Tarkenna hakuasi

Kuvituskuvassa vaahteranlehtiä

Kansainvälinen viikko 23.-27.10.!

Kansainvälinen viikko tulee taas!

Kv-liikkuvuuspalvelut järjestää viikon aikana infotilaisuuksia eri vaihto-opiskelumahdollisuuksista ja vaihtoon liittyvistä käytännön asioista. Viikon kalenterin ja linkit infoihin löytyvät Kamun vaihto-opiskelu ja kansainvälistyminen -kokonaisuuden sivulta vaihto-opiskelun tapahtumat.

Teamsissa pidettävien infojen lisäksi pidämme molemmilla kampuksilla infotiskit tiistaina 24.10. klo 10-13. Joensuussa tiskin löytää Aurora-rakennuksen aulasta, Aura-ravintolan vierestä (A-ovi), Kuopiossa taas Canthian kakkoskerroksesta.

Infotilaisuudet järjestetään suomeksi ja englanniksi, opiskelijoiden on mahdollista osallistua kaikkiin tilaisuuksiin omien mahdollisuuksien mukaan. Tilaisuudet tallennetaan ja julkaistaan katsottavaksi 30.10. alkavalla viikolla, ja tallenteet ovat katsottavissa kahden viikon ajan.

Muista myös lukuvuoden alkavat hakukierrokset!

Marraskuun hakukierros alkaa jälleen 1.11. ja päättyy 15.11. kello 15:00. Hakukierroksella opiskelijoiden on mahdollista hakea kahdenväliseen vaihtoon syyslukukaudelle 2024, kevätlukukaudelle 2025, tai lukuvuodeksi 2024-2025. ISEP-ohjelman ja north2north-ohjelman vaihtoihin voi marraskuun haussa hakea joko syyslukukaudelle 2024 tai kevätlukukaudelle 2025.

Hakuilmoitukset julkaistaan Kamussa viimeistään 30.10., tutustuthan hakuilmoituksiin ennen hakemuksen aloittamista!

Opiskelijoille tarkoitettu info harjoittelutuen muutoksista

Harjoittelutuki uudistuu 1.1.2024 alkaen. Mitä vaikutuksia tällä on opiskelijoihin? Tervetuloa kuuntelemaan infoa maanantaina 23.10.2023 klo 16.00-17.15. Info pidetään webinaarina Teams’ssa.

Ohjelma:

16.00-16.30      Harjoittelutukiuudistus – mikä muuttuu ja mitä ei/suunnittelija Outi Suorsa (kalvot täältä)

16.30-16.45      Harjoitteluportfolio/opetusharjoittelija Roosa Makkonen

16.45-17.00      EU:n tarjoamat mahdollisuudet/EU-uralähettiläs Sanni Heinonen

17.00-17.15      Kysymyksiä, kommentteja

Tilaisuuden tallenne ei ole enää nähtävillä.

Opintopalveluiden asiakaspalvelun poikkeusaukioloajat lokakuussa 2023

Tulevat poikkeusaukioloajat

Keskiviikkona 4.10.2023 puhelinpalvelu ja asiakaspalvelutiski Joensuussa ja Kuopiossa sulkeutuvat klo 12.15 liikuntailtapäivän takia.

Viikolla 42 16.–20.10.2023 asiakaspalvelutiski Joensuussa on suljettu. Puhelinpalvelu ja asiakaspalvelutiski Kuopiossa palvelevat normaalisti. Lisäksi voit asioida sähköpostitse.

HUOM! Pepin käyttökatkon aikana 18.–19.10.2023 emme pysty toimittamaan opintosuoritusotteita, opiskelutodistuksia tai muita todistuksia tai käsittelemään opiskeluoikeuksia tai lukuvuosi-ilmoittautumisia.

Perjantaina 27.10.2023 asiakaspalvelutiski Joensuussa sulkeutuu jo klo 12.45. Puhelinpalvelu ja asiakaspalvelutiski Kuopiossa palvelevat normaalisti. Lisäksi voit asioida sähköpostitse.

Asiakaspalvelun yhteystiedot ja normaalit aukioloajat

Opintopalveluiden asiakaspalvelutiski on auki maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10–15.

Mikäli et pääse asioimaan näinä aukioloaikoina, otathan yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse, jotta voimme sopia tapaamisen muulle ajalle.

Käyntiosoite: Joensuussa Aurora A, 1. krs; Kuopiossa Canthia, 2. krs

Sähköpostiosoite: opiskelu@uef.fi (Huomaathan, että loma-aikoina vastausajat ovat tavallista pidemmät)

Puhelinnumero: 029 445 8900

Puhelinpalveluaika: ma–pe klo 10–15

Laaja käyttökatko Pepissä 18.–19.10.2023

Pepin version asennus aiheuttaa käyttökatkon 18.–19.10.2023.

Huomioi, että käyttökatkon aikana seuraavat asiat EIVÄT toimi:

  • Kirjautuminen Peppiin. Henkilökuntakaan ei pääse kirjautumaan Peppiin.
  • Uuden opiskeluoikeuden tallentaminen Peppiin tai olemassa olevan opiskeluoikeuden tietojen ja läsnäolotietojen muuttaminen. Nämä voivat vaikuttaa tunnusten toimintaan.
  • Ilmoittautuminen opintojakson toteutukselle, opetusryhmiin tai tentteihin Pepissä tai Tuudossa
  • Uusien suoritusten ja hyväksilukujen tallentaminen Peppiin, mukaan lukien EXAM-tentit
  • Opintojen suunnittelu ja suoritusten katselu Pepin hopsissa
  • Suoritusotteen, opiskelutodistuksen tai tutkintotodistuksen ym. saaminen sähköisesti, pdf:nä tai paperilla
  • Opetukseen tai muuhun käyttöön (myös ainejärjestöt) tilojen varaaminen tai opetuksen aikataulujen muuttaminen
  • Seuraavat liitännäispalvelut eivät toimi: Opinto-opas, Atomi, Lukkarikone, Tuudo Feedback

Osittain toimivat palvelut:

Tuudo

  • Suurin osa toiminnoista toimii normaalisti, esim. opetuksen aikataulutiedot/lukujärjestys
  • Opintojaksojen haku, uudet ilmoittautumiset toteutuksille tai tentteihin, ja opintojaksopalautteen antaminen eivät toimi käyttökatkon aikana

EXAM

  • Tenttiminen onnistuu, jos tenttiajan on varannut ennen käyttökatkoa.
  • Uusien tenttiaikojen varaaminen ei toimi
  • EXAM-suoritukset eivät siirry Peppiin käyttökatkon aikana

Moodle

  • Suurin osa toiminnoista toimii normaalisti.
  • Uudet ilmoittautumiset toteutuksille, joilla on käytössä Peppi-Moodle -integraatio, eivät siirry Moodleen käyttökatkon aikana.

Ennakoi käyttökatkon vaikutuksia ja tee nämä tarvittaessa viimeistään 17.10.:

  • Ilmoittaudu opintojaksojen toteutuksiin ja tentteihin Pepissä tai Tuudossa
  • Varaa EXAM-tenttiaika
  • Ota suoritusote tai opiskelutodistus Pepin Atomi-palvelusta.
  • Tarkista ja ota itselle ylös opetuksen aikataulut ja etäopetuksen linkit. Tuudosta näkyvät aikataulut käyttökatkon aikanakin.

Pepin uusi versio parantaa tietoturvaa, saavutettavuutta ja teknistä toimivuutta. Lisäksi se sisältää uutta kehitystä, ml lakisääteiset muutokset, ja lähdekoodin ongelmien korjauksia. 18.–19.10. jälkeenkin lyhyet käyttökatkot ovat mahdollisia Peppi-järjestelmäkokonaisuuden osien toimintojen palauttamiseksi.

Pahoittelemme käyttökatkosta aiheutuvaa haittaa!

Kysymykset ja palaute: peppituki@uef.fi

Uraseurantakysely käynnistyy 2.10.2023!

Valtakunnallinen uraseurantakysely käynnistyy tänään, maanantaina 2.10.2023 ja Itä-Suomen yliopisto, yhdessä muiden yliopistojen kanssa, on tiedonkeruussa mukana. Kyselyn kohderyhmää ovat vuonna 2018 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet sekä varhaiskasvatuksen kandidaatin, farmaseutin, lääketieteen ja hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon suorittaneet. Itä-Suomen yliopisto lähestyy omia valmistuneitaan kirjeitse, sähköpostitse tai tekstiviestitse. Tiedonkeruu kestää 11.12.2023 saakka.

Samanaikaisesti tehdään uraseurantakysely myös tohtorin tutkinnon vuonna 2020 suorittaneille. Itä-Suomen yliopistossa kokeillaan pelkästään sähköisesti tapahtuvaa tohtoriuraseurantaa, joten kohderyhmään kuuluvat saavat vain sähköpostilla tiedon kyselystä. Mikäli siis olet tohtoroitunut vuonna 2020, etkä ole saanut yliopistolta sähköpostia, ota yhteyttä suunnittelija Outi Suorsaan.

Uraseurannalla kerätään tietoa valmistuneiden työhön sijoittumisesta ja työurasta. Vastauksia kerätään myös tyytyväisyydestä tutkintoon sekä mitkä tekijät ovat auttaneet työllistymään. Vastaajat voivat myös antaa vinkkinsä siitä mitä taitoja työelämässä tarvitaan juuri nyt. Lisäksi ns. maisteriuraseuranta on osa yliopiston rahoitusmallia. Vastauksilla on siis oikeasti merkitystä ja niitä hyödynnetäänkin niin opiskelijoiden uraohjauksessa kuin opetuksen kehittämisessäkin. Töissä.fi-palvelu perustuu uraseuranta-aineistoon. Aikaisempien vuosien vastauksia pääsee tarkastelemaan Opetushallituksen Vipunen palvelusta.

Lisätietoja suunnittelija Outi Suorsa, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi (at) uef.fi.

Hyvinvointiviikko 2.-7.10.2023

Tulevan hyvinvointiviikon tarkoituksena on tarjota UEFIn opiskelijoille sekä henkilökunnalle hyvinvointia edistävää ohjelmaa koko viikon ajan.Tänä vuonna viikon teeman tavoitteena on lisätä taukoja ja aktiivisuutta arkeen.

Viikon monipuolinen ohjelma on julkaistu kokonaisuudessaan ISYYn verkkosivuilla (avautuu uuteen ikkunaan). Lukuisten tilaisuuksien ja tapahtumien lisäksi sieltä löytyvät myös esim. HyvinvointiAppron 2023 osallistumisohjeet. Kaiken lisäksi saatavilla on esim. edullista aamupuuroa hintaan 1 € koko viikon ajan kampusten ravintoloissa Auralla, Futuralla, Snellmanialla ja Canthialla klo 7:45-9:00.

Ja, olethan tietoinen, että esim. taukoliikuntaohjelma Break Pro on myös opiskelijoiden maksuttomassa käytössä. Lue lisää täältä!

Tule mukaan osallistumaan!

Kansallinen tohtoriopintotarjotin laajenee – mukana jo 11 yliopistoa

Suomalaiset yliopistot tiivistävät yhteistyötään tohtorikoulutuksessa. Kansallinen tohtoriopintotarjotin (DoC) aloitti toimintansa helmikuussa 2023, ja nyt opetusyhteistyöhön liittyvät mukaan Hanken Svenska handelshögskolan, Turun yliopisto ja Vaasan yliopisto. Yhteistyössä ovat entuudestaan mukana Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Åbo Akademi.

Tohtoriopintotarjottimeen osallistuvien yliopistojen laajennus monipuolistaa ja lisää opintotarjontaa, joka on avoinna kaikille väitöskirjatutkijoille, joilla on jatko-opiskeluoikeus verkostoon kuuluvassa yliopistossa. Nyt myös yhä useamman yliopiston väitöskirjatutkijat voivat osallistua yhteisiin opintoihin.

– Turun yliopisto lähti mukaan lisätäkseen yliopistojen välistä tohtorikoulutusyhteistyötä. Kurssitarjonnan avaamisesta ja yhteistyön tiivistämisestä hyötyvät väitöskirjatutkijat ympäri Suomen. Tarjotin lisää myös nuorten tutkijoiden mahdollisuuksia päästä oikea-aikaisesti omaa tutkimustyötään ja asiantuntijuutensa kehittymistä parhaiten tukeville kursseille. Turun yliopiston tutkijakoulu on myös kiinnostunut kehittämään tarjotinyhteistyötä entistä suunnitelmallisemmaksi ja koordinoidummaksi turhien päällekkäisyyksien ja toisaalta katvealueiden poistamiseksi, sanoo Turun yliopiston tutkijakoulun johtaja, professori Pirjo Nuutila.

Yhteiseen kurssitarjontaan lukeutuu niin tieteenalakohtaisia opintojaksoja kuin väitöstutkimuksen tekemiseen liittyviä sisältöjä. Opintoja on tarjolla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Useimpiin opintojaksoihin voi osallistua etänä tai verkon kautta. Tutustu kansalliseen tohtoriopintotarjottimeen ja opetusyhteistyön sisältöihin verkko-osoitteessa doctoralcourses.fi.

Yhteistyöverkostoa ja yliopistojen välistä opetusyhteistyösopimusta koordinoidaan Itä-Suomen yliopistosta.

– Olemme iloisia verkoston laajentumisesta ja kasvavasta opintotarjonnasta väitöskirjatutkijoille. Tämä on mainio esimerkki hyvin toimivasta tohtorikoulutuksen valtakunnallisesta yhteistyöstä, sanoo koulutuspäällikkö Kaisa Laitinen Itä-Suomen yliopistosta.

Lisätietoja:

Kaisa Laitinen, koulutuspäällikkö, Itä-Suomen yliopisto, kaisa.laitinen@uef.fi, p. 050 432 7573

Syksyn liikuntailtapäivää vietetään 4.10.2023

Liikuntailtapäivän mainoskuva.

Korkeakoulujen yhteistä liikuntailtapäivää vietetään 4.10.2023. Liikuntailtapäivä on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteinen tapahtuma opiskelijoille ja henkilöstölle, joka on vapautettu opetuksesta klo 12.15 jälkeen rehtoreiden päätöksellä. Liikuntailtapäivän ohjelma on SYKETTÄ-liikuntapalveluiden järjestämä, mutta osallistuminen ei vaadi SYKETTÄ-tarraa.

Liikuntailtapäivänä on tarjolla runsaasti erilaisia liikuntamahdollisuuksia ja lajikokeiluja sisällä ja ulkona sekä yhteistyökumppaneiden järjestämänä. Osa lajeista on maksuttomia, ja osa vaatii erillisen pääsymaksun.

Liikuntailtapäivän ohjelman lisäksi myös kaikki päivän SYKETTÄ-kalenterin tunnit ovat osa ohjelmaa. Osallistuaksesi liikuntakalenterin tunneille ja vuoroille liikuntailtapäivänä sinulla ei tarvitse olla voimassa olevaa SYKETTÄ-tarraa, mutta sinun tulee olla rekisteröitynyt käyttäjäksi sekä ilmoittautua tunneille ja vuoroille.

Liikuntailtapäivän ohjelma on nyt julkaistu. Kaupunkikohtaiset liikuntailtapäivän ohjelmat ja ilmoittautumisaikataulut löydät alla olevien verkkosivujen kautta:

Tukikursseja kandin ja gradun kirjoittamiseen!

Sujuvuutta kandin kirjoittamiseen -tukiryhmä, 1 op

Tuntuuko, että et saa tekstiä paperiin? Tuntuuko hankalalta muotoilla lähteiden tekstiä omin sanoin? Huolettaako sinua, onko tekstisi tieteen kriteerien mukaista? Kaipaisitko apua tekstin kieliasun muotoiluun tai esimerkiksi lähteiden merkitsemiseen? Jos vastauksesi on kyllä, tule tukikurssille!

Kurssin tavoitteena on tukea keskeneräisten, mahdollisesti jo aikataulustaan viivästyneiden tai muutoin jumiutuneiden suomenkielisten kandidaatintutkielmien kirjallista tuottamista, muotoilemista ja valmiiksi saattamista.

Saat kurssin aikana eväitä ja henkilökohtaista tukea kirjoittamisprosessiin. Kurssilla hyödynnetään myös vertaistyöskentelyä, sillä yhteinen tekeminen ja teksteistä keskusteleminen vahvistaa luottamusta onnistumiseen. Ryhmäkoko on 12, ja osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautuminen pepissä, koodi KK00CU09-3003 + erillinen hakukaavake, linkki hakemukseen avautuu peppi-ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen päättyy 8.10.2023. Hakemukset käsittelee kurssin opettaja.

Aikataulu syyslukukaudella 2023 (verkko-opetuksena Zoomissa molempien kampusten opiskelijoille):
26.10. klo 10–12
02.11. klo 10–12
09.11. klo 10–12
16.11. klo 10–12
23.11. klo 10–12
30.11. klo 10–12
07.12. klo 10-12
+ erikseen sovittavat, henkilökohtaiset palaute- ja ohjauskeskustelut tarvittaessa kasvokkain

Sujuvuutta gradun kirjoittamiseen -tukiryhmä, 1 op

Kurssin tavoitteena on tukea pro gradu -tutkielman kirjoittamisessa eteenpäin. Jos olet aloittanut gradusi, mutta tekstiä ei synny ja työ junnaa paikallaan, kannattaa tulla mukaan. Saat kurssin aikana tukea kirjoittamisprosessiin, rytmiä kirjoittamiseen sekä tekstipalautetta vertaistyöskentelyssä ja kurssin vetäjältä Petri Jääskeläiseltä. Myös opintopsykologi Katri Ruth pitää yhden ohjauskerran.

Ilmoittautuminen pepissä, koodi KK00CU10-3004 + erillinen hakukaavake, linkki hakemukseen avautuu peppi-ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssihakemukset käsittelee kurssin opettaja.
Ilmoittautuminen päättyy 21.9.2023. Ryhmään otetaan 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.

Aikataulu syyslukukaudella 2023 (verkko-opetuksena Zoomissa molempien kampusten opiskelijoille):
28.09. klo 10–12
05.10. klo 10-12
12.10. klo 10–12
26.10. klo 10–12
02.11. klo 10–12
09.11. klo 10–14
16.11. klo 10-12
Lisäksi saat henkilökohtaista tekstiohjausta kurssin vetäjältä erikseen sopimanasi aikana (Zoom).

Tervetuloa kursseille!

Haittaako jännittäminen opiskelua?

Haku Kuopion Varmuutta vuorovaikutukseen -kurssille on käynnissä 2.10.2023 saakka!
(hakuaikaa jatkettu!)

Viekö seminaariesitys yöunesi? Kammoatko ryhmätöitä? Stressaatko vuorovaikutustilanteita? Ahdistaako verkko-opetus kameroineen?

Älä jää murehtimaan jännittämistä tai välttele puheenvuoroja opiskelussa.  Sen sijaan, ilmoittaudu Varmuutta vuorovaikutukseen -kurssille. Opintojakso on erityisesti suunnattu opiskelijoille, jotka kokevat jännittämisen estävän osallistumista erilaisissa opiskelun vuorovaikutus- ja esiintymistilanteissa. Kurssilla harjoitellaan pienryhmässä, turvallisessa ja rennossa ilmapiirissä. Erilaisten harjoitusten ja ryhmässä toimimisen kautta osallistujat saavat myönteisiä kokemuksia itsestään viestijänä ja oppivat keinoja toimia erilaisissa tilanteissa jännittämisen kanssa. Kurssilla harjoitellaan mm. vuorovaikutustaitoja ja kehon ja mielen rauhoittamista. Vertaistuki on myös tärkeä osa kurssia. Kurssin opettajina toimivat yliopisto-opettaja Sanna Niskanen ja opintopsykologi Katri Ruth.

Kurssi on kielikeskuksen järjestämä vuorovaikutuskurssi, 3 op, ja sillä voi korvata tutkintoon kuuluvan vuorovaikutusosaamisen opintojakson, ellei tiedekunta ole muuta määritellyt Opintojaksot, joita ei voi korvata muulla suorituksella​​​​​​​.

Kurssille ilmoittaudutaan pepissä, koodi KK00CU12-3004 ja täytetään erillinen hakukaavake, linkki hakemukseen avautuu peppi-ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssin opiskelijavalinnasta tiedotetaan kaikille kurssille hakeneille opiskelijoille sähköpostitse viimeistään 5.10.2023.

Kurssin aikataulu ja paikka:
09.10.2023 15.00 – 18.00 CA400
11.10.2023 15.00 – 18.00 CA305
18.10.2023 15.00 – 18.00 CA400
25.10.2023 15.00 – 18.00 CA400
01.11.2023 15.00 – 18.00 CA400
08.11.2023 15.00 – 18.00 CA400
15.11.2023 15.00 – 18.00 CA204
16.11.2023 09.00 – 12.00 CA204
22.11.2023 15.00 – 18.00 CA303
29.11.2023 16.00 – 18.00 CA400
04.12.2023 16.00 – 18.00 CA305

Tervetuloa!