Opiskelija voi hakea Erasmus-harjoitteluun suorittamaan opintoihinsa liittyvää vapaaehtoista tai pakollista työharjoittelua. Erasmus-harjoitteluun voivat osallistua myös vastavalmistuneet opiskelijat. Harjoittelusta on keskusteltava ja sovittava ensin oman laitoksen/osaston yhteyshenkilön kanssa, ennen kuin opiskelija tekee hakemuksen UEF:n SoleMOVE-hakujärjestelmässä. Harjoittelu tulee hyväksilukea osaksi opiskelijan tutkintoa Itä-Suomen yliopistossa (pl. vastavalmistuneen harjoittelu). Harjoittelupaikaksi soveltuvat yritykset sekä yksityiset että julkiset organisaatiot. Harjoittelupaikka ei voi olla EU:n organisaatio tai EU:n ohjelmia hallinnoiva organisaatio. Lisätietoja Erasmus-ohjelmasta saa Kansainvälisistä liikkuvuuspalveluista ja Opetushallituksesta (uusi välilehti).
Huom! Eurooppaan suuntautuviin harjoitteluihin maksetaan ensisijaisesti Erasmus+ -harjoittelutukea. Lisätietoa Euroopan ulkopuolisiin harjoittelukohteisiin liittyvistä tukimahdollisuuksista voit lukea harjoittelutuen kriteereistä ja kysyä laitoksesi harjoitteluyhdyshenkilöiltä.
Kenelle
Erasmus+ -harjoittelu on avoinna kaikkien alojen perus- ja jatkotutkinto-opiskelijoille ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien. Erasmus+ -harjoitteluna voi suorittaa joko lyhytkestoisia monimuotoharjoitteluita tai pitkäkestoisia harjoitteluita.
Opiskelijan tulee hankkia harjoittelupaikka itse. Harjoittelupaikan on sijaittava Erasmus+-ohjelmaan osallistuvassa maassa: EU:n jäsenvaltiot (ei Suomi) sekä Islanti, Liechtenstein, Norja, Pohjois-Makedonia, Serbia ja Turkki. Näiden lisäksi apurahaa voidaan myöntää Erasmus+-ohjelman kumppanimaihin Iso-Britanniaan ja Sveitsiin.
Kesto
Erasmus+ lyhyen monimuotoharjoittelun fyysisen osuuden tulee olla 5-30 päivää ja pitkäkestoisen harjoittelun keston tulee olla 2-12 kk.
Hakeminen
Erasmus+ -harjoitteluapurahan haku avataan vuosittain ajalle 1.6.-31.5. Hakuaika on hakukierroksen avaamisen jälkeen jatkuva siihen asti kun apurahoja riittää. Apurahaa voi hakea vasta, kun harjoittelupaikka on varmistunut. Hakemus tulee tehdä ajoissa, vähintään kuukautta ennen harjoittelun alkamista. Apurahaa ei voi hakea tai maksaa takautuvasti. Hakemus tehdään SoleMOVE-järjestelmässä. Lisätietoja osioissa Hakeminen ja Vaihto-opiskelun hakuilmoitukset. Linkin SoleMOVE-järjestelmään sekä ohjeet hakemuksen tekemiseen löydät osiosta SoleMOVE hakujärjestelmä.
Rahoitus
Pitkäkestoisen harjoittelun (2-12kk) apuraha on 640 tai 690 e/kk lukuvuonna 2024-2025. Opiskelija saa lisäksi matkatukea ja kaksi apurahallista matkapäivää. Apuraha myönnetään enintään 4 kk:n ajalle, mutta harjoittelussa voi olla pidempään, maksimissaan 12 kuukautta. Apurahaa ei myönnetä alle 2 kuukautta kestävälle harjoittelulle (pl. lyhytkestoinen monimuotoharjoittelu). Harjoittelujakson tulee päättyä viimeistään 31.7.2026. Apuraha määräytyy vaihdon keston ja kohdemaan mukaan. Lisäksi kaikille harjoittelijoille maksetaan matkatukea. Erasmus+ -harjoitteluapurahaa ei makseta etänä tai virtuaalisena tehtäviin harjoitteluihin.
Huom! Apurahaa ei voi hakea, mikäli harjoittelu sijaitsee opiskelijan asuinmaassa tai kotiyliopiston sijaintimaassa (Suomi). Liikkuvuusapurahan myöntäminen edellyttää liikkuvuutta eli matkustamista toiseen maahan.
Opiskelijat, joilla on muita vähemmän mahdollisuuksia osallistua vaihtojaksolle (mm. perheelliset, omaishoitajat, vammaiset, maahanmuuttajataustaiset tai joilla on fyysisestä tai psyykkisestä terveydentilasta johtuvia erityistarpeita), voivat hakea vaihtoon lisätukea.
Erasmus+ -ohjelmassa voi hakea myös vihreän matkustamisen tukea, jos enin osa matkustetuista matkoista kohteeseen ja takaisin tai vähintään toinen suunta meno-paluumatkasta matkustetaan vähäpäästöisesti (linja-auto, juna, yhteiskyyti autolla). Huomattava on, että laiva/lautta ei ole vihreä matkustusväline. Vihreästi matkustettaessa opiskelija on oikeutettu korotettuun matkatukeen sekä enintään 6 apurahalliseen matkapäivään.
Tarkemmat tiedot lisätuista ja matkatuen suuruudesta löydät osiosta ”Vaihto-opiskelun rahoitus”.
Lyhytkestoinen monimuotoharjoittelu
Lyhytkestoisen monimuotoharjoittelun tulee sisältää 5-30 päivän fyysinen jakso kohdeorganisaatiossa ja harjoitteluun tulee kuulua pakollinen virtuaalinen osuus. Tohtoriopiskelijoille virtuaalinen osio on vapaaehtoinen. Harjoittelusta on saatava minimissään 3 opintopistettä. Lyhytkestoisen harjoittelun apuraha on 79 euroa/päivä 5-14 päivän ajalta ja 56 euroa/päivä 15-30 päivän ajalta. Apurahaa ei makseta etänä tehtävän virtuaalisen osuuden ajalta. Lyhytkestoisessa monimuotoharjoittelussa noudatetaan tällä sivulla mainittuja muita Erasmus+ -ohjelman sääntöjä.
Vastavalmistuneen harjoittelu
Vastavalmistunut opiskelija voi lähteä harjoitteluun, jos hänet on valittu harjoitteluun ennen valmistumista ja jos harjoittelu sekä alkaa että päättyy vuoden sisällä opiskelijan valmistumisesta. Vastavalmistuneiden harjoittelu on mahdollista vain siinä tapauksessa, että opiskelijalla on vielä riittävästi vaihtokuukausia käytössään. Opiskelijan tulee hakea vastavalmistuneen harjoittelutukea vähintään kuukautta ennen valmistumistaan SoleMOVE-järjestelmässä. Vastavalmistuneen harjoittelua ei tarvitse sisällyttää tutkintoon.
Vakuutukset ulkomaan harjoittelun aikana
Itä-Suomen yliopiston tapaturmavakuutus on voimassa ulkomailla suoritettavan tutkintoon liittyvän käytännön harjoittelun aikana, mikäli ulkomainen harjoittelu kuuluu opiskelijan opetussuunnitelmaan Itä-Suomen yliopistossa. Kyseessä on tapaturmavakuutus, joka on voimassa vain käytännön työssä ja koskee vain palkatonta harjoittelua. Tapaturmavakuutus ei ole voimassa Erasmus+ vastavalmistuneen harjoittelussa. Yliopiston vastuuvakuutus ei ole voimassa, kun opiskelija harjoittelussa työskentelee Itä-Suomen yliopiston ulkopuolella. Mikäli työnantaja ei tarjoa vakuutusta, opiskelijan tulee hankkia vastuuvakuutus, joka kattaa vähintään harjoittelijana aiheutetut vahingot työpaikalla. Lisätietoja UEF:n tapaturmavakuutuksesta: Opiskellessa sattuneet tapaturmat ja vahingot
12 kuukautta tutkintotasoa kohti
Opiskelija voi suorittaa useita Erasmus+-ohjelman opiskelu- ja harjoittelujaksoja opintojensa aikana. Jaksojen tulee sijoittua opintojen eri tasoille (kandi-, maisteri-, tohtoriopinnot) siten, että opiskelu- ja harjoittelujaksoja voi olla yhteensä enintään 12 kuukauden ajan kullakin kolmella tutkintotasolla. Kun 12 kuukauden raja tietyllä tutkintotasolla on täyttynyt, opiskelija ei voi ko. tutkintotasolla enää lähteä Erasmus+ -liikkuvuusjaksolle. Huomioitava on myös, että opiskelijalla tulee olla riittävästi tukikuukausia käytössään lähtiessään Erasmus+ -liikkuvuusjaksolle eli 12 kuukauden raja ei voi liikkuvuusjakson aikana ylittyä. 12 kuukauden rajaan lasketaan mukaan myös ne kuukaudet, jotka opiskelija on käyttänyt aiemmissa opinnoissaan samalla tutkintotasolla ja aika Erasmus Mundus -apurahan saajana.
OLS-kielikurssit ja kielitesti
Opiskelijat voivat suorittaa OLS-kielikursseja (Online Language Support) ennen harjoittelun alkua ja harjoittelun aikana. Opiskelijat voivat suorittaa myös Erasmus+ -ohjelmaan kuuluvan OLS-kielitestin sillä kielellä, millä työskentelee harjoittelussa.
Huomioitavaa
Ennen harjoittelun alkua on laadittava harjoittelusopimus (Learning Agreement for Traineeships). Harjoittelun tulee olla päätoimista (min. 30t/viikko). Erasmus-apuraha on aina ensisijainen tukimuoto Euroopassa suoritettaviin harjoitteluihin.
Samalle ajanjaksolle ei makseta kahta apurahaa Kansainvälisistä liikkuvuuspalveluista tai Koulutuspalveluista/yliopistolta. Esimerkki: jos saat tiedekunnan oman harjoitteluapurahan, et voi hakea Erasmus-harjoittelutukea samanaikaisesti. Ulkopuolisten tahojen, esim. säätiöiden, myöntämien apurahojen vastaanottaminen samalle vaihtoajalle on sallittua.
Ota yhteyttä Kansainvälisiin liikkuvuuspalveluihin, jos sinulla on Erasmus+ -harjoitteluun liittyviä kysymyksiä.