Ohjaussuunnitelma on sinun ja ohjaajiesi välinen dokumentti. Suunnitelmassa sovitte keskinäisestä työnjaosta, ohjauksen käytännöistä ja työskentelytavoista, sekä miten ja millä aikataululla tutkimusta tehdään. Kun laaditte suunnitelmaa, keskustelkaa keskinäisistä odotuksista ja sitoumuksista yhteiseen työskentelyyn. Ohjaussuunnitelmassa sovitaan muun muassa, mille ajanjaksolle kukin ohjaaja sitoutuu tukemaan väitöskirjatutkimuksen työn edistymistä. Täysipäiväisesti työskennellen suunnitelma tehdään 3–4 vuoden ajanjaksolle. Itä-Suomen yliopistossa ohjaussuunnitelman laatiminen on ollut pakollista kaikissa uusissa ohjaussuhteissa syyskuusta 2024 alkaen.
Ohjaussuunnitelma pohjautuu TENK:n suosituksiin Tutkimuseettisiä näkökohtia väitöskirjan ohjaus- ja tarkastusprosessiin. Ennen keskusteluja ja suunnitelman laatimista on hyvä tutustua huolellisesti väitöskirjatutkijan ja ohjaajan vastuisiin, velvollisuuksiin ja oikeuksiin. Ohjaajiesi kanssa käydyt keskustelut tutkimuksesi keskeisistä tekijöistä ja vaiheista tekee näkyväksi edistymisesi ja osa-tavoitteiden saavuttamisen.
Ohjaussuunnitelman laatiminen
Lataa halutessasi ohjaussuunnitelmapohja (avautuu uuteen välilehteen). Pohjassa on havainnollistettu artikkeliväitöskirjaa tekevän väitöskirjatutkijan ohjaussuunnitelmaa. Pohja on kuitenkin vain yksi mahdollinen malli – voitte laatia oman tai muokata mallisuunnitelmaa vastaamaan yksilöllistä väitöskirjaprojektiasi. Esimerkiksi kun tutkimuksesta kirjoitetaan monografiaväitöskirja, keskustelkaa, miten tutkimusprosessin vaiheet ja kirjan luvut jäsennetään suunnitelmaksi ja välitavoitteiksi.
Keskustelkaa väitöskirjaprosessin eri osa-alueista. Laatikaa ohjaussuunnitelma alla olevien suositusten avulla yhdessä ohjaajiesi kanssa. Kirjatkaa suunnitelmaan otsikoiden alle tarkemmat kuvaukset ratkaisuista ja käytännöistä, jotka yhdessä sovitte. Keskustelun tueksi voitte katsoa tutkijakoulutuksen palveluiden järjestämän aamukahvitilaisuuden tallenteen. Päivätkää suunnitelma. Suosittelemme, että tallennatte ensimmäisen version sekä myöhemmin päivittämänne versiot erikseen. Näin suunnitelmaversioita voi hyödyntää reflektiossa tunnistamaan vahvistunutta osaamista, tunnistamaan prosessin haastekohtia, hiomaan toimivia käytäntöjä ja juhlistamaan osatavoitteita. Suunnitelma jää teille itsellenne, ellei toisin sovita.
Ohjaussuunnitelmaa on tarkoitus päivittää ja täydentää säännöllisesti vuosittain, kun suunnitelmat tarkentuvat. Ohjaussuunnitelma on tärkeä päivittää myös, jos ohjausryhmä muuttuu tai jos tutkimussuunnitelma tai tavoiteaikataulu muuttuvat olennaisesti. Mikäli tutkimussuunnitelmassa on käsitelty alla listatut asiat, niitä ei tarvitse ohjaussuunnitelmassa välttämättä toistaa.
Tohtorin tutkinnon tavoitteet ja aikataulu
- Keskustelkaa väitöskirjaprosessista kokonaisuutena ja mitä vaiheita se pitää sisällään. Kirjatkaa ne ensimmäiseen taulukkoon, jos käytätte mallipohjaa.
- Kirjatkaa (toiseen taulukkoon) väitöskirjaprosessin tavoitteet ja aikataulu konkreettisilla osatavoitteilla. Prosessi kannattaa vaiheistaa osiin. (Mallipohjassa taulukon jaottelu kolmeen osaan perustuu YPJ-malliin, jossa työsuhteessa olevien väitöskirjatutkijoiden palkka tarkistetaan taulukon mukaisissa vaiheissa.)
- Keskustelkaa opintojen sisällöstä ja aikataulutuksesta. Laatikaa henkilökohtainen jatko-opintosuunnitelma, jossa huomioitte väitöskirjatutkimuksen, osaamisen vahvistamisen ja jatkouran tavoitteet. Henkilökohtaista jatko-opintosuunnitelmaa voi ja kannattaa päivittää tavoitteiden tarkentuessa.
- Jos väitöskirjatutkimukseen liittyy kaksoistutkinnon suorittaminen, aloittakaa kaksoistutkintoa (cotutelle) koskevan sopimuksen valmistelu.
- Tarvittaessa sopikaa ja kirjatkaa myös väitöskirjatutkimuksen ulkopuoliset akateemiset tehtävät ja niihin käytettävä aika (esimerkiksi opetus, opinnäytetyön ohjaus, muut tutkimushankkeet, konferenssien järjestäminen).
Ohjaus
- Listatkaa väitöskirjatutkimukseen ja sen ohjaamiseen osallistuvat henkilöt, heidän roolinsa ja keskinäinen työnjakonsa (esimerkiksi tarvittava erityisosaaminen, ohjauksen osa-alueet ja tuki ulkomaisesta yliopistosta).
- Keskustelkaa ja kirjatkaa keskinäiset odotukset esimerkiksi väitöskirjatyön tavoitteista, tutkimushankkeesta, ajankäytöstä, väitöskirjatutkimuksen aikataulusta sekä edellisiä tukevista toimenpiteistä, toimintatavoista, uratavoitteista ja ohjauksen kestosta.
- Sopikaa väitöskirjaohjauksen periaatteet, kuten tapaamisten tiheys ja yhteydenpidon tavat, koollekutsuminen, tapaamisiin valmistautuminen ja jälkitoimet (esim. asialistat ja muistiot) sekä etenemisen seuranta.
- Ohjauskokoonpanon muutokset on mahdollista päivittää tarvittaessa (dekaani vahvistaa).
Tutkimuksen tekeminen
- Sopikaa tutkimusaineiston keruusta, arkistoinnista ja jatkokäytöstä. Tutkimusaineistonhallintasuunnitelman laatiminen on suositeltavaa.
- Sopikaa aineiston käytöstä ja omistajuudesta. Lisätietoja aiheesta Aineistonhallinnan käsikirjasta.
- Tarkistakaa tutkimukseen liittyvät tietosuojavelvoitteet.
- Käykää läpi tutkimusetiikkaa sekä hyvän tieteellisen käytännön periaatteet ja niiden toteuttaminen tutkimuksen arjessa (esimerkiksi menetelmien valintaan liittyen).
- Tarkistakaa tarvittavat tutkimusluvat tai eettisen ennakkoarvioinnin tarve.
- Laatikaa tarvittaessa sopimukset yhteistyötahojen kanssa (vastuu on ohjaajalla).
- Tunnistakaa tutkimuksen toteuttamisen riskit ja laatikaa mahdollinen varasuunnitelma.
Rahoitus ja muut resurssit
- Suunnitelkaa mistä rahoitusta haetaan ja milloin. Sopikaa rahoitushakemusten lausuntojen laatimisesta (kuka ja milloin eli esimerkiksi, kuinka paljon ennen hakuajan päättymistä ohjaaja tarvitsee pyynnön lausunnon kirjoittamisesta).
- Keskustelkaa ja sopikaa muista tutkimuksen edellyttämistä resursseista (esimerkiksi kielentarkastus, open access -maksut, hankerahoituksen pituus, avustava henkilökunta).
Julkaiseminen ja kirjoittajuus yhteisartikkeleissa
- Sopikaa yhteisartikkeleiden kirjoittajuudesta. Lisätietoa TENK:n julkaisusta Tieteellisten julkaisujen tekijyydestä sopiminen.
- Keskustelkaa tieteellisistä tavoitejournaaleista ja sopikaa alustavasti osajulkaisujen julkaisufoorumit.
Liikkuvuus
- Keskustelkaa mahdollisista liikkuvuusaktiviteeteista, kuten tutkijavaihto, tutkimusvierailut, konferenssien ajoitus ja niiden rahoitus
Ura ja työelämäyhteistyö
- Keskustelkaa väitöstutkimuksen edetessä uratavoitteista ja kirjatkaa tavoitteet vuosittain päivitettäväksi urasuunnitelmaksi (URA-T työkalun avulla).
- Keskustelkaa työelämäyhteistyömahdollisuuksista (esimerkiksi yritysyhteistyö, mentorointi).
Muut asiat
- Huomioikaa ohjeet ohjaukseen liittyvien ja muiden mahdollisten ristiriitatilanteiden ratkaisemisesta yliopistossa (yliopiston ja tiedekunnan / tohtoriohjelman ohjeet esimerkiksi UEF-kompassi, tutkimuseettinen tuki).