
Huolehdi siitä, että painotalo toimittaa painetun väitöskirjan oman kampuksesi kirjastoon julkisesti nähtäväksi vähintään 7 vuorokautta ennen väitöstilaisuutta.
- PunaMustan painopalvelut: PunaMusta toimittaa kirjastolle riiputus-, arkisto- ja kokoelmakappaleet automaattisesti.
- Muu painotalo: Vastaat itse kaikista kirjastolle toimitettavista kappaleista.
Sähköinen versio kirjastolle
Yliopiston sopimuskirjapaino toimittaa sarjoissa julkaistavat teokset sähköisessä muodossa kirjastoon. Jos käytät toista painotaloa, muistuta painotaloa tästä velvoitteesta. Sähköinen versio toimitetaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen [email protected].
Kappaleiden toimitus vastaväittäjälle, kustokselle ja muille
Toimita väitöskirja vastaväittäjälle ja kustokselle hyvissä ajoin ennen väitöstilaisuutta. Tapana on toimittaa väitöskirja myös oman tiedekunnan dekaanille sekä oman oppiaineen professoreille.
Dekaanille voit toimittaa väitöskirjan sähköisesti joko lähettämällä linkin kirjaston sähköiseen väitöskirja-arkistoon, tai lähettämällä väitöskirjan pdf-liitteenä.
A.I.Virtanen -instituutin väittelijät
Väitöskirjan painatuksen yhteydessä pyydä painoa lähettämään Photoshop-yhteensopiva kopio väitöskirjasi kannesta Kehysliike Salliseen ([email protected]).
Seppo Ylä-Herttualan ja Minna Kaikkonen-Määtän tutkimusryhmien väittelijät tarvitsevat kaksi kopiota väitöskirjan kannesta. Väitöskirjan kansi ja väittelijän kuva kehystetään ja laitetaan A.I. Virtanen -instituutin seinälle (kokoushuone 3118.2).