Osaamisen tunnustaminen ja opintojen hyväksilukeminen
Tarkemmin voit lukea akateemisen rehtorin päätöksestä Osaamisen tunnustamisen yleiset periaatteet (pdf Heimossa, vaatii kirjatumisen). Lisää tietoa on myös opintojohtosäännössä (39 §).
Osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan menettelyjä, joilla opiskelijan osaaminen voidaan arvioida ja hyväksyä osana opintoja. Osaaminen voi olla syntynyt opintojen yhteydessä tai muissa yhteyksissä, esimerkiksi työssä tai harrastuksissa. Aikaisemmin oli käytössä lyhenne ”AHOT” eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Termi ja lyhenne saattavat olla vielä käytössä eri yhteyksissä. Ne tarkoittavat tätä samaa asiaa.
Itä-Suomen yliopiston opiskelijaksi hyväksytty opiskelija voi hakea kirjallisesti osaamisensa tunnistamista ja tunnustamista, mikäli osaaminen vastaa opetussuunnitelmassa esitettyjä tavoitteita sisällöltään ja tasoltaan.
Avoimen yliopiston opiskelija voi hakea kirjallisesti osaamisen tunnistamista ja tunnustamista, mikäli osaaminen vastaa opetussuunnitelmassa esitettyjä tavoitteita sisällöltään ja tavoitteiltaan. Korvaavuuksia voi hakea vain opintojaksoihin, joihin on voimassa oleva opiskeluoikeus. Korvaavuuksia ei käsitellä mikäli opiskeluoikeus ei ole voimassa. Tämän vuoksi opintojaksolle tulee ilmoittautua ja maksaa Avoimen yliopiston opintomaksu. Avoimen yliopiston opiskelijoiden osalta tutkintoihin kuluvien yleisten kieli- ja viestintäopintojen korvaavuutta voi hakea vasta siinä vaiheessa, kun on päässyt yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi.
Hyväksilukemisen hakeminen
Osaamisen tunnistamista ja tunnustamista haetaan siitä yksiköstä, joka vastaa kyseisestä opetuksesta. Tiedekunnilla, laitoksilla ja osastoilla on tarkentavia linjauksia siitä, mitä ja miten osaamisen tunnustamista toteutetaan. Tarkemmat tiedot löytyvät opinto-oppaasta ja/tai opintoyhteisöstä. Opintojen hyväksilukemisesta kannattaa käydä etukäteen keskustelemassa hops-ohjaajan, amanuenssin tai kurssin opettajan kanssa.
Ohjeet
Oppiainekohtaiset ohjeet löydät Opintoyhteisöistä ja erillislaitoksien ohjeet linkeistä:
Opintojen hyväksilukua haetaan Pepissä joko hopsin hyväksilukuhakemukset -välilehden tai Opintoni-ylävalikon kautta. Lue huolellisesti Opiskelijan käyttöohje hyväksilukuhakemuksen tekemiseen (avautuu uudessa välilehdessä, vaatii kirjautumisen UEF-tunnuksella). Huomaa, että jos hakemuksessasi ei ole ohjeen mukaisia liitteitä tai se on muuten puutteellinen, joudut erikseen täydentämään sitä ja käsittely hidastuu merkittävästi!
Hakemusten käsittelijät Pepissä
Kielikeskuksessa hakemusten käsittelijä on opintosihteeri Maija Sulkakoski. Kirjastossa ja opintopalveluissa hakemus lähetetään opintojakson opettajalle.
Humanistiset alat
- Englannin kieli ja kulttuuri: koulutussihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Historia: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Japanin kieli ja kulttuuri: koulutussihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Karjalan kieli ja kulttuuri: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Kirjallisuus: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Kulttuurintutkimus: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Mediakasvatus: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Mediakulttuuri ja viestintä: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Ortodoksinen teologia: koulutussihteeri Jasmin Sokkanen
- Ranskan kieli ja kulttuuri: koulutussihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Ruotsin kieli: koulutussihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Suomen kieli ja kulttuuri vieraskielisille: koulutussihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Venäjän kieli: koulutussihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Yleinen teologia: koulutussihteeri Jasmin Sokkanen
Kasvatusalat
- Erityispedagogiikka: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Kasvatus- ja aikuiskasvatustiede: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Kasvatus- ja koulutusalan johtaminen: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Ohjauksen alan opintojaksot: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Tieto- ja viestintäteknologian pedagogiikka: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Varhaiskasvatus: koulutussihteeri Iina Airaksinen
Kauppa, hallinto ja oikeustieteet
- Kauppatieteet: koulutussihteeri Jasmin Sokkanen
- Matkailu: koulutussihteeri Jasmin Sokkanen
- Oikeustieteet: koulutussihteeri Riitta Laasonen
Kieli- ja viestintäopinnot: koulutussihteeri Anna Laitinen
Luonnontieteet, metsätieteet, tietojenkäsittelytiede
- Biologia: koulutussihteeri Krista Reiman
- Datatiede: koulutussihteeri Kristiina Tengvall
- Fysiikka: koulutussihteeri Kristiina Tengvall
- Kemia: koulutussihteeri Krista Reiman
- Matematiikka: koulutussihteeri Kristiina Tengvall
- Metsätiede: koulutussihteeri Krista Reiman
- Tietojenkäsittelytiede: koulutussihteeri Kristiina Tengvall
- Tilastotiede: koulutussihteeri Kristiina Tengvall
- Ympäristötiede: koulutussihteeri Krista Reiman
Terveys- ja hyvinvointialat, farmasia
- Ergonomia ja työhyvinvointi: koulutussihteeri Jonna Issakainen
- Farmasia: koulutussihteeri Anna Laitinen
- Gerontologia: koulutussihteeri Helena Karisto-Lautanen
- Hoitotiede: koulutussihteeri Tuula Tanskanen
- Hoitotyön johtaminen: koulutussihteeri Tuula Tanskanen
- Ihmisen bilogia (IBI): koulutussihteeri Pia Koponen
- Kansanterveystiede: koulutussihteeri Jonna Issakainen
- Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi: koulutussihteeri Tuula Tanskanen
- Preventitiivinen hoitotiede: koulutussihteeri Tuula Tanskanen
- Ravitsemistiede: koulutussihteeri Helena Karisto-Lautanen
- Terveyden edistäminen ja terveystieto: koulutussihteeri Jonna Issakainen
- Terveysliikunta: koulutussihteeri Laura Al-Azzawi
- Urheiluravitsemus : koulutussihteeri Helena Karisto-Lautanen
Yhteiskuntatieteet, psykologia
- Asiakas- ja potilasturvallisuus: koulutussihteeri Sanna Nissinen
- Filosofia: koulutussihteeri Maarit Kankaanpää
- Historia: koulutussihteeri Iina Airaksinen
- Maantiede: koulutussihteeri Krista Reiman
- Psykologia: koulutussihteeri Kati Hietava
- Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto: koulutussihteeri Pia Koponen
- Sosiaali- ja terveyshallintotiede: koulutussihteeri Pia Koponen
- Sosiaalipsykologia: koulutussihteeri Maarit Kankaanpää
- Sosiaalipedagogiikka: koulutussihteeri Maarit Kankaanpää
- Sosiaalitieteet: koulutussihteeri Maarit Kankaanpää
- Sosiaalityö: koulutussihteeri Kristiina Tengvall
- Sosiologia: koulutussihteeri Maarit Kankaanpää
- Terveystaloustiede: koulutussihteeri Pia Koponen
- Työ- ja organisaatiopsykologia: koulutussihteeri Sari Ryynänen
- Yhteiskuntapolitiikka: koulutussihteeri Maarit Kankaanpää
Humanistinen osasto
- Suomen kieli ja kulttuuritieteet: amanuenssi Anna Arkko
- Englannin kieli, saksan kieli, ranskan kieli ja kulttuuri, japanin kieli ja kulttuuri: amanuenssi Risto Helén
- Logopedia, venäjän kieli, ruotsin kieli, yleinen kielitiede, Suomen kieli ja kulttuuri vieraskielisille sekä Suomen kieli ja kääntäminen: amanuenssi Juuso Myller
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto
- Erityispedagogiikka: amanuenssi Päivi Walling ja amanuenssi Elina Nykänen
- Opetushallinto: amanuenssi Elina Nykänen
- Psykologia, ohjaus: opintosihteeri Tanja Härkönen (korvaavuudet), amanuenssi Salla Martinsén (sisällyttämiset)
- Kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede: amanuenssi Saara Hassinen
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto
- opintosihteeri Janniina Järvinen
Teologian osasto
- osastosihteeri Tuula Nissinen
Englanninkieliset tutkinto-ohjelmat, kasvatustiede
- amanuenssi Juuso Loikkanen
Fysiikan ja matematiikan laitos
- opintosihteeri Hanna Laukkanen
Kemian laitos
- suunnittelija Mari Heiskanen
- suunnittelija Pauliina Karvinen (kestävät teknologiat)
Metsätieteiden osasto
- suunnittelija Noora Ala-aho
Teknillisen fysiikan laitos
- opintosihteeri Sanna Jylhä
Tietojenkäsittelytieteen laitos
- opintosihteeri Merja Leppänen ja amanuenssi Paavo Pakoma
Ympäristö- ja biotieteiden laitos
- Biologia: yliopistonlehtori Sari Kontunen-Soppela
- Ympäristötiede: yliopistonlehtori Anna-Maria Veijalainen
Farmasian laitos
• Farmasia sisällyttämishakemukset: koulutussuunnittelija Päivi Hartikainen
• Farmasia korvaavuushakemukset: farmasian kemian opintojaksot, Lääkkeet terveydenhuollossa: opintosihteeri Hilkka Wessman
• Farmasia korvaavuushakemukset: PEFA, SYFA1, SYFFA2, SYLFA2, SOBIF opintojaksot: opintosihteeri Marja Lappalainen
• Farmasia korvaavuushakemukset: Reseptioppi, Introduction to Pharmacology and Toxikology laboratory opintojaksot: opintosihteeri Maiju Laitinen
• Toksikologia sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: opintosihteeri Maiju Laitinen
Hoitotieteen laitos
• Hoitotieteen sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: yliopisto-opettaja Juha Pajari, yliopistonlehtori Ari Haaranen
Lääketieteen laitos
- Biolääketiede sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: koulutussuunnittelija Marjut Nenonen
- Biomedicine maisteriohjelman sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: koulutussuunnittelija Marjut Nenonen
- Hammaslääketieteen koulutusohjelman sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: koulutussuunnittelija Leena Lampinen
- MPH maisteriohjelma sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Mari Aalto
- Ravitsemustieteen koulutusohjelman sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Päivi Heikura
- Terveyden edistämisen kandi-maisteriohjelman sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Birgit Lylander-Sonninen
- Lääketieteen koulutusohjelma sisällyttämishakemukset: opintoasiainpäällikkö Timo Kemppainen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Anestesiologia ja tehohoito, Iho- ja sukupuolitaudit korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Hannele Virnes
- Lääketieteen koulutusohjelma: Geriatria, Epidemiologia, Kansanterveystiede, Työterveyshuolto, Ympäristöterveydenhuolto, Yleislääketiede korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Birgit Lylander-Sonninen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Fysiikkaa lääketiedettä opiskeleville, Korva-, nenä- ja kurkkutaudit korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Kirsi Huotari
- Lääketieteen koulutusohjelma: ihmisen biologian korvaavuushakemukset: koulutussuunnittelija Marjut Nenonen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Kliininen radiologia, Kliininen kemia, Säteily ja sen käyttö lääketieteessä korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Anne-Mari Kulhomäki
- Lääketieteen koulutusohjelma: Infektiosairaudet, Kliininen mikrobiologia, Lastentaudit ja lasten neurologia korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Eeva Heikkilä
- Lääketieteen koulutusohjelma: Kliininen ravitsemustiede korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Päivi Heikura
- Lääketieteen koulutusohjelma: Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, Silmätaudit, Palliatiivinen lääketiede korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Leija Koponen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Neurologia, Neurokirurgia korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Sirpa Leinonen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Lastenpsykiatria, Psykiatria ja nuorisopsykiatria, Oikeuspsykiatria korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Marja Leena Karhunen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Patologia oppiaineen korvaavuushakemukset opetuskoordinaattori Tiina Tirkkonen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Syöpätaudit, Naistentaudit ja synnytysoppi korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Tarja Koponen
Historia- ja maantieteiden laitos
- Historia: amanuenssi Ville Hamunen
- Yhteiskuntamaantiede, ympäristöpolitiikka: amanuenssi Emmi Rajavuori
Kauppatieteiden laitos
- amanuenssi Silja Tuomala
Oikeustieteiden laitos
- amanuenssi Riitta Sinkkonen, amanuenssi Tuula Joro ja amanuenssi Milla Romppanen
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos
- sosiaali- ja terveyshallintotiede, sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinta, terveystaloustiede: amanuenssi Heli Kemppainen
Yhteiskuntatieteiden laitos
- Sosiologia, yhteiskuntapolitiikka, yhteiskuntatieteet (Joensuu): amanuenssi Minna Paronen
- Filosofia: amanuenssi Minna Paronen
- Sosiaalitieteet, sosiaalityö, sosiaalipsykologia, sosiaalipedagogiikka: amanuenssi Sanna Turunen ja amanuenssi Anna-Maija Pyykönen
- Bachelor of Social Sciences: ilmoitetaan myöhemmin
- Tohtorikoulu: yliopistonlehtori Merja Lyytikäinen
- KASVA-tohtoriohjelma: amanuenssi Kaisu Kortelainen
- SCE-tohtoriohjelma: amanuenssi Salli Anttonen
- Welfare, Health and Management (Welma) -tohtoriohjelma: amanuenssi Salla Lappalainen
- Aika, tila ja ympäristö yhteiskunnassa -tohtoriohjelma: amanuenssi Ville Hamunen
- Kauppatieteiden tohtoriohjelma: amanuenssi Salla Lappalainen
- Oikeustieteiden tohtoriohjelma: yliopisto-opettaja Hanna Partinen
- Muut tohtoriohjelmat: ota yhteyttä koordinaattoriisi!
Päätökseen tyytymätön opiskelija voi hakea siihen muutosta muutoksenhakumenettelyllä. Ohje yliopiston sisäisestä muutoksenhausta löytyy Kamusta.
Keskeiset osaamisen tunnustamiseen liittyvät käsitteet
- Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tarkoittaa eri menettelyjä, joilla opiskelijan osaaminen voidaan arvioida ja hyväksyä osana hänen opintojaan.
- Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) tarkoittaa samaa asiaa. Termi on vanhentunut, mutta saattaa olla joissain yhteyksissä käytössä.
- Osaamisen tunnistamisella tarkoitetaan osaamisen arviointia eri muodoissaan.
- Osaamisen tunnustamisella tarkoitetaan menettelyjä, jolla osaamisen perusteella opiskelijalle kirjataan opintosuoritus, hyväksiluku tai niiden osa.
- Hyväksilukemisella tarkoitetaan opiskelijan suoritettujen opintojen, harjoittelun, työkokemuksen tai muun osaamisen hyväksymistä osaksi suoritettavaa tutkintoa, opintokokonaisuutta tai opintojaksoa. Hyväksilukemisen muotoja ovat sisällyttäminen ja korvaaminen. Hyväksilukeminen perustuu opetussuunnitelman osaamistavoitteisiin.
- Sisällyttämisellä tarkoitetaan muualla suoritetun opintojakson tai opintokokonaisuuden hyväksymistä tutkintoon sellaisenaan.
- Opintojen korvaamisessa opiskelijan suoritusrekisteriin kirjataan korvattava opintojakso, -kokonaisuus tai sen osa. Korvaaminen tapahtuu korvattavaa opintojaksoa tai -kokonaisuutta sisällöltään ja tasoltaan vastaavan opintosuorituksen tai muun osaamisen perusteella.
- Osaamisen näyttöjen avulla opiskelija voi todentaa osaamisensa siten, että se voidaan arvioida. Näyttöä (esim. portfolio, haastattelu, testaus) käytetään, kun hyväksilukeminen korvaamismenettelyllä suoraan ei ole mahdollista tai osaamisen tunnustaminen muutoin edellyttää opiskelijan osaamisen erillistä arviointia, osaamisen näyttöä.