Tarkenna hakuasi

Rehtorit vetoavat yliopistoyhteisöön: vietäthän pääsiäistä turvallisesti

Pääsiäinen ja sen ympärille asettuva loma lähestyy, mutta koronavirustilanne on valitettavasti edelleen haastava sekä valtakunnallisesti että yliopiston maakunnissa. Tämän vuoksi vetoamme koko yliopistoyhteisöön, jotta kaikki viettäisivät pääsiäistä turvallisesti, omasta ja toisten terveydestä huolehtien.

Jukka Mönkkönen & Tapio Määttä

Hyvää ja turvallista pääsiäistä - Have a safe and happy Easter

Ravintoloiden sulku laajeni Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon

Hallituksen päätös sulkea ravintolat asiakkailta koskee nyt myös Pohjois-Karjalaa ja Pohjois-Savoa, ja näin ollen myös yliopiston kampuksilla toimivia ravintoloita. Hallituksen päätöksen mukaisesti ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet on pidettävä suljettuna asiakkailta 18.4.2021 saakka niillä alueilla, joilla se on välttämätöntä epidemian kiihtymisen katkaisemiseksi. Noutoannosten mukaan myyminen on kuitenkin sallittua myös sulun aikana. Noutoannoksia on saatavilla Canthialta, Carelialta ja Kampus Bistrosta.

Kampusravintoloiden verkkosivut ovat osoitteessa https://www.uef.fi/fi/kampusravintolat.

S-Trainee valmennusohjelman haku PKOssa

Pohjois-Karjalan Osuuskaupassa on alkanut S-trainee valmennusohjelman haku, josta mielellämme vinkkaisimme teidän opiskelijoille. Erityisesti kauppatieteenopiskelijoille, mutta tässä ei niinkään koulutusalalla ole väliä ?

S-Trainee on siis ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille tai pian valmistuville suunniteltu S-ryhmän valmennusohjelma, joka kasvattaa tulevaisuuden kykyjä S-ryhmän johtopaikoille ja vaativiin asiantuntijatehtäviin. Rakennamme jokaiselle palkkaamallemme traineelle vaiheittain etenevän, henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman oman osaamisen ja kiinnostusten perusteella. Katso lisätietoja valmennusohjelmasta.

Meille Pohjois-Karjalan Osuuskauppaan on myös yksi paikka auki! Lisätietoja meidän paikasta.

Haku päättyy jo 5.4.2021.

Harjoittelijoita opintopalveluihin (6 tehtävää) (sisäinen haku)

Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista monialaisista tiedeyliopistoista. Tarjoamme opetusta lähes sadassa pääaineessa. Opiskelijoita on noin 15 500 ja työllistämme 2 700 henkilöä. Toimimme kahdella kampuksella Joensuussa ja Kuopiossa. Kansainvälisissä yliopistojen vertailuissa sijoitumme maailman parhaiden joukkoon.

Harjoittelijoita (sisäinen haku)

Itä-Suomen yliopiston opintopalvelut hakee 6 harjoittelijaa keskitettyihin palveluihin joko Joensuun tai Kuopion kampuksella kahdeksi tai kolmeksi kuukaudeksi seuraaviin tehtäviin:

  1. Oppituvan tehtäviin yksi harjoittelija Joensuun tai Kuopion kampukselle. Oppitupa tarjoaa tukipalvelua ja koulutusta tieto- ja viestintätekniikan, sosiaalisen median palvelujen ja oppimisympäristöjen opetuskäyttöön. Harjoittelussa tehtävät liittyvät mm. tukipalvelupyyntöjen käsittelyyn, ohjeistusten ja videoiden tuottamiseen ja tekstittämiseen sekä digitaalisten materiaalien ja lomakkeiden saavutettavuuden tarkastamiseen sekä saavutettavaksi muokkaamiseen/laatimiseen. Harjoittelu ajoittuu syyslukukaudelle 2021, tarkemmasta ajankohdasta sovitaan harjoittelijan kanssa.
  2. Opiskelijoiden tulopalvelujen tehtäviin osallistuminen ja erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden orientaatio sekä muissa kansainvälisten opiskelijoiden palveluissa avustaminen, sekä avustavat tehtävät. Harjoitteluaika elo-syyskuu. Yksi harjoittelija Joensuun ja yksi harjoittelija Kuopion kampukselle. Tehtävien hoito edellyttää sujuvaa englannin kielen taitoa ja mahdollisesti toisen vieraan kielen taitoa sekä hyviä yhteistyötaitoja.
  3. Yliopiston ilmoittautumiseen ja opiskelijarekisteriin liittyvät avustavat työt (ml. opinto-oikeudet rekisterinpidollisesti) ja yleinen neuvonta opintoihin liittyen, opiskelijavalintaan liittyviin tiedusteluihin vastaaminen sekä muut avustavat tehtävät. Harjoitteluaika: 15.6.2021 –14.9.2021. Tehtävä edellyttää Oodi- opintotietojärjestelmän sekä korkeakoulujen sähköinen hakujärjestelmän (Opintopolku) tuntemusta. Tehtävä edellyttää myös englannin kielen käyttötaitoja sekä hyviä yhteistyötaitoja. Yksi harjoittelija Joensuun ja yksi harjoittelija Kuopion kampukselle (2 ruuhka-apua).
  4. Opinto- ja opiskelijarekisterin vaihtoon liittyvät tehtävät (mm. järjestelmän, liitännäispalvelun ja siirrettyjen tietojen testaaminen; tietojen tallennus tarvittaessa; opiskelijakäytön tuki). Tehtävä edellyttää Peppi-opintotietojärjestelmän tuntemusta tai kykyä omaksua uuteen opintotietojärjestelmään ja järjestelmävaihdokseen liittyviä tehtäviä. Tehtävä edellyttää myös hyviä tietoteknisiä taitoja ja hyviä yhteistyötaitoja. Harjoitteluaika 1.10.-31.12.2021 tai erikseen sovittava ajankohta vuoden 2021 aikana.

Harjoittelijat tutustuvat opetuksen ja opintohallinnon tukitehtäviin, saavat kokemusta yliopistomaailmasta ja -hallinnosta sekä työskentelystä yhdessä asiantuntijoiden kanssa.

Harjoittelijoiksi haetaan ensisijaisesti Itä-Suomen yliopiston perustutkinto-opiskelijoita. Hakuedellytyksenä on oikeus yliopiston harjoittelutukeen. Toivomme positiivista palveluasennetta, oma-aloitteisuutta, organisointikykyä, tarkkuutta tehtävien hoidossa ja englannin kielen hallintaa sekä hyvää tietoteknistä osaamista. Harjoittelijalle on eduksi Office-ohjelmien sujuva käytön hallinta ja/tai juridinen osaaminen.

Harjoittelu pyritään toteuttamaan kampuksella lähityöskentelynä, mutta koronatilanteesta johtuen harjoittelu voidaan toteuttaa myös hybridityöskentelynä kampuksella ja etätyönä tai kokonaan etätyönä. Koronatilanne voi aiheuttaa myös harjoittelun peruuntumisen.

Harjoittelijan palkka on 1252 e/kk.

Lisätietoja antavat:

Tehtävät 1: Tuula Heide, [email protected], puh. 029 445 8930, ja

tehtävät 2-4 Erja Widgrén-Sallinen, [email protected], puh. 029 445 8384.

Hakemus tulee jättää viimeistään 7.4.2021 sähköisellä lomakkeella. Hakemukseen tulee liittää CV.

Kansainvälisty kotikampuksella? – Hae kv-tuutoriksi!

Haluatko auttaa uusia ulkkariopiskelijoita opiskelujen alkuun?

Tutustua uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin?

Ansaita samalla myös opintopisteitä?

Kv-tuutorit koulutetaan tehtävään, henkilökunta ja tuutorikollegat auttavat tuutoroinnissa.

Hakuaika päättyy 28.3.

Lisätietoja: [email protected]

Kansainvälisten opiskelijoiden tuutorointi

 

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS-viikko 22.–28.3.2021 JA YTHS-päivä 24.3. |

YTHS-viikolla jaetaan Arki liikkuu -teeman alla joka päivä opiskelijoille faktaa liikunnasta ja vinkkejä arkiliikunnan lisäämiseen. Saat vinkkejä myös istumisen vähentämiseen, työskentelyasentojen vaihtamiseen sekä ylipäänsä fyysisen aktiivi­suuden lisäämiseen.

Jotta kaikki olisi sinulle mahdollisimman helppoa, kokoamme kaikki YTHS-viikon materiaalit yhdelle nettisivulle, jonka löydät osoitteesta yths.fi/arkiliikkuu – laita lyhytosoite korvan taakse.

Tiesithän, että istuen työskentelyä kannattaa tauottaa 45 minuutin välein!
Laitetaan arki liikkumaan, yhdessä!!!

Peppi-opiskelijainfoja ja opiskelijoiden kyselytunteja maalis-huhtikuussa

Peppi-järjestelmäkokonaisuus otetaan käyttöön Itä-Suomen yliopistossa loppuvuonna 2021. Peppi korvaa WebOodin, eli järjestelmänvaihdos koskettaa kaikkia UEF-opiskelijoita.

Peppi-opiskelijainfot maaliskuussa

Kaikki UEF-opiskelijat ovat tervetulleita Peppi-infoon kuulemaan Peppi-järjestelmäkokonaisuudesta ja sen käyttöönotosta.

Infotilaisuudet tallennetaan ja tallenteet jaetaan jälkikäteen Yammerissa.

Opiskelijoiden kyselytunteja huhtikuussa

Infojen jälkeen on luvassa vielä opiskelijoiden kyselytunnit. Opiskelijoiden kyselytunneilla voit kysyä suomeksi tai englanniksi Peppiin liittyviä, mieltä askarruttavia kysymyksiä, ja tulla kuuntelemaan vastauksia muiden kysymyksiin. Ennakkoon kysymyksiä voi esittää kyselytunnin Padletin kautta.

Kysymykset ja vastaukset tulevat jälkikäteen näkyville opiskelijoiden osioon Peppi-käsikirjaan, joka julkaistaan huhtikuussa. Peppi-käsikirjan julkaisemisesta tiedotetaan erikseen.

Kyselytunnit pidetään seuraavasti:

Lisätietoja Pepin käyttöönotosta löydät aiemmasta opiskelijoiden tiedotteesta Kamusta. Peppiin liittyviä uutisia, keskusteluja ja tapahtumia löytyy Yammerin Peppi-ryhmästä ja myöhemmin Peppi-käsikirjasta. Peppiin liittyviä kysymyksiä ja ideoita voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected] .

20 hengen kokoontumisrajoitus jatkuu molemmilla kampuksilla 22.4.2021 saakka

Itä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa määräystään, jonka perusteella sen toimialueen kuntien alueella kielletään kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä.

Määräys on voimassa ajalla 23.3.2021–22.4.2021 ja se koskee sekä Joensuuta että Kuopiota.

Aluehallintoviraston määräyksen mukaisesti molemmilla kampuksilla 22.4. asti kaikki opetus ja tapahtumat on järjestettävä siten, että yhdessä tilassa on kerrallaan enintään 20 henkilöä.

Itä-Suomen yliopisto noudattaa aluehallintoviraston määräyksiä. Aluehallintoviraston määräykset kokoontumisrajoituksista ovat voimassa kuukauden ajan kerrallaan.

Sillat -hanke opiskelijoiden hyvinvoinnin tueksi

OKM on myöntänyt yliopistolle erityisavustuksen vuosille 2021-2022 Koronaepidemian vuoksi tarvittaviin toimenpiteisiin opiskelijoiden ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin tuen vahvistamiseksi.

Kaksivuotinen Sillat -hanke sisältää toimenpiteitä, joilla vahvistetaan opiskelijoiden kiinnittymistä ja osallisuutta sekä ehkäistään syrjäytymistä. Hankkeessa toteutetaan opiskelijoiden neuvontapalveluiden/psykososiaalisen tuen digitalisointi ja lisäksi tuetaan oppiaine- ja vertaistuutorointia edistämällä toimijoiden välistä yhteistyötä, tuetaan opiskelijoiden opiskelukykyä ja osallisuutta sekä edistetään hyvinvointia vertaistoiminnalla sekä yhteisöllisin tukitoimin ja aktiviteetein.

Hankkeessa on useita toimijoita ja pienempiä osahankkeita.

  1. Ylioppilaskunta ISYY / Matalan kynnyksen tukitoimia ja neuvontaa opiskelijoille opiskelun arjessa, työelämävalmiuksiin liittyvissä asioissa sekä opiskelukyvyn ylläpitämiseen ja jaksamiseen liittyen. Yhteyshenkilö: Pääsihteeri Sanna Heinonen (s-posti: [email protected]).
  2. Opiskelijoiden liikuntapalvelut / Sykettä, Joensuu / Aktiivinen arki pienryhmä yksinäisyydestä kärsiville sekä arjen hallinnassa haasteita kohtaaville opiskelijoille. Yhteyshenkilö: liikuntasuunnittelija Heli Aalto (s-posti: [email protected]).
  3. Opiskelijoiden liikuntapalvelut / Sykettä, Kuopio / Lempeästi liikkeelle ryhmä tarjoaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämispalveluja opiskelijoille tavoitteena vähentää yksinäisyyden tunnetta ja saada vertaistukea pienryhmässä, yhteisöllisyyden lisäämistä matalan kynnyksen palvelujen avulla sekä motivoida opiskelijat huolehtimaan omasta hyvinvoinnista ja kartuttaa heidän sosiaalisia taitojaan. Yhteyshenkilö: liikuntasuunnittelija Sirpa Risto (s-posti: [email protected]).
  4. Opintopalvelut, kansainväliset liikkuvuuspalvelut / Kansainväliset opiskelijat poikkeustilanteessa, tukitoimia. Yhteyshenkilö: kv.asiain koordinaattori Anna Jetsu (s-posti: [email protected]).
  5. Opintopalvelut, ohjaus- ja hyvinvointipalvelut / Matalan kynnyksen digitaalisen kontaktipisteen toteutus opiskelijoille (TUUDO-mobiilisovellus) sekä koulutusta ja tukea opiskelu- ja hyvinvointitaitojen vahvistamiseksi, yhteisöllisyyttä lisääviä aktiviteetteja ja tukitoimia opiskelijoille sekä vertaistuutoroinnin vahvistaminen ja tuutorikoulutuksiin liittyvät tukitoimet. Yhteyshenkilö: opiskelijapalvelun päällikkö Tuija Pasanen (s-posti: [email protected]).
  6. Soveltavan kasvatustieteen ja opettajakoulutuksen osasto (Skope) / Parempaan yhteistyöhön vertaistuutoreiden ja opettajatuutoreiden keskinäisessä toiminnassa (Pilotti: Uefin opettajakoulutuksen tuutorointiohjelman kehittäminen). Yhteyshenkilö: Yliopisto-opettaja Ville Tahvanainen (s-posti: [email protected]).

Lisäksi hankkeen rinnalla ja sitä tukevia toimia:

7. Kasvatustieteen ja psykologian osasto (Kapsy), ohjauksen koulutus / Alkuohjauskysely 2021 uusille opiskelijoille ja 2. vuosikurssien opiskelijoille syksyllä 2021. Yhteyshenkilö: projektitutkija Toni Kosonen (s-posti: [email protected]).

8. Kielikeskuksen tukikurssit opiskelijoille (kirjoittamisen tukiryhmät: Yleinen Rästit -kurssi, Kandi ja Gradu sekä suullinen vuorovaikutus). Yhteyshenkilö: kielikeskuksen johtaja Lauri Tolkki (s-posti: [email protected]).

9. Vertaistuutorointia tukevat liikunnalliset aktiviteetit (korona-tilanteesta riippuen syksyllä 2021). Yhteyshenkilö: opiskelijapalvelun päällikkö Tuija Pasanen, opintopalvelut (s-posti: [email protected]).

Hankkeen edistymisestä tiedotetaan yliopiston ja ISYYn kanavissa sekä myös osatoteuttajien toimesta ja niiden omissa kanavissa hankkeen aikana.

Lisätiedot: opiskelijapalvelun päällikkö Tuija Pasanen (s-posti: [email protected]), puh. 044 7162 145.

Uef Sillat Logo Fin Eng