Tarkenna hakuasi

Kainuun prikaati raivaa räjähteitä viikoilla 7-12 Neulalahdella

Katso rajoitusalue kalastuksen ja liikkumisen osalta jääalueella tästä kartasta: TIEDOTE VESIALUEELLE MENIJÖILLE talvi 2020

Myös liikkumista Marikon rannan alueella rajoitetaan vastaavasti kuin aiemminkin.

Pyydän välittämään yliopistolla ja seurassanne tiedoksi tarvitsijoille, kuten ennenkin huomioidaan teidän tarpeenne alueen käytössä mahdollisuuksien mukaan.

 

Kapteeni Janne Aittamaa

raivaajaupseeri OPOS/KAIPRE

0299 451 823

janne.aittamaa@mil.fi

 

Sielunmessu soi Kuopion Tuomiokirkossa 8.2.2020

Tahdistin-orkesteri ja naiskuoro Sawotta esittävät Kuopion Tuomiokirkossa lauantaina 8.2.2020 klo 18 Gabriel Faurén Requiemin. Ranskalaissävellys on Kuopiossa harvemmin kuultu ja teos poikkeaa monista muista sielunmessuista sen levollisuuden ja musiikin valoisuuden vuoksi. Solisteina laulavat sopraano Mari-Anni Hilander ja baritoni Henri Tikkanen. Kaikkiaan teoksessa on mukana noin 60 esiintyjää. Faurén sielunmessun lisäksi konsertissa kuullaan Claude Debussyn sävellys Dances Sacre et Profane harpulle ja jousiorkesterille. Solistina on espoolainen harpputaiteilija Hanna Kenttämies. Konsertin aluksi urkuri Anu Pulkkinen esittää Naji Hakimin sooloteoksen. Konsertin johtaa Harri Hyppölä. Konsertin kesto on noin tunti. Ohjelma kirkon ovelta 15 euroa. Tervetuloa!

 

Kuorossa ja orkesterissa on monia yliopistolaisia ja Kysiläisiä, niin opiskelijoita kuin henkilökuntaakin.

Kandidaatin tutkintojen haku siirtyy UEF asiointipalveluun 3.2.2020

Kandidaatin tutkintojen haku siirtyy UEF asiointipalveluun 3.2.2020 filosofisessa tiedekunnassa, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa.

Hakemus ja liitteet

Kandidaatin tutkintoa haetaan 3.2.2020 lähtien sähköisellä lomakkeella UEF-asiointipalvelussa ’Opiskelijan palvelut’-osiossa. Palveluun tunnistaudutaan UEF-tunnuksella.

Hakemukseen on liitettävä ohjeessa pyydetyt liitteet.

Kandidaatin tutkintoon kuuluvat opinnot kerrotaan koulutuksen tutkintorakenteessa.

Hakemuksen käsittely

Hakemus siirtyy asiointipalvelussa virkailijalle tarkastettavaksi. Virkailija tarkastaa hakemuksen, pyytää tarvittaessa opiskelijalta lisätietoja ja ohjaa tarkastetun hakemuksen eteenpäin tutkintotodistuksen tekemistä varten.

Puutteellinen hakemus on myös mahdollista hylätä.

Tutkintotodistuksen toimittamien

Opiskelija voi noutaa todistuksen yliopistolta tai se voidaan postittaa.

Teknisissä ongelmatilanteissa ota yhteyttä servicedesk@uef.fi

HETKI-hartaustilaisuus Studentian Kappelissa 29.1.2020 klo 15

Kuopion kampuksella Studentian Kappelissa tänään keskiviikkona 29.1.2020 klo 15 kevätkauden ensimmäinen HETKI. Noin 15 minuutin kestoisessa HETKESSÄ kampuspappi Raimo Hakkarainen lukee viikon sanan ja rukouksen ja kanttori Jarkko Maukonen laulaa ja laulattaa viikon virren tai laulun. HETKI on tarkoitettu opiskelijoille ja henkilökunnan jäsenille pieneksi latautumisen ja yhdessäolon hetkeksi keskellä työviikkoa. HETKEN jälkeen tarjolla kahvia ja teetä.
HETKET jatkuvat koko kevään ajan joka toinen keskiviikko klo 15. Helmikuun HETKET voi jo merkata kalenteriin, ne ovat 12.2. ja 26.2.

Tervetuloa!

Raimo Hakkarainen
Kuopion kampuspappi

Ovatko Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot tuttuja?

Kansalliskirjasto ja Kopiosto ovat osana Tutkain-hanketta sopineet oikeudesta välittää kokoelmiinsa sisältyviä digitaalisia sanoma- ja aikakauslehtiä tutkimuskäyttöön digi.kansalliskirjasto.fi -palvelun kautta.

Hanke tarjoaa UEFin opiskelijoille ja henkilökunnalle mahdollisuuden hyödyntää tutkimuskäytössä Kansalliskirjaston kokoelmiin sisältyvien, kotimaisten digitaalisten sanoma- ja aikakauslehtien vuosina 1930-2018 julkaistuja vuosikertoja. Tutkimuskäytöllä tarkoitetaan käyttäjäorganisaation opiskelijan, tutkijan ja opetus- ja tutkimushenkilökunnan tekemää tieteellistä tai taiteellista ei-kaupallista tutkimusta, opinnäytetyötä, selvitystä tai lopputyötä.

Lue lisää kirjaston blogista.

Lisätietoja: harri.parviainen@uef.fi

Hyvinvointineuvolan (Kuopion kampus) ajankohdat keväällä 2020

Askarruttaako? Tule Hyvinvointineuvolaan saamaan neuvontaa ja palveluohjausta hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Hyvinvointitoimijoita vuorottelee ja jalkautuu vastaamaan kysymyksiisi – tapaat meitä tiistai-iltapäivisin klo 14:00-15:30 Canthian 2. kerroksessa, ilmoitustaulujen edessä olevassa infopisteessä. 

  • 4.2 klo 14-15.30 Kampuspappi
  • 11.2. klo 14-15.30 Kielikeskus
  • 18.2. klo 14-15.30 Sykettä -liikuntapalvelut
  • 25.2. klo 14-15.30 ISYY häirintäyhdyshenkilö
  • 3.3. klo 14-15.30 Hyvinvointityöryhmän (HYRY) pj. ja Opintopsyologi
  • 10.3. klo 14-15.30 YTHS
  • 17.3. klo 14-15.00 Kampuspappi

Tervetuloa!

Lisätietoja: opiskelijapalvelun päällikkö Tuija Pasanen (tuija.pasanen@uef.fi)

 

Ajankohtaista koronaviruksesta

Kiinan Wuhanissa on todettu alkuvuonna 2020 keuhkokuumetapauksia, joiden aiheuttajaksi on tunnistettu uusi koronavirus. THL:n mukaan Suomessa ei ole todettu Wuhanin koronaviruksen aiheuttamia tautitapauksia, mutta kansainväliseen liikkuvuuteen ja matkailuun liittyvät yksittäiset tapaukset ovat Suomessa mahdollisia.

Jos olet oleskellut Kiinassa Wuhanin alueella tai olet ollut läheisessä kontaktissa laboratoriovarmistetun koronavirus-tartunnan saaneen kanssa ja sinulla on nyt

  • kuumetta (yli 38 astetta) ja
  • hengitystieoireita (yskä, hengenahdistus),

pysyttele kotona ja ota puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai terveyskeskuspäivystykseen. Saat terveydenhuollon ammattilaiselta ohjeet, miten toimia.

YTHSään voit tarvittaessa olla yhteydessä puhelimitse tai SelfChatin kautta.

Lue lisää: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/wuhanin-koronavirus

Etäkäyttäjä, päästäksesi e-aineistoihin toimi näin

Kirjaudu UEF-Primoon omilla UEF-tunnuksillasi. Pääset käyttämään e-aineistoja etänä sekä tallentamaan viitteitä ja hakuja UEF-Primoon.
TAI
Voit käyttää aineistoja kirjautumatta UEF-Primoon. Kun avaat yliopiston verkon ulkopuolelta e-aineistolinkkiä UEF-Primon hakutuloksista tai esim. kirjaston pikalinkeistä,  etäkäyttöpalvelin kysyy UEF-käyttäjätunnustasi ja salasanaasi. Pääset käyttämään e-aineistoja, mutta UEF-Primon asiakastoiminnot (esim. hakutulosten tallentaminen tai suosikkeihin lisääminen) eivät ole käytössäsi. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä primo@uef.fi.

Kun haluat käyttöösi myös UEF-Primon asiakastoiminnot ja sinulla ei ole kirjastokorttia, rekisteröidy kirjaston asiakkaaksi verkossa. Asiakkaaksi voi rekisteröityä täyttämällä verkkolomakkeen. Rekisteröityminen ei edellytä kirjastokortin noutamista kirjastosta – kirjastokorttia tarvitaan vain painettuja kirjoja lainatessa.
Mikäli sinulla on jo kirjastokortti, mutta UEF-Primoon kirjautuminen ei onnistu, asiakastiedoissasi on todennäköisesti jokin ristiriita. Ongelmatilanteen ratkaisemiseksi ota yhteyttä kirjasto@uef.fi. Asiakkaaksi rekisteröitymistä ei tarvitse tehdä uudestaan.

Lainausrinki UEFin Joensuun kampuksen opiskelijoille Facebookissa

Joensuun lainausrinki on Facebook-ryhmä, jonka tarkoituksena on lainata käyttötavaroita niitä tarvitseville ryhmäläisille. Ryhmän löydät joko Facebookin hausta hakusanalla ”Joensuun lainausrinki” tai osoitteesta https://www.facebook.com/groups/519972118857374/ (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Ryhmään pääset liittymään, kun sinulla itselläsi on jokin käyttötavara, jota voit lainata muille ryhmäläisille. Esine voi olla mitä tahansa porakoneesta blinipannuun tai vujumekosta keittokirjaan – käytännössä siis jotain, mitä joku muukin saattaisi tarvita. Lainattavat tavarat lisätään ryhmän yhteiseen Excel-taulukkoon, joka on jaoteltu alakategorioihin (esimerkiksi urheiluvälineet, sitsiasut, keittiötarvikkeet) esineiden käyttötarkoituksen mukaisesti.

Ryhmän tavoitteena on vähentää turhien tavaroiden ostamista lainaamalla tarvitsemiaan tuotteita muilta ryhmäläisiltä tai muille ryhmäläisille, ja se on tällä hetkellä avoinna Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille.

Mitä: Joensuun lainausrinki

Missä: Facebookissa nimellä ”Joensuun lainausrinki”

Mitä maksaa: Vaivan lisätä itseltä löytyvä lainattava tuote lainausringin Excel-taulukkoon

Kenelle: Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille

Miksi: Lainaamalla tarvitsemaasi tuotetta säästät rahan lisäksi myös luontoa!

Perustajat: ope-opiskelijat