Oppiminen, opiskelustrategiat ja -tyylit

Eri teoriat määrittelevät oppimisen eri tavoin. Yhteistä niille kaikille on, että oppimisen tuloksena tapahtuu yleensä muutos – joko oppijan tiedoissa tai taidoissa. Oppiminen siis tässä suhteessa eroaa muistamisesta. Oppimista kuvataan usein prosessina, jossa uutta tietoa valikoidaan ja havainnoidaan ja lopuksi liitetään vanhaan, jo olemassa olevaan tietoon. Oppimista helpottaa, kun muistissa oleva tieto on jäsentynyttä ja ymmärrettävää. Suuri määrä irrallista tietoa ei auta oppimisessa.

Oppimiseen vaikuttavat monet asiat, kuten aikaisemmat tiedot ja kokemukset, motivaatio, tavoitteet sekä odotukset. Heikko motivaatio tai huonot kokemukset heikentävät oppimista. Vaikka oppiminen ei aina ole tietoista toimintaa, on se kuitenkin taito, jota voi tietoisesti oppia lisää ja harjoitella. Taitava oppija pystyy tarkastelemaan itseään oppijana sekä pohtimaan ja muuttamaan omia toimintatapojaan.

Oppimisesta voidaan erotella kaksi strategiaa: pintasuuntautunut ja syväsuuntautunut oppiminen. Pintasuuntautuneella oppimisella tarkoitetaan ulkoa oppimista. Pintasuuntautunutta oppimista tarvitaan, kun tutustutaan uuteen aiheeseen, sen käsitteisiin ja perusteisiin. Pintasuuntautuneessa oppimisessa asiaa ei välttämättä tarvitse ymmärtää, riittää että sen pystyy toistamaan sellaisenaan. Pintasuuntautunut oppiminen ei usein yliopisto-opinnoissa riitä, etenkin jos tarvitaan laajempaa ymmärrystä tai opittavan aineksen soveltamista. Tällöin tarvitaan syväsuuntautunutta oppimista. Syväsuuntautuneessa oppimissa opittava aines liitetään jo johonkin olemassa olevaan tietoon. Syväsuuntautuneessa oppimisessa pyrkimyksenä on ymmärtää opittava kokonaisuus ja sitä kautta saada se haltuun. Tavoitteena myös on, että asiasta pystyy kertomaan omin sanoin.

Jokaisella on oma tapansa hankkia ja käsitellä tietoa. Oppimistyylit kehittyvät läpi eliniän ja ne voivat vaihdella opiskelutilanteen mukaan. Oppimistyyli vaikuttaa siihen, millaisia opiskelutekniikoita kannattaa suosia. Oppimistyyleistä on olemassa erilaisia luokitteluja. Kannattaa muistaa, että yleensä jokaisen yksilöllinen tyyli on sekoitus eri tyylejä. Alla on esitelty aistien perusteella tehty luokittelu, joka on yleisimmin käytetty. Oppimistyylejä voidaan myös jaotella kokeellisen oppimisen teorian (David A. Kolbin) mukaan, jota Peter Honey ja Alan Mumford kehittelivät eteenpäin. Tämän teorian mukaan oppija voi tyyliltään olla osallistuja, tarkkailija, päättelijä tai toteuttaja.

Aisteihin perustuva oppimistyylien luokittelu (Marcia L. Conner)

Visuaalisen tyylin omaava oppii parhaiten näkemällä ja katselemalla. Usein visuaalista tyyliä käyttävää auttaa oppimisessa se, että opittava aines on luettavassa tai katseltavassa muodossa esim. kuvioina tai kuvina. Myös tekstin alleviivaus ja muut korostuskeinot sekä omat hahmotelmat voivat auttaa. Eri värien käyttö esimerkiksi alleviivauksissa voi helpottaa muistamista.

Auditiivinen henkilö taas oppii parhaiten kuulemalla ja puhumalla. Hänelle on tärkeää, että esitys etenee loogisesti ja hän usein muistaa hyvin tarinat. Ääneen lukeminen, oman puheen nauhoittaminen, keskustelut muiden kanssa tai ryhmässä opiskelu voivat auttaa asioiden oppimisessa.

Kinesteettistä tyyliä käyttävä taas oppii parhaiten itse tekemällä tai kokeilemalla. Hänelle havainnollisuus ja ”mukava fiilis” oppimistilanteessa auttavat. Pitkä paikallaan istuminen voi puuduttaa. Kinesteettisen tyylin omaavalle tärkeää on, että hän voi tehdä itse. Tekeminen voi olla muistiinpanojen tekemistä, kirjoittamista, askartelua. Myös liike ja liikkuminen voivat auttaa asioiden mieleen painamisessa.

Katso oppimistyylitesti.