Opinnäytteen muodot
Terveystieteiden tiedekunnassa syventävien opintojen opinnäytetyön voi tehdä jollakin seuraavista tavoista:
- Kokeellisen, kliinisen tai muun empiirisen tutkimus- tai kehittämistyön tekeminen ja raportin kirjoittaminen tutkimus- tai kehittämistyöstä.
- Referee-käytännön mukaisessa tieteellisessä julkaisusarjassa julkaistava alkuperäisartikkeli, ns. artikkeliopinnäyte.
- Laaja, systemaattinen kirjallisuuskatsaus.
Artikkelimuotoisen opinnäytteen tekijän tulee pääsääntöisesti olla artikkelin jakamaton ensimmäinen kirjoittaja. Muussa tilanteessa tulee asiasta laatia yhdessä pääohjaajan kanssa kirjallinen selvitys, joka toimitetaan työn hyväksymisprosessiin liittyen muiden asiakirjojen ohessa laitosjohtajalle arvioitavaksi. Artikkeliksi tarkoitettu opinnäyte voidaan hyväksyä siinä vaiheessa, kun artikkelin käsikirjoitus on valmis lähetettäväksi tieteelliseen julkaisusarjaan.
Koulutusohjelmat voivat antaa yksityiskohtaisempia ohjeita.