Tarkenna hakuasi

Hyvinvointiviikolla 5.–11.10.2020 puhutaan hyvän arjen rakennuspalikoista

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY järjestää Hyvinvointiviikon Joensuussa ja Kuopiossa viikolla 41 eli 5.10.–11.10.2020. Tänä vuonna viikon teemana on hyvinvoivan arjen rakennuspalikat.

Viikon aikana ylioppilaskunta järjestää päivittäisiä Instagram-livelähetyksiä yhdessä erilaisten hyvinvointiin liittyvien toimijoiden kanssa. Hyvinvoivan arjen rakennuspalikoita käsitellään esimerkiksi stressin näkökulmasta yhdessä Itä-Suomen yliopiston opintopsykologin kanssa.

Lisäksi SYKETTÄ-korkeakoululiikuntapalvelu järjestää perinteisen Liikuntailtapäivän, jolloin iltapäivä on vapautettu opetuksesta liikunnalle.

Viikon aikana myös Itä-Suomen yliopisto järjestää uusille opiskelijoille Hyvinvointityöpajoja, joissa on luvassa vinkkejä esimerkiksi tenttiin valmistautumiseen sekä jännittämisen hallintaan.

Lue lisää Hyvinvointiviikosta ylioppilaskunnan sivuilta tai Facebookissa.

Lisätietoja Joensuun osalta antaa Roosa Ylikoski, hallituksen jäsen, sosiaalipoliittinen vastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, sähköposti roosa.ylikoski@isyy.fi, puhelin 044 576 8403.

Lisätietoja Kuopion osalta antaa Salli Kosonen, hallituksen jäsen, sosiaalipoliittinen vastaava, Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, sähköposti salli.kosonen@isyy.fi, puhelin 044 576 8410.

Säätiö Gustaf B. Thordénin Karjalan Lahjarahaston apurahahaku avoinna 31.10.2020 saakka

Vuonna 1941 perustettu Säätiö Gustaf B. Thordénin Karjalan Lahjarahasto tukee Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen opiskelijoita myöntämällä vuosittain 1–2 apurahaa. Vuosittainen päätettävä apuraha on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Säätiö Gustaf B. Thordénin Karjalan Lahjarahasto julistaa haettavaksi apurahan Pohjois-Karjalasta kotoisin olevalle tai karjalaista syntyperää olevalle opiskelijalle tutkimustyön tekemistä tai tohtorin tutkinnon suorittamista varten. Tutkimusaiheena tai suoritettavana tutkintona kysymykseen tulevat Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen kaikki tieteenalat. Apurahaa voivat hakea Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella jatko-opintoja suorittavat. Apurahan saajan edellytetään ainakin osittain tekevän tutkimusta päätoimisesti.

Vapaamuotoiset sähköiset hakemukset työ- ja tutkimussuunnitelmineen sekä mahdollisine lausuntoineen pyydetään toimittamaan 31.10.2020 mennessä osoitteeseen thordensaatio@hotmail.com.

Säätiö Gustaf B. Thordénin Karjalan Lahjarahaston hallitus tekee päätöksen stipendinsaajista kokouksessaan marraskuussa 2020. Apuraha maksetaan saajalle keväällä 2021.

Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa säätiön asiamies Arto Pohjamo sähköpostiosoitteessa thordensaatio@hotmail.com tai puhelimella numerossa 0400448035.

Koulutusta akateemisiin opiskelutaitoihin

Tarvitsetko tukea opiskelutilanteisiin, stressin hallintaan, opiskelukyvyn kehittämiseen tai kaipaatko vinkkejä opiskeluun? Jos vastauksesi on kyllä, niin tule mukaan 8031001 Akateemisen opiskelun taidot (2 op) -opintojaksolle (avautuu uuteen välilehteen, vaatii kirjautumisen). Opintojakson luennot järjestetään iltapäivisin etäyhteyden kautta (verkkoluennot tallennetaan ja pääset palaamaan niihin myöhemmin), lisäksi opiskellaan verkossa. Opintojakso on suunnattu pääosin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille. Opintojakso toteutetaan 26.10.-18.12.2020.  Lisätietoja Akateemisen opiskelun taidot (2 op) -opintojaksosta löydät myös Kamusta. Ilmoittautuminen opintojaksolle 19.10.2020 mennessä Weboodissa!

Haku lupa jännittää -ryhmään

Vertaistukiryhmä verkossa Joensuun kampuksen opiskelijoille.

Kun edessä on itselle haastava tilanne, on jännittäminen normaalia. Verkossa opiskelu on tuonut meille kaikille myös ihan uusia haasteita. Jännittämisen hyväksyminen auttaa sietämään sitä paremmin.

Voit tulla verkossa toteutettavaan ryhmään omana itsenäsi hankkimaan työvälineitä jännityksen hallintaan. Ryhmä on suunnattu lievästä ja keskivaikeasta jännittämisestä kärsiville UEF:n opiskelijoille. Lisätietoja ryhmän sisällöistä liitteestä.

Hakeudu ryhmään täyttämällä hakulomake 27.10.2020 mennessä.

Tarkista ennen hakua, että voit sitoutua ryhmän kaikkiin tapaamisiin. Ryhmä kokoontuu klo 15-16: 3.11., 5.11., 10.11., 12.11., 17.11., 19.11., 24.11., 1.12., 8.12.2020 sekä 9.2.2021.

Lisätietoja: opintopsykologi-joensuu@uef.fi

Lupa Jännittää ryhmän teksti, jonka taustalla näkymä veden aaalloista

15. ranskalaisen elokuvan viikko elokuvakeskus Tapiossa Joensuussa 22.–25.9.2020

Elokuvaviikon järjestävät Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys ja Joensuun suomalais-ranskalainen yhdistys, yhteistyökumppaneina Ranskan Instituutti, Savon Kinot sekä paikalliset tukijat.

Liput 6 euroa. Lipunmyynti Tapiossa sekä verkkokaupassa www.savonkinot.fi. Näytöksissä on rajoitetusti paikkoja. Ohjaaja Markku Pölönen on paikalla Onnen maa -elokuvan näytännössä ja kertoo elokuvastaan.

Tiistai 22.9. klo 16:30
Un amour impossible (Mahdoton rakkaus)
Vuonna 2018 valmistuneen draaman kesto on 135 minuuttia ja siinä on englanninkielinen tekstitys. Ikäraja 12 vuotta. Liput 6 euroa.
Ohjaaja on Catherine Corsini.
Eletään 50-luvun loppua Châteauroux’ssa. Nuori vaatimaton toimistovirkailija Rachel (Virginie Efira) rakastuu Philippeen (Niels Scneider), joka on upea, kulttuurista kiinnostunut nuorimies porvarisperheestä. Tästä intohimoisesta, mutta lyhyestä suhteesta syntyy pieni tytär Chantal. Philippe kieltäytyy menemästä naimisiin sosiaaliluokkaansa kuulumattoman kanssa. Rachelin on kasvatettava tyttärensä yksin. Rachel on onnellinen tyttärestään ja hän taistelee yli kymmenen vuotta sen puolesta, että Philippe antaisi sukunimensä tyttärelleen. Taistelu rikkoo Rachelin ja Chantalin elämän, kun totuus vihdoin paljastuu.
Perustuu Christine Angot’n samannimiseen romaaniin vuodelta 2015.

Keskiviikko 23.9. klo 16:30
Guy
Vuonna 2018 valmistuneen draamakomedian kesto on 101 minuuttia ja siinä on englanninkielinen tekstitys. Ikäraja 12 vuotta. Liput 6 euroa.
Ohjaaja on Alex Lutz.
Gauthier on nuori toimittaja, joka saa tietää äidiltään, että olisi kuuluisan ranskalaisen varieteetaitelilijan Guy Jamet’n avioton lapsi. Tällä oli kulta-aikansa 60- ja 90 -lukujen välillä. Guy Jamet on parhaillaan julkaisemassa uudelleen albuminsa ja järjestelee kiertuettaan. Gauthier päättää seurata kameroineen taiteilijan arkielämää ja konsertteja tehdäkseen hänestä dokumentin.
Elokuva on saanut useita palkintoja, mm. parhaan miesnäyttelijän (Alex Lutz) ja parhaan alkuperäisen musiikin (Vincent Blanchard, Romain Greffe) César-palkinnot.

Torstai 24.9. klo 16:30
Pays du bonheur (Onnen maa)
Vuonna 1993 valmistuneen komedian kesto on 60 minuuttia ja siinä on tekstitys ranskaksi. Ikäraja 7 vuotta. Liput 6 euroa.
Ohjaaja on Markku Pölönen.
Viime vuonna ranskalaisen elokuvaviikon yhteydessä ohjaaja Markku Pölönen lahjoitti Joensuun suomalais-ranskalaiselle yhdistykselle harvinaisen ranskaksi tekstitetyn filmikopion ensimmäisestä elokuvastaan ”Onnen maa”. Tämän nostalgisen komedian tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun alun kesään Pohjois-Karjalassa suomalaisen tangon siivittämänä. Tapahtumia seurataan pienen pojan silmin. Elokuva on saanut useita palkintoja ja valittiin vuoden parhaimmaksi elokuvaksi vuonna 1994.

Perjantai 25.9. klo 16:30
Hiroshima mon amour (Hiroshima, rakastettuni)
Vuonna 1959 valmistuneen draaman kesto on 92 minuuttia ja siinä on suomenkielinen tekstitys. Ikäraja 16 vuotta. Liput 6 euroa.
Ohjaaja on Alain Resnais.
Ranskalainen näyttelijätär viimeistelee rauhaa käsittelevää elokuvaa Hiroshimassa. Siellä hän tapaa japanilaisen arkkitehdin, josta tulee hänen rakastajansa, mutta myös uskottunsa. Mies puhuu hänelle elämästään ja toistaa usein lausetta: ”Sinä et ole nähnyt mitään Hiroshimasta”. Näyttelijätär kertoo miehelle nuoruudestaan Neversin kaupungissa toisen maailmansodan aikana, rakkaudestaan saksalaiseen sotilaaseen ja siitä nöyryytyksestä, jota hän joutui kärsimään saksalaismiehityksen vuosien 1944-1945 aikana.
Elokuva pohjautuu kirjailija Marguerite Durasin käsikirjoitukseen. Se oli yksi niistä elokuvista, jotka olivat aloittamassa ranskalaisen elokuvan uutta aaltoa. Vuonna 1979 elokuva pääsi mukaan suomalaiskriitikoiden sadan tärkeimmän elokuvan listalle ja vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti sen kaikkien aikojen sadan parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.

Julkaisitko gradusi tai syvärisi avoimesti? Osallistu arvontaan!

UEF-kirjasto arpoo vuosittain 100 euron stipendin kuluvana vuonna pro gradu -tutkielmansa tai syventävien opintojen opinnäytteensä avoimesti julkaisseiden UEFin opiskelijoiden kesken.

Vuoden 2020 stipendi jaetaan kansainvälisellä Open Access -viikolla 19.–25.10.2020. Mukana ovat kaikki tällä lomakkeella viimeistään 11.10.2020 arvontaan osallistuneet 19.10.2019–11.10.2020 pro gradunsa tai syventävien opintojen opinnäytteensä UEF ePublications -julkaisuarkistossa avanneet UEFin opiskelijat.

Osallistu täyttämällä lomake viimeistään 11.10.2020.

Tietoliikenneverkon huoltotyö keskiviikkona 16.9.2020

Huolto alkaa 16.9.2020 kello 18:15

Huolto päättyy 16.9. kello 20:00 (katko voi olla myös lyhyempi)

Huolto vaikuttaa laajasti UEF:in tuottamiin palveluihin.

Tietotekniikkapalvelut pyrkii tällä nopealla aikataululla toteutettavalla huoltotoimella vakauttamaan viime viikkoina laajoja verkko-ongelmia aiheuttanutta laiteympäristöä.

Pahoittelemme lyhyttä varoitusaikaa katkon tiedottamisessa.

UEFin opiskelija – tervetuloa juhlavuoden tapahtumiin lokakuussa 2020!

Itä-Suomen yliopisto tarjoaa yhteistyökumppaneidensa kautta opiskelijoilleen mahdollisuuden juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan molemmissa kampuskaupungeissaan.

Perjantaina 2.10. Joensuussa järjestettävään syysfestivaaliin Lehtiä Ilosaaressa on varattu rajoitettu määrä lippuja UEF-opiskelijoille kymmenen euron hintaan. Esiintyjinä tapahtumassa ovat Sanni, Evelina, Behm, Mouhous ja Gettomasa. Tapahtuma starttaa klo 18 Joensuu Areenalla.

Lauantaina 10.10. Kuopiossa UEF-opiskelija voi nautiskella Kuopion kaupunginteatterin esityksestä Tämä on ryöstö klo 18 alkaen 10 euron etuhintaan. UEF-opiskelijoiden oma haalarinäytös on varattu kokonaan opiskelijoillemme, mutta lippuja on myynnissä vain rajoitettu määrä.

Voit lukea lisää tapahtumista, lippujen hankinnasta ja turvajärjestelyistä myös seuraavista linkeistä:

https://sites.uef.fi/uef10/ohjelma/

http://www.lehtiailosaaressa.fi/

https://kuopionkaupunginteatteri.fi/tamaonryosto

Haku Lupa Jännittää – ryhmään

Vertaistukiryhmä verkossa Kuopion kampuksen opiskelijoille. Joensuun kampuksen ryhmän haku aukeaa myöhemmin.

Kun edessä on itselle haastava tilanne, on jännittäminen normaalia. Verkossa opiskelu on tuonut meille kaikille myös ihan uusia haasteita. Jännittämisen hyväksyminen auttaa sietämään sitä paremmin.

Voit tulla verkossa toteutettavaan ryhmään omana itsenäsi hankkimaan työvälineitä jännityksen hallintaan. Ryhmä on suunnattu lievästä ja keskivaikeasta jännittämisestä kärsiville UEF:n opiskelijoille.  Lisätietoja ryhmän sisällöistä liitteestä.

Haku ensimmäiseen ryhmään nopealla aikataululla 15.9. mennessä.

Tarkista ennen hakua, että voit sitoutua ryhmän kaikkiin tapaamisiin. Ryhmä kokoontuu klo 15-16: 21.9., 23.9., 28.9., 30.9., 5.10, 7.10, 14.10., 20.10, 28.10, 16.12.

Lisätietoja: opintopsykologi-kuopio@uef.fi

Lupa jännittää. Vertaistukiryhmä vekossa. Kun edessä on itselle haastava tilanne, on jännittäminen normaalia. Verkossa opiskelu on tuonut meille kaikille myös ihan uusia haasteita. Jännittämisen hyväksyminen auttaa sietämään sitä paremmin.  Voit tulla verkossa toteutettavaan ryhmään omana itsenäsi hankkimaan työvälineitä jännityksen hallintaan. Ryhmä on suunnattu lievästä ja keskivaikeasta jännittämisestä kärsiville opiskelijoille. Ryhmään osallistuminen voi olla hyvinkin jännittävää, mutta ilmapiiri ja pelisäännöt pyritään muodostamaan heti aluksi toinen toistaan tukevaksi ja hyväksyväksi. Ryhmä on ammatillisesti ohjattu vertaistukiryhmä.   Ryhmän keskeisimmät teemat: keho ja mieli, itsemyötätunto, hyväksyminen, asteittainen altistus. Ryhmä kokoontuu klo 15-16: 21.9., 23.9., 28.9., 30.9., 5.10, 7.10, 14.10., 20.10, 28.10, 16.12.

Hakuilmoitus: Jännittämisen kohtuullistaminen verkkovuorovaikutuksessa -ryhmäohjaus uusille opiskelijoille

Syksyllä 2020 UEF:ssa aloittanut pääaineopiskelija:

Pohditko, miten ryhmäytyä toisten kanssa, arasteletko uusia ihmisiä ja asioita, jännitätkö etäopetusta verkossa? Jännittämisen kohtuullistamista ja opiskelemista verkossa voit harjoitella kurssin vetäjän ja kurssilaisten kanssa. Hae kurssille oheisella lomakkeella. Kurssi toteutetaan verkossa, joten varmistathan, että sinulla on toimiva internet-yhteys ja kuulokkeet. Ryhmään valitaan 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, joten toimi nopeasti. Tarkista kuitenkin, että pystyt sitoutumaan ryhmän kaikkiin tapaamisiin.

Kurssin aikataulu:

  • Pe 25.9. klo 10-12,
  • Ma 28.9. klo 10-12,
  • Pe 2.10. klo 10-12,
  • Ma 5.10. klo 10-12,
  • Pe 9.10. klo 10-12,
  • Ma 12.10. klo 10-12.

Joensuun ryhmää ohjaa puheviestinnän opettaja Sanna Karvinen  Kielikeskuksesta. Ilmoittaudu lomakkeella Joensuun ryhmään.

Kuopion ryhmää ohjaa puheviestinnän opettaja Esteri Savolainen Kielikeskuksesta.  Ilmoittaudu lomakkeella Kuopion ryhmään.