Refine your search

3558 Opiskelutaidot

Opiskelustrategioissa voi kehittyä

Oppimisesta voidaan erotella kaksi strategiaa: pintasuuntautunut ja syväsuuntautunut oppiminen. Pintasuuntautuneella oppimisella tarkoitetaan ulkoa oppimista. Pintasuuntautunutta oppimista tarvitaan, kun tutustutaan uuteen aiheeseen, sen käsitteisiin ja perusteisiin. Pintasuuntautunut oppiminen ei kuitenkaan yleensä yliopisto-opinnoissa riitä, vaan tarvitaan myös syväsuuntautunutta oppimista, jossa opittava aines liitetään jo johonkin olemassa olevaan tietoon. Syväsuuntautuneessa oppimisessa pyrkimyksenä on ymmärtää opittava kokonaisuus ja sitä kautta saada se haltuun. Tavoitteena myös on, että asiasta pystyy kertomaan omin sanoin.

Opiskelumuotoja ja -käytäntöjä yliopistossa

Yliopistossa opetus- ja opiskelumuotoja on monia: opiskelu voi tapahtua esimerkiksi itsenäisesti, ryhmässä, etäopetuksena, kontaktiopetuksena, verkkokurssina, kirjallisina töinä, osallistumalla harjoituksiin tai laboratoriotöihin. Opetustapojen lisäksi osallistumisvelvollisuus opetukseen vaihtelee. Joillekin kursseille voi olla läsnäolopakko, toisille taas ei. Yksittäisen opintojakson ilmoittautumiskäytännöt, suoritustapa ja muut vaatimukset kannattaakin aina tarkastaa tiedekuntien opetusohjelmista ja Pepistä (avautuu uuteen välilehteen).

Opiskelutaitoja ja -tekniikoita

Keskeisiä opiskelutaitoja ovat kirjoittamisen, lukemisen, tiedonhankinnan ja ajanhallinnan taidot. Tärkeitä ovat myös oppimaan oppimisen taito ja itseohjautuvuus, kyky työskennellä ja suunnitella opintoja itsenäisesti. Itsetuntemus on hyvä apu: Mitkä ovat juuri sinun vahvuutesi ja heikkoutesi opiskelutaidoissa? Missä olet hyvä ja mitä taitoja tulisi harjoitella lisää? Taitava opiskelija tietää lisäksi, mitä erilaiset tehtävät vaativat, hän osaa suunnitella tekemisiään ja asettaa tavoitteet. Hän myös osaa kehittää taitojaan sekä arvioida, millaiset opiskelutekniikat sopivat hänelle parhaiten.

Tutustu opintopsykologin laatimiin videoihin, joiden avulla voit kehittää opiskelutaitojasi. Videoissa kerrotaan, millaisiin asioihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota opintoja suunnitellessasi ja millaisin keinoin voit ylläpitää hyvää opiskeluvirettä.

Lisää tietoa opiskelumuodoista löydät Opiskelutaidot-sivustolta (avautuu uuteen välilehteen)

Lisätietoa löydät myös Kielijelppi-sivuilta (avautuu uuteen välilehteen)

Ei-opintopisteytetty, opiskelua tukeva koulutus tai ryhmät

Yliopistolla on lukuvuonna 2023-2024 eri ryhmiä ja koulutuksia, jotka on tarkoitettu tukemaan opiskelua ja opintojen etenemistä. Tiedot päivittyvät tälle sivulle syyslukukauden alkuun mennessä.

Gradutalli on tarkoitettu kaikille yliopiston opiskelijoille, joilla opinnäytetyö jumittaa. Ryhmä on tarkoitettu opiskelijoille, joilla gradun aloittamisesta on kulunut vähintään kaksi vuotta ja jotka hyötyvät ryhmämuotoisesta ohjauksesta. Mikäli hakijoita on enemmän kuin ryhmään mahtuu, etusija annetaan ensimmäistä kertaa hakeville. Molemmilla kampuksilla käynnistyvät ryhmät lukuvuosittain ja hausta ilmoitetaan Gradutallin omilla sivuilla.

Hellitä otetta - työkaluja pefektionisteille -ryhmä on tarkoitettu opiskelijoille, joille liiallinen vaativuus tai täydellisyydentavoittelu aiheuttaa haasteita opiskelulle ja hyvinvoinnille. Ryhmässä pohdiskellaan yhdessä mm. seuraavia teemoja:

  • mitä perfektionismi on ja miten sen kanssa voisi tulla paremmin toimeen
  • mitä hyötyä itsemyötätunnosta on hyvinvoinnille ja opintomenestykselle
  • miten omia arvoja kuuntelemalla voi löytää arjesta enemmän onnellisuutta
  • kuinka saada enemmän aikaan mutta kokea vähemmän paineita.

Lisätietoja ja ryhmän ajankohdat ryhmän omilla sivuilla.

Otetta opintoihin -ryhmä toteutaan 1-2 kertaa lukuvuodessa. Tavoitteena on tukea erityisesti kandivaiheessa olevia opiskelijoita erilaisissa opiskeluun tai arjenhallintaan liittyvissä pulmissa. Seuraava ryhmä toteutetaan kevätlukukaudella 2024, ja ryhmä kokoontuu verkossa. Tarkemmat aikataulut sekä hakulomake julkaistaan syyslukukauden aikana.

Tukea jumittaviin kirjallisiin tehtäviin. Kielikeskus järjestää kandidaatin ja gradun kirjoittajille lukukausittain omat ryhmät: Sujuvuutta kandin kirjoittamiseen ja Sujuvuutta gradun kirjoittamiseen. Tavoitteena on tukea opinnäytteiden kirjallista tuottamista, muotoilemista ja valmiiksi saattamista.  Lisätietoja Kamun ajankohtaisissa https://kamu.uef.fi/tukikursseja-kandin-ja-gradun-kirjoittamiseen/

Muista myös yksilöohjausta tarjoava Kirjoitusklinikka!

Kirjaston tiedonhaun ja -hallinnan koulutukset, lisää tietoa https://kamu.uef.fi/tietopankki/koulutusta-opiskelutaitoihin/tiedonhakutaidot/

Digistartti on uusille opiskelijoille suunniteltu itseopiskelumateriaali, jossa käydään läpi opiskelussa tarvittavat työkalut ja tutustutaan digitaalisiin opiskeluympäristöihin.

Wistec Online-verkko-oppimisympäristö. Tarjolla laaja valikoima etänä ja itsenäisesti suoritettavia verkkokursseja laajoista kokonaisuuksista aina yksittäisiin toimintoihin. Lisätietoja ja kirjautuminen Heimon kautta (vaatii kirjautumisen).