Tarkenna hakuasi

Hakutulokset: hyvinvointi

Hyvinvointiviikkoa vietetään 30.9.–6.10.2019 [uutinen]

UEFin ja ISYYn Hyvinvointiviikon aikana puhutaan opiskelijoiden henkisestä hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Viikon aikana tartutaan myös kaamosaikana koettuun väsymykseen. Ylioppilaiden terveydenhoito­säätiön (YTHS) vuonna 2016 julkaiseman korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 34 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kokee henkisen hyvinvointinsa kohtalaiseksi tai erittäin huonoksi tai huonoksi. Lisäksi 11,5 % vastanneista oli vaarassa uupua. Määrä on noussut voimakkaasti edellisestä tutkimuksesta, joka toteutettiin vuonna […]

Hyvinvointiviikolla puhutaan yksinäisyydestä [uutinen]

UEFin ja ISYYn Hyvinvointiviikon aikana opiskelijat ja henkilökunta pääsevät purkamaan stressiä liikunnan ja koiravieraiden avulla. Viikko tarttuu myös opiskelijoiden kokemaan yksinäisyyteen. Itä-Suomen yliopiston (UEF) ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) Hyvinvointiviikkoa vietetään Joensuussa ja Kuopiossa viikolla 40 eli 1.–5.10.2018. Viikon teemana on tänä vuonna tärkeä ja ajankohtainen aihe, yksinäisyys. – Yliopisto-opintojen aloittaminen saattaa tuntua yksinäiseltä, etenkin, […]

Opiskeluhyvinvointityö ja -palvelut UEFissa [sivu]

Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen hyvinvointi on hyvän opiskelun ja elämän edellytys. Opiskelun ohella opiskelijalla on oltava aikaa myös itselle, ystäville ja harrastuksille. Opiskeluhyvinvoinnin lähtökohta on yhteisöllisistä sekä yksilöllisistä tekijöistä rakentuva pedagoginen hyvinvointi, joka syntyy opetuksessa opettajan ja opiskelijan välisessä vuorovaikutuksessa (tutustu Pedagoginen hyvinvointi, avautuu uuteen välilehteen). Opiskelukyky on opiskelijan työkykyä. Se on kokonaisuus, jossa monet […]

Muut opiskeluhyvinvointia tukevat koulutukset ja ryhmät [sivu]

Tällä sivulla kerrotaan opiskeluhyvinvointia tukevista koulutuksista ja ryhmistä, joita yliopisto tai yhteistyötahot järjestävät yliopisto-opiskelijoille. Ajankohtaisimman tiedon varsinkin yliopiston omista erilaisia opiskelutaitoja tukevista tietoiskuista ja lyhytkoulutuksista löydät UEF opiskelijoiden Yammerista.  

UEF mukana opiskelijoiden mielenterveysviikolla: pop-up tempaukset kampuksilla [uutinen]

Opiskelijoiden mielenterveysviikon tempaus – toivoa, merkityksellisyyttä  ja yhteisöllisyyttä.  Opiskelijoiden mielenterveysviikkoa vietetään tänä vuonna viikolla 11 (9.–15.3.2026). Viikon teema on tulevaisuususko. UEF osallistuu kampanjaan järjestämällä mielenterveysviikon pop-up tapatuman molemmilla kampuksilla: Kuopiossa tiistaina 10.3. klo 11-13 Canthian aulassa ja Joensuussa torstaina 12.3. klo 11-13 Carelian aulassa. Tule mukaan kahvittelemaan ja juttelemaan tulevaisuuteen liittyvistä ajatuksista. Pääset halutessasi myös […]

Tuutoroinnin täydennyshaku käynnissä – lisää tuutoreita tarvitaan! [uutinen]

Tuutoroinnin täydennyshaku avoinna 15.2. saakka – hae sinäkin tuutoriksi! Kiitos kaikille tuutorihaussa tuutoriksi hakeneille, olemme vastaanottaneet mahtavan määrän hakemusia! Jotta jokaisella opintonsa aloittavalla opiskelijalla olisi tuutori, on avattu täydennyshaku, jossa haetaan: Täydennyshaku on avoinna 15.2. saakka, välitäthän tietoa myös opiskelijaystävillesi! Lisää tietoa ja hakulomake osoitteessa uef.fi/tuutori sekä alkuperäisessä Vivan hakuilmoituksessa. Tule mukaan luomaan sujuvaa ja […]

KYSin tieteellisen kirjaston toiminta päättyy [uutinen]

Päivitys 9.2.2026: Lainat KYSin tieteellisestä kirjastosta KYSin tieteellisen kirjaston kokoelmiin kuuluvat kirjat siirretään Kuopion kampuskirjaston kokoelmiin KYSin kirjaston tilojen sulkeuduttua 2.4. Lue alta, miten toimia, jos sinulla on lainoja tai aikeita lainata kirjoja KYSin kirjastosta. Pahoittelemme muutoksista aiheutuvaa harmia. Jos sinulla on kysyttävää lainoistasi, otathan yhteyttä [email protected]. 19.1.2026: KYSin tieteellisen kirjaston toiminta päättyy Tieteellinen kirjasto- […]