Laskutamme lainauksen maksuja huhtikuun lopussa. Hoitamalla maksusi ennen sitä vältyt laskutukselta. Verkkomaksaminen UEF-Primossa on nopea tapa hoitaa myöhästymis- ja varausmaksut. Se on mahdollista, jos maksuja on kertynyt vähintään yksi euro. Voit maksaa maksut myös asioimalla Joensuun tai Kuopion kampuskirjastoissa, maksuvälineenä käy maksukortti. KYSin tieteellisessä kirjastossa ei ole kassapalvelua.
Kiinnostaako kansainvälistyminen ja ura EU:ssa? Tule kuuntelemaan infoa EU:n tarjoamista uramahdollisuuksista, virkamieskilpailun uudistuksesta sekä millaista arki ja työskentely EU:ssa ovat!
EU-virkoihin valitaan henkilöt rekrytointikilpailujen kautta. Suomalaisia hakijoita kaivataan lisää ja vastavalmistuneenakin on hyvä mahdollisuus päästä virkamiesuralle. Perusedellytyksenä hakeutumiselle ovat EU-kansalaisuus, kahden EU:n virallisen kielen taito ja korkeakoulututkinto (vähintään kandidaatin tutkinto).
Osallistuminen: Zoom. Tallenne (nähtävissä 2 viikon ajan eli 10.5.2023 saakka). Huom! Ikävä kyllä ensimmäinen, johtaja Minna Vuorion osuus, ei ole tallenteella.
Kohderyhmä: Kaikki yliopisto-opiskelijat
Webinaarin kieli: suomi
Ohjelma:
klo 16.00-16.05 Tervetuloa & pari sanaa tilaisuuden käytännöistä, suunnittelija Outi Suorsa, Itä-Suomen yliopisto
klo 16.05-16.45 Virkamieskilpailun uudistus sekä syyskuussa alkava haku, johtaja Minna Vuorio, Director of Office, EPSO (European Personnel Selection Office) (kalvot)
klo 16.45-17.15 EU-rekrytointien ja EU-urien edistäminen: Miten ja miksi Suomi edistää suomalaisten rekrytoitumista EU-toimielimiin? EU-erityisasiantuntija, EU-rekrytoinnit Tiina Ehrnrooth, valtioneuvoston kanslia, valtioneuvoston EU-sihteeristö, EU-asioiden osasto (kalvot)
17.15-18.00 Seikkailumieltä ja maailmanparannusta —Miksi lähteä EU-uralle?, viestintäpäällikkö Kati Laitinen ja hallintopäällikkö Mika Somppi, Euroopan komissio, Suomen-edustusto (kalvot)
Lisäksi tilaisuuteen on kutsuttu yliopiston EU-uralähettiläät (nykyinen ja tuleva), jotka toivottavasti ehtivät esittäytyä joko tilaisuuden alussa tai lopussa. EU-uralähettiläät on koulutettu neuvomaan oman yliopistonsa opiskelijoita EU-uralle hakeutumisen kysymyksissä, joten jos jotain kysymyksiä herää, ota rohkeasti yhteyttä oman yliopistosi EU-uralähettilääseen (Itä-Suomen yliopistossa yhteystiedot täältä).
YUFE yliopistoliittouman (linkki avautuu uudessa välilehdessä) kevään 2023 Student Journey -paikkojen hakuaika lähestyy. Moni UEF:ssa ei kuitenkaan vielä tiedä, mistä tässä oikein on kysymys – tai että ilman Student Journey -paikkaa monet YUFE:n hienoista kansainvälistymistarjoumista jäävät opiskelijan ulottumattomiin.
Onneksi lisätietoa on tarjolla!
YUFE järjestää lähikuukausina infotapahtumia verkossa aiheeseen liittyen. Alla olevien linkkien takaa löydät ilmoittautumislomakkeet näihin tapahtumiin. Kevään aikana infotilaisuudet järjestetään vielä huhtikuussa ja toukokuussa.
Tapahtumiin ovat tervetulleita sekä henkilökunta, että opiskelijat.
Itä-Suomen on läpäissyt Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) auditoinnin. Hyväksytty auditointi on osoitus siitä, että Itä-Suomen yliopiston toiminta ja laatujärjestelmä täyttävät sekä kansalliset kriteerit että eurooppalaiset korkeakoulujen laadunvarmistusta koskevat kriteerit. Hyväksytyn auditoinnin tuloksena Itä-Suomen yliopistolle myönnettiin laatuleima, joka on voimassa kuusi vuotta.
Karvi-auditoinnin tuloksia käsitellään auditoinnin päätösseminaarissa 3.4.2023 klo 14.15–16.00. Yliopiston henkilöstölle ja opiskelijoille suunnattuun englanninkieliseen seminaariin voi osallistua kampuksella tai Teamsin välityksellä. Lisätietoa seminaarista Yammer-tiedotteessa (vaatii UEF-kirjautumisen).
Karvi-auditoinnissa kuultiin henkilöstön ja opiskelijoiden näkemyksiä yliopiston toiminnasta. Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen mukaan Itä-Suomen yliopistossa vallitsee yhteisöllinen toimintakulttuuri, jossa sekä opiskelijat ja opettajat saavat äänensä kuuluviin. Opiskelijat on huomioitu aktiivisesti johtamis- ja laatujärjestelmässä, ja heille tarjotaan monipuolisesti mahdollisuuksia osallistua yliopistoyhteisön toimintaan. Yliopiston sitoutuminen opetuksen ja osaamisen kehittämiseen on vahvaa. Kaikki opiskelijat eivät kuitenkaan koe, että heidät otetaan täysivaltaisiksi yliopistoyhteisön jäseniksi. Kansainväliset tutkinto-opiskelijat ja väitöskirjatutkijat kaipaavat yliopistolta edelleen kehittämistä asemansa parantamiseksi.
Auditointiraportti on luettavissa kokonaisuudessaan Karvin auditointialustalla.
Uusia UEF-lähettiläitä haetaan jälleen 23.3.–6.4.2023. Jokaisesta tiedekunnasta valitaan kolme lähettilästä, eli yhteensä 12 opiskelijaa. Lähettiläiden lisäksi haussa on myös UEF-sisällöntuottaja/tubettaja. Sisällöntuottajan työnkuvaan kuuluu erityisesti innostavien sisältöjen tuottaminen UEF-lähettiläiden YouTube-kanavalle sekä opiskelijaelämästä kertovan Lainahaalareissa-podcastin tuottaminen. Valituiksi tulevat 13 UEF-lähettilästä ja -sisällöntuottaja aloittavat työsuhteensa syyskuun alussa koulutusjakson jälkeen.
Lähettilästoimintaan kaivataan kaikenlaisia persoonia kattavasti Itä-Suomen yliopiston eri aloilta. Muutama ominaisuus on kuitenkin koettu erityisen hyödylliseksi UEF-lähettilään töissä. Ehdottomasti eduksi ovat hyvä ja avoin asenne, itsenäinen ja aloitteellinen ote hommaan sekä oman toiminnan ohjauksen taidot.
No miksipä hakea ja antaa arvokasta aikaasi ja osaamistasi UEF-lähettilästoiminnalle? Voisimme listata sen opiskelijaelämää helpottavan lisätienestin lisäksi loputtomasti hyviä syitä, mutta tässä alkuun viisi parasta:
Miksi hakea UEF-lähettilääksi? TOP 5:
1. Monipuolinen, luova ja joustava työ, johon voit itse vaikuttaa – Täydellinen toimenkuva omien opintojen oheen.
2. Huipputiimi ja mahtava lähettiläsporukka – Saat uusia ystäviä ehkäpä eliniäksi.
3. Esiintymistaitojen ja itsevarmuuden kehittyminen – Kauden kuluttua olet varma ja pätevä esiintyjä!
4. Merkitykselliset kohtaamiset ja verkostoituminen – Saat aitoja kohtaamisia, joilla on todellakin merkitystä.
5. Pääset reissaamaan paikkoihin, joihin et ehkä olisi uskonut päätyväsi – Ripaus seikkailua elämään kiitos!
Tutustu UEF-lähettiläisiin myös verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa:
Kesäopetuksen kurssit ovat pääsääntöisesti kaikkien koulutusalojen opintojaksoja, jotka käyvät vaihtoehtoisina suoritustapoina monille tutkintoihin kuuluville opintojaksoille. Tarkista sopiiko opintojakso tutkintoosi ja minkä laajuisena (op) sinun tulee se suorittaa. Kaikki kurssit ovat etänä.
Tarjontamme löydät opintoyhteisömme kesäopetus-sivulta! Lue ilmoittautuessasi toteutuksen lisätiedot, niin saat lisää tietoa mm. suoritustavasta. Ilmoittautuminen alkaa 1.3. klo 8:00 ja päättyy pääsääntöisesti 10 päivää ennen opetuksen alkamista.
Tervetuloa kurssille!
Hallinnoi evästeitä
Palvelu käyttää evästeitä sivuston optimointiin.
Toiminnalliset
Always active
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastolliset
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin. The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.