Jatko-opinto-oikeus ei sisällä rahoitusta. Rahoitusmahdollisuuksista on hyvä keskustella ohjaajan kanssa jo siinä vaiheessa, kun suunnittelee tohtoriopintoja. Rahoitusmahdollisuuksia ovat mm. palkalliset väitöskirjatutkijan paikat, apurahat tai opintojen ja muun palkkatyön yhdistäminen.
Palkalliset väitöskirjatutkijan paikat
Yliopiston tohtorinkoulutuspaikat
Yliopistomme tohtoriohjelmissa on haettavana palkallisia tohtorinkoulutuspaikkoja, joissa väitöskirjatutkijoilla on mahdollisuus keskittyä täysipäiväiseen väitöstutkimuksen tekemiseen.
Yliopiston tohtorinkoulutuspaikkoja voivat hakea sekä Itä-Suomen yliopiston jo kirjoilla olevat väitöskirjatutkijat ja henkilöt, jotka suunnittelevat tekevänsä tohtorintutkintoaan Itä-Suomen yliopistossa. Tohtorikoulutuspaikkoja on haettavissa keväisin ja tarkemmat hakuohjeet löytyvät haun auki ollessa yliopiston avoimet työpaikat- sivuilta.
Työelämätohtorijärjestelmän paikat
Itä-Suomen yliopiston työelämätohtorijärjestelmään palkatulla väitöskirjatutkijalla on samanaikaisesti kaksi osa-aikaista työsuhdetta: osa-aikainen työsopimus sekä Itä-Suomen yliopistossa että toisen työnantajan kanssa. Työelämätohtorijärjestelmässä väitöskirjatutkijan pääasiallinen työ on molemmissa työsuhteissa väitöskirjatutkimus. Työ voi sisältää vähäisessä määrin myös esimerkiksi opetusta, joka liittyy väitöstutkimukseen tai edistää sitä.
Työelämätohtorijärjestelmään rekrytoitaessa arvioidaan tavanomaisten tohtoriohjelmien valintakriteerien lisäksi väitöskirjatyössä saavutettavan osaamisen hyödynnettävyys elinkeinoelämässä tai muualla yhteiskunnassa. Väitöskirjatutkijan toisen työnantajan työelämärelevanssin arvioi ao. tohtoriohjelman johtoryhmä.
Yliopisto on valmis keskustelemaan jaetuista väitöskirjatutkijoiden paikoista kaikkien strategisesta kumppanuudesta kiinnostuneiden organisaatioiden kanssa. Yhteyshenkilö kumppanuuksissa on koulutuspalvelupäällikkö Kaisa Laitinen.
Väitöskirjatutkimus projekteissa
Suomen Akatemian, Business Finlandin, yritysten tai EU:n rahoittamissa projekteissa voi olla tarjolla väitöskirjatutkijan tehtäviä. Niistä lisätietoa löydät yliopiston avoimista työpaikoista.
Apurahat väitöskirjatutkimuksen tekemiseen
Useat säätiöt ja rahastot myöntävät apurahoja väitöskirjatutkimukseen.
Osa-aikainen (10 %) apurahatutkijan työsopimus
Itä-Suomen yliopisto tarjoaa mahdollisuuden solmia 10 % työsopimuksen yliopiston kanssa jokaiselle vähintään 12 kuukauden mittaisen (yliopiston ulkopuolisen tahon myöntämän) työskentelyapurahan saajalle
Yliopiston myöntämät apurahat väitöskirjan aloittamiseen ja viimeistelyyn
Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnassa on vuosittain haettavana Teollisuusneuvos Heikki Väänäsen rahaston apurahoja Itä-Suomen yliopistossa tehtävään puuhun liittyvään tieteelliseen tutkimukseen. Terveystieteiden tiedekunnassa on vuosittain haettavana säätiöiden ja rahastojen apurahoja. Hakukuulutukset julkaistaan Terveystieteiden tiedekunnan Yammer-ryhmässä.
Lisäksi tiedekunnat myöntävät apurahoja väitöskirjan aloittamiseen tai viimeistelyyn:
- Filosofinen tiedekunta myöntää apurahoja väitöskirjan aloittamiseen tai viimeistelyyn vuosittain erillisellä hakukuulutuksella kahden kuukauden ajalle. Hakukuulutus julkaistaan UEF intrassa.
- Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta myöntää apurahoja väitöskirjan viimeistelyyn 1–3 kk ajaksi. Hakemus laaditaan sähköisellä lomakkeella. Apuraha on käytettävissä kalenterivuoden loppuun. Ohje ohjaajalle viimeistelyapurahan käytöstä.
- Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan laitokset ja osastot myöntävät rahatilanteensa mukaan työskentelyapurahoja väitöskirjatutkijoille väitöskirjatyön aloittamiseen (starttiapuraha). Apurahaa haetaan sähköisellä lomakkeella, josta löydät tarkemmat hakuohjeet.
Yliopiston myöntämien työskentelyapurahojen osalta on ehdoton edellytys, että henkilö on apurahakauden ajan varsinaisesta tehtävästään työstä vapautettuna.
Tohtoriopinnot työn ohella
Tohtorintutkintoa on myös mahdollista tehdä oman palkkatyön ohella.
Opintotuki
Tohtoriopintoihin voi saada opintotukea enintään 9 kuukauden ajan. Opintotuki edellyttää jatko-opintojen etenemistä ja Kela seuraa opintopistekertymää. Katso lisätietoja KELA:n sivuilta.