Urapalvelut on apunasi koko opintojen ajan, kun tarvitset opiskeluun, uraan ja
työelämään liittyvissä pohdinnoissasi asiantuntevaa tukea, luottamuksellista keskustelukumppania tai neuvoja työnhakuun. Tutustu urapalvelujen tarjontaan ja tule rohkeasti mukaan opintojaksoille tai varaa aika uraohjaajan kanssa keskusteluun!
Urapalvelut opiskelijoille
Opiskelijoiden palautteita urapalveluista
- ”Itseopiskelujaksolla tekemäni urasuunnitelman ansiosta minulla on nyt luottavaisempi olo opintojen suhteen. Kurssilla omat uratavoitteeni selkiytyivät ja sain myös selkeän kuvan siitä, millaista työelämäosaamista minulla jo on ja mitä minun tulee vielä kehittää.”
- ”Työnhaun kurssi oli erittäin hyödyllinen jopa tällaiselle pitkään työelämässä olleelle sekä paljon hakemuksia lähettäneelle ja haastatteluissa käyneelle, niin varmasti todella tarpeellista tietoa saa henkilö, joka suuntaa ensimmäistä kertaa työelämään.”
- “Harjoituskurssi oli hyvä lisä itseopiskelujaksolle. Parasta oli kun kuulin, että toiset opiskelijat pohtivat ihan samoja asioita kuin mitä itse pohdin. Tunnelma ryhmässä oli rento ja harjoitukset toivat paljon itsevarmuutta ja motivaatiota opintoihin sekä tulevaan työnhakuun.”
- ”Uraohjaajan luo juttusille mennessä odotin, että saan lähinnä vinkkejä erilaisista alani työmahdollisuuksista. Keskustelu herätteli kuitenkin ajattelemaan mitä juuri minä haluan elämältäni ja sainkin ihan yllättäen uusia oivalluksia itsestäni ja mahdollisuuksistani. Pakko sanoa, että varsin innostuneena lähdin tutkimaan lisää uraohjaajan antamia linkkejä ja luottamus omaan työllistymiseen parani huimasti.”
Urapalvelujen yhteystiedot
Sähköpostiosoite: urapalvelut(at)uef.fi
Joensuun kampus
käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora-rakennus, sisäänkäynti A, 1. krs
postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Urapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu
Henkilöstö
Kirsi Vallius-Leinonen
Outi Suorsa
Hanna Reinikainen
Kuopion kampus
käyntiosoite: Yliopistonranta 1 C, Canthia -rakennus, 2. krs (Oppari), huone 2160
postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Urapalvelut, PL 1627, 70211 Kuopio
Henkilöstö
Janne Saarela

