
Näiltä sivuilta löydät tuutoreille kohdennettua perustietoa Itä-Suomen yliopiston (UEF) vertais-, maisteri-, seniori- ja kansainvälisestä tuutoritoiminnasta. Itä-Suomen yliopistossa toimii vuosittain yli 400 tuutoria. Tuutorit tekevät erittäin tärkeää työtä uusien opiskelijoiden sujuvan opiskelun aloittamiseksi sekä saattamisessa yliopistoyhteisön jäseniksi. Opintojaan aloittaville opiskelijoille tuutoritoiminnasta kerrotaan uuden opiskelijan kokonaisuudessa.
Tuutorointi 2023
Vuoden 2023 tuutorit kouluttautuvat parhaillaan tehtäviinsä. Vastaanotimme vuonna 2023 yhteensä lähes 500 tuutorihakemusta ja yliopistossamme toimii ensi syksynä yli 400 tuutoria.
Hakuajan päättymisen jälkeen vertaistuutorihakemukset toimitettiin oppiaineisiin ja oppiaineet tekivät yhteistyössä ainejärjestöjen kanssa vertaistuutorivalinnat maaliskuun alun aikana. Maisterituutorit valittiin yhteistyössä uuden opiskelijan palveluiden sekä oppiaineiden kanssa. Seniorituutorit valittiin uuden opiskelijan palveluissa. Kv-tuutoreiden valinnat tehtiin kv-liikkuvuuspalveluissa. Tuutoreiksi valitut saavat perehdytyksen ja koulutuksen tuleviin tehtäviinsä.
Mitä tuutori tekee ja mitä häneltä edellytetään
Tuutori:
- on halukas oppimaan uutta ja kehittämään itseään
- haluaa auttaa uusia opiskelijoita sujuvaan opintojen alkuun
- pystyy ja haluaa toimia vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa (tuutoreiksi valitaan erilaisia persoonia, koska opiskelijatkin ovat heterogeeninen joukko), kv-tuutorit myös englanniksi
- haluaa olla mukana kehittämässä uusien opiskelijoiden hyvää ensimmäistä opiskeluvuotta oppiaineen tukena
- pystyy sitoutumaan tehtävään sisältyviin koulutusjaksoihin ja verkko-opintoihin (koulutukset ovat pakollisia).
Vertaistuutori on kunkin opiskelualan ylemmän vuosikurssin, tyypillisesti toisen vuoden opiskelija, joka haluaa auttaa uutta opiskelijaa sujuvaan opintojen alkuun. Vertaistuutorit toimivat oman oppiaineen apuna ja tukena uusien opiskelijoiden perehdyttämisessä. He opastavat uusia opiskelijoita pienryhmissä yliopiston käytäntöihin, esittelevät opiskelijoille tarkoitettuja palveluita ja tutustuttavat yliopistoympäristöön sekä opiskelupaikkakuntaan. He voivat kertoa myös käytännön vinkkejä opiskelemisesta ja muusta opiskelijaelämästä.
Vertaistuutoriksi valitut suorittavat Vertaistuutorikoulutus (2 op) sekä Toimiminen vertaistuutorina (2 op) -opintojaksot. Koulutuksissa ja vertaistuutoroidessa oppii mm. pienryhmätoiminnan periaatteita, tietoa yhdenvertaisesta tuutoritoiminnasta ja ryhmänohjaajana toimimista. Lisäksi saa lisätietoa yliopistosta, sen palveluista, ohjausjärjestelmistä ja opiskelukäytännöistä. Omat oppiaineet osallistuvat vertaistuutoreiden kouluttamiseen antamalla lisää syventävää tietoa oppiaineesta ja sen käytännöistä. Koulutuksesta ja vertaistuutorina toimimisesta saa opintopisteiden lisäksi arvokasta osaamista sekä mahtavia kokemuksia ja muistoja!
Ensimmäiset tuutoreiden koulutukset järjestetään vuosittain huhtikuussa, tarkemmat päivät löytyvät sivun alareunan haitarivalikosta ja maisterituutoroinnin osalta päivittyvät maisterituutoreiden valinnan jälkeen. Koulutuksiin osallistuminen kuuluu pakollisena osana opintojaksojen suoritusvaatimuksiin, tarkistathan, että pääset paikalle koulutuksiin! Koulutusaineistot sijaitsevat UEFin Moodle-oppimisympäristössä.
Osa vertaistuutoreista jatkaa tuutoripolkuaan seniorituutoriksi. Seniorituutoroinnin tarkoituksena on siirtää kokeneiden vertaistuutoreiden kokemuksia ja hyviä käytänteitä uusille vertaistuutoreille. Seniorituutorit toimivat uusien vertaistuutoreiden vertaistukena sekä -kouluttajina. He tuovat opiskelijanäkökulmaa mukaan tuutorikoulutusten suunnitteluun ja toteuttamiseen. He osallistuvat tuutorikoulutusten suunnitteluun sekä toteuttamiseen sekä voivat myös esimerkiksi olla mukana järjestämässä tapahtumia vertaistuutoreille. Seniorituutoriksi kannattaa hakea, mikäli tuutorikoulutusten kehittäminen sekä toteuttaminen ja uusien tuutoreiden ohjaaminen kiinnostaa. Seniorituutorit toimivat yhteistyössä tuutorikouluttajien kanssa. Seniorituutorit osallistuvat toimintaan omien opiskelun sallimien mahdollisuuksien mukaan. Seniorituutorit ovat pääsääntöisesti mukana tuutorikoulutuspäivissä.
Maisterituutori on mielellään maisterivaiheen opiskelija, joka auttaa uutta suomenkielisessä maisterikoulutuksessa aloittavaa opiskelijaa sujuvaan opintojen alkuun. Maisterituutorit perehdyttävät uusia maisterivaiheen opiskelijoita yliopiston käytäntöihin, esittelevät opiskelijoille tarkoitettuja palveluita ja tutustuttavat yliopistoympäristöön sekä opiskelupaikkakuntaan. He voivat kertoa myös käytännön vinkkejä opiskelemisesta ja muusta opiskelijaelämästä. Maisterituutorit voivat olla samasta tai eri koulutuksesta kuin tuutoroitavat. Myös vertais- tai seniorituutorina toimineita kannustetaan hakeutumaan mukaan maisterituutoritoimintaan. Maisterivaiheen tuutoreiden koulutus pyritään räätälöimään tuutoreiden osaamisen ja menojen mukaan, koulutuksella tuetaan kevyesti jo olemassa olevaa osaamista. Toiminta on mukavaa ja monipuolista sekä ennen kaikkea uusille maisteriopiskelijoille merkittävää ja yhteisöllistä matalan kynnyksen vertaistukea sekä ryhmäyttämistä.
Kansainväliset tuutorit (kv-maisterituutori ja kv-vaihtarituutori) ohjaavat kampukselle saapuvia uusia kansainvälisiä opiskelijoita (vaihto-opiskelijat ja kansainvälisten maisteriohjelmien opiskelijat). Kv-tuutoriksi voi hakea missä vaiheessa opintoja tahansa. Edellytyksenä kv-tuutorina toimimiselle on suoritettu kv-tuutorikoulutus. Kandivaiheessa vertais- tai seniorituutorina toimineita sekä opiskelijavaihdossa olleita opiskelijoita kannustetaan hakeutumaan kv-tuutoreiksi. Kv-tuutoroinnin (ja koulutuksen) voi sisällyttää kansainvälistymisen opintokokonaisuuteen (1131020). Lisätietoja kansainvälisestä tuutoroinnista.
Tutustu artikkeliin ”Tuutoroinnista boostia opintojen alkuun” (avautuu uuteen välilehteen).
Materiaalia tuutoroinnin tueksi:
- Uusi tuutori, perehdythän tuutoroinnin opintojaksojen keskeisiin tavoitteisiin ja sisältöihin Pepissä
- Vertaistuutori: 1131010 Vertaistuutorikoulutus 2 op ja 1131023 Toimiminen vertaistuutorina 2 op
- Maisterituutori: koulutus ja toimiminen maisterituutorina -> UE00CX34 Toimiminen vertaisohjaajana, 1-2 op
- Seniorituutori: 1131015 Toimiminen seniorituutorina, 1-2 op
- Kv-maistereiden tuutori: 1131022 Kansainvälisten maisteriopiskelijoiden tuutorikoulutus, 2 op 1131012 ja Toimiminen vertaistuutorina kansainvälisessä maisteriohjelmassa 2op
- Vaihto-opiskelijoiden tuutori: 1131013 Vaihto-opiskelijoiden vertaistuutorikoulutus 1 op, 1131014 Toimiminen kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden vertaistuutorina 2 op.
- Tuutoroinnin työkalut
- Koulutuspäivät sivun alalaidan haitarivalikossa sivun alalaitaan
- Uuden opiskelijan verkkomateriaali (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)
- Koulutuksessa jaettava materiaali
Mitä seniorituutori tekee ja mitä häneltä edellytetään
Seniorituutoroinnin tarkoituksena on siirtää kokeneiden vertaistuutoreiden kokemuksia ja hyviä käytänteitä uusille vertaistuutoreille. Seniorituutorit tuovat erittäin tärkeää opiskelijanäkökulmaa koulutusten suunnitteluun ja toteuttamiseen ja näin toimivat koulutusten kehittämisen apuna.
Seniorituutorin tehtäviin kuuluu mm.:
- toimiminen mukana tuutorikoulutusten suunnittelussa, kehittämisessä ja toteutuksessa (myös kouluttajatehtäviä)
- osallistuminen uusien opiskelijoiden orientaatioon
- tukea vertaistuutoreita tehtävässään
- yhteistyön kehittämistä tiedekuntien ja oppiaineiden kanssa
- ym. vertaistuutoreiden kouluttajien kanssa sovittavat tehtävät.
Seniorituutorina:
- pääset käyttämään tuutoroinnissa opittuja taitoja ja jakamaan hyviä käytänteitä eteenpäin
- opit koulutussuunnittelussa ja koulutusten toteuttamisessa tarvittavia taitoja
- toimit mukana koulutuksissa sekä tapahtumissa ja opit lisää vertaistuutoritoiminnasta
- saat arvokasta työkokemusta ja kartutat verkostojasi.
Seniorituutorin toimikausi alkaa hakemuksen hyväksymisestä ja jatkuu koko tuutorivuoden tuutorien kiitosiltoihin saakka. Toiminnasta on mahdollista saada 1-2 opintopistettä tehdyn työmäärän mukaisesti. Seniorituutorina voi hyvin toimia joustavasti opintojen ohessa, opintopisteitä annetaan sen mukaan, miten pystyy olemaan mukana toiminnassa.
Seniorituutoreiden ajankohdista sovitaan perehdytyspalaverissa.
Mitä maisterituutori tekee ja mitä häneltä edellytetään
- auttaa maisteriopintojen vaiheesta aloittavaa uutta opiskelijaa sujuvaan alkuun opinnoissaan
- perehdyttää heidät yliopiston käytäntöihin, kampusten palveluihin ja oppimisympäristöihin
- tutustuttaa opiskelukaupunkiin
- maisterituutorit voivat tuutoroida oman tai toisen alan opiskelijoita
- maisterituutorin tulisi mielellään itse olla maisterivaiheen opiskelija
- aiemmasta vertais- tai seniorituutorikokemuksesta on hyötyä, mutta sitä ei maisterituutorilta kuitenkaan edellytetä
Maisterituutorin toimikausi alkaa hakemuksen hyväksymisestä ja jatkuu koko tuutorivuoden tuutorien kiitosiltoihin saakka. Toiminnasta on mahdollista saada 1-2 opintopistettä tehdyn työmäärän mukaisesti. Maisterituutorina voi hyvin toimia joustavasti opintojen ohessa. Koulutukset aikataulutetaan ja räätälöidään valittujen tuutoreiden osaamisen ja aikataulujen mukaan.
Lisä- ja yhteystiedot:
Vertaistuutorointi
- Kokonaisuuden vastuuhenkilö: Suunnittelija Niina Rissanen, niina.rissanen@uef.fi
- Joensuun kampus: Suunnittelija Outi Tikkanen, outi.tikkanen@uef.fi ja suunnittelija Niina Rissanen, niina.rissanen@uef.fi
- Kuopion kampus: Suunnittelija Niina Rissanen, niina.rissanen@uef.fi
Maisterivaiheen tuutorointi (suomenkieliset)
- Molemmat kampukset: Suunnittelija Outi Tikkanen, outi.tikkanen@uef.fi
Kansainvälisten maisteriohjelmien ja vaihto-opiskelijoiden tuutorointi (englanninkieliset)
- Molemmat kampukset: Kv. opiskelijapalvelun päällikkö Kirsi Konttinen, kirsi.konttinen@uef.fi
Tuutoroinnin ja orientaation kokonaisuus (Uuden opiskelijan palvelut)
- Opiskelijapalvelun päällikkö Tuija Pasanen, tuija.pasanen@uef.fi, puh. 029 44 58261
Henkilötietojen käsittely
- Tuutorointiin liittyvien henkilötietojen käsittelystä voit lukea lisää täällä (avautuu uuteen välilehteen)
Tuutoreiden koulutuspäivät ja opintojaksojen esittelyt
Vertaistuutorikoulutukset
Tuutoristart 2023
- Yhteinen etäkoulutus 17.4. iltapäivällä
- Lähikoulutukset:
- Joensuu 19.4. klo 12 ->
- Kuopio 18.4. klo 12-> + mahdollisesti Kuopion kaupungin kulttuuripalveluiden esittelytapahtuma tuutorikoulutusten päätyttyä n. 3 h.
Tuutoriboost 2023 – Näkemystä vuorovaikutukseen, ohjaukseen ja käytännön työhön
- Yhteinen etäkoulutus 9.5. iltapäivällä
- Lähikoulutukset kampusten ulkopuolella (tuutori osallistuu yhteen päivään)
- Joensuu 3. – 4.5. klo arvio 8-20
- Kuopio 15. 16.5 klo arvio 8-20
Tuutorifact 2023 – Tiedot ajan tasalle, näkemystä vuorovaikutukseen ja ryhmänohjaukseen
- Yhteinen etäkoulutus 28.8. klo 16-18
- Lähikoulutus, sisältää vapaavalintaisen iltaohjelman
- Joensuu 29.8. klo arvio 8-20
- Kuopio 30.8. klo arvio 8-20
Tuutoricheck 2023 – kokemuksia tuutoroinnista + tulevan suunnittelua
- Lähitapahtuma Joensuu ja Kuopio 21.9. iltapäivä
Tuutorimeet 2023 – tavataan ja vaihdetaan kuulumiset
- Lähitapahtuma Joensuussa 7.11. illalla
- Lähitapahtuma Kuopiossa 8.11. illalla
Tuutorithanks vuoden 2023 tuutoreille – ruokailu, tuutorivuoden tapahtumat ja kiitokset
- Lähitapaaminen Joensuussa 17.1.2024 ilta-aikaan 2-3 h
- Lähitapaaminen Kuopiossa 18.1.2024 ilta-aikaan 2-3 h
Maisterituutorien koulutukset
Maisterituutoristart
- Molemmat kampukset: torstaina 11.5. klo 15-18
Maisterituutoriboost
- Molemmat kampukset: elokuussa 2023 (sovitaan tarkka aika Maisterituutoristartissa)
Reflektointi- ja palautesessio
- Molemmat kampukset: syyskuussa 2023 (sovitaan tarkka aika myöhemmin)
Maisterituutorithanks – ruokailu, todistusten jako ja kiitokset
- Lähitapaaminen Joensuussa 17.1.2024 ilta-aikaan 2 h
- Lähitapaaminen Kuopiossa 18.1.2024 ilta-aikaan 2 h
Tarpeen mukaan sovitaan lisäkoulutuksia
Kv-tuutorikoulutukset
Lisää kv-tuutoroinnista sekä tuutorikoulutusten päivämäärät (avautuu uuteen ikkunaan).
Seniorituutoreiden koulutukset
Seniorituutorit osallistuvat tuutoreiden koulutuksiin, lisäksi heille järjestetään perehdytystilaisuus erikseen ilmoitettavana ajankohtana maalis-huhtikuussa sekä kokouksia tarpeen mukaan yhdessä sopien.
Opintojaksojen kuvaukset
Vertaistuutorit
- 1131010 Vertaistuutorikoulutus, 2 op
- 1131023 Toimiminen vertaistuutorina, 2 op
- 1131015 Toimiminen seniorituutorina, 1-2 op
Maisterituutorit (suomenkieliset):
- UE00CX34 Toimiminen vertaisohjaajana, 1-2 op
Kv-tuutorit (suomenkieliset):
- 1131022 Kansainvälisten maisteriopiskelijoiden tuutorikoulutus, 2 op
- 1131012 Toimiminen vertaistuutorina kansainvälisessä maisteriohjelmassa, 2 op
- 1131013 Vaihto-opiskelijoiden vertaistuutorikoulutus, 1 op
- 1131014 Toimiminen kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden vertaistuutorina, 2 op
Lisätietoja opintojaksoista Pepistä opintojakson koodeilla.
Materiaalia ainejärjestöille
Ainejärjetöjen materiaali löytyy ainejärjestöjen, ISYYn sekä OPIn yhteisestä TEAMSstä. Mikäli kaipaat pääsyä TEAMS-alueelle, otathan yhteyttä niina.rissanen (@) uef.fi.