Tarkenna hakuasi

Gradutalli

Gradutalli on

  • gradun tekemisen tukiryhmä, jossa käsitellään konkreettisia gradun tekemiseen liittyviä asioita
  • on tarkoitettu kaikille gradunsa jo aloittaneille opiskelijoille joilla gradun teko syystä tai toisesta on viivästynyt
  • antaa vertaistukea samassa tilanteessa oleville opiskelijoille
  • tukee oppiaineiden antamaa sisällöllistä ohjausta
  • on avoin kaikille yliopisto-opiskelijoille
  • uudet ryhmät aloittavat lukuvuosittain​

Gradutallin ohjausmuotona on ryhmäohjaus. Ryhmään on haettava etukäteen (hakuajan alkamisesta ilmoitetaan aina erikseen). Osa tapaamisista on ns. intensiiviviikkonloppuja, jolloin keskitytään konkreettisesti gradun kirjoittamiseen.

Gradutallista ei saa opintopisteitä eikä siitä voi saada korvaavuuksia tutkielmaopintoihin, kuten seminaareihin. Tutkimussuunnitelman tulee olla valmis, jotta ryhmään voidaan hyväksyä. Ryhmän ohjaus lähtee ryhmäläisten tarpeista.

Koska ryhmä on monitieteinen, Gradutallissa ei voida antaa tieteenalan sisällöllistä ohjausta. Sen takia on tärkeää, että ryhmään osallistuvilla on omasta oppiaineesta ohjaaja, jonka puoleen voi kääntyä omaan graduun liittyvissä sisällöllisissä ongelmissa. Mikäli ohjaussuhde syystä tai toisesta on katkennut, Gradutallin yksi tavoite on auttaa ohjaussuhteen luomisessa uudelleen.

Gradutalli

Ryhmä käynnistyy, mikäli osallistujia on vähintään seitsemän. Ryhmän enimmäiskoko on 12 opiskelijaa. Mikäli joudutaan tekemään valintaa, etusija annetaan niille opiskelijoille

1. joilla gradun tekeminen on aloitettu vähintään 2 vuotta sitten
2. jotka eivät ole aikaisemmin hakeneet Gradutalliin
3. joiden tutkimussuunnitelma on valmis ja hyväksytty sekä
4. joiden voi katsoa hyötyvän ryhmämuotoisesta ohjauksesta

Ryhmän rungon ovat muodostaneet ns. intensiiviviikonloput (perjantai-iltapäivä ja lauantai), jolloin työstetään konkreettisesti gradua. Ryhmän tapaamiset ovat etänä.

Hakuajan alkamisesta ilmoitetaan tarkemmin Viva Engagessa. Hakeminen tapahtuu webropol-lomakkeella. Hakijoille ilmoitetaan henkilökohtaisesti pääsystä Gradutalliin. Lisätietoja suunnittelija Tapani Utunen (at uef.fi).

Syyslukukausi 2025

Syyslukukauden 2025 ryhmä käynnistyy pe 21.11. ja jatkuu 20.3.2026 saakka.
Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa kuukaudessa etäyhteydellä, yleensä perjantai-iltapäivisin ja lauantaisin. Yhteisten kokoontumisten lomassa on itsenäisen työskentelyn jaksoja. Ryhmän ohjaajina toimivat yliopistonlehtori Tarja Välimäki ja opintopsykologi Katri Ruth.
Hakulomake julkaistaan ma 1.9. ja haku päättyy su 9.11.2025. Hausta ilmoitetaan näillä Viva Engagen kanavilla: UEF Yhteisö, UEF Opiskelijat sekä Tuutorivastaavat ja oppianetuutorit. Seuraa ilmoittelua näillä kanavilla!

Kevätlukukausi 2026

Kevätlukukauden ryhmästä ilmoitetaan marraskuussa 2025 näillä Viva Engagen kanavilla:
UEF Yhteisö, UEF Opiskelijat sekä Tuutorivastaavat ja oppianetuutorit. Seuraa ilmoittelua näillä kanavilla!
Ryhmä kokoontuu etäyhteydellä. Yhteisten kokoontumisten lomassa on itsenäisen työskentelyn jaksoja.

Molemmissa ryhmissä Gradutallin ohjaus koostuu vertaistuellisesta keskustelusta, ”tietoiskuista” osallistujien tarpeen mukaisista aiheista sekä ohjatusta yhteisestä kirjoittamisesta. Yhteisen kirjoittamisen idea on, että opiskelijat voivat konkreettisesti työstää graduaan eteenpäin ja ohjaajat ovat etäyhteyden välityksellä ohjaamassa ja neuvomassa. He myös auttavat tavoitteiden asettamisessa. Yksilöllisiä ohjauskeskusteluja voidaan järjestää tarpeen mukaan, mutta ohjaus ei korvaa oman oppiaineen graduohjausta.

Ryhmään valittujen odotetaan sitoutuvan ryhmän toimintaa osallistumalla tapaamisiin. Ryhmään valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ryhmään pääsystä.

Vinkkejä työharjoitteluun liittyen

Tulevan työllistymisesi kannalta on merkittävää, että suoritat opintoihisi sisältyvän vapaavalintaisen harjoittelun työelämässä. Varsinkin työuran alussa kaikki oman alan työkokemus on hyödyksi. Harjoittelun voi tehdä kotimaassa tai ulkomailla.

Ota yhteyttä oppiaineesi harjoitteluyhdyshenkilöön/-vastaavaan tai hops-ohjaajaasi

Laitos- ja osastotasolla tulee olla nimettynä harjoittelusta vastaava henkilö. He hyväksyvät harjoittelupaikat ja tarkistavat, että harjoittelun sisältö vastaa tutkintoon kuuluvalle harjoittelulle asetettuja kriteereitä. He toimivat myös yhteyshenkilönä työpaikoille ja auttavat opiskelijaa harjoittelusopimuksen tekemisessä. Hops-ohjaajasi auttaa sinua pohtimaan, missä vaiheessa opintoja harjoittelu on mahdollista tehdä.

Työharjoitteluun liittyvissä yleisissä kysymyksissä opiskelija voi kääntyä Urapalvelujen puoleen, jossa harjoittelua koordinoi uraohjaaja Outi Suorsa, outi.suorsa(at)uef.fi. Ulkomailla suoritettavaa harjoittelua koskevissa kysymyksissä opiskelija voi kääntyä kansainvälisten opiskelijapalveluiden puoleen.

  • Tutki, mihin vaiheeseen kaavailemasi harjoittelujakso sopii ja tarkista, että se soveltuu oppiaineesi harjoitteluksi.
  • Ota huomioon oman oppiaineesi määräykset harjoitteluun liittyen; esim. vaadittu opintopistemäärä tai opintomenestys sekä harjoittelussa edellytettävien tehtävien laatu ja taso.
  • Kiinnitä erityistä huomioita harjoittelupaikkaan jo senkin takia, että se on mahdollisuus kartuttaa oman alasi työkokemusta – ei siis ole yhdentekevää, millaiseen paikkaan menet ja millaisista tehtävistä työkokemusta saat.
  • Huomioi myös, että voit saada harjoittelutukea vain kerran tutkintosi aikana!
  • 1.1.2024 alkaen harjoittelutukea haetaan vasta sen jälkeen, kun harjoittelupaikka on löytynyt
  • Huolehdi, että harjoittelustasi tehdään yliopiston ja työnantajan välinen Harjoittelusopimus, joka on sitoumus harjoittelun järjestämisestä yliopiston ja työnantajasi kesken. Sopimuksessa määritellään tehtäväsi, harjoittelun kesto, yliopiston maksama harjoittelutuki ja työnantajan maksama palkka.
  • Kun harjoittelusopimus on täytetty, huolehdi myös, että kirjoitat työnantajasi kanssa työsopimuksen. Työsopimus on määräaikainen ja määräaikaisuuden perusteena on harjoittelun kesto.
    • ks. lisää tietoa esim. työsuojelu-sivustolta, jolta löydät lisää tietoa oikeuksista ja velvollisuuksista työpaikoilla
  • Selvitä, kuka työpaikalla on harjoittelun ohjaajasi ja kuka vastaavasti ohjaa sinua yliopistolta.
  • Paneudu harjoitteluraportin kirjoittamiseen huolella – tutki laitoksesi ohjeet siitä ja kirjoita jotain muistiin joka päivä. Helpotat elämääsi kummasti harjoittelun jälkeen!
  • Mikäli valmista mallia harjoitteluraportin tekoon ei ole, voit hyödyntää seuraavaa harjoitteluportfoliomallia (pdf)
  • joudutko tekemään harjoittelusi etänä? Tässä kootut vinkit niin sinulle kuin harjoittelupaikallesi!
  • Epäselvissä tilanteissa KYSY aina, jos et tiedä. Kysyminen on viisautta, ei väärin toimiminen tiedon puutteen johdosta!

Mieti seuraavia

Paikan valinnassa:

  • Mitkä arvot ja mielenkiinnon kohteet ovat sinulle tärkeitä?
  • Mitkä ovat keskeisiä persoonallisuutesi piirteitä?
  • Mitkä asiat motivoivat sinua?
  • Millaisissa työtehtävissä haluaisit tulevaisuudessa toimia – millaista osaamista tarvitset?
  • Millaista asemaa tavoittelet?
  • Millainen olisi hyvä työnantaja?

Sinulle tulevaa hyötytietoa:

  • Löydät vinkkejä siihen millaisia tietoja ja taitoja sinulla olisi hyvä olla, tai missä tarvitset lisää harjoitusta.
  • Kokemuksesi työyhteisöjen toimintatavoista lisääntyy; työyhteisöt ovat ’yksilöitä’ ja erilaisia työpaikkakulttuureita on lukemattomia.
  • Huomaat nopeasti, millainen työyhteisö saa sinut viihtymään ja mitä toivot tulevalta työyhteisöltäsi, että pystyt olemaan tuottava ja idearikas työntekijä.
  • Saat palautetta ja itsetuntemuksesi lisääntyy. Opit millainen työntekijä olet ja myöskin työtoveri.

Opiskelijan velvollisuudet

Opiskelu yliopistossa on hyvinkin vapaata. Vapauden mukana tulee vastuu omista opinnoista ja niiden etenemisestä. Opiskelija voi saada apua opintojensa suunnitteluun, mutta yleensä tukea ja apua on osattava itse hakea. Opiskelija on myös velvollinen selvittämään opintojen suorittamiseen ja käytäntöihin liittyvät asiat. Opiskelussa tulee noudattaa eettisiä periaatteita. Valehtelu, vilppi ja plagiointi eivät ole yliopistossa sallittuja (ks. opiskelun etiikka).

Opiskelijan tulee myös käyttäytyä asiallisesti niin opiskelutovereitaan kuin henkilökuntaakin kohtaan. Yliopiston toimintamalli epäasiallisen kohtelun ja häirinnän ehkäisemiseksi löytyy Intrasta (vaatii salasanan). Myös opiskelijoiden on hyvä tutustua ohjeeseen ja noudattaa sitä soveltuvin osin. Yliopiston henkilökunnan kanssa asioidessa on kohteliasta selvittää ja ottaa huomioon vastaanottoajat (jos sellaiset on ilmoitettu). Yliopisto on työyhteisö siinä missä muutkin yhteisöt. Niinpä päihtyneenä tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena esiintyminen ei ole sallittua.

Opiskelija on velvollinen myös noudattamaan tietoturvaa ja –suojaa. Opiskelijan saamat tunnukset ovat aina henkilökohtaisia, eikä niitä tule missään tapauksessa luovuttaa kenenkään muun käyttöön. Yliopiston sähköpostiosoitetta saa käyttää henkilökohtaiseen viestintään, mutta vähäisessä määrin ja siten että se ei haittaa yliopiston toimintoja. Käyttö kaupallisiin tai poliittisiin tarkoituksiin on kielletty. Ks. lisätietoja Digipalveluiden sivulta.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY)

ISYY on opiskelijoiden eli juuri sinun etu-  ja palvelujärjestö!

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (avautuu uuteen välilehteen), kaikissa vähänkin vähemmän virallisissa yhteyksissä ISYY, on opiskelijoiden eli juuri sinun etu- ja palvelujärjestö. Jäseniämme ovat kaikki UEFin perustutkinto-opiskelijat alasta ja kampuksesta riippumatta sekä vapaaehtoisesti muun muassa jatko-opiskelijat ja ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat. Ylioppilaskunnan jäsenyys perustuu yliopistolakiin.

Ilmoittautuessasi läsnäolevaksi yliopistoon maksat myös ylioppilaskunnan jäsenmaksun. ISYY tarjoaa toimintaa opiskelijalta opiskelijalle, suurella sydämellä, ja olemme täällä sinua varten, jotta opiskeluaikasi yliopistossa sujuisi mahdollisimman mukavasti!

ISYYn jäsenenä kuulut aktiiviseen ja lämminhenkiseen yhteisöömme. Järjestämme sinulle vapaa-ajan toimintaa, tapahtumia, liikuntapalveluita ja vaikutusmahdollisuuksia. Valvomme myös etujasi, jotta sinä voit keskittyä opiskeluun!

Ylioppilaskunnan toiminnasta löydät uusia tuttavuuksia ja samanhenkisiä ihmisiä mielenkiinnonkohteidesi ympäriltä. Tämän avulla opiskeluelämästä tulee kaksin verroin mukavampaa!

Tässä kootusti jäsenpalveluitamme (linkit avautuvat uuteen välilehteen):

Lue lisää ISYYn palveluista! (avautuu uuteen välilehteen)

ISYYn toimistot kampuksilla

Kuopiossa toimiston löydät Studentia-rakennuksesta (C-ovi). Joensuun toimisto sijaitsee Haltia-rakennuksen toisessa kerroksessa kesäkuuhun saakka ja elokuusta lähtien löydät Joensuun toimiston Joensuun keskustasta. Tervetuloa! Aukioloajat ja osoitteet näet ISYYn verkkosivujen etusivulta.

ISYYn toimistojen aukioloajat ja poikkeukset aukioloissa (etusivu) (avautuu uuteen välilehteen)
ISYYn toimistojen yhteystiedot

Seuraa ISYYn iloista menoa!

ISYYn viestintäkanavia seuraamalla saat tietoa opiskelijayhteisöstäsi, sen palveluista sekä tapahtumista, joihin jokainen ISYYläinen on lämpimästi tervetullut mukaan. Omien uutistemme lisäksi nostamme viestinnässämme esiin myös muita paikallisia ja valtakunnallisia opiskelijoihin liittyviä asioita.

Somekanavien lisäksi kannattaa seurata myös ISYYn suosittua uutiskirjettä Wiikko-Ärsykettä, joka ilmestyy sähköpostiisi tiistaisin. ISYYn jäsenenä sinut lisätään oman kampuksesi uutiskirjeen jakelulistalle automaattisesti lukukausien alussa.

Muuta hyödyllistä tietoa ISYYstä

Seuraa ISYYn viestintäkanavia (linkit avautuvat uuteen välilehteen):

Kampuksella toimivat järjestöt ja kerhot

Molemmilla kampuksilla toimii lukuisia ainejärjestöjä, kampusjärjestöjä sekä ISYYn kerhoja, jotka tarjoavat opiskelijan vapaa-ajalle yhteisöllisyyttä ja monipuolista toimintaa. Tutustu järjestöihin ja kerhoihin ISYYn verkkosivuilla (linkit avautuvat uuteen välilehteen).

Tieto- ja viestintätekniikka opiskelun tukena

Koulutuspalvelut tarjoaa Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille opintojaksoa Tieto- ja viestintätekniikka opiskelun tukena, tvtot, (OP00DQ56, ennen 8034004). Opintojakso antaa perusvalmiudet tieto- ja viestintätekniikan käyttämiseen opiskelussa. Opintojaksoon ilmoittaudutaan Pepissä.

Tieto- ja viestintätekniikka opiskelun tukena –opintojakson laajuus on 2 op ja sitä voi suorittaa syyskuusta kesäkuun loppuun saakka. Opintojakson voivat suorittaa tieto- ja viestintätekniikan perusosaamista tarvitsevat Itä-Suomen yliopiston perustutkinto-opiskelijat.

Kun Tieto- ja viestintätekniikka opiskelun tukena –opintojakson on suoritettu, opiskelija osaa:

  • käyttää yliopiston opiskelijatietokoneita,
  • hyödyntää opiskelussa käytettäviä yliopiston verkkoresursseja,
  • tunnistaa erilaisia käytön sosiaalisen median käytön mahdollisuuksia opiskelunsa tueksi,
  • tietää, miten tekoälyä voi hyödyntää opiskelunsa tueksi,
  • tuottaa yliopiston raporttiohjeiden mukaisen tekstidokumentin, jossa on taulukoita, kuvia, kaavioita, viittauksia ja erilaisia ylä- ja alatunnisteita,
  • taulukkolaskennassa tuottaa yksinkertaisia taulukoita, laskutoimituksia ja hyödyntää funktioita ja kaavoja,
  • tuottaa esitysgrafiikassa esityksiä,
  • luoda pdf-tiedostoja.

Opiskelija ymmärtää tekijänoikeuksien sekä tietoturvan merkityksen tietokoneen käytössä ja soveltaa niitä työskennellessään.

Työvälineohjelmistona käytetään Office 365 Online-palvelut ja työpöytäohjelmistona versiota Office 2016.

Opintojakson sisällöt opiskellaan eLearn Moodle -oppimisympäristössä itseopiskelumateriaalien ja -harjoitusten avulla. Opintojakso ei sisällä pakollista lähiopetusta mutta sen tueksi järjestetään:

  • Moodlessa etenemisen seuranta auttaa käymään läpi oppimateriaalin
  • kaikista aihepiireistä on itsenäisesti tehtäviä harjoituksia
  • lähes viikottain pidettävät Kysy pois -klinikat Zoomilla. Katso tarkemmat ajankohdat Moodlesta.

Tervetuloa opiskelemaan

  1. Ilmoittaudu opintojaksolle Pepin kautta.
  2. Käy kirjautumassa eLearn-ympäristöön. Hae Moodle-kurssi opintojakson nimellä. Katso kirjautumissivulta avaintieto.
  3. Kirjaudu kurssialustalle.
  4. Tutustu opintojakson suoritusohjeisiin ja aloita opiskelu!

Opintojakso suoritetaan joko aihekohtaisilla tenteillä Moodlessa lukuvuoden aikana. Vaihtoehtoisesti voit suorittaa opintojakson Examilla, sähköisellä tentillä tenttitilojen aukioloaikana. Exam-tentissä kaikki aihealueet tentitään yhdellä kertaa ja aikaa on käytettävissä 3 tuntia. Tenttiin ilmoittaudutaan Examin kautta. Tenttien uusintamäärää ei ole rajoitettu ja kaikista tenteistä tulee saada 75 %, jotta se on hyväksytysti suoritettu.

Voit hakea korvaavaa suoritusta Tieto- ja viestintätekniikka opiskelun tueksi -opintojaksosta, jos olet suorittanut vastaavia opintoja vähintään kahden opintopisteen (2 op) eikä opinnoista ole kulunut yli 5 vuotta. Myös aikaisemmin muualla hankittu osaaminen voi olla korvaavuuden peruste tietyillä edellytyksillä. Katso tarkemmin korvaavuuskäytännöistä Microsoft 365:sta (vaatii kirjautumisen)

Lisätietoa antaa:

Koulutusasiantuntija Sari H. Pitkänen

Oppimisympäristöjen kehittämisjohtaja Kari Korhonen