Osaamisen tunnustaminen ja opintojen hyväksilukeminen
Tarkemmin voit lukea akateemisen rehtorin päätöksestä Osaamisen tunnustamisen yleiset periaatteet (pdf Heimossa, vaatii kirjatumisen). Lisää tietoa on myös koulutuksen johtosäännössä (38 §).
Osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan menettelyjä, joilla opiskelijan osaaminen voidaan arvioida ja hyväksyä osana opintoja. Osaaminen voi olla syntynyt opintojen yhteydessä tai muissa yhteyksissä, esimerkiksi työssä tai harrastuksissa. Aikaisemmin oli käytössä lyhenne ”AHOT” eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Termi ja lyhenne saattavat olla vielä käytössä eri yhteyksissä. Ne tarkoittavat tätä samaa asiaa.
Itä-Suomen yliopiston opiskelijaksi hyväksytty opiskelija voi hakea kirjallisesti osaamisensa tunnistamista ja tunnustamista, mikäli osaaminen vastaa opetussuunnitelmassa esitettyjä tavoitteita sisällöltään ja tasoltaan.
Avoimen yliopiston opiskelija voi hakea kirjallisesti osaamisen tunnistamista ja tunnustamista, mikäli osaaminen vastaa opetussuunnitelmassa esitettyjä tavoitteita sisällöltään ja tavoitteiltaan. Korvaavuuksia voi hakea vain opintojaksoihin, joihin on voimassa oleva opiskeluoikeus. Korvaavuuksia ei käsitellä mikäli opiskeluoikeus ei ole voimassa. Tämän vuoksi opintojaksolle tulee ilmoittautua ja maksaa Avoimen yliopiston opintomaksu. Avoimen yliopiston opiskelijoiden osalta tutkintoihin kuluvien yleisten kieli- ja viestintäopintojen korvaavuutta voi hakea vasta siinä vaiheessa, kun on päässyt yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi.
Hyväksilukemisen hakeminen
Osaamisen tunnistamista ja tunnustamista haetaan siitä yksiköstä, joka vastaa kyseisestä opetuksesta. Tiedekunnilla, laitoksilla ja osastoilla on tarkentavia linjauksia siitä, mitä ja miten osaamisen tunnustamista toteutetaan. Tarkemmat tiedot löytyvät opinto-oppaasta ja/tai opintoyhteisöstä. Opintojen hyväksilukemisesta kannattaa käydä etukäteen keskustelemassa hops-ohjaajan, amanuenssin tai kurssin opettajan kanssa.
Ohjeet
Oppiainekohtaiset ohjeet löydät Opintoyhteisöistä ja erillislaitoksien ohjeet linkeistä:
Opintojen hyväksilukua haetaan Pepissä joko hopsin hyväksilukuhakemukset -välilehden tai Opintoni-ylävalikon kautta. Lue huolellisesti Opiskelijan käyttöohje hyväksilukuhakemuksen tekemiseen (avautuu uudessa välilehdessä, vaatii kirjautumisen UEF-tunnuksella). Huomaa, että jos hakemuksessasi ei ole ohjeen mukaisia liitteitä tai se on muuten puutteellinen, joudut erikseen täydentämään sitä ja käsittely hidastuu merkittävästi!
Hakemusten käsittelijät Pepissä
Kielikeskuksessa hakemusten käsittelijät ovat koulutussihteerit Maija Sulkakoski ja Juha Räihä. Kirjastossa ja Koulutuspalveluissa hakemus lähetetään opintojakson opettajalle.
Humanistiset alat
- Englannin kieli ja kulttuuri: opintoasiainsihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Historia: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Japanin kieli ja kulttuuri: opintoasiainsihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Karjalan kieli ja kulttuuri: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Kirjallisuus: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Kulttuurintutkimus: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Mediakasvatus: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Mediakulttuuri ja viestintä: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Ortodoksinen teologia: opintoasiainsihteeri Anne Raunio
- Ranskan kieli ja kulttuuri: opintoasiainsihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Ruotsin kieli: opintoasiainsihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Suomen kieli ja kulttuuri vieraskielisille: opintoasiainsihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Venäjän kieli: opintoasiainsihteeri Satu Maarit Huuskonen
- Yleinen teologia: opintoasiainsihteeri Anne Raunio
Kasvatusalat
- Erityispedagogiikka: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Kasvatus- ja aikuiskasvatustiede: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Kasvatus- ja koulutusalan johtaminen: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Ohjauksen alan opintojaksot: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Tieto- ja viestintäteknologian pedagogiikka: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Varhaiskasvatus: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
Kauppa, hallinto ja oikeustieteet
- Kauppatieteet: koulutussihteeri Jasmin Sokkanen
- Oikeustieteet: koulutussihteeri Riitta Laasonen
Kieli- ja viestintäopinnot: opintoasiainsihteeri Anna Laitinen
Luonnontieteet, metsätieteet, tietojenkäsittelytiede
- Biologia: opintoasiainsihteeri Krista Reiman
- Datatiede: opintoasiainsihteeri Kristiina Tengvall
- Fysiikka: opintoasiainsihteeri Kristiina Tengvall
- Kemia: opintoasiainsihteeri Krista Reiman
- Matematiikka: opintoasiainsihteeri Kristiina Tengvall
- Metsätiede: opintoasiainsihteeri Krista Reiman
- Tietojenkäsittelytiede: opintoasiainsihteeri Kristiina Tengvall
- Tilastotiede: opintoasiainsihteeri Kristiina Tengvall
- Ympäristötiede: opintoasiainsihteeri Krista Reiman
Terveys- ja hyvinvointialat, farmasia
- Ergonomia ja työhyvinvointi: opintoasiainsihteeri Jonna Issakainen
- Farmasia: opintoasiainsihteeri Anna Laitinen
- Gerontologia: opintoasiainsihteeri Anna Laitinen
- Hoitotiede: opintoasiainsihteeri Sanna Nissinen
- Hoitotyön johtaminen: opintoasiainsihteeri Sanna Nissinen
- Ihmisen bilogia (IBI): opintoasiainsihteeri Pia Koponen
- Kansanterveystiede: opintoasiainsihteeri Jonna Issakainen
- Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi: opintoasiainsihteeri Anna Laitinen
- Preventiivinen hoitotiede: opintoasiainsihteeri Sanna Nissinen
- Ravitsemistiede: opintoasiainsihteeri Helena Karisto-Lautanen
- Terveyden edistäminen ja terveystieto: opintoasiainsihteeri Jonna Issakainen
- Terveysliikunta: opintoasiainsihteeri Jonna Issakainen
- Urheiluravitsemus : opintoasiainsihteeri Helena Karisto-Lautanen
Yhteiskuntatieteet, psykologia
- Asiakas- ja potilasturvallisuus: opintoasiainsihteeri Sanna Nissinen
- Filosofia: opintoasiainsihteeri Anne Raunio
- Historia: opintoasiainsihteeri Iina Airaksinen
- Maantiede: opintoasiainsihteeri Krista Reiman
- Psykologia: opintoasiainsihteeri Anne Raunio
- Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinta: opintoasiainsihteeri Pia Koponen
- Sosiaali- ja terveyshallintotiede: opintoasiainsihteeri Pia Koponen
- Sosiaalipsykologia: opintoasiainsihteeri Anne Raunio
- Sosiaalipedagogiikka: opintoasiainsihteeri Anne Raunio
- Sosiaalitieteet: opintoasiainsihteeri Anne Raunio
- Sosiaalityö: opintoasiainsihteeri Kristiina Tengvall
- Sosiologia: opintoasiainsihteeri Anne Raunio
- Terveystaloustiede: opintoasiainsihteeri Pia Koponen
- Työ- ja organisaatiopsykologia: opintoasiainsihteeri Sari Ryynänen
- Yhteiskuntapolitiikka: opintoasiainsihteeri Anne Raunio
Humanistinen osasto
- Suomen kieli ja kulttuuritieteet: koulutusasiantuntija Anna Arkko
- Englannin kieli, saksan kieli, ranskan kieli ja kulttuuri, japanin kieli ja kulttuuri: koulutusasiantuntija Anette Huovinen
- Logopedia, venäjän kieli, ruotsin kieli, yleinen kielitiede, Suomen kieli ja kulttuuri vieraskielisille sekä Suomen kieli ja kääntäminen: koulutusasiantuntija Erja Vottonen
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto
- Erityispedagogiikka: amanuenssi Päivi Walling ja koulutussuunnitelija Maija Mäki
- Psykologia, ohjaus: koulutussihteeri Tanja Härkönen (korvaavuudet), amanuenssi Salla Martinsén (sisällyttämiset)
- Kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede: koulutusasiantuntija Saara Hassinen
- Yliopistopedagogiset opinnot 60 op: koulutusasiantuntija Ulla Ritvanen
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto
- koulutussihteeri Janniina Järvinen
Teologian osasto
- koulutussihteeri Tuula Nissinen
Englanninkieliset tutkinto-ohjelmat, kasvatustiede
- kansainvälisten asioiden asiantuntija Juuso Loikkanen
Fysiikan ja matematiikan laitos
- matematiikan, fysiikan ja fotoniikan perustutkintokoulutukset: koulutussihteeri Hanna Laukkanen
- englanninkieliset maisteriohjelmat: koordinaattori Noora Heikkilä
Kemian laitos
- kemian perustutkintokoulutukset: koulutusasiantuntija Mari Heiskanen
- englanninkielinen maisteriohjelma: koulutusasiantuntija Mari Heiskanen
- kestävät teknologiat perustutkintokoulutukset: koulutusasiantuntija Pauliina Karvinen
Metsätieteiden osasto
- metsätieteiden perustutkintokoulutukset: koulutusasiantuntija Noora Ala-aho
- englanninkieliset maisteriohjelmat: koordinaattori Marjoriitta Möttönen
Teknillisen fysiikan laitos
- teknillisen fysiikan ja sovelletun fysiikan perustutkintokoulutukset: koulutussihteeri Sanna Jylhä
- englanninkielinen maisteriohjelma: Hannu Korhonen
Tietojenkäsittelytieteen laitos
- tietojenkäsittelytieteiden perustutkintokoulutukset: koulutussihteeri Merja Leppänen ja amanuenssi Paavo Pakoma
- englanninkielinen maisteriohjelma Information Technology: Oili Kohonen
- englanninkieliset maisteriohjelmat IMLEX, COSI ja TUT-UEF: suunnittelija Laura Hurmalainen
Ympäristö- ja biotieteiden laitos
- biologian perustutkintokoulutukset: yliopistonlehtori Sari Kontunen-Soppela
- ympäristötieteiden perustutkintokoulutukset: yliopistonlehtori Anna-Maria Veijalainen
- englanninkieliset maisteriohjelmat: koordinaattori Timo Kumlin
Farmasian laitos
• Farmasia sisällyttämishakemukset: koulutusasiantuntija Päivi Hartikainen
• Farmasia korvaavuushakemukset: farmasian kemian opintojaksot, Lääkkeet terveydenhuollossa: koulutussihteeri Hilkka Wessman
• Farmasia korvaavuushakemukset: PEFA, SYFA1, SYFFA2, SYLFA2, SOBIF opintojaksot: koulutussihteeri Marja Lappalainen
• Farmasia korvaavuushakemukset: Reseptioppi, Introduction to Pharmacology and Toxikology laboratory opintojaksot: koulutussihteeri Maiju Laitinen
• Toksikologia sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: koulutussihteeri Maiju Laitinen
Hoitotieteen laitos
• Hoitotieteen sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: yliopisto-opettaja Juha Pajari, yliopistonlehtori Ari Haaranen
Lääketieteen laitos
- Biolääketiede sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: koulutussihteeri Heli Kuronen
- Biomedicine maisteriohjelman sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: koulutussihteeri Heli Kuronen
- Hammaslääketieteen koulutusohjelman sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: koulutusasiantuntija Leena Lampinen
- MPH maisteriohjelma sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Mari Aalto
- Ravitsemustieteen koulutusohjelman sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Päivi Heikura
- Terveyden edistämisen kandi-maisteriohjelman sisällyttämis- ja korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Birgit Lylander-Sonninen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Valinnaisten opintojen sisällyttämishakemukset: opintoasiainpäällikkö Timo Kemppainen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Ihmisen biologian korvaavuushakemukset: koulutusasiantuntija Marjut Nenonen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Anestesiologia ja tehohoito, Iho- ja sukupuolitaudit korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Hannele Virnes
- Lääketieteen koulutusohjelma: Geriatria, Epidemiologia, Kansanterveystiede, Työterveyshuolto, Ympäristöterveydenhuolto, Yleislääketiede korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Birgit Lylander-Sonninen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Korva-, nenä- ja kurkkutaudit korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Kirsi Huotari
- Lääketieteen koulutusohjelma: Kliininen radiologia, Säteily ja sen käyttö lääketieteessä korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Hanna Varis
- Lääketieteen koulutusohjelma: Kliininen kemian korvaavushakemukset: opetuskoordinaattori Maria Larronmaa
- Lääketieteen koulutusohjelma: Infektiosairaudet, Kliininen mikrobiologia, Lastentaudit ja lasten neurologia korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Eeva Heikkilä
- Lääketieteen koulutusohjelma: Kliininen ravitsemustiede korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Päivi Heikura
- Lääketieteen koulutusohjelma: Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, Silmätaudit, Palliatiivinen lääketiede korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Leija Koponen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Neurologia, Neurokirurgia korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Sirpa Leinonen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Fysiikkaa lääketiedettä opiskeleville, Lastenpsykiatria, Oikeuspsykiatria korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Marja Leena Karhunen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Patologia oppiaineen korvaavuushakemukset opetuskoordinaattori Tiina Tirkkonen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Psykiatria ja nuorisopsykiatria korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Anne Voutilainen
- Lääketieteen koulutusohjelma: Syöpätaudit, Naistentaudit ja synnytysoppi korvaavuushakemukset: opetuskoordinaattori Tarja Koponen
Historia- ja maantieteiden laitos
- Historia: koulutusasiantuntija Emmi Rajavuori
- Yhteiskuntamaantiede, ympäristöpolitiikka: koulutusasiantunija Satu Malinen
Kauppatieteiden laitos
- koulutusasiantuntija Silja Tuomala
Oikeustieteiden laitos
- koulutusasiantuntija Riitta Sinkkonen, koulutusasiantuntija Tuula Joro ja amanuenssi Milla Romppanen
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos
- sosiaali- ja terveyshallintotiede, sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinta, terveystaloustiede: koulutusasiantuntija Heli Kemppainen
Yhteiskuntatieteiden laitos
- Sosiologia, yhteiskuntapolitiikka, yhteiskuntatieteet (Joensuu): amanuenssi Minna Paronen
- Filosofia: amanuenssi Minna Paronen
- Sosiaalitieteet, sosiaalityö, sosiaalipsykologia, sosiaalipedagogiikka: amanuenssi Sanna Turunen ja koulutusasiantuntija Anni Moilanen
- Bachelor of Social Sciences: ilmoitetaan myöhemmin
- Tohtorikoulu: yliopistonlehtori Merja Lyytikäinen
- KASVA-tohtoriohjelma: koulutusasiantuntija Kaisu Kortelainen
- SCE-tohtoriohjelma: koulutusasiantuntija Salli Anttonen
- Welfare, Health and Management (Welma) -tohtoriohjelma: koulutusasiantuntija Salla Lappalainen
- Aika, tila ja ympäristö yhteiskunnassa -tohtoriohjelma: koulutusasiantuntija Emmi Rajavuori
- Kauppatieteiden tohtoriohjelma: koulutusasiantuntija Salla Lappalainen
- Oikeustieteiden tohtoriohjelma: yliopisto-opettaja Hanna Partinen
- Muut tohtoriohjelmat: ota yhteyttä koordinaattoriisi!
Päätökseen tyytymätön opiskelija voi hakea siihen muutosta muutoksenhakumenettelyllä. Ohje yliopiston sisäisestä muutoksenhausta löytyy Kamusta.
Keskeiset osaamisen tunnustamiseen liittyvät käsitteet
- Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tarkoittaa eri menettelyjä, joilla opiskelijan osaaminen voidaan arvioida ja hyväksyä osana hänen opintojaan.
- Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) tarkoittaa samaa asiaa. Termi on vanhentunut, mutta saattaa olla joissain yhteyksissä käytössä.
- Osaamisen tunnistamisella tarkoitetaan osaamisen arviointia eri muodoissaan.
- Osaamisen tunnustamisella tarkoitetaan menettelyjä, jolla osaamisen perusteella opiskelijalle kirjataan opintosuoritus, hyväksiluku tai niiden osa.
- Hyväksilukemisella tarkoitetaan opiskelijan suoritettujen opintojen, harjoittelun, työkokemuksen tai muun osaamisen hyväksymistä osaksi suoritettavaa tutkintoa, opintokokonaisuutta tai opintojaksoa. Hyväksilukemisen muotoja ovat sisällyttäminen ja korvaaminen. Hyväksilukeminen perustuu opetussuunnitelman osaamistavoitteisiin.
- Sisällyttämisellä tarkoitetaan muualla suoritetun opintojakson tai opintokokonaisuuden hyväksymistä tutkintoon sellaisenaan.
- Opintojen korvaamisessa opiskelijan suoritusrekisteriin kirjataan korvattava opintojakso, -kokonaisuus tai sen osa. Korvaaminen tapahtuu korvattavaa opintojaksoa tai -kokonaisuutta sisällöltään ja tasoltaan vastaavan opintosuorituksen tai muun osaamisen perusteella.
- Osaamisen näyttöjen avulla opiskelija voi todentaa osaamisensa siten, että se voidaan arvioida. Näyttöä (esim. portfolio, haastattelu, testaus) käytetään, kun hyväksilukeminen korvaamismenettelyllä suoraan ei ole mahdollista tai osaamisen tunnustaminen muutoin edellyttää opiskelijan osaamisen erillistä arviointia, osaamisen näyttöä.