Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella (AHOT) tarkoitetaan menettelyjä, joilla opiskelijan aiempi osaaminen voidaan arvioida ja hyväksyä osana opintoja (korvaaminen ja sisällyttäminen).Osaaminen voi olla syntynyt aiempien opintojen yhteydessä tai muissa yhteyksissä, esimerkiksi työssä tai harrastuksissa.
Itä-Suomen yliopiston opiskelijaksi hyväksytty opiskelija voi hakea osaamisensa tunnistamista ja tunnustamista, mikäli osaaminen vastaa opetussuunnitelmassa esitettyjä tavoitteita sisällöltään ja tasoltaan. Hyväksilukua haetaan kyseisen oppiaineen/opintojakson vastuuhenkilöltä.
Aiempien opintojen hyväksiluvusta tutkintorakenteeseen tulee ensin keskustella HOPS-ohjaajan kanssa. Aiempien opintojen korvaavuudessa / sisällyttämisessä hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoon on rajoitteita. Lähtökohta on se, että vain pakollisia opintojaksoja voi korvata aiemmilla opinnoilla.
Hyväksilukemista tai sisällyttämistä koskevan hakemuksen voi jättää sähköisesti Pepissä (ohje KAMU:ssa).
Hyväksilukemisesta kirjataan suoristusmerkintä opintotietojärjestelmään. Suoritusmerkintä kirjataan rekisteriin tutkintorakenteen mukaisella koodilla ja nimellä. Lisätietoihin merkitään lisäksi se, millä opinnoilla korvaavuus on myönnetty (mitä, missä ja milloin).
Keskeiset AHOT-käsitteet:
Osaamisen tunnustaminen perustuu opiskelijan osaamisen ja tutkinnon tai sen osalle asetettujen osaamistavoitteiden vastaavuuteen. Kokonaista tutkintoa ei voi myöntää hyväksilukumenettelyllä. Osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa on varmistettava, että tutkinnon tuottama ammatillinen pätevyys ei vaarannu. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tarkoittaa eri menettelyjä, joilla opiskelijan osaaminen voidaan arvioida ja hyväksyä osana hänen opintojaan. Tunnistamisella tarkoitetaan osaamisen arviointia eri muodoissaan ja tunnustamisella menettelyjä, joilla aiemmin hankitun osaamisen perusteella opiskelijalle kirjataan opintosuoritus tai hyväksiluku.
Hyväksilukemisella tarkoitetaan opiskelijan suoritettujen opintojen, harjoittelun, työkokemuksen tai muun osaamisen hyväksymistä osaksi suoritettavaa tutkintoa, opintokokonaisuutta tai opintojaksoa. Hyväksilukeminen edellyttää, että hyväksiluettavat opinnot tai muuten hankittu osaaminen vastaavat tutkinnolle tai sen osille asetettuja osaamistavoitteita. Hyväksilukemisen muotoja ovat sisällyttäminen ja korvaaminen.
Sisällyttämisellä tarkoitetaan muualla suoritetun opintojakson tai opintokokonaisuuden hyväksymistä tutkintoon sellaisenaan. Korvaamisella tarkoitetaan opetussuunnitelman mukaisen opintojakson tai sen osan suorituksen myöntämistä opiskelijan opintojen tai muun osaamisen perusteella. Opintojen korvaaminen muualla suoritetuilla opinnoilla edellyttää, että opinnot vastaavat sisällöltään tai tasoltaan koulutusohjelman tutkintorakenteen vaatimuksia. Opinnäytteitä ja kypsyysnäytteitä ei voi hyväksilukea. Opiskelijan aiemmin suorittamassa tutkinnossa osoitettu suomen tai ruotsin kielen taito voidaan kuitenkin hyväksilukea.
Osaamisen näytöllä opiskelija voi todentaa osaamisensa siten, että se voidaan arvioida. Näyttö on vaihtoehtoinen suoritustapa, joka kuvataan opetussuunnitelmassa. Näyttöä käytetään, kun hyväksilukeminen korvaamismenettelyllä suoraan ei ole mahdollista tai osaamisen tunnustaminen muutoin edellyttää opiskelijan osaamisen erillistä arviointia, osaamisen näyttöä. Näyttö voi olla kirjallinen selvitys osaamisesta (portfolio työ- ja koulutustodistuksineen), haastattelu, testaus, tai muu osaamisen arviointi. Näytön arviointiin sovelletaan opintojohtosäännön 31 § mukaisia arvosanoja. Hyväksytyn näytön tuloksena opiskelijalle kirjataan opintojakson tai sen osan suoritusmerkintä näytön suorituspäivämäärän mukaisesti. Näyttöjen arvioinnista vastaa opintojakson opetuksesta vastaava yksikkö.
Ristiinopiskelussa opiskelija suorittaa opintoja toisessa korkeakoulussa kotikorkeakoulunsa opiskeluoikeuden perusteella. Korkeakoulujen opetusyhteistyön verkostosopimuksessa sovitaan, mitä opiskelijaryhmiä ristiinopiskeluoikeus koskee. Näitä ryhmiä voivat olla tutkinto-opiskelijat, avoimen korkeakouluopetuksen opiskelijat, vaihto-opiskelijat sekä muut sopimuksessa määriteltävät opiskelijaryhmät. Verkostosopimuksen perusteella suoritetut opinnot hyväksytään yleensä ilman erillistä hyväksilukumenettelyä osaksi suoritettavaa tutkintoa tai opintoja.
Tutkintoon liitettävät opinnot sekä opintojen korvaavuudet on hyvä käsitellä heti opintojen alussa. Opiskelija voi hakea korvaavuutta myös myöhemmin opintojen aikana jollekin opintojaksolle tai sen osalle sellaisten aikaisempien opintosuoritusten perusteella, jotka sisällöllisesti ja laajuudeltaan vastaavat kyseistä opintojaksoa tai sen osaa.
Opintosuoritusten vanheneminen
Opintosuoritukset vanhenevat pääsääntöisesti kymmenen vuoden kuluttua suorituksesta. Erityistapauksissa voidaan tästä aikarajasta joustaa ja/tai velvoittaa opiskelija päivittämään ja täydentämään osaamistaan. Huom! opintojen vanhenemisaika Valviraan on kymmenen vuotta.
Yleistä tietoa AHOTista on Kamussa.