Tarkenna hakuasi

Hyvinvointiviikolla puhutaan yksinäisyydestä

UEFin ja ISYYn Hyvinvointiviikon aikana opiskelijat ja henkilökunta pääsevät purkamaan stressiä liikunnan ja koiravieraiden avulla. Viikko tarttuu myös opiskelijoiden kokemaan yksinäisyyteen.

Itä-Suomen yliopiston (UEF) ja Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) Hyvinvointiviikkoa vietetään Joensuussa ja Kuopiossa viikolla 40 eli 1.–5.10.2018. Viikon teemana on tänä vuonna tärkeä ja ajankohtainen aihe, yksinäisyys.

– Yliopisto-opintojen aloittaminen saattaa tuntua yksinäiseltä, etenkin, jos on muuttanut uudelle paikkakunnalle kaukaa. Myös vanhempien vuosikurssien opiskelijat voivat kokea yksinäisyyttä, jolleivat he ole päässeet mukaan oman vuosikurssin menoihin tai opinnot ovat syystä tai toisesta venyneet, kertoo ISYYn hallituksen sosiaalipoliittinen vastaava Ronja Mäkinen.

Idea viikon teemaan lähti Mäkisen mukaan Kuopion YTHS:n terveystyöryhmän uudesta viikoittain järjestettävästä Kaverikahvilasta, joka tarjoaa mahdollisuuden keskusteluun ja muidenkin kuin oman alan opiskelijoihin tutustumiseen. Kaverikahvilan avajaisia vietetään osana Hyvinvointiviikkoa Kuopion kampuksella tiistaina 2.10. klo 16 alkaen Studentian kappelissa (Yliopistonranta 3).

Viikon aikana opiskelijat ja henkilökunta pääsevät myös tutustumaan paikallisiin hyvinvointialan toimijoihin Hyvinvointimessuilla sekä purkamaan stressiään keskiviikkona 3.10. liikuntailtapäivän aktiviteeteissa. Viime syksynä suuren suosion saaneet Koiramiitit ovat osa Hyvinvointiviikon ohjelmaa tänäkin vuonna ja iloiset koiravieraat saapuvat molemmille kampuksille paijattaviksi torstaina 4.10.2018.

Hyvinvointiviikon ohjelmassa on myös muita tapahtumia, kuten ISYYn Hymy- ja valitusviikko, jonka aikana on mahdollisuus antaa palautetta yliopistolle, ylioppilaskunnalle sekä muille opiskeluun liittyville toimijoille.

Hyvinvointiviikon koko ohjelma

Lisätietoja:

Katri Hartikainen, henkilöstösuunnittelija, Itä-Suomen yliopisto, katri.hartikainen [at] uef.fi, puh. +358 50 356 4029

Joensuu: Niklas Leinonen, hallituksen liikunta- ja vapaa-aikavastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, niklas.leinonen [at] isyy.fi, puh. +358 44 576 8418

Kuopio: Ronja Mäkinen, hallituksen sosiaalipoliittinen- ja kehitysyhteistyövastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, ronja.makinen [at] isyy.fi, puh. +358 44 576 8403

Lue lisää:

Hyvinvointiviikko 2018 -tapahtuma Facebookissa

Seuraa Hyvinvointiviikkoa somessa tunnisteella #Hyvinvointiviikko2018

Autamme sinua onnistumaan tiedonhaussa! Varaa aika ohjaukseen tai tule Neuvolaan

Oletko tekemässä tutkimusta, kandi-, opinnäyte- tai väitöskirjatyötä ja tarvitset syventämistä tiedonhakuun? Varaa aika tietoasiantuntijalle -palvelu on maksutonta (enintään 1 tunti) henkilökohtaista opastusta UEFin opiskelijoille ja henkilökunnalle sekä KYSin henkilökunnalle. Voit myös koota ryhmän samassa vaiheessa olevia opiskelijoita ja varata ajan pienryhmäohjaukseen. Porukalla asioiden miettiminen voi olla hyvinkin hedelmällistä! Täytä lomake ja ehdota sopivaa ohjausajankohtaa niin otamme sinuun yhteyttä sähköpostilla. Ohjausta voit saada myös etänä verkossa Skype for Business -ohjelmalla. Valitse varauslomakkeelta ’Etäohjaus verkossa’.

Tutustu kirjaston kotisivulla Ohjaus ja avoimet oppimateriaalit -sivustoon. Kirjaston tietoaineistot ja tietoasiantuntijat löydät tieteenaloittain täältä. Huomaathan myös oman alasi tiedonhaun opintojakson.

Uutta on ohjaustila Neuvola Joensuun kampuskirjastossa. Se on matalan kynnyksen ohjaustila, johon voit poiketa paikan päällä Joensuun kampuskirjastossa ja saat välittömästi apua tiedonhakuun. Myös ryhmäohjausta on tarjolla. Neuvola on avoinna ma-pe 11.30-13.30.

Lisätietoja: tietopalvelu [at] uef.fi

Carelia 24/7 –sitoumuksen tekeminen on siirtynyt verkkoon

Joensuun kampuskirjaston ensimmäisen kerroksen tilat ovat UEFin opiskelijoiden ja henkilökunnan käytössä kirjaston varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella.

Voit lainata kurssikirjoja lainausautomaatilla ja palauttaa kirjoja palautusautomaatilla, käyttää tietokoneita, työskennellä, lukea, tulostaa, kopioida ja skannata. Saadaksesi tilan käyttöön oikeuttavan kulkutunnisteen täytä sitoumuslomake verkossa UEF Asiointipalveluissa Tunnus- ja käyttöoikeudet -kohdassa (vaatii kirjautumisen). Saatuasi sähköpostiisi ilmoituksen Hakemus hyväksytty, käy kirjastossa allekirjoittamassa sitoumus ja maksamassa panttimaksu 40 €.

Kirjaston tilaan oikeuttava kulkutunniste annetaan yliopiston toimitilapalveluiden Avainpalveluista kirjaston kanssa solmittua sitoumusta, panttimaksukuittia ja täytettyä ja tulostettua avain- ja kulkulupahakemuslomaketta (pdf, vaatii kirjautumisen) vastaan.

Huom. Katso oikeat asioimislinkit Itseopiskelutilat -sivulta.

Ellibsin e-kirjoihin kirjautuminen muuttuu 2.10.2018

Tiistaista 2.10.2018 alkaen Ellibsin e-kirjojen lainaamiseen riittää kirjautuminen palveluun Itä-Suomen yliopiston Haka-tunnuksilla. Erillisiä Ellibs-tunnuksia ei tällöin enää tarvita. Muutoksesta riippumatta vanhat lainat ovat luettavissa laina-ajan loppuun asti. Vanhat käyttäjätilit ja lainaushistoria eivät kuitenkaan säily käytössä muutoksen jälkeen. Tiistaiaamuna UEF-Finnan Ellibs-linkkien toimivuudessa on lyhyt katkos.

Lisätietoja: kirjasto.hankinta [at] uef.fi

Language Café

Hei, Hello, Terve, Labas, Annyeonghaseyo, Bonjour, Buongiorno, Buenos Días, Salam, Marhaba, Dobri Dien, Guten Tag, Labrīt!, G’day Mate!

Each semester Joensuu is filled with people from all over the World, so why not use this great opportunity to learn, practice and find out more about a foreign language?

In a language cafe, your peers and friends are your teachers and at the same time, they can be your students. All the learning is done in a casual environment and at a time or place of your choosing.

Starting this semester, you can also earn credit points by either attending or organizing a language cafe (UEF students only). More info will be available during the first gathering.

At this first meeting, we will gather the groups for different language cafes. So if you are interested in learning or teaching a language, don’t miss this opportunity.

********************************************************************
What? ESN Joensuu “Language Cafe Autumn 2018″
Where? E200, Educa Building, Tulliportinkatu 1
When? Monday 17th September at 4:30 pm (16:30)
Price? FREE

**************************************************************************

Kalasteluviesteistä

Suhtaudu varauksella kaikkiin vähänkään epäilyttäviin viesteihin. Huomaa että viestejä voi tulla myös UEFin henkilökunnalta tai opiskelijoilta. ÄLÄ klikkaa linkkejä tai anna tunnuksiasi vaikka sivu vaikuttaisi oikealta. Yleensä väärennetyn sivuston voi tunnistaa osoitteesta (esim. xxx-weebly.com).
Jos yhtään epäilet viestin aitoutta, ota yhteys Tietotekniikkapalveluihin: abuse [at] uef.fi.

Saadessasi kalasteluviestiltä vaikuttavan sähköpostin, toimi näin:
1. Jos et löydä vastaavaa viestiä Yammerista, voit välittää esimerkkiviestin abuse [at] uef.fi
2. Poista viesti klikkaamatta linkkejä

Mikäli olet klikannut linkkiä tai epäilet tietoturvasi muuten vaarantuneen:
1. Vaihda salasanasi UUTEEN salasanaan verkkopankkitunnuksilla Tietotekniikkapalveluiden sivuilla uef.fi/tipa/unohditko-salasanasi
2. Jos et pysty lähettämään ulkoisiin osoitteisiin viestejä, ota yhteys servicedesk [at] uef.fi. Tällöin Microsoft on lisännyt osoitteesi spammaajien mustalle listalle
3. Kalastelijat ovat myös luoneet postinkulkusääntöjä jotka ohjaavat saapuvan postin roskakoriin. Voit poistaa säännöt sähköpostin asetuksista tai pyytää siihen Servicedeskistä apua