Tarkenna hakuasi

Hakutulokset: tila

Väitöstutkimuksen ohjaus [sivu]

Ohjaajien nimeäminen Väitöskirjatutkijalle nimetään vähintään kaksi ohjaajaa. Väitöskirjan ohjaajat on nimetty jatko-opinto-oikeuspäätöksessä. Eri tiedekunnissa on erilaisia vaatimuksia ohjaajille: Ohjaajan ja väitöskirjatutkijan tehtävät ja vastuut Kun väitöskirjatutkijalla on useampi ohjaaja, saadaan hyödynnettyä erilaisia vahvuuksia, jaettua ohjausvastuuta sekä vahvistetaan monenlaisia yhteistyömahdollisuuksia. Ohjaajien on tärkeä sopia keskenään työnjaosta tutkimuksen ja tutkijan ohjaamisessa. Ohjaajien työnjaosta käydään keskusteluja yhdessä väitöskirjatutkijan […]

UEFin tietoliikenteen toimivuus parantunut [uutinen]

UEFin tietoliikennehäiriöihin liittyvää vianselvitystä jatkettiin ja korjaustoimenpiteitä tehtiin koko viime viikonlopun ajan laitetoimittajan ja UEF:n oman henkilöstön voimin. Korjausten jälkeen alkuviikosta tehdyn valvonnan ja testausten perusteella tietoliikenneyhteyksien toimivuus on parantunut eikä vikatilanteita ole esiintynyt. Verkkoyhteyksiä voi käyttää normaalisti. Tilannetta seurataan edelleen aktiivisesti ja palomuuripalvelun ja laitteiden uudistamista edistetään aiemmin tiedotetun mukaisesti. Kriittisten tilaisuuksien internet-yhteyden varmistamiseksi […]

Kirjaston palvelut 1.9.2020 alkaen [uutinen]

Kirjastotilat ovat avoinna rajoitetusti lyhyttä asiointia, kuten lainausta ja palautusta varten. Periaatteena on itsepalvelu. Poikkeusajan kirjojen noutopalvelu uefilaisille on päättynyt. Varaukset tehdään normaalisti UEF-Primossa ja niistä peritään palveluhinnaston mukaiset maksut. Varatut kirjat poimitaan  itsepalvelunoutohyllystä numerotunnuksen mukaan. Näet henkilökohtaisen, pysyvän varaajatunnuksesi saapumisilmoituksesta. Kirjaston asiakkaaksi rekisteröidytään verkossa ja valmis kirjastokortti noudetaan kirjaston asiakaspalvelusta. Tarvitset kortin lainatessasi painettua […]

Kamusravintoloiden aukiolot syyskuussa [uutinen]

Ravintola Aura Joensuussa pysyy toistaiseksi suljettuna, mutta Futuran ravintola aukeaa Aiemmasta tiedosta poiketen ravintola Aura Joensuun kampuksella pysyy toistaiseksi suljettuna. Sen sijaan Futura-rakennuksen ravintola aukeaa 1.9. alkaen. Ravintolasta on saatavilla myös Kela-tuettua opiskelijalounasta. Koronavirustilanteen aiheuttama etätyöskentely ja -opiskelu vaikuttaa asiakasmääriin, joita Compass Group seuraa tiiviisti yhteistyössä yliopiston kanssa. Mahdollisista muista muutoksista ravintoloiden aukioloihin tiedotetaan erikseen. […]

Uusien opiskelijoiden orientaatio käynnistyy 1.9. [uutinen]

Kaikki oleellinen tieto uuden opiskelijan Orientaatiosta ja opintojen käynnistymisestä löytyy Uuden opiskelijan verkkomateriaalista / Tervetuloa (Kamu). Orientaatio käynnistyy 1.9. klo 8.30-9.00 Akateemisen rehtorin tervetulotilaisuudella verkossa https://www.uef.fi/live1/  >> Tervetulotilaisuuden tallenne 1.9. (29:36, avautuu uuteen välilehteen) Kysy, me uefilaiset vastaamme: https://presemo.uef.fi/tervetuloa01092020 Ensimmäinen orientaatiopäivä jatkuu sen jälkeen oppiaineen omilla tilaisuuksilla ja tuutoriryhmien tapaamisilla oppiainekohtaisten käytänteiden mukaisesti. Orientaatioviikon muiden […]

Konferenssit ja seminaarit [sivu]

Konferenssit ja seminaarit tarjoavat mahdollisuuden tavata kollegoita, tutustua heidän tutkimustuloksiinsa ja esitellä omia tuloksia posterin tai esitelmän muodossa. Ohjaajien ja kollegoiden tietämystä ja kokemuksia kannattaa hyödyntää sopivia konferensseja etsiessä. Tietoa tulevista kansainvälisistä konferensseista löydät myös muun muassa Pivot RP -tietokannasta, johon pääset kirjautumaan UEF-tunnuksin. Kannattaa tutkia konferenssien taustatiedot huolella, sillä niin sanottu saalistaja-ilmiö on rantautunut […]

Opiskelijoiden Tietotori 12.8.2020 / Koonti vastauksista kysymyksiin (Presemo) [uutinen]

Suurimpaan osaan kysymyksistä vastattiin jo tilaisuuden aikana. Ja suurimpaan osaan kysymyksistä löytyy vastaus uuden opiskelijan verkkomateriaalista sekä viimeistään sitten, kun uusien opiskelijoiden opetus käynnistyy 1.9. Orientaation yhteisten tilaisuuksien ohjelman ja etätilaisuuksien linkit löydät Kamusta. Akateemisen rehtorin tervetulotilaisuus on verkkolähetyksenä uusille opiskelijoille 1.9. klo 8.30 – 9.00. Tilaisuuden aikana voit kysyä ja me uefilaiset vastaamme kysymyksiin. […]

Opintojen edistymisen seuranta syksyllä 2020 [uutinen]

Korkeakouluopiskelija, suorititko tarpeeksi opintopisteitä? Korkeakouluopiskelijan on syytä tarkistaa viime lukuvuonna suoritettujen opintopisteiden määrä. Opintotukea voi palauttaa 11.9.2020 asti. Opintotukea saavan korkeakouluopiskelijan pitää suorittaa vähintään 5 opintopistettä tukikuukautta kohti ja vähintään 20 opintopistettä lukuvuodessa. Tukikuukausi on kuukausi, jolta opiskelija on saanut opintorahaa, opintotuen asumislisää tai molempia. Edistymisen seuranta ei koske yleistä asumistukea. Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi […]

Pysäköinti halpenee kampuksilla 1.9.2020 alkaen [uutinen]

Pysäköintilupien hintoja Itä-Suomen yliopiston kampuksilla tarkistetaan syyskuusta alkaen. Koronatilanteen vuoksi sekä vuosi- että kuukausiluvan hintoja lasketaan, mutta kevään pysäköintimaksuja ei takautuvasti hyvitetä. Lisäksi otetaan käyttöön uusi sähköautojen ja hybridien lataamiseen liittyvä lupa. Pysäköintimaksut 1.9.2020 alkaen: – henkilökunnan jatkuva lupa 111 €/12 kk ja 12 €/kk (ent. 123/17 €) – opiskelijoiden jatkuva lupa 90 €/12 kk […]

Väitöskaronkka [sivu]

Väitöskaronkka on vanha akateeminen perinne. Se pidetään yleensä väitöspäivän iltana. Karonkka järjestetään vastaväittäjän kunniaksi, ja karonkan isäntä tai emäntä olet sinä. Paikan voit valita itse oman budjettisi mukaisesti. Yliopiston tiloissa varaus on toimintaohjeisiin perustuen maksullinen (ks. Yliopiston tilojen vuokraus ja hinnastot). Vinkkejä hyvistä paikoista, esimerkiksi juhlatiloista, kannattaa kysyä kollegoilta ja tuttavilta. Karonkka tarjoaa sinulle mahdollisuuden […]