Tarkenna hakuasi

Hakutulokset: eu

”Apuraha mahdollisti valmistumiseni” [uutinen]

Joensuulainen Hanne Juntunen saattoi erityispedagogiikan opintonsa loppuun Ida Kokkosen ja Walter William Hillin rahaston tuella. Toukokuussa rahasto jakoi uudet apurahat 10 opiskelijalle. Erityispedagogiikan opiskelija Hanne Juntunen valmistuu kasvatustieteiden maisteriksi tänä keväänä Itä-Suomen yliopistosta. Valmistuminen nykyisessä aikataulussa olisi ollut epävarmaa ilman Ida Kokkosen ja Walter William Hillin rahaston apurahaa, jonka Juntunen sai ensimmäisten joukossa viime vuonna. […]

Lukkarikone [sivu]

Lukkarikone on väline, joka näyttää opiskelijan lukujärjestyksen ja jossa opiskelija voi koota uusia lukujärjestyksiä. Myös opettajat voivat luoda Lukkarikoneessa lukujärjestyksiä omien opetusaikataulujensa perusteella. Lukkarikone hakee tietoja Pepistä eikä sen kautta voi ilmoittautua toteutuksille tai lisätä toteutuksia. Lukkarikoneen avulla opiskelija voi tarkastella ja suunnitella omia lukujärjestyksiään jo ennen kuin on ilmoittautunut opintojaksoille. Opintojen lukujärjestykset näkyvät Lukkarikoneessa […]

Uudet toimintamallit opastavat varhaiseen välittämiseen ja opiskelijan häiriökäyttäytymisen tilanteisiin [uutinen]

Itä-Suomen yliopisto on laatinut uudet toimintamallit varhaiseen välittämiseen ja huolen puheeksi ottamiseen sekä opiskelijan häiriökäyttäytymisen seuraamuksiin. Tänä vuonna päivitetään lisäksi aiempaa toimintamallia, joka liittyy epäasialliseen kohteluun ja häirintään opiskelussa. Uudet toimintamallit perustuvat yliopistolakiin, jonka mukaan kaikilla yliopiston opiskelijoilla on oikeus turvalliseen ja viihtyisään opiskeluympäristöön. Asiallinen käyttäytyminen edellyttää kaikilta muun muassa muiden ihmisten arvostamista ja huomioonottamista, […]

Tarkennus sähköisen tutkintotodistuksen käyttöönottoon: paperisen tutkintotodistuksen saa jatkossakin [uutinen]

Yliopisto tiedotti sähköisen tutkintotodistuksen käyttöönotosta (tiedote 26.4.). Muutos on saanut osakseen paljon palautetta, jonka perusteella paperinen tutkintotodistus koetaan edelleen tärkeäksi valmistumisen merkiksi. Tämän vuoksi päätöstä tarkennetaan siten, että paperisen tutkintotodistuksen saa jatkossakin.  Sähköisen tutkintotodistuksen visuaalinen ulkoasu vastaa tämänhetkistä paperista tutkintotodistusta. Sähköinen tutkintotodistus on 1.8.2022 alkaen virallinen tutkintotodistus, jonka saa halutessaan todistuspaperilla ja kansiossa nykymuotoisena. Paperinen […]

Vaihto-opiskelun hakukierros ja infoja [uutinen]

Seuraava hakukierros vaihtoon avautuu toukokuussa 1.-31.5.2022! Toukokuun hakukierroksella Itä-Suomen yliopiston tutkinto-opiskelijoilla on mahdollista hakea vaihtoon kevätlukukaudelle 2023. Haettavana on Erasmus+, Nordlys- ja kahdenvälisiä vaihtopaikkoja. Opiskelijan on mahdollista hakea yhteensä 1 tai 2 vaihtopaikkaa. Tutustu ennen hakemuksen aloittamista ohjelmakohtaisiin hakuilmoituksiin, joissa kerrotaan mm. haun määräajasta ja mitkä kohdeyliopistot ovat haettavissa tällä kierroksella. Hakemus tehdään SoleMOVE-järjestelmässä. Mikäli […]

Itä-Suomen yliopisto siirtyy sähköisiin tutkintotodistuksiin – mikä muuttuu ja miksi? [uutinen]

Itä-Suomen yliopisto ottaa käyttöön sähköiset tutkintotodistukset 1.8.2022 alkaen, ja samalla yliopisto luopuu paperisista tutkintotodistuksista. Sähköinen tutkintotodistus nopeuttaa todistuksen saamista, tekee sen säilyttämisestä vaivattomampaa ja tukee paremmin nykyaikaista työnhakua. Se helpottaa myös todistusten hallinnointia ja säilyttämistä yliopistossa. Mikä muuttuu opiskelijan, henkilöstön ja työnhaun näkökulmasta? Tutkintotodistusten prosessi nopeutuu kaikkineen, kun opiskelijan asiointi ja yliopiston opintopalveluiden työnkulku muuttuvat […]

Itä-Suomen yliopisto luopuu maskisuosituksestaan – maskia voi yhä käyttää oman harkinnan mukaan [uutinen]

Itä-Suomen yliopisto luopuu maskisuosituksestaan THL:n linjauksen mukaisesti kolmea poikkeusta lukuun ottamatta. THL suosittelee maskin käyttöä edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä niille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole […]

Kirjasto ryhtyy tehostettuihin toimiin työrauhan takaamiseksi [uutinen]

Olemme edelleen saaneet ikävää palautetta äänenkäytöstä kirjastossa. Palaute koskee erityisesti Joensuun kampuskirjastoa. Kirjaston käyttösääntöjen mukaan asiakkaan tulee käyttäytyä kirjaston tiloissa asiallisesti ja muita asiakkaita häiritsemättä. Tarvittaessa voimme poistaa lainausoikeuden tai muun käyttöoikeuden määräajaksi. Kirjastolla on harkintansa perusteella esimerkiksi oikeus irtisanoa 24/7-itseopiskelutilojen käyttöön oikeuttava sitoumus.  Jos kuuntelet luentotallennetta tai musiikkia, käytä kuulokkeita. Jos teet ryhmätyötä tai […]

Mitä pitää huolta itsestä ja toisesta kriisiaikoina? Opiskelija, osallistu yleiseen luentoon 21.4. klo 10–11! [uutinen]

Terveystalo ja Itä-Suomen yliopisto järjestävät yhteistyössä UEFin opiskelijoille ja henkilöstölle yleisen luennon aiheesta ”Ukrainan sota: Miten pitää huolta itsestä ja toisesta?”. Luento järjestetään Zoom-verkkotilaisuutena 21.4.2022 klo 10–11. Luennon pitää organisaatiopsykologi, psykoterapeutti ja työterveyspsykologi Sami Råman (Terveystalo). Keskustelussa on mukana myös yliopiston opintopsykologi Katri Ruth. Luennossa käsitellään muun muassa sitä, mitä ihmismielessä tapahtuu, kun seuraamme uutisia […]

Apurahakuulutus: Ida Kokkosen ja Walter William Hillin rahasto [uutinen]

Itä-Suomen yliopisto julistaa hakuun Ida Kokkosen ja Walter William Hillin rahaston apurahan. Apuraha on suuruudeltaan 300 euroa kuukaudessa ja se myönnetään lukuvuodeksi (1.9.2022-31.5.2023, yhteensä 9 kk). Apurahoja jaetaan lukuvuodelle 2022-2023 yhteensä 20 opiskelijalle ensimmäisen ylemmän korkeakoulututkinnon tai sellaisen alemman tutkinnon suorittamiseen, jonka suorittaneella ei ole oikeutta suorittaa ylempää korkeakoulututkintoa. Apuraha on tarkoitettu mahdollistamaan kokopäiväinen opiskelu, […]