Kaikkiin tutkintoihin sisältyy opintojen loppuvaiheessa ohjattu kirjallinen tutkielma, jota kutsutaan opinnäytteeksi. Itä-Suomen yliopistossa opinnäytteitä ovat:
- kandidaatin tutkielma, farmasian alalla lopputyö (alempi korkeakoulututkinto)
- pro gradu –tutkielma (gradu), lääketieteessä ja hammaslääketieteessä syventävien opintojen opinnäyte, oikeustieteissä OTM-tutkielma (ylempi korkeakoulututkinto) ja tekniikan koulutusohjelmissa diplomityö
- lisensiaatintutkimus (lisensiaatin tutkinto)
- väitöskirja(tutkimus) (tohtorin tutkinto)
Opinnäytteiden laatimisessa tukena ovat seminaarit, joissa osallistujat tyypillisesti esittelevät ja kommentoivat toistensa opinnäytteiden suunnitelmia ja niiden eri vaiheissa. Näin kaikki osallistujat saavat palautetta ja tukea omalle työskentelylleen myös muilta kuin opinnäytteen ohjaajilta.
Opinnäytetöiden saavutettavuudesta on laadittu ohje pohjatiedostona (Word-mallitiedostona ja pdf-tiedostona), jota sovelletaan yliopistossa tehtävissä opinnäytteissä. Opiskelija vastaa opinnäytetyönsä saavutettavuudesta. Saavutettavan opinnäytetyöohjeen lisäksi opiskelijan tulee noudattaa kunkin koulutuksen antamia opinnäytetyön ohjeita. Lisätietoa saavutettavuudesta opiskelijoille (sisältää myös word ohjevideoita).
Opinnäytteiden tavoitteista, muodosta, kielestä ja arviointiperusteista määrätään kyseessä olevan tiedekunnan ja/tai oppiaineen opetussuunnitelmassa. Tarkempia ohjeita on opinto-oppaissa, opintoyhteisöissä sekä lisensiaatin- ja väitöskirjatutkimusten osalta tohtorikoulutuksen Kamu-sivuilta.
Pro gradu -tutkielmaan kuuluvan tiivistelmän ohjeet saat laitokseltasi tai tutkielman ohjaajalta.
Opinnäytteiden tarkastaminen ja arvostelu
Opinnäytteiden tarkastus- ja arvosteluprosessi vaihtelee opinnäytteen tason mukaan.
Kandidaatin tutkielman arvostelee opintojakson opettaja. Pro gradu –tutkielmat, diplomityöt ja syventävien opintojen opinnäytteet arvostelee laitoksen tai osaston johtaja, ja niiden tarkastusprosessi on yhtenäinen koko yliopistossa. Tarkemmin arvioinnista tiedekuntien opinto-oppaissa.
Opiskelijoille, joiden pro gradu –tutkielma, diplomityö tai syventävien opintojen opinnäyte on viivästynyt tai jumissa, on tarjolla gradutalli-toimintaa.
Lisensiaatintutkimusten ja väitöskirjatutkimuksen tarkastusprosessi ja toimintaohjeet löytyvät Kamun tohtorikoulutus-sivuilta:
Itä-Suomen yliopiston rehtorin päätöksen (18.12.2014) mukaisesti opinnäytteiden alkuperäisyys on tarkastettava plagiaatintunnistusjärjestelmässä.
Jos opiskelija on tyytymätön opinnäytteiden arvosteluun, hän saa hakea siihen muutosta päätöksen mukana annettavan oikaisupyyntöosoituksen mukaisesti.
Opinnäytteiden julkisuus ja julkaiseminen
Tutkintoon johtavassa koulutuksessa laaditut opinnäytteet ovat Suomen perustuslain ja julkisuuslain perusteella lähtökohtaisesti julkisia (Suomen perustuslaki 731/1999 12,2 §; Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999 1 §). Opetusministeriön ohjeen mukaan yliopistojen tulee huolehtia siitä, että opinnäytteisiin ei sisällytetä salassa pidettävää aineistoa ja että opinnäytteet ovat julkisia heti hyväksymisen jälkeen (OPM:n ohje Opinnäytteiden julkisuus 28.1.2004 Dnro 3/5000/2004).
Yliopistotutkinnossa harjaannutaan tutkimustyöhön, jonka yksi periaate on avoimuus.
Itä-Suomen yliopisto on sitoutunut avoimen tieteen periaatteisiin ja suosittaa ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytteiden ja lisensiaatintutkimusten Open Access -julkaisemista. Väitöskirjat julkaistaan aina, ja Itä-Suomen yliopiston väitöskirjasarjassa julkaistavista väitöskirjoista tehdään julkaisusopimus.
Pro gradu -tutkielman, diplomityön ja syventävien opintojen opinnäytteiden julkaisemista koskevat ohjeet löytyvät täältä Kamusta. Lisensiaatintutkimusten ja väitöskirjatutkimuksen tarkastusprosessi ja toimintaohjeet löytyvät Kamun tohtorikoulutus-sivuilta:
Kirjasto arpoo vuosittain lokakuussa 100 euron stipendin kaikkien gradunsa, diplomityön tai syventävien opintojen opinnäytteensä avoimesti julkaisseiden kesken. Osallistu arvontaan tällä lomakkeella heti, kun olet julkaissut pro gradusi, diplomityösi tai syventävien opintojen opinnäytteesi avoimesti.
Tiedekuntien ohjeet opinnäytteisiin liittyen
Katso Kamun tohtorikoulutussivut:
Tarkista myös, onko opintoyhteisössäsi tarkentavia ohjeita.
Filosofisen tiedekunnan opinnäyteohjeet ovat tiedekunnan opinto-oppaassa. Opas löytyy Kamusta.
Pro gradu -tutkielman valmistuttua katso opinnäytetyön tarkastuksesta tiedekunnan ohjeet.
Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan opinnäytteet ovat luettavissa yliopiston kirjaston eRepo-palvelusta –palvelusta. Mikäli opinnäytteellä ei ole e-julkaisulupaa, se on luettavissa kampuskirjastojen e-Gradu -päätteiltä sähköisessä muodossa (ei lainattavissa). Näiltä päätteiltä on mahdollista ottaa tuloste opinnäytteestä, tulostamisesta peritään hinnaston mukainen maksu. Kaikenlainen digitaalinen kopiointi (mm. muistitikulle) tai tiedoston edelleen lähettäminen on kiellettyä.
Lisätietoja antavat yksikön pro gradu -tutkielmien ja syventävien opintojen opinnäytetöiden käsittelijät.
Kypsyysnäytteet
Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekuntaneuvosto on vahvistanut ohjeen tutkielmien yhteydessä suoritettavien kypsyysnäytteiden toteuttamiseen (pdf).
Kandidaatin tutkielma
Kandidaatin tutkielma on kandidaatin tutkintoon pakollisena kuuluva opinnäyte. Kandidaatin tutkielma voi olla pakollinen myös sivuaineopiskelijalle, jos opiskelija suorittaa aineopintokokonaisuutta. Tässä on kuitenkin oppiainekohtaisia eroja.
Kandidaatin tutkielman tavoitteena on kehittää opiskelijan valmiuksia
- tieteelliseen kirjoittamiseen
- tieteellisen tiedonhankintaan ja käsittelyyn sekä tieteenalan argumentoinnin hahmottamiseen
- tieteelliseen ajatteluun ja tieteelliseen työskentelytapaan.
Tutkielman ohjeellinen laajuus on noin 20–30 sivua. Tarkempia ohjeita kandidaatin tutkielmasta antaa laitos.
Pro gradu -tutkielma
Pro gradu -tutkielman tavoite on kehittää tutkimuksen perusvalmiuksia, joita ovat kyky
- itsenäiseen tiedonhankintaan,
- olemassa olevan tiedon analysointiin ja kriittiseen arviointiin,
- tutkimustyön suunnitteluun ja toteuttamiseen,
- itsenäisen tiedon tuottamiseen ja soveltamiseen.
Tutkielman ohjeellinen laajuus voi vaihdella tieteenaloittain, mutta on yleensä n. 60–100 sivua. Pro gradu -tutkielma laaditaan laitoksen opetussuunnitelmassaan määräämällä kielellä.
Pro gradu -tutkielma voidaan laatia myös kahden tai useamman opiskelijan ryhmätyönä (oppiaineesta riippuen). Kunkin opiskelijan osuus arvostellaan tällöin erikseen. Pro gradu -tutkielma voidaan oppiaineesta riippuen tehdä myös artikkelimuotoisena. Näistä muodoista, kuten muistakin pro gradu -tutkielman tekemiseen liittyvissä kysymyksissä lisätietoja saa pääaineen professorilta ja opettajilta.
Pro gradun tiivistelmä
Opiskelijan on laadittava pro gradu-tutkielmasta tiivistelmä. Tiivistelmän pituus on 1 sivu ja se liitetään pro gradu -tutkielmaan kansilehden ja sisällysluettelon väliin. Tiivistelmän laatimiseen saa ohjeita omalta pääainelaitokselta.
Pro gradun arvosteluasteikko
Pro gradu -tutkielma arvostellaan asteikolla 0-5.
Gradun julkisuusaste
Pro gradu -tutkielma on julkinen opinnäyte, jolla on kaksi julkisuusastetta. Gradua jätettäessä valitaan julkisuusaste kahdesta vaihtoehdosta. Gradu tulee sähköisesti käytettäväksi joko ns. kampuskäyttöisenä opinnäytteenä tai open access -opinnäytteenä. Itä-Suomen yliopisto on sitoutunut avoimen tieteen periaatteisiin ja suosittaa gradun julkaisemistavaksi open access. Gradun julkaiseminen kampuskäyttöisenä on hyväksyttävissä vain perustellusta syystä.
e-Gradu päätteiltä käytettävät opinnäytteet
Kaikissa Itä-Suomen yliopiston kampuskirjastoissa on pääte, jolta voi lukea pro gradu -tutkielmia, jotka eivät ole vapaasti luettavissa internetin välityksellä. Näiltä päätteiltä on mahdollista ottaa maksullinen tuloste. Kaikenlainen digitaalinen kopiointi (mm. muistitikulle) tai tiedoston edelleen lähettäminen on kiellettyä.
Open Access -opinnäytteet
Vapaasti internetin välityksellä luettavat opinnäytteet on mahdollista tallentaa omalle tietokoneelle tai tabletille off-line -käyttöä varten. Gradu on mahdollista myös tulostaa. Lisätietoa Open Access -julkaisumallista löytyy mm. kirjaston Open UEF –sivulta. Valitsemalla Open Access -julkaisutavan, olet mukana avoimen tieteen edistämisessä.
Kahden tekijän yhteinen gradu
Mikäli gradu on tehty yhteistyönä toisen tekijän kanssa, lomakkeelle tulee syöttää myös toisen tekijän sähköposti. Kun lomakkeen tiedot on lähetetty, saa työn toinen tekijä asiasta hyväksymispyynnön sähköpostiinsa. Työ etenee tarkastukseen vain jos toinenkin tekijä hyväksyy gradun tarkastukseen lähettämisen. Tämänkin vuoksi on tärkeää olla tarkka toisen tekijän kirjaamisessa.
Plagiaatintunnistus
Sähköisen plagiaatintunistusjärjestelmän käyttö tiedekunnassa -ohje (pdf) täydentää yliopiston rehtorin ohjetta plagiaatintunnistusjärjestelmän käyttöönotosta.