
Biodiversiteettikoulutusverkostossa on nyt tarjolla useita biodiversiteettiosaamista syventäviä kursseja myös Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille.
Itä-Suomen, Oulun, Jyväskylän, Turun ja Helsingin yliopistojen sekä Åbo Akademin yhteinen sopimus biodiversiteettiopintojen verkostomaisesta yhteistyöstä on valmistunut ja opintotarjonta avattu. Kurssit on suunnattu pääsääntöisesti biologian, ympäristötieteiden, maatalous- ja metsätieteiden sekä maantieteen opiskelijoille, mutta mukana on myös aivan kaikille aloille soveltuvia kursseja.
Mukana on niin etäopintoina opiskeltavia kursseja kuin kenttä- ja harjoituskurssejakin. Kurssien opiskelu on opiskelijoille maksutonta, ja kurssit on suunniteltu siten, että ne täydentävät kotiyliopistossa tarjottavia opintoja ja tarjoavat mahdollisuuden osaamisen laajentamiseen sekä verkostoitumiseen toisten yliopistojen opiskelijoiden kanssa. Kullekin kurssille haetaan erikseen opinto-oikeutta ja sitä ennen varmistetaan, että kurssi sopii osaksi suoritettavaa tutkintoa.
Alkavan lukuvuoden tarjonnassa on 15 kurssia, ja verkoston opintotarjontaa päivitetään vuosittain. Syksyllä käynnistyvien kurssien opiskelu alkaa piakkoin ja opinto-oikeutta muun muassa Jyväskylän yliopiston Kääpäkurssille pääsee hakemaan jo nyt. Muita alkavan lukuvuoden kursseja ovat muun muassa erilaiset lajintuntemuksen kurssit aina trooppisista kasviheimoista lintuihin, metsien, metsämaan ja trooppisen ekologian kurssit, kalabiologian menetelmiin ja talviekologiaan perehdyttävät kurssit sekä yleistä ekologista ja luonnonsuojelullista osaamista lisäävät kurssit.
Toivottavasti opiskelijat lähtevät innolla monipuolistamaan osaamistaan kursseille, joita ei omassa yliopistossa järjestetä, toivoo hankkeen koordinaatioryhmä.
Verkoston kautta tarjolla olevat kurssit lukuvuodelle 2022-2023:
Oulun yliopiston järjestämät kurssit
- 755313A Lintujen maastolajintuntemus
Turun yliopiston järjestämät kurssit
- EKOL2217 Tropical ecology
- EKOL4311 Trooppiset kasviheimot
Helsingin yliopiston järjestämät kurssit
- EEB-301 Fundamentals of conservation
- FAF-101 Biodiversity.now A
- IPS-153 Flora of subarctic Europe
- IPS-177 Flora of southern Europe
Jyväskylän yliopiston järjestämät kurssit
- BENY3030 Luonto uhan alla 1 – Lajien ja luontotyyppien uhanalaisuus
- BENY3031 Luonto uhan alla 2
- BENY2021 Planetary wellbeing / Planetaarinen hyvinvointi
- ECOS1097 Syventävä lajintuntemus: käävät
- BENS5109 Boreal winter ecology
Itä-Suomen yliopiston järjestämät kurssit
- LY00CK72 Biodiversity.now A
- 3123243 Exercises in fish and fisheries biology
- 3513184 Metsien ekologiset rakenteet
- LM00CN29 Metsämaan ekologia
Lisätietoja:
Elli Hämynen, biodiversiteettikoulutusverkoston koordinaattori, elli.hamynen@uef.fi
Elina Oksanen, professori, ympäristö- ja biotieteiden laitos, elina.oksanen@uef.fi