Tarkenna hakuasi

8691 LL Opas Kuulustelun tulosten ilmoittaminen

Kuulustelujen tulosten ilmoittaminen

Lääketieteen ja hammaslääketieteen koulutusohjelmien tenttitulokset julkistetaan pääsääntöisesti Moodlessa käyttäen opiskelijan numerokoodia ja ohjeiden mukaisesti ilmoitustauluilla.

TS 34§ Kuulustelun tulosten julkistaminen
Kuulustelun tulos on julkistettava viimeistään kolmen (3) viikon kuluttua suorituksesta yliopiston sähköisessä opiskelija- ja opintosuoritusrekisterissä. Dekaani, opetusta antavan erillis- ja palvelulaitoksen johtaja tai opinto- ja opetuspalveluiden johtaja voi erityisestä syystä pidentää aikaa. Kuulustelun tulos on kuitenkin ilmoitettava viimeistään kuukauden kuluttua suorituspäivästä. Määräajasta poikkeamisesta on ilmoitettava kolmen (3) viikon kuluessa suorituspäivästä.
Sähköiseen opintosuoritusrekisteriin merkitään tieto sekä hyväksytyistä että hylätyistä suorituksista. Ilmoitustaululle toimitetaan tieto arvosanajakaumasta, hylättyjen lukumäärästä sekä siitä, milloin ja missä opiskelijalla on tilaisuus tutustua opintosuoritustensa arviointiin.
Essee, luentopäiväkirja tai muu vastaava suoritus tulee jättää tarkastajalle asetettuna määräaikana. Opintosuorituksen tulos on julkistettava kolmen (3) viikon kuluttua määrä-päivästä.
Määräaikoihin ei lueta jaksoja, jolloin opetusta ei rehtorin päätöksen mukaisesti anneta, eikä 15.6. - 15.8. välistä aikaa.
Mikäli kuulustelun arvioinnissa on ollut useita opettajia eikä arviointi ole tapahtunut yh-teistyönä, kunkin tehtävän arvostelleen opettajan nimi on ilmoitettava.

TTtdk PM 16 § Opintosuoritusten julkisuus
Opinnäytteitä lukuun ottamatta opintosuorituksia ei saa luovuttaa tai näyttää laitoksen henkilökuntaan kuulumattomille eikä muutoinkaan julkaista ilman opiskelijan lupaa.
Tiedekunnassa tehtävät syventävät työt, lopputyöt, kandidaatin tutkielmat, pro gradu –tutkielmat, lisensiaatintutkimukset ja väitöskirjat ovat julkisuuslain mukaisia julkisia asiakirjoja.