Vertaistuutorit opastavat syksyisin kandidaattikoulutusten ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat osaksi yliopistoyhteisöä ja ovat tärkeä osa opiskelijoiden alkuvaiheen ohjausta.
Vertaistuutorit ovat opiskelualasi ylemmän vuosikurssin opiskelijoita, jotka auttavat uusia opiskelijoita opintojen alun käytännön asioissa. He perehdyttävät uusia opiskelijoita yliopiston käytäntöihin, esittelevät opiskelijoille tarkoitettuja palveluita ja tutustuttavat yliopistoympäristöön sekä opiskelupaikkakuntaan. He voivat kertoa myös käytännön vinkkejä opiskelemisesta ja muusta opiskelijaelämästä.
Syksyllä opintonsa kandidaattikoulutuksissa aloittavat opiskelijat tutustuvat vertaistuutoreihinsa osana Orientaatio yliopisto-opiskeluun -opintojaksoa. Vertaistuutorointiin osallistumalla tutustut opiskelukavereihisi sekä oman oppiaineesi henkilökuntaan. Itä-Suomen yliopistossa vertaistuutorointi toteutetaan pääsääntöisesti pienryhmäohjauksena. Vertaistuutori pitää yhteensä noin kymmenen tuntia ryhmänohjausta pienryhmää kohden.
Vertaistuutorisi voi ottaa yhteyttä sinuun jo ennen opintojen alkamista. Viimeistään tutustut vertaistuutoriisi kampuksella ensimmäisenä opiskelupäivänäsi syyskuun alussa, jolloin vertaistuutoritoiminta alkaa Orientaatio yliopisto-opintoihin -opintojakson aloituksen jälkeen joko lähi- tai etätapaamisina oppiaineestasi riippuen.
Monet vertaistuutoreista ovat valmistelleet uusille kandidaattivaiheen opiskelijoille tervetuliaiskirjeitä. Oman oppiaineesi tervetuliaiskirjeen löydät oppiaine- ja koulutuskohtaisista Smart Start -oppaista tai opintoyhteisöistä
Myös osalle maisterihakujen kautta yliopistoon saapuville uusille opiskelijoille on organisoitu maisterituutorointia. Jos maisteriohjelmassasi/koulutuksessasi on tarjolla maisterituutorointia, saat siitä tiedon tuutoriltasi ja/tai ohjelmastasi.
Tohtoriopinnoissa aloittaville ei ole tällä hetkellä tarjolla tuutorointia.
Artikkelissa Tuutoroinnista boostia opintojen alkuun ja tuutoreiden terveiset (avautuu uuteen välilehteen) voit tutustua tuutoreiden toimintaan.
Etkö pääse osallistumaan ensimmäisiin vertaistuutoritapaamisiin?
Opintojesi käynnistymisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että tutustut uusien opiskelijoiden ennakkomateriaaliin verkossa sekä osallistut vertaistuutorointiin. Mikäli et pääse osallistumaan ensimmäisiin tuutoritapaamisiin, olethan ensisijaisesti yhteydessä oman oppiaineesi uusien opiskelijoiden ohjauksesta vastaavaan henkilökuntaan tai vertaistuutoreihin. Näin sinulla on mahdollisuus päästä mukaan toimintaan myös myöhemmin! Tieto oman oppiaineesi/koulutuksesi uusien opiskelijoiden ohjaajista ja vertaistuutoreista löytyy myös oppiaineesi Smart Start -oppaasta tai opintoyhteisöstä.
Palaute
Palautetta tuutoroinnista voit halutessasi antaa suoraan oman oppiaineesi henkilökunnalle. Oppiaineen tuutorivastaavien nimikkeet vaihtelevat, usein tuutorivastaava on esim. amanuenssi tai yliopisto-opettaja. Tuutorivastaavan nimen saat selville omasta oppiaineestasi. Mikäli haluat antaa palautetta omasta tuutoristasi tai tuutoroinnista tuutorikouluttajille, voit lähettää nimelläsi sähköpostia tuutorointi@uef.fi osoitteeseen.
Yhteystiedot
Vertaistuutorointi (kandidaattikoulutusten 1. vuosikurssilla aloittavat)
Joensuu: Outi Hakulinen, outi.hakulinen@uef.fi tai Niina Rissanen, niina.rissanen@uef.fi
Kuopio: Niina Rissanen, niina.rissanen@uef.fi
Kokonaisuuden vastuuhenkilö: Niina Rissanen, niina.rissanen@uef.fi
Maisterituutorointi (maisterihakujen kautta suomenkielisiin ohjelmiin tulevat uudet opiskelijat)
Molemmat kampukset: Outi Hakulinen, outi.hakulinen@uef.fi
Kansainvälisten maisteriohjelmien ja vaihto-opiskelijoiden tuutorointi
Molemmat kampukset: Kirsi Konttinen, kirsi.konttinen@uef.fi, puh. 040 355 2146.
Tuutoroinnin ja orientaation kokonaisuuden koordinaatio (Uuden opiskelijan palvelut)
Opiskelijoiden ohjauspalveluiden päällikkö Niina Mikkonen, niina.mikkonen@uef.fi, puh. 029 44 58494
Haluatko itse tuutoriksi?
Uusien tuutoreiden haku järjestetään vuosittain tammi-helmikuussa. Lisätietoa tuutorina toimimisesta. Tuutorointia koordinoi Koulutuspalvelut -yksikkö.