Tarkenna hakuasi

7594 TE Opas opintojen ohjaus ja opintoneuvonta

HOPS ohjaus

Opintojen suunnittelussa keskeisin työkalu on henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS, sillä opiskelija etenee opinnoissaan HOPSin mukaisesti. Lukujärjestyksen mukaista opetusta ei oppiaineissa ole ja siksi henkilökohtaisella opintojen suunnit-telulla on tärkeä merkitys opintojen esteettömälle etenemiselle. Opintojen suunnittelussa on erityisesti huomioitava alempaa korkeakoulututkintoa eli kandidaatintutkintoa varten yliopistolaissa annettu tavoiteaika kolme vuotta. Ylemmän korkeakoulututkinnon eli maisterin tutkinnon suorittamisen tavoiteaika on kaksi vuotta. HOPS laaditaan ensimmäisenä lukukautena ja sen perustana on opintojen aloitusvuoden tutkintorakenne. Opiskelija päivittää suunnitelmansa vähintään lukuvuosittain ja lähettää sen hyväksyttäväksi oppiaineen HOPS-ohjaajalle.

HOPS-työskentely alkaa opintojen alussa toteuttavalla Johdanto terveystieteiden akateemiseen opiskeluun ja portfoliotyöskentelyyn (JOPO) -opintojaksolla. Lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta koko opiskelun ajan HOPS-ohjaajalta.

Ensimmäisen lukuvuoden ajan HOPS-ohjaajana toimii yliopistonlehtori Pirjo Hakkarainen. Tuon jälkeen opintojen ohjauksesta vastaa suuntautumisvaihtoehdon nimeämä HOPS-ohjaaja:

  • Ergonomian ja työhyvinvoinnin suuntautumisvaihtoehdossa: yliopistonlehtori Pirjo Hakkarainen (lisää sp:t)
  • Väestön terveyden edistämisen suuntautumisvaihtoehdossa: yliopistonlehtori Tiina Rissanen
  • Terveysliikunnan edistämisen suuntautumisvaihtoehdossa: yliopistonlehtori Mika Venojärvi