Tällä sivulla löydät Itä-Suomen yliopiston vaihto-opiskelupaikkojen hakuajat. Hakuajat koskevat hakuprosessin ensimmäistä vaihetta, eli hakemustasi Itä-Suomen yliopistolle. Toisen vaiheen eli kohdeyliopistoon hakemisen aikataulut ovat aina yliopistokohtaisia – saat ohjeet toisen vaiheen hakemusta varten kansainvälisiltä liikkuvuuspalveluilta tai suoraan kohdeyliopistolta, kun sinut on valittu UEF:n ehdokkaaksi.
Muut ohjeet hakemiseen ja valintakriteerit löydät sivulta Yleisiä ohjeita hakemiseen.
Hakukierrokset lukuvuodessa
Itä-Suomen yliopistossa on kaksi ensisijaista hakukierrosta (marraskuu ja helmikuu) ja kaksi täydennyshakukierrosta (toukokuu ja syyskuu). Suosittelemme hakemaan vaihtoon toivotun vaihto-ohjelman ensisijaisella hakukierroksella, jolloin suurin osa paikoista on haettavissa. Hakuajat ovat lukuvuosittain samat.
Hakukierroksen päättymispäivä voi muuttua viikonpäivästä riippuen. Mikäli 15. päivä osuu viikonlopulle tai pyhäpäivälle, hakuaikaa on usein jatkettu seuraavaan arkipäivään klo 15 saakka.
| Hakukierros | Ajankohta | Vaihto-ohjelmat | Mille ajalle voi hakea |
| Marraskuun haku (ensisijainen) | 1.-15.11. | Kahdenvälinen vaihto, ISEP Exchange, North2north. | Seuraavan lukuvuoden syys- tai kevätlukukausi tai koko lukuvuosi. |
| Helmikuun haku (ensisijainen) | 1.-15.2. | Erasmus+, YUFE Allianssi, Nordplus/Nordlys. Lisäksi täydennyshaku kahdenväliseen vaihtoon ja mahdollinen täydennyshaku North2north-vaihtoon. | Eurooppa: Seuraavan lukuvuoden syys- tai kevätlukukausi tai koko lukuvuosi. Kahdenvälinen vaihto: seuraavan lukuvuoden kevätlukukausi (rajallinen määrä kohteita myös syyslukukaudelle). |
| Toukokuun täydennyshaku | 1.-15.5. | Kaikki ohjelmat, joissa on edellisten hakujen jälkeen täyttämättä jääneitä kohteita. | Seuraavan lukuvuoden kevätlukukausi. |
| Syyskuun täydennyshaku | 1.-15.9. | YUFE Allianssi, rajallinen määrä muiden ohjelmien kohteita. | Seuraava kevätlukukausi (saman lukuvuoden aikana). |
Tärkeää
Kaikki kohdeyliopistot eivät ole mukana jokaisella hakukierroksella. Tarkista aina hakuilmoituksesta, mitkä kohteet ovat haettavissa kullakin kierroksella.
Hakuilmoitukset julkaistaan aina ennen kunkin hakukierroksen alkamista sivulla Vaihto-opiskelun hakuilmoitukset.
Open YUFE -vaihto: hakukelpoisuus
Jos haet Open YUFE -vaihtoon, sinulla on oltava ajantasainen ja voimassaoleva Open YUFE -oikeus, jotta olet hakukelpoinen. Lisätietoja Open YUFE -oikeudesta löydät YUFE Allianssin Kamu-sivulta.
Hakuajan päättymisestä
Hakuaika päättyy pääsääntöisesti hakukierroksen viimeisenä päivänä kello 15:00 Suomen aikaa. Hakuajan tarkka kesto ja mahdolliset poikkeukset ilmoitetaan aina hakuilmoituksissa – lue ne huolellisesti ennen hakemuksen aloittamista.
Muista
- Hakemusta ei voi lähettää hakuajan päättymisen jälkeen, vaikka olisit aloittanut sen ennen ajan umpeutumista.
- Haku päättyy iltapäivällä, jotta kansainväliset liikkuvuuspalvelut ehtivät auttaa teknisissä ongelmissa viime hetkeen saakka.
- Jos hakukierroksen viimeinen päivä osuu viikonlopulle, hakuaikaa on voitu jatkaa seuraavaan arkipäivään – tarkista päivä hakuilmoituksesta.
- Älä jätä hakemusta viime päiville tai viimeisille minuuteille – kansainväliset liikkuvuuspalvelut eivät vastaa internet-yhteyteen, aikaeroihin tai muihin teknisiin ongelmiin liittyvistä viivästyksistä.
- On kokonaan sinun vastuullasi saada hakemus valmiiksi ja lähetettyä ennen hakuajan päättymistä.
Lyhyiden vaihtojen ja harjoitteluapurahojen haut
Lukukausi- tai lukuvuosimittaisten vaihtojen lisäksi voit hakea apurahoja myös lyhyisiin ulkomaanjaksoihin ja harjoitteluihin lukuvuoden ympäri. Hakemus tehdään SoleMOVE-järjestelmässä.