Väitöskirjatutkimuksen tekeminen on mielenkiintoista ja innostavaa. Se on kuitenkin vaativaa ja siihen on sitouduttava moneksi vuodeksi, joskus muiden töiden ohella. Aina tutkimus ei myöskään etene täysin ongelmitta. Siksi onkin tärkeää ennakoivasti pitää huolta omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Väitöskirjatutkimuksen suurimmat stressitekijät ovat Naturen tekemän laajan (n=6000) kansainvälisen tutkimuksen mukaan uranäkymien epävarmuus ja työn ja vapaa-ajan epätasapaino.
Työkaluja työhyvinvoinnin tukemiseen
Tutkimuksissa on havaittu, että tuki ohjaajilta ja muilta akateemisen yhteisön jäseniltä, työskentelyajan tietoinen rajoittaminen sekä stressin hallinta-menetelmien harjoittaminen ovat tehokkaita tapoja välttää loppuunpalaminen.
Pidä siis itsestäsi huolta:
- varaa aikaa perheelle ja ystäville, harrastuksille, oleilulle ja lepäämiselle
- liiku, lue lisää yliopiston liikuntapalveluista
- pyri löytämään myös oma akateeminen yhteisösi
Voit testata omaa psykososiaalista kuormitustasi Työturvallisuuskeskuksen Kuormitusvaaka-sovelluksella.
Väitöskirjaprojektin toteuttamisesta on kirjoitettu lukuisia oppaita. Tutustu esimerkiksi Rosie Doylen ja Fraser Robertsonin kirjaan The PhD Handbook: How to Take Care of Yourself, Your Research Project and Your Future kirjaston sivuilla.
Varma Akatemiasta löydät työkyvyn ylläpitämistä tukevia verkkokursseja, webinaareja sekä valmiita opintopolkuja. Varma Akatemiaan kirjaudutaan UEF-sähköpostiosoitteen ja yliopiston Y-tunnuksen (2285733-9) avulla.
Eduhouse tarjoaa myös työelämätaitoihin keskittyviä koulutuksia (kirjautuminen UEF-tunnuksilla).
Voit myös vahvistaa omaa työhyvinvointiasi TJS Opintokeskuksen julkaiseman Työhyvinvointia apurahalla tutkivalle -työkirjan harjoitusten avulla.
(Työ)elämän kriisissä
Palveluntarjoajista löydät tietoa Auttavia tahoja -sivulta Kamusta. Huom! Opintopsykologin palvelut eivät ole tarjolla väitöskirjatutkijoille.
Tukea työhön liittyviin hankaliin tilanteisiin
Kaikilla Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla on oikeus turvalliseen ja viihtyisään opiskeluympäristöön. Tutustu yliopiston ohjeisiin koskien häirintää ja epäasiallista kohtelua.
Jos olet työsuhteessa Itä-Suomen yliopistoon, tutustu myös intrassa julkaistuihin ohjeisiin (vaatii UEF-kirjautumisen).