Tarkenna hakuasi

Hakutulokset: ot

Uudistuva suomen kielen opetus tehostaa kansainvälisten asiantuntijoiden kotoutumista [uutinen]

Uusi oppimateriaali helpottaa tarinan keinoin kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Itä-Suomen yliopisto uudistaa kansainvälisten opiskelijoiden ja henkilökunnan suomen kielen opetusta. Syksystä 2022 alkaen suomen kielen alkeiden opiskelun voi aloittaa itsenäisesti jo ennen Suomeen saapumista. Kurssitarjontaa on lisätty kattamaan paitsi molemmissa kampuskaupungeissa Joensuussa ja Kuopiossa opiskelevien myös muualta opintojaan etäyhteyksin suorittavien tarpeet. Suomi toisena kielenä -opintoja sisältyy nykyisin […]

RefWorksin käyttö päättyy vuoden 2022 lopussa. Zotero-koulutusta tarjolla. [uutinen]

Viitteidenhallintaohjelma RefWorksin tilaus lakkautetaan vuoden 2022 lopussa sopimusteknisistä syistä. Tilauksen päättyminen koskee sekä nykyistä ProQuest RefWorksia että edellistä Legacy-versiota.  Tekstinkäsittelyohjelmissa toimivat lisäosat Write-N-Cite ja RefWorks Citation Manager lakkaavat myös toimimasta. Siirrä viitteesi talteen nyt. Jatkossa kirjastosta saa tukea sekä Mendeleyn että Zoteron ilmaisversioiden käyttöön. Koulutusta tarjotaan Zotero-viitteidenhallintaohjelmasta. Katso syksyn 2022 koulutukset. Koulutuksiin ei tarvitse ilmoittautua. […]

Gradu tekeillä ja tiedonhaut taidot ruosteessa? Tule Syventävät informaatiotaidot -kurssille! [uutinen]

Syvennä tiedonhaun osaamistasi ja perehdy erilaisiin tiedonhallinnan työvälineisiin oman opinnäytetyösi kautta. Kurssi sisältää ennakkomateriaalia ja -tehtäviä, itsenäistä opiskelua sekä opettajavetoista opetusta. Kurssilla Opit tutkimusaineistonhallinnan perusteet ja osaat soveltaa niitä oman opinnäytetyösi aineistoon. Haet tutkimuksia ja tutkimusaineistoja oman alasi tietokannoista ja data-arkistoista. Tutustut avoimen tieteen mahdollisuuksiin ja opit soveltamaan tiedonhakutaitojasi tulevaan työelämääsi. Opit käyttämään viitteidenhallintaohjelmaa viitteiden […]

Kiinnostaako julkaiseminen? Taikka tieteen viestinnällistyminen? Entä kotimaisten tiedelehtien vaikuttavuus? Tai tekijänoikeuslain muutokset avoimeen julkaisemiseen? [uutinen]

Valtakunnalliset Tiedejulkaisemisen päivät 2022 teemanaan Vastuullisesti vaikuttava tiedejulkaiseminen järjestetään 3.– 4.10.2022 Joensuussa. Ohjelma ja ilmoittautuminen (viim. 11.9.) Tiedejulkaisemisen päivät on tarkoitettu kaikille tiedejulkaisemisesta kiinnostuneille.

Gunvor Planting-säätiön apurahat Ruotsissa opiskelua varten [uutinen]

Gunvor Planting-säätiö julistaa haettavaksi apurahoja Ruotsissa opiskelua varten. Apurahat ovat tarkoitettuja suomalaisille ja ahvenanmaalaisille, jotka ovat saanet koulusivistyksensä Suomessa tai Ahvenanmaalla ja jotka opiskelevat kokopäiväisesti ruotsalaisen yliopiston tai korkeakoulun jatkotutkintoa varten. Hakijalla tulee olla suoritettuna 150 ECTS pistettä tullakseen huomioiduksi.Tutkija-apurahat ovat suuruudeltaan 35 000 SEK ja opiskelija-apurahat 15 000 SEK. Vapaa¬muotoiseen allekirjoitettuun hakemukseen ruotsin kielellä […]

Yhteiset kestävyysopinnot avautuvat Itä-Suomen, Jyväskylän ja Turun yliopistojen opiskelijoille [uutinen]

Itä-Suomen, Jyväskylän ja Turun yliopistojen opiskelijat voivat syksystä alkaen suorittaa yhteisiä kestävyysopintoja, jotka liittyvät monitieteisesti ympäristöön, kestävyyteen ja vastuullisuuteen. Kestävyysopinnot ovat avoimia kaikille kumppaniyliopistojen tutkinto-, jatko- ja vaihto-opiskelijoille. – Kestävyysopintojen verkosto avaa opiskelijoille mahdollisuuden opiskella kestävyyteen liittyviä opintojaksoja eri korkeakouluista ja tiedekunnista. Verkoston avulla tiivistämme korkeakoulujen yhteistoimintaa ja laajennamme opiskelijoille tarjolla olevien opintojaksojen määrää, kertoo […]

UEF-tietotori 7.9.2022 alkaen klo 15.00 [uutinen]

Tervetuloa UEF-tietotorille keskiviikkona 7.9.2022 klo 15 alkaen. Syksyn ensimmäisen tietorin aiheita ovat: osallistuva ja osallistava yliopisto miten varmistamme tutkimuksen ja opetuksen laadun nyt ja tulevaisuudessa sekä keskustelua ajankohtaisista asioista lukuvuoden alkaessa. Tilaisuudessa ovat mukana yliopiston hallituksen puheenjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen, yliopistokollegion varapuheenjohtaja Tero Karjalainen, rehtori Jukka Mönkkönen ja akateeminen rehtori Tapio Määttä. Keskustelutilaisuuden juontaa viestintäpäällikkö Risto Löf. Voit esittää keskustelijoille kysymyksiä ennakkoon […]

Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot aloittavat liikunta- ja terveysalan opetusyhteistyön [uutinen]

Kesäkuun 2022 alussa aloitetun opetusyhteistyön puitteissa Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksen opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa ja sisällyttää tutkintoonsa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tarjoamia liikunta- ja terveystieteiden opintojaksoja. Niiden suorittaminen on opiskelijalle maksutonta. Yhteistyö tuo Jyväskylän yliopiston monitieteistä liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin alojen opetustarjontaa Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen, hammaslääketieteen, lääketieteen, ravitsemustieteen ja terveyden edistämisen koulutusohjelmissa opiskelevien ulottuville. Itä-Suomen […]

Yliopistojen yhteistyö tuo lisää opintotarjontaa biodiversiteettiteemoista [uutinen]

Biodiversiteettikoulutusverkostossa on nyt tarjolla useita biodiversiteettiosaamista syventäviä kursseja myös Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille. Itä-Suomen, Oulun, Jyväskylän, Turun ja Helsingin yliopistojen sekä Åbo Akademin yhteinen sopimus biodiversiteettiopintojen verkostomaisesta yhteistyöstä on valmistunut ja opintotarjonta avattu. Kurssit on suunnattu pääsääntöisesti biologian, ympäristötieteiden, maatalous- ja metsätieteiden sekä maantieteen opiskelijoille, mutta mukana on myös aivan kaikille aloille soveltuvia kursseja. Mukana on […]

Ainejärjestöyhteistyön käytännöt Itä-Suomen yliopistossa [sivu]

Itä-Suomen yliopisto haluaa kehittää tiedekuntien, laitosten/osastojen ja ainejärjestöjen yhteistyötä. Kehittämisen tueksi olemme koonneet hyvistä käytänteistä muistilistan yksikköjen ainejärjestöyhteistyön toteuttamiseksi. Muistilista on suuntaa-antava ja jokainen yksikkö voi luoda omat käytänteensä sitä mukaillen. Kaikessa yhteistyössä on luottamuksen rakentamiseksi tärkeää, että yhteisesti sovittuihin asioihin palataan, erityisesti, jos yhdessä sovittua asiaa ei voida edistää ajatellulla tavalla. Tiedekunta Opetuksesta vastaava […]