Tarkenna hakuasi

Hakutulokset: ot

Kirjaston vuosikertomus 2022 – Paluu arkeen [uutinen]

Itä-Suomen yliopiston kirjaston vuosikertomus 2022 on julkaistu. Se koostuu toimintaamme kuvaavista blogikirjoituksista, jotka ovat ilmestyneet vuoden varrella, sekä yhteen vetävästä pääkirjoituksesta. Mukana ovat myös tilasto-osio sekä listaukset kirjaston henkilökunnasta, julkaisuista, asiantuntijatehtävistä ja osallistumisista alan konferensseihin.

23 opiskelijaa sai Ida Kokkosen ja Walter William Hillin rahaston apurahan [uutinen]

Ida Kokkosen ja Walter William Hillin rahaston kevään 2023 apurahat Itä-Suomen yliopiston perustutkinto-opiskelijoille on jaettu.  Apurahan sai tänä vuonna 23 opiskelijaa. Kyseessä on kolmas kerta, kun rahastosta jaettiin apurahoja.  Lahjoittajan toiveen mukaisesti apuraha on tarkoitettu turvaamaan kokopäiväinen opiskelu, jotta opiskelijan ei tarvitsisi rahoittaa opiskeluaan käymällä ansiotyössä opintojensa ohella. Toimikunta määritteli, että apuraha voidaan myöntää ensimmäistä […]

Takaisin opintoihin -ryhmä [sivu]

Onko opinnoissasi ollut taukoa, ehkä pidempäänkin? Tule mukaan opintopsykologien ohjaamaan Takaisin opintoihin -vertaisryhmään, josta saat tukea opintoihin kiinni pääsemiseen. Ryhmä on suunnattu UEFin perustutkinto-opiskelijoille, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa aiemmin, mutta on tullut mutkia matkaan. Osallistujalla on oltava voimassa oleva opinto-oikeus ja hänen tulee olla ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi.   Ryhmässä opiskellaan yhdessä, etsitään Sinulle sopivia […]

Äänivyöhykekysely Joensuun kampuskirjaston asiakkaille [uutinen]

Joensuun kampuskirjasto otti käyttöön äänivyöhykkeet kirjaston tiloissa auttamaan sopivan työskentelytilan valitsemisessa sekä työskentelyrauhan parantamiseksi. Uudistus otettiin käyttöön maaliskuun loppupuolella, ja nyt on tullut aika kartoittaa ensimmäisiä kokemuksia sekä kerätä palautetta jatkokehittelyä varten. Vastaathan kyselyyn viimeistään sunnuntaina 21.5.2023! Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille!

Opintokokonaisuuksien arviointi ja lukitseminen [sivu]

Tutkintoasetuksen mukaan: Kun opiskelija on suorittanut kaikki opintokokonaisuuteen kuuluvat opinnot, hän voi pyytää kokonaisuuden arviointia ja lukitsemista. Kaikki opintokokonaisuudet arvioidaan ja lukitaan kuitenkin viimeistään tutkintoa haettaessa. Kokonaisuuden arvioi tiedekunnan määräämä vastuuhenkilö. Opiskelijan pyynnöstä arvioitu ja lukittu kokonaisuus voidaan purkaa. Avoimen yliopiston opiskelijat pyytävät opintokokonaisuuden arviointia ja lukitsemista lomakkeella. Alempien ja ylempien korkeakoulututkintojen opintokokonaisuudet Opintokokonaisuudet lukitaan […]

Yliopistoon ilmoittautuminen lukuvuodelle 2023-2024 alkaa 1.5.2023 [uutinen]

Lukuvuosi-ilmoittautuminen yliopiston kirjoilla oleville eli jatkaville opiskelijoille alkaa 1.5.2023 ja päättyy 15.9.2023. Ilmoittautumisvelvollisuus koskee sekä perustutkintoa että jatkotutkintoa suorittavia tutkinto-opiskelijoita. Tutkinto-opiskelijan tulee ilmoittautua lukuvuosittain yliopistoon läsnä- tai poissaolevaksi ilmoittautumisaikana. Lue ilmoittautumisohjeet sivulta Lukuvuosi-ilmoittautuminen (jatkavat opiskelijat). Lukuvuosi-ilmoittautuminen tehdään Oili-ilmoittautumispalvelussa (linkki avautuu uudessa välilehdessä). Erillisopiskelijoiden eli ei-tutkintoon johtavia opintoja suorittavien opiskelijoiden ei tarvitse ilmoittautua lukuvuosittain yliopistoon, heille […]

Opintopalveluiden asiakaspalvelun poikkeusaukioloajat huhtikuussa ja toukokuussa 2023 [uutinen]

Tulevat poikkeusaukioloajat Torstaina 27.4.2023 opintopalveluiden asiakaspalvelun asiakaspalvelutiski ja puhelinpalvelu ovat suljettuina kummallakin kampuksella. Maanantaina 1.5.2023 opintopalveluiden asiakaspalvelun asiakaspalvelutiski ja puhelinpalvelu ovat suljettuina kummallakin kampuksella. Maanantaina 8.5.2023 opintopalveluiden asiakaspalveun asiakaspalvelutiski Joensuussa on suljettu. Perjantaina 12.5.2023 opintopalveluiden asiakaspalvelun asiakaspalvelutiski Kuopiossa on suljettu. Torstaina 18.5.2023 opintopalveluiden asiakaspalvelun asiakaspalvelutiski ja puhelinpalvelu ovat suljettuina kummallakin kampuksella. Perjantaina 19.5.2023 opintopalveluiden asiakaspalveun […]

Opintosuoritusten arviointi, rekisteröinti ja julkistaminen [sivu]

Koulutuksen johtosäännössä (2 §) määritellään, että opintosuorituksella tarkoitetaan opiskelijan valmiiksi saamaa opintojaksoa, jonka laajuus määritetään opintopisteinä. Arviointi Opintosuorituksen arvioinnista vastaa vastuuopettaja. Mikäli opintojaksosta on useita toteutuksia, arvioinnista vastaa se opettaja, joka on vastannut toteutuksesta. (Koulutuksen johtosääntö 33 §) Opintosuorituksen arviointi perustuu opetussuunnitelmassa vahvistettuun opintojaksokuvaukseen. Jokaiselle opintojaksolle tulee olla asetettu osaamistavoitteet. Osaamisen arviointi kohdistuu opetussuunnitelmassa määritettyihin […]