Erasmus+ on laajin Eurooppaan suuntautuva vaihto-ohjelma. Löydät tältä sivulta lisätietoa ohjelmasta sekä linkit tiedekunta- ja oppiainekohtaisiin hakukohteisiin. Itä-Suomen yliopistolla on lisäksi joitakin kahdenvälisiä sopimuksia eurooppalaisten yliopistojen kanssa, ja Nordplus-ohjelman kautta voi lähteä Pohjoismaihin.
Löydät tiedekunnittain ja oppiaineittain jaetut hakukohteet sivun alaosan linkeistä.
Erasmus-opiskelijavaihto
Erasmuksen kautta voi hakea vaihto-opiskelijaksi, kansainväliseen harjoitteluun tai lyhytkestoisille monimuotovaihdoille. Opiskelijavaihto perustuu yliopistojen oppiaineiden solmimiin kahdenvälisiin sopimuksiin. Erasmus+-ohjelmaan osallistuvat EU:n jäsenvaltiot sekä Islanti, Liechtenstein, Pohjois-Makedonia, Norja, Serbia ja Turkki. Lisätietoja Erasmus+ -ohjelmasta löytyy OPHn sivulta (linkki aukeaa uuteen ikkunaan). Erasmus+ kumppanuusmaita Itä-Suomen yliopistossa ovat Iso-Britannia ja Sveitsi. Lue alta lisää Erasmus+ -ohjelman kumppanuusmaihin liittyvistä rajauksista.
Kenelle
Erasmus+ opiskelijavaihto on suunnattu kaikkien alojen perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoille. Vaihtoon voi lähteä aikaisintaan toisena opiskeluvuotena, mutta hakuprosessin voi aloittaa jo ensimmäisenä opiskeluvuotena. Erasmus+ -ohjelmassa on mukana lukuisia yliopistoja Euroopassa, tutustu alakohtaisiin hakukohteisiin sivun alaosan linkeistä.
Lista jatkotutkinto-opiskelijoille mahdollisista vaihtopaikoista Erasmus+ -ohjelmassa. Huom! Muutokset mahdollisia, katso aina ajantasainen listaus tiedekunta/oppiainekohtaisilta sivuilta.
Huom! Jos sinulla on työsuhde Itä-Suomen yliopistolle (esim. 10 % apurahatutkija), et voi hakea opiskelijavaihtoon. Tarkista UEF Intrasta ohjeet henkilökuntavaihdon prosesseihin.
Kesto
Erasmus+ -vaihtojakson kesto on yksi lukukausi tai lukuvuosi, joiden pituudet vaihtelevat kohdeyliopiston määrittelemien lukukausien mukaan. Erasmus+ -ohjelmassa vaihtojakson fyysisen osuuden tulee olla kuitenkin vähintään 2kk. Kokonaan virtuaalinen vaihto ei ole mahdollinen. HUOM! Vaihdon todellinen ajankohta ja kesto määräytyy kohdeyliopiston akateemisen kalenterin mukaan, ei UEF:n.
Hakeminen
Hakuaika on 1.-15.2. seuraavan lukuvuoden aikana tapahtuviin vaihtoihin (syyslukukausi, kevätlukukausi tai koko lukuvuosi). Täydennyshaut järjestetään 1.-15.5. ja 1.-15.9., jos paikkoja jää täyttämättä ensimmäisellä hakukierroksella ja täydennyshauissa voi hakea vaihtoon vain tulevalle kevätlukukaudelle.
Opiskelija hakee vaihtopaikkaa ensin Itä-Suomen yliopiston sisäisessä haussa (osasto/laitos puoltaa hakemusta) ja UEF:n hyväksynnän jälkeen opiskelijat hakevat kohdeyliopistoon. Kohdeyliopisto edellyttää aina oman hakemuksen täyttämistä (paperi- tai online-versiona). Lopullinen päätös hyväksynnästä tulee vastaanottavalta yliopistolta. Lisätietoja löydät osiosta Hakeminen. UEF:n hakemus tehdään SoleMOVE-järjestelmässä. Linkin järjestelmään sekä ohjeet UEF:n hakemuksen tekemiseen löydät osiosta SoleMOVE hakujärjestelmä.
Rahoitus
Erasmus+ -apurahan suuruus on 490/540 €/kk (lv. 2024-2025), apurahat lukuvuodelle 2025-2026 vahvistetaan myöhemmin (toukokuussa 2025). Apuraha määräytyy opiskelijakohtaisesti vaihdon keston ja kohdemaan mukaan. Apurahaa maksetaan vain liikkuvuuden fyysisen jakson ajalta. Lisäksi opiskelijoille maksetaan matkatukea ja vaihdon kestoon lisätään 2 apurahallista matkapäivää.
Opiskelijat, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia osallistua vaihtojaksolle (mm. perheelliset, omaishoitajat, vammaiset, maahanmuuttajataustaiset tai joilla on fyysisestä tai psyykkisestä terveydentilasta johtuvia erityistarpeita), voivat hakea vaihtoon lisätukea.
Erasmus+ -ohjelmassa voi hakea myös vihreän matkustamisen tukea, jos enin osa matkustetuista matkoista kohteeseen ja takaisin tai vähintään toinen suunta meno-paluumatkasta matkustetaan vähäpäästöisesti (linja-auto, juna, yhteiskyyti autolla). Huomattava on, että laiva/lautta ei ole vihreä matkustusväline. Vihreästi matkustettaessa opiskelija on oikeutettu korotettuun matkatukeen sekä enintään 6 apurahalliseen matkapäivään.
Tarkemmat tiedot lisätuista ja matkatuen suuruudesta löydät osiosta ”Vaihto-opiskelun rahoitus”.
12 kuukautta tutkintotasoa kohti
Opiskelija voi suorittaa useita Erasmus+-ohjelman opiskelu- ja harjoittelujaksoja opintojensa aikana. Jaksojen tulee sijoittua opintojen eri tasoille (kandi-, maisteri-, tohtoriopinnot) siten, että opiskelu- ja harjoittelujaksoja voi olla yhteensä enintään 12 kuukauden ajan kullakin kolmella tutkintotasolla. Kun 12 kuukauden raja tietyllä tutkintotasolla on täyttynyt, opiskelija ei voi ko. tutkintotasolla enää lähteä Erasmus+ -liikkuvuusjaksolle. Huomioitava on myös, että opiskelijalla tulee olla riittävästi tukikuukausia käytössään lähtiessään Erasmus+ -liikkuvuusjaksolle eli 12 kuukauden raja ei voi liikkuvuusjakson aikana ylittyä. 12 kuukauden rajaan lasketaan mukaan myös ne kuukaudet, jotka opiskelija on käyttänyt aiemmissa opinnoissaan samalla tutkintotasolla ja aika Erasmus Mundus -apurahan saajana.
Huomioitavaa
Erasmus+-vaihto perustuu yliopiston laitosten/osastojen solmimiin Erasmus+-sopimuksiin, jotka ovat alakohtaisia. Osa sopimuksista kattaa pelkästään kandi- tai maisteritason opintoja (opintojen taso vaihtokohdelistassa numeroituna 1=kandi, 2=maisteri, 3=jatko-opinnot). Vaihtopaikkojen määrä on sopimuskohtainen.
Vaihtoon haetaan pääsääntöisesti opiskelijan oman pää- tai sivuaineen sopimuksen kautta. Sivuaineen kautta hakiessa on huomioitava, että kohteeseen valitaan ensisijaisesti kyseisen alan pääaineopiskelijoita. Sivuaineen opintojen tulee olla aloitettu (=rekisterissä on oltava suorituksia) ja sen tulee olla hyväksytyssä HOPSissa, jotta sivuaineen kautta voi hakea. Kannattaa myös huomioida, että monet yliopistot eivät ota vastaan muita kuin sopimusalan opiskelijoita tai opintotarjonta voi olla rajattu sopimuksessa mainittuun alaan tai tiedekuntaan.
Poikkeuksia näillä aloilla:
- Kasvatusalat – opiskelijoiden on mahdollista hakea kaikkien kasvatusalojen (soveltava kasvatustiede ja opettajankoulutus, kasvatustiede, aikuiskasvatustiede ja ohjaus, erityispedagogiikka) paikkoihin pääaineopiskelijoina
- Logopedia – opiskelijoiden on mahdollista hakea suomen kielen ja kulttuuritieteiden paikkoihin sekä sivuainehakijoina kasvatustieteen, kielitieteen ja psykologian paikkoihin
- Kestävät teknologiat – opiskelijoiden mahdollista hakea kemian, metsätieteen ja tietojenkäsittelytieteen paikkoihin
OLS-kielikurssit ja kielitesti
Opiskelijat voivat suorittaa OLS-kielikursseja (Online Language Support) ennen vaihtojakson alkua ja vaihtojakson aikana. Opiskelijat voivat suorittaa myös Erasmus+ -ohjelmaan kuuluvan OLS-kielitestin sillä kielellä, millä opiskelee vaihdossa. Testin tulos ei vaikuta mahdollisuuteen lähteä vaihtoon. OLS-kielitestin tulosta ei voi pääsääntöisesti käyttää kielitaitotodistuksena kohdeyliopistoon haettaessa. Jos haluat käyttää testin tulosta kielitaidon todentamiseen, tiedustele erikseen kohdeyliopistolta, hyväksytäänkö se.
Digital Learning Agreement
Vaihtoajan digitaalinen opintosuunnitelma eli Digital Learning Agreement tulee tehdä ennen vaihtojakson alkua, se voidaan vaatia liitteeksi kohdeyliopistoon haettaessa kohteen ohjeista riippuen. Sähköisistä opintosuunnitelmista käytössä on termit ”Digital Learning Agreement” (DLA) sekä ”Online Learning Agreement” (OLA), jotka käytännössä lähtevillä opiskelijoilla tarkoittavat samaa asiaa eli SoleMOVEn kautta tehtävää digitaalista LA:ta.
UEF Erasmus ID Code: SF KUOPIO12
UEF Erasmus Charter Number: 101011365
UEF Erasmus Charter (PDF-tiedosto saatavilla alla)
UEF European Policy Statement (PDF-tiedosto saatavilla alla)
Erasmus+ -ohjelman kumppanuusmaista Itä-Suomen yliopistossa
Erasmus+ -ohjelmassa on mukana ohjelmamaita ja niin sanottuja kumppanuusmaita. Kumppanuusmaat ovat maita, jotka eivät kuulu Euroopan unioniin ja Erasmus+ -ohjelmaan, mutta joiden kanssa Erasmus+ -yhteistyötä voidaan tehdä.
Itä-Suomen yliopistossa kumppanuusmaat on tällä hetkellä rajattu Iso-Britanniaan ja Sveitsiin. Korkeakoululla on oikeus rajoittaa, mihin kumppanuusmaihin rahoitusta käytetään. Tästä syystä kunkin korkeakoulun määrittelemät kumppanuusmaat voivat vaihdella.
Muihin kumppanuusmaihin kuin Iso-Britanniaan ja Sveitsiin emme tällä hetkellä myönnä opiskelijavaihdon tai -harjoittelun Erasmus+ -apurahoja. Erasmus+ -ohjelman rahoituksessa vaihto-opiskelussa on rajattu mahdollisuus myöntää apurahoja kumppanuusmaiden yliopistoissa tapahtuviin vaihtoihin. Erasmus+ -vaihtojen toteutumiseen myös kumppanuusmaissa tarvitaan yliopistojen välinen, oppiainekohtainen Erasmus+ -sopimus, eli ilman sopimusta vaihtoihin ei voi saada Erasmus+ -apurahaa.
Mikäli haluat hakea vaihtoon yliopistoon, joka ei ole Itä-Suomen yliopiston oma sopimuskumppani tai mukana vaihto-ohjelmissamme, opiskelijan on mahdollista hakea ns. Freemover- tai Visiting Student -vaihtoon. Tällöin opiskelija hoitaa vaihtoon liittyvät järjestelyt (mm. hakeminen) itsenäisesti. Freemover/visiting student-vaihtoihin on saatavilla apurahoja Itä-Suomen yliopistolta.