Tarkenna hakuasi

Käytä ääntäsi europarlamenttivaaleissa!

Tämä kevät on hyvää vaikuttamisen aikaa. Olemme päässeet äänestämään jo eduskuntavaaleissa ja seuraavaksi pääsemme äänestämään siitä, millaista politiikkaa europarlamentissa tehdään seuraavan viiden vuoden ajan!

Mitkä europarlamenttivaalit?

Euroopan parlamentti on yksi Euroopan unionin lainsäädäntöelimistä. EU-kansalaiset valitsevat parlamentin jäsenet suorilla vaaleilla, jotka järjestetään kaikissa jäsenvaltioissa joka viides vuosi. Edelliset vaalit järjestettiin vuonna 2014.

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys järjestetään Suomessa 15.–21.5. ja ulkomailla 15.–18.5. Varsinainen vaalipäivä on Suomessa sunnuntaina 26.5.2019.

Yleisessä ennakkoäänestyspaikassa voi äänestää kuka tahansa äänioikeutettu riippumatta kotikunnasta. Myös ulkomailla Suomen edustustoissa voi äänestää kuka tahansa äänioikeutettu. Varsinaisena vaalipäivänä äänestys tulee toimittaa sinulle määrätyssä paikassa.

ISYYn vaalitapahtumat Joensuussa ja Kuopiossa

Mitkä europarlamenttivaalit ovat? Mistä Euroopan parlamentissa päätetään? Miten päätökset vaikuttavat sinuun? Oletko epävarma vastauksista? Ei hätää, ISYY on mukana järjestämässä molemmilla kampuksillaan vaalitapahtumia, joissa voit saada lisää tietoa Europpan parlamentista ja vaaleista!

Molemmilla kampuksilla ISYYn hallitus järjestää eduskuntavaali-infojen tapaan eurovaali-infot 14.5. klo 10–14 Joensuussa Carelialla ja Kuopiossa Snellmanialla. Tarjolla on kahvia ja teetä.

Lisäksi ISYY järjestää ennakkoäänestystempaukset 15.5. kello 14. Joensuussa tempaus starttaa Carelian edestä, mistä suunnataan kohti pääkirjastoa. Tule paikalle hieman ennen klo 14, niin saat matkalle tai sitä ennen kahvia tai teetä! Kuopiossa tempaus järjestetään ISYYn toimistolla Lukemalla klo 14 alkaen. Tule äänestämään ja nauttimaan vaalikahvista!

Tapahtumat ovat kaikille avoimia.

Lue lisää:

Vaalit.fi: Europarlamenttivaalit

Lisätietoja:

Ella Partanen, hallituksen varapuheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 5768 407, ella.partanen [at] isyy.fi

Aino Peltonen, hallituksen jäsen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 5768 408, aino.peltonen [at] isyy.fi

Hae SYL:n kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan!

Innostutko globaalista vaikuttamisesta ja koulutuksen edistämisestä kansainvälisesti? Välitätkö ilmastonmuutoksesta? Oletko sinnikäs viestijä, verkostoituja tai rahoituksen tuntija? Onko sinulla paloa antaa osaamisestasi pala maailmalle, olla osa muutosta?

Etsimme idearikkaita ja motivoituneita tekijöitä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) kehitysyhteistyöasiain neuvottelukuntaan (KENKKU). SYL edustaa 15 jäsenjärjestöä ja 135 000 yliopisto-opiskelijaa. Kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunta toimii SYL:n hallituksen neuvonantajana kehitysyhteistyöasioissa, ja hallinnoi SYL:n kehitysyhteistyöhankkeita yhdessä kehityspolitiikan asiantuntijan kanssa.

Emme kuitenkaan odota sinun olevan kehitysyhteistyön ammattilainen – motivaatio ja halu oppia uutta kehitysyhteistyöstä tai globaalikasvatuksesta riittää. Edellytämme KENKKUn jäseniltä sitoutumista tehtäviinsä, mutta KENKKU on nimenomaan tarkoitettu oman osaamisen kartuttamiseen. KENKKUn jäsenten odotetaan osallistuvan lähes kaikkiin kokouksiin kautensa aikana.

KENKKUn 2019–2020 jäsenet saavat Etiopia-hankkeen hallinnoinnin osallistua mahdollisten uusien hankkeiden suunnitteluun ja erilaisten toimintamuotojen, kuten yritysyhteistyön kehittämiseen. Toimikausi alkaa elokuussa 2019 ja loppuu elokuussa 2020. Neuvottelukuntaan valitaan enintään 15 jäsentä, joista osa on edelliskaudelta jatkavia jäseniä. Neuvottelukunta kokoustaa noin kerran kuussa Helsingissä kesäkuukausia lukuunottamatta, ja etätyöskentelee tarpeen mukaan. Kokouksissa on tarjolla lounas, ja edustajien matkakulut kokouksiin korvataan SYL:n matkustussäännön mukaisesti.

KENKKUn jäsenet jakautuvat pienryhmiin, joista jokaiselle valitaan vastuuhenkilö, joka huolehtii tiimityöskentelyn sujumisesta. Ryhmiin etsitään erilaisia motivoituneita ja sitoutuneita osaajia ja oppijoita:

1. Viestinnän ja vaikuttamistyön tiimi

Viestintätiimi pitää huolen kehitysyhteistyötoiminnan näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa, luo viestinnän sisältöjä ja ideoi viestinnän kehittämistä. Tiimi avustaa kehityspoliittisessa vaikuttamistyössä esimerkiksi osallistumalla julkiseen keskusteluun ajankohtaisista aiheista.

2. Etiopian hankehallintoryhmä

Tiimissä hallinnoidaan Etiopian kehitysyhteistyöhanketta ja perehdytään esimerkiksi vuosiraportteihin ja suunnitelmiin sekä ollaan yhteydessä paikallisiin kumppaneihin. Tehtävässä tarvitaan kiinnostusta hankehallintoon, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, projektinhallinta-taitoja ja kykyä työskennellä englanniksi. Etiopia-hanke on nelivuotinen ja alkoi tänä keväänä.

3. Uusien projektien suunnittelutiimi

Tämän tiimin jäsenet osallistuvat uusien projektien suunnitteluun ja kumppanuuksien etsimiseen. Tiimin jäsenet pääsevät siis esimerkiksi työstämään hankesuunnitelmia, ja työskentely painottuu erityisesti keväälle 2020.

Kaikkea KENKKUn toimintaa ei kuitenkaan ole pakko toteuttaa tiimeissä, vaan esimerkiksi somettaminen on mahdollista kaikille. Tiimitoiminnan lisäksi yksittäiset jäsenet voivat ottaa vastuuta vaikkapa Maailma Kylässä-festivaalien ständistä tai varainhankinnasta.

Hakemuksiin toivotaan liitettäväksi ansioluettelo ja motivaatiokirje, jossa hakija voi kertoa näkemyksistään ja kokemuksestaan toimintaan liittyen. Hakijaa pyydetään myös kertomaan, mitä hän haluaisi KENKKU kautensa aikana oppia ja miten hän voisi olla yhteydessä ylioppilaskuntansa mahdollisiin kehitysyhteistyötoimijoihin.

Lisäksi hakijaa pyydetään ilmaisemaan kiinnostuksensa erilaisiin tehtäviin yllä hahmoteltujen profiilien perusteella ja kertomaan kielitaidostaan. Myös mahdolliset pidempikestoiset esteet kokouksiin osallistumiselle (esim. suunnitellut opinnot ulkomaille) pyydetään ilmoittamaan.

Hakuaika päättyy 16.5.2019 kello 15.00. Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan pdf-tiedostoina sähköpostitse osoitteeseen: hakemukset [at] isyy.fi. Sähköpostiin otsikko ”SYL kehitysyhteistyön neuvottelukunta”. Nimeä mahdolliset liitetiedostot selkeästi omalla nimelläsi “Matti Meikäläinen CV ja Matti Meikäläinen hakemus”. ISYYn hallitus esittää hakemusten pohjalta SYLille jäseniä neuvottelukuntaan.

SYL korostaa toiminnassaan moniarvoisuutta ja ihmisten tasavertaisia mahdollisuuksia. Toivomme tehtävään eritaustaisia ja -sukupuolisia hakijoita.

Lisätietoa:

Susanna Remes, kehitysyhteistyöstä vastaava hallituksen jäsen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8403, susanna.remes [at] isyy.fi

Lue lisää:

Syl.fi: Kehitysyhteistyö

ISYY hakee koordinaattoreita kehitysyhteistyöviikolle 2019

Haemme koordinaattoreita molemmille kampuksille ylioppilaskuntamme ilmastonmuutosaiheisen kestävän kehityksen viikon järjestämiseksi syksyllä 2019.

SYL, HYY, ISYY, JYY, LYY, OYY ja TYY saivat EU-rahoitusta Frame. Voice. Report! -hankkeen kautta ilmastonmuutosteemaisen hankkeen toteuttamiseen. Haluatko tehdä jotain konkreettista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi? Tule hankkeemme paikalliskoordinaattoriksi, niin pääset vaikuttamaan muihin opiskelijoihin, jotta ilmastotekoja ryhdytään tekemään tosissaan.

Koordinaattorina vastaat kehitysyhteistyöviikon järjestämisestä omalla kampuksellasi (tapahtumat, tilavaraukset, esiintyjät jne). Keräät itsellesi vapaaehtoisryhmän, jonka kanssa suunnittelet kehitysyhteistyöviikon ohjelmaa. Ohjelmia on alustavasti mietitty jo hakuvaiheessa ja lisää ideoita saa muilta paikalliskoordinaattoreilta. Koordinaattorit osallistuvat paikalliskoordinaattoreiden yhteisiin kokouksiin, joissa saat ohjausta hankkeen toteuttamiseen. Ohjaat myös vapaaehtoisten toimintaa sekä viestit tapahtumista aktiivisesti esimerkiksi ylioppilaskunnan tiedotuskanavien kautta. Työ sijoittuu pääsääntöisesti syyslukukaudelle ja eniten työtä on lokakuussa tai marraskuussa. Koordinaattoreilta edellytetään kuitenkin tehtävään sitoutumista jo kevätlukukaudelta alkaen.

Viikkojen toteuttamisen lisäksi tehtäviin kuuluu olennaisesti kestävän kehityksen viikon toteutumisen raportointi (mediaseuranta, tapahtumaseuranta, kuvaileva raportti, talousraportti) sovitun aikataulun mukaisesti. Raportointiin ja muihin koordinaattoreiden tehtäviin annetaan ohjeistus koordinaattorien yhteisissä tapaamisissa. Tehtävä onkin oiva mahdollisuus kerätä työkokemusta.

Edellytämme hakijalta:

  •  kiinnostusta kestävään kehitykseen ja ilmastonmuutokseen
  •  hyviä projektinhallintataitoja
  •  osallistumista koordinaattoreiden yhteiskokouksiin (1 x 2 päivää ja 3 x 1 päivä, kokoukset järjestetään Helsingissä)

Eduksi katsotaan:

  •  kokemus projektityöskentelystä
  •  kokemus viestinnästä

Koordinaattoreita palkataan yksi Joensuun kampukselle ja yksi Kuopion kampukselle. Viikon järjestämisestä ja raportista maksetaan koordinaattorille loppuraportin luovuttamisen jälkeen palkka 1010 €.

Hakuaika tehtävään päättyy 17.5.2019 kello 15.00. Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan pdf-tiedostoina sähköpostitse osoitteeseen: hakemukset [at] isyy.fi. Sähköpostiin otsikko ”Kehitysyhteistyöviikon koordinaattori”. Nimeä mahdolliset liitetiedostot selkeästi omalla nimelläsi “Matti Meikäläinen CV ja Matti Meikäläinen hakemus”. Haastattelut järjestetään Joensuussa ja Kuopiossa viikoilla 21 ja 22. Mahdollisuus myös Skype-haastatteluun. Haastateltavaksi kutsuttaville hakijoille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti.

Lisätietoa:

Susanna Remes, kehitysyhteistyöstä vastaava hallituksen jäsen, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8403, susanna.remes [at] isyy.fi

Hannele Mirola, pääsihteerin sijainen (20.5. asti), Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8417, paasihteeri [at] isyy.fi

ISYY hakee projektityöntekijää Kampusrysäykseen (Joensuu ja Kuopio)

Hakukuulutus

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta hakee projektityöntekijää Joensuuhun ja Kuopioon, yksi kummallekin kampukselle.

Projektityöntekijän tehtävänä on:

  • Kampusrysäyksen suunnittelu ja toteuttaminen
  • Tapahtuman talouden seuranta
  • Yhteydenpito UEFin kanssa
  • Raportointi

Hakijalta edellytetään, organisointitaitoja, yhteistyökykyä, oma-aloitteista asennetta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, projektinhallintataitoja, kokemusta viestinnästä ja vahvaa suomen ja englannin kielen taitoa. Aikaisempi kokemus ylioppilaskuntatoiminnasta ja järjestötyöstä katsotaan eduksi. Ylioppilaskunnan organisaatioon ja toimintaan voit tutustua osoitteessa www.isyy.fi.

Kampusrysäys järjestetään 5.9.2019 Joensuussa ja Kuopiossa. Kampusrysäyksen suunnittelu alkaa heti, kun tehtävään on valittu työntekijä. Ennakkojärjestelyt tapahtuvat pääosin kesäkuun aikana. Raportointi tulee tehdä 20.9.2019 mennessä. Tehtävästä maksetaan 1000 euron palkka, kun raportointi on tehty. Hakuaika tehtävään päättyy 17.5.2019  kello 15.00. Vapaamuotoiset työhakemukset toimitetaan pdf-tiedostoina sähköpostitse osoitteeseen: hakemukset [at] isyy.fi. Sähköpostiin otsikko ”Kampusrysäys”. Nimeä mahdolliset liitetiedostot selkeästi omalla nimelläsi “Matti Meikäläinen CV ja Matti Meikäläinen hakemus”. Mahdolliset haastattelut järjestetään Kuopiossa ja Joensuussa viikolla 21 tai 22. Haastateltavaksi kutsuttaville hakijoille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on noin 13 000 jäsenen julkisoikeudellinen yhteisö. Ylioppilaskunnan tehtävänä on toimia jäsenistönsä edunvalvojana ja yhdyssiteenä sekä tuottaa opiskelijapalveluja.

Lisätietoja:

Hannele Mirola, pääsihteerin sijainen (20.5. asti), Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8417, paasihteeri [at] isyy.fi

Aleksi Kinnunen, hallituksen puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8404, puheenjohtaja [at] isyy.fi

Hakukuulutus: Opiskelijavarajäsen luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvostoon

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY) on yliopistolain § 46 mukainen ylioppilaskunta, jonka lakisääteisenä tehtävänä on valita opiskelijoiden edustajat yliopistolain 3. luvun mukaisiin yliopiston toimielimiin.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta hakee luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvostoon yhtä (1) opiskelijavarajäsentä vapautuneen opiskelijajäsenen edustustehtävän tilalle 31.12.2019 päättyväksi toimikaudeksi.

Tiedekuntaneuvosto on yliopistolain § 27 mukainen yliopiston alaisen yksikön monijäseninen hallintoelin, jossa edustettuina ovat tiedekunnan professorit, muu opetus- ja tutkimushenkilöstö ja muu henkilöstö sekä opiskelijat.

Tiedekuntaneuvoston tehtävät on määritelty Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 § :ssa.

Tiedekuntaneuvoston tehtävät ovat:

  1. käsitellä ja lausua tiedekunnan strategiasta ja tiedekunnan talousarviosta;
  2. käsitellä ja lausua tiedekunnan sisäistä rakenteesta siltä osin kuin rehtori päättää asiasta;
  3. päättää koulutusvastuun puitteissa pääaineen perustamisesta ja lakkauttamisesta;
  4. päättää opetussuunnitelmista (ml. muussa korkeakoulussa tai oppilaitoksessa suoritettujen opintojen tutkintoon sisällyttämisen periaatteista) ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista, ellei tässä johtosäännössä toisin määrätä;
  5. arvostella väitöskirjat;
  6. käsitellä ehdotus professorin tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä;
  7.  käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä;
  8. päättää dosentin arvon myöntämisestä;
  9. antaa kunniatohtorin arvo.

Tiedekuntaneuvoston opiskelijavarajäseneksi on hakukelpoinen henkilö, jolla on oikeus suorittaa Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa alempi tai ylempi korkeakoulututkinto tai lisensiaatin tai tohtorin tieteellinen jatkotutkinto. Henkilö, joka on yliopistoon yli 50 %:ssa palvelussuhteessa, ei ole oikeutettu hakemaan toimielimeen opiskelijoiden ryhmässä.

Opiskelijajäseneltä toivotaan reipasta otetta tarttua asioihin, opiskelijoita koskevassa päätöksenteossa opiskelijanäkökulman esiin tuomista sekä syvällistä perehtymistä päätettäviin asioihin.

Perustellut hakemukset ansioluetteloineen tulee jättää ylioppilaskunnan asiantuntija Mikko Aaltoselle osoitteeseen koso[at] isyy.fi torstaihin 16.5.2018 klo 12.00 mennessä.

Valittavan henkilön päättää ylioppilaskunnan hallitus.

Lisätietoja:
Mikko Aaltonen, koulutus- ja sosiaalipoliittinen asiantuntija, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta (ISYY), p. 044 576 8414, koso[at]isyy.fi

Savilahden liityntäpysäköintikysely – avoinna 19.5. saakka

Savilahden alue tulee kehittymään voimakkaasti tulevina vuosina. Alueelle rakennetaan paljon uusia asuntoja ja työpaikkoja sekä tiloja oppilaitoksille. Samalla alueen opiskelija-, työntekijä- ja asukasmäärä tulee kasvamaan merkittävästi nykyisestä.

Kuopion kaupunki on jo aiemmin selvittänyt Savilahden alueen pysäköintiratkaisuja. Nyt kaupunki selvittää liityntäpysäköinnin hyödyntämismahdollisuuksia Savilahteen suuntautuvilla matkoilla. Liityntäpysäköinnillä tarkoitetaan sitä, että henkilö jättää autonsa etäämmälle alueesta joukkoliikennepysäkin yhteyteen toteutetulle pysäköintialueelle ja kulkee loppumatkan joukkoliikenteellä. Liityntäpysäköinti sijoittuu vilkkaasti liikennöityjen pysäkkien läheisyyteen, jolloin vaihto autosta bussiin on sujuva.

Tämä kysely on osa liityntäpysäköintiselvitystä. Kyselyllä kartoitetaan Savilahdessä nykyisin työskentelevien ja opiskelevien sekä alueelle tulevaisuudessa muuttavien työntekijöiden ja opiskelijoiden nykyistä liikkumista ja liikkumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä kiinnostusta liityntäpysäköinnin käyttöön Savilahteen suuntautuvilla matkoilla tulevaisuudessa.

Kyselyyn voi vastata 19.5.2019 asti. Linkki kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/e5253c67-07c4-4d37-bd7c-98c7e4b31bf2?displayId=Fin1767241&fbclid=IwAR1QA_wLkscB-phByGvrWalR_FATZmxdhUpONJAUPJW84mvDLKfHF-wRm5o

Lisätiedot:
Matti Vänskä (044 718 5075)
Annika Korhonen (044 718 5074)
etunimi.sukunimi@kuopio.fi
Kuopion kaupunki

Tahdistimen kevätkonsertti 8.5. klo 19 Alavan kirkossa

Pääosin yliopistolaisista ja kysiläisistä koostuva Tahdistin-orkesteri juhlii 25-vuotista toimintaansa tänä vuonna. Tahdistimen kevätkonsertti pidetään Alavan kirkossa keskiviikkona 8.5. klo 19. Tahdistin on 25 toimintavuoden aikana vakiinnuttanut paikkansa kuopiolaisessa musiikkielämässä. Kevätkonsertissa Tahdistin esittää useita konserttoja sekä Arvo Pärtin ja Mozartin musiikkia. Mozartin käyrätorvikonserton solistina on kaupunginorkesterin äänenjohtaja Seppo Parkkinen ja Vivaldin konserton kahdelle oboelle esittävät isä ja poika, Arto ja Joona Parkkinen. Arto on Kuopion kaupunginorkesterin äänenjohtaja ja Joona työskentelee Joensuun kaupunginorkesterissa. Haydnin upea sellokonsertto saa tulkikseen Lappeenrannan kaupunginorkesterin soolosellistin, Kalle Koposen, joka saavutti toisen sijan Turun valtakunnallisessa sellokilpailussa. Konsertin johtaa Harri Hyppölä.

Liput 5 ja 10 euroa ovelta. Konsertin kesto noin yksi tunti.

Tervetuloa!

Mainos (pdf)