Yliopistolla on kahdenvälisiä yhteistyösopimuksia useiden eri maiden yliopistojen kanssa. Kahdenväliseen sopimukseen perustuvassa opiskelijavaihdossa pyritään vastavuoroisuuteen. Tästä syystä kaikki vaihtopaikat eivät välttämättä tule haettaviksi joka vuosi.
Haettaviksi tulevat paikat listataan hakuilmoitukseen, joka julkaistaan viimeistään haun alkaessa. Muista siis tarkistaa myös kunkin hakukierroksen hakuilmoitus ennen hakemuksen aloittamista!
Seuraava hakukierros: 1.-15.9.2025. Tarkista saatavilla olevat kohteet hakuilmoituksesta (linkki yllä)!
Kahdenvälisissä vaihdoissa on myös mahdollisuus lyhyempiin jaksoihin: luethan näistä lisätietoja Kamun sivulta Lyhyet vaihdot kaukokohteissa!
Kenelle
Perustutkinto-opiskelijoille. Rajattu määrä paikkoja myös jatkotutkinto-opiskelijoille. Mukana olevilla yliopistoilla voi olla oppiainekohtaisia rajoituksia, jotka on mainittu alla kunkin yliopiston kohdalla sekä hakuilmoituksessa.
Vaihtoon voi hakea jo ensimmäisenä opiskeluvuotena, mutta vaihto voi alkaa aikaisintaan toisena opiskeluvuotena. Huom! Kaikki kohdeyliopistot eivät välttämättä ota vastaan kanditason vaihto-opiskelijoita jo toisen opiskeluvuoden syyslukukaudella (opintojen 3. lukukausi). Usein haun toisessa vaiheessa (kohdeyliopistoon hakeminen) opintoja tulisi olla kertynyt yhden lukuvuoden verran, eli vaihto voi kohteesta riippuen olla mahdollista aikaisintaan toisen opintovuoden kevätlukukaudella (kandiopiskelijat 3-vuotisissa tutkinto-ohjelmissa).
Huom! Jos sinulla on työsuhde Itä-Suomen yliopistolle (esim. 10 % apuraha- tai väitöskirjatutkija, harjoittelija, tutkimusavustaja ym.), työsuhteen on päätyttävä hyvissä ajoin ennen vaihtojakson alkamista. Mikäli työsuhteesi on esim. toistaiseksi voimassa oleva, et voi osallistua opiskelijavaihtoon – tarkista UEF Intrasta ohjeet henkilökuntavaihdon prosesseihin. Voimassa olevan työsuhteen aikana voi hakea vaihtoon, mutta työsuhteen tulisi päättyä ennen vaihtojakson alkamista. Työsuhde ei myöskään voi alkaa vaihtojakson aikana.
Hakeminen
Ensimmäinen hakukierros kahdenväliseen vaihtoon on marraskuun hakukierros, 1.-15.11. vuosittain. Haussa haetaan seuraavalle lukuvuodelle. Hakea voi joko syys- tai kevätlukukaudeksi tai lukuvuodeksi.
Täydennyshaut
1.-15.2., 1.-15.5., 1.-15.9.. Täydennyshaut avataan, mikäli vaihtopaikkoja ja apurahoja on jäljellä.
Helmikuun haussa suurin osa kohteista on avoinna vain kevätlukukauden vaihtoihin, vain muutama kohde voi olla mahdollinen vielä syyslukukaudeksi. Syyslukukauden ja koko lukuvuoden vaihtoihin tulisi siis hakea ensisijaisesti marraskuun haussa. Toukokuun haussa voi hakea vain kevätlukukauden vaihtoihin. Syyskuun täydennyshaussa haetaan vaihtoon saman lukuvuoden kevääksi.
Rahoitus
Itä-Suomen yliopisto maksaa vaihtoon valituille apurahan, jonka suuruus päätetään vuosittain. Lukuvuonna 2025-2026 kahdenvälisen vaihdon apurahan suuruudet:
- Eurooppaan lähtevät opiskelijat: 1200 euroa yhden lukukauden vaihto, 1700 euroa koko lukuvuoden vaihto
- Euroopan ulkopuolelle (sis. Venäjä) lähtevät opiskelijat: 1800 euroa yhden lukukauden vaihto, 2300 euroa koko lukuvuoden vaihto
Huom! Kahdenvälisessä vaihdossa opiskelija ei maksa kohdeyliopistoon lukukausimaksuja.
Huomioitavaa
Englanninkielistä opetusta on enenevässä määrin ympäri maailmaa tarjolla, mutta tarjonta on tarkistettava tapauskohtaisesti. Joissakin kohdeyliopistoissa on tarjolla opetusta vain kohdemaan kielellä. Joihinkin (aasialaisiin) yliopistoihin voi hakea vaihtoon vasta toisena opiskeluvuotena.
Vaihtoon haetaan UEF:n akateemisen kalenterin mukaan, mutta vaihdon todellinen ajankohta on kohdeyliopiston akateemisen kalenterin mukainen ja kestoinen. Ota se siis huomioon vaihtosuunnitelmia tehdessäsi.