Tarkenna hakuasi

Hyvinvointikoordinaattoreiden toiminta on saapumassa päätökseen

Osana yliopiston ”kaikki opiskelijat tavoitetaan”- toimintamallia toukokuussa alkanut hyvinvointikoordinaattoriprojekti on saapumassa päätökseen. Hyvinvointikoordinaattorit ovat nyt ottaneet yhteyttä kaikkiin yhteydenottoa toivoneisiin opiskelijoihin ja ison osan kanssa on jo päästy myös keskustelemaan – tai yhteinen keskustelu on vielä tulossa.

Toiminnan tavoitteena on ollut tarjota opiskelijoille vertaistukea korona-ajan haasteisiin. Matalan kynnyksen keskustelumahdollisuudesta on kiitelty ja opiskelijoilta saatu palaute onkin ollut varsin myönteistä. Vertaistuen voima korostuu varsinkin tällaisina aikoina, kertovat hyvinvointikoordinaattorit Aleksi Hintsala, Ina Grönlund, Janina Hautamäki, Katriina Ronkainen ja Leni Kärkkäinen.

– Toimintamme jatkuu vielä juhannukseen asti, ja kalentereissamme on vielä yksittäisiä vapaita aikoja. Vielä on siis mahdollista ottaa meihin yhteyttä, mikäli jokin asia askarruttaa tai kaipaat juttukaveria. Voit ottaa meihin suoraan yhteyttä joko sähköpostitse tai puhelimitse.

Hyvinvointikoordinaattorit haluavat kiittää kaikkia opiskelijoita yhteydenotoista sekä toivottaa kaikille oikein mukavaa ja rentouttavaa kesää!

Hyvinvointikoordinaattoreiden esittely ja yhteystiedot Kamussa

Etsitään opiskelijoita mukaan ainutlaatuiseen yhteisöllisen asumisen kokeiluun

Olisitko kiinnostunut yhteisöllisestä asumisesta? Haemme vapaaehtoisia Kuopaksen asunnoissa asuvia Itä-Suomen yliopiston opiskelijoita mukaan kokeiluun Kuopiossa syyslukukaudella 2021

Tarjoamme

  • Kuopion liikenteen bussikortin ja/tai kaupunkipyörän käyttöoikeiden tuutoroinnin ajalle
  • hienon kokemuksen uudenlaisesta sosiaalisen asumisen tavasta
  • mahdollisuuden auttaa uusia kansainvälisiä opiskelijoita
  • YUFE Civic star:n lisättäväksi opiskelijan Diploma supplementiin

Yhteisöllisiin tehtäviin kuuluu

  • uuden kansainvälisen opiskelijan auttaminen Suomeen asettautumisessa erityisesti asumiseen liittyvissä asioissa (esim. kaupat, virastot, jätteiden lajittelu tms.)
  • neuvonta ongelmatilanteissa
  • tehtäviin arvioidaan kuluvan korkeintaan 20h/ kuukausi

Kokeilu on osa YUFE (Young Universities for the future of Europe) yliopistoallianssin YUFE in our cities -toimintaa, jota koordinoi Itä-Suomen yliopisto. YUFE in our cities pyrkii lisäämään yliopistojen ja kaupunkien/alueiden välistä yhteistyötä. Lisätietoja: Home | YUFE | Young Universities for the Future of Europe, tai [email protected].

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi 21.6.2021 mennessä lomakkeella.

Lisätietoja: Kansainvälisten asioiden johtaja, Riikka Pellinen ([email protected]). Osallistujilla tulee olla hyvä englanninkielentaito.

Kampuskirjastot avautuvat 7.6.2021

Remonttien vuoksi suljettuina olleet Joensuun ja Kuopion kampuskirjastot avautuvat ma 7.6.2021 kesäaukioloaikojen mukaisesti klo 10.00. Kesäaukioloajat ovat voimassa kaikissa toimipisteissä 31.8.2021 saakka. KYSin tieteellinen kirjasto on kuitenkin suljettu 28.6.–29.7.2021.

Kirjaston palveluista huomioitavaa:

Varaaminen on mahdollista taas 7.6.2021 lähtien.
Remontit ovat käynnissä läpi kesän eikä kampuskirjastoissa välttämättä ole työrauhaa. Lisätietoja kampusten muista itseopiskelutiloista löydät Kamusta.
Kuopion kampuskirjaston palautuslaatikko sijaitsee remontin ajan Snellmania-rakennuksen B-ovella.
Kuopion kampuskirjaston vapaakappaletyöasema ei ole käytettävissä kesän aikana. Työaseman voi varata käyttöönsä taas syksyllä.
Joensuussa Oppari ja tietotekniikkapalvelu palvelevat toistaiseksi väistötilassa Agorassa.
Kirjasto palvelee kesäkuukausina puhelimessa, chatissa ja sähköpostilla ma–pe klo 9–15.

Palveluihin voi tulla muutoksia. Seuraa tiedotusta kirjaston verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja Yammerissa.

Kysely lukivaikeuksisten opiskelijoiden kokemuksista opiskelussa yliopistossa avoinna 30.6.2021 saakka

Hei! Oletko yliopisto-opiskelija, jolla on todettu lukivaikeus?
Olemme ohjauksen opiskelijoita Itä-Suomen yliopistosta ja teemme pro gradu -tutkielmaa, jossa tarkastelemme lukivaikeuksisten opiskelijoiden kokemuksia opiskelusta yliopistossa.
Keräämme kokemuksia vapaamuotoisina kirjoitelmina. Vastaukset kerätään anonyymisti ja niitä käsitellään luottamuksellisesti vain tätä tutkielmaa varten. Aikaa vastaamiseen menee sen verran kuin siihen haluat käyttää.
Olemme kiitollisia jokaisesta vastauksesta!

Linkki kyselyyn

Janina Hautamäki ja Essi Kurkinen
Ohjauksen koulutus
Itä-Suomen yliopisto

Kelan tuet opiskelijoille ja asevelvollisille 2021 – tutustu selkosuomeksi

Uusi esite kertoo selkokielellä, miten Kela tukee opiskelijoita ja armeijassa tai siviilipalveluksessa olevia ja miten tukia haetaan. Samat tiedot löytyvät myös Kelan selkokielisiltä verkkosivuilta.

Kelan esite opiskelijoille ja asevelvollisille on nyt päivitetty vuodelle 2021 suomeksi ja ruotsiksi. Painettua esitettä saa Kelan palvelupisteistä ja asiointipisteistä.

Oppilaitokset ja muut yhteistyökumppanit voivat tilata esitettä Kelasta osoitteesta [email protected]. Pienin lähetettävä määrä on 10 kappaletta. Myöhemmin kesäkuussa esite julkaistaan myös englanniksi, venäjäksi ja viroksi sekä saamen kielillä.

Selkokielellä opiskelijan ja asevelvollisen tuista voi lukea myös Kelan verkkosivuilta Opiskelu ja asevelvollisuus – selkosuomeksi.

Selkokieli on oma kielimuotonsa, jossa sisältö, sanasto ja rakenteet on mukautettu vielä selkeää yleiskieltäkin helpommin ymmärrettäviksi. Helposti ymmärrettävät esitteet sopivat kaikille Kelan asiakkaille. Selkokielisissä esitteissä ja verkkosivuilla ei kuitenkaan ole kaikkia etuuksien yksityiskohtia.

Opiskelijan ja asevelvollisen tuista kerrotaan tarkemmin Kelan yleissuomenkielisillä sivuilla opiskelijoille  ja www.kela.fi/asevelvolliset.

Lisätietoa

Itä-Suomen yliopistossa palataan normaaliin opiskeluun ja työntekoon syksyyn mennessä

Koronavirustilanne Suomessa on kohentunut merkittävästi ja myös rokotusohjelma on hyvässä vauhdissa. Tämä mahdollistaa paluun normaaliin opiskeluun ja työntekoon kesän aikana ja syksyyn mennessä – mahdolliset viranomaismääräykset toki huomioon ottaen.

Opetuksessa valmistaudutaan syyslukukauteen 2021 ilman fyysiseen läsnäoloon, tiloihin tai osallistujamääriin liittyviä rajoitteita. Myös opiskelijavaihto avautuu, eli opiskelijavaihtoon (tutkinto- ja vaihto-opiskelijat) on mahdollista sekä lähteä että saapua syyslukukaudella 2021 yliopiston, THL:n ja ulkoministeriön sekä vaihtokohteiden maiden ja oppilaitosten ohjeita noudattaen.

Riskiryhmiin kuuluvat henkilöt voivat palata kampukselle 21 päivää 1. rokoteannoksen saamisesta, mikäli heidät on rokotettu Comirnaty- tai Moderna-rokotteella, tai 14 päivää 2. rokoteannoksen saamisesta, mikäli heidät on rokotettu Astra Zeneca -rokotteella.

Sykettä-yliopistoliikunta on myös avautunut siten, että ulkona tapahtuva ryhmäliikunta on jälleen mahdollista. Sisätiloissa tapahtuvaa ryhmäliikuntaa ja lajeja pyritään myös avaamaan syksyyn mennessä.  Yliopiston omat kuntosalit avautuvat 1.6.2021. Muista avauksista tiedotetaan erikseen Sykettä-liikunnan omissa kanavissa sekä Yammerissa.

Kasvomaski- ja turvavälisuositusten purkamisessa noudatetaan alueellisten koronakoordinaatioryhmien ja THL:n ohjeistuksia.

Hyvinvointikysely opiskelijoille

Hei UEFin opiskelija! Miten opintosi sujuivat viime keväänä? Miten olet jaksanut? Kuinka hyvin olet pystynyt palautumaan?

Poikkeuksellinen vuosi on takana, joten toivoisimme sinun käyttävän hetken aikaa arvioidaksesi mennyttä kevättä ja vastaavan tähän UEFin tutkimustiimimme kyselyyn. Sen tuottamaa tietoa tullaan hyödyntämään opiskelijoiden hyvinvoinnin seurannassa ja kehittämisessä.

Olemme selvittämässä sitä, miten koronaepidemian aiheuttama poikkeusaika vaikuttaa opiskelijoidemme opintoihin ja hyvinvointiin vuosien 2020-21 aikana. Olemme myös kiinnostuneita poikkeustilanteeseen liittyvistä kuormitustekijöistä sekä voimavaroista ja keinoista, jotka ovat auttaneet selviytymään tilanteesta.

Tutkimuksen ensimmäinen osa on toteutettu keväällä 2020 ja toinen vuodenvaihteessa 2020–2021, joten olet saattanut vastata kyselyyn jo silloin. Toivomme vastauksia sekä aiemmin osallistuneilta että uusilta vastaajilta.

Voit osallistua tutkimukseen vastaamalla kyselyymme

Vastaaminen vie vain noin 10 minuuttia. Jokainen vastaus on tärkeä!

Ja hei, yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 10 kpl iTunes-leffalahjakortteja! 🙂

 

Kiitos ja oikein mukavaa kesää!

Professori Markku Niemivirta & tiimi

Rantakylän normaalikoulussa koronavirustartunta

Rantakylän normaalikoulussa Joensuussa on todettu koronavirustartunta. Altistumiset ovat tapahtuneet perjantain 21.5.2021. aikana. Koronavirukselle altistuneita henkilöitä Rantakylän normaalikoulussa on noin 40, joista valtaosan katsotaan altistuneen vain lievästi.

Kaikille asianosaisille on lähetetty Wilma-viesti ja Siun sote on puhelimitse yhteydessä kaikkiin altistuneisiin tämän illan aikana.

Koulun muiden oppilaiden tai henkilökunnan ei katsota altistuneen koronavirukselle, sillä he eivät ole olleet lähikontaktissa koronavirukseen sairastuneen henkilön kanssa. Heidän koulutyönsä jatkuu siis normaalisti.