Joensuun kampuskirjastossa on tehty huoltotöitä elokuusta lähtien. Työt jatkuvat eri puolilla kirjastoa loppuvuoden aikana, ja tällä on tilapäisiä vaikutuksia tilassa liikkumiseen ja aineiston sijainteihin. Tämä voi tarkoittaa vaihtoehtoisia kulkureittejä tai sitä, että Sijaintioppaan sijaintitieto on väliaikaisesti hieman virheellinen. Viestimme mahdollisista muutoksista tarkemmin tilatiedotuksella, jotta kirjaston käyttö olisi mahdollisimman sujuvaa myös huoltotöiden aikana.
Tiloistamme Liukula ja Avola ovat taas normaalisti käytössä. Jos huoltotöiden aiheuttamista muutoksista tulee kysyttävää, käännythän tarvittaessa henkilökuntamme puoleen.
Kuukausi: syyskuu 2023
Yliopisto seuraa valmistuneiden työuria uraseurantakyselyllä
Yliopisto seuraa valmistuneiden työuria mm. uraseurantakyselyllä. Tänä vuonna uraseurantakysely alkaa 1.10.2023 ja päättyy 9.12.2023. Kyselyn kohderyhmää ovat vuonna 2019 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet sekä varhaiskasvatuksen kandidaatin, farmaseutin, lääketieteen ja hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon suorittaneet. Samanaikaisesti uraseurantakyselyn saavat myös tohtorin tutkinnon vuonna 2021 suorittaneet. Kysely tehdään yhteistyössä muiden yliopistojen kanssa osana Aarresaari-verkoston toimintaa.
Miksi kyselyyn kannattaa vastata? Kyselyiden avulla kerätään tietoa akateemisista työmarkkinoista, yliopistosta valmistuneiden urapoluista sekä kerätään palautetta opinnoista. Saatua tietoa hyödynnetään nykyisten ja tulevien opiskelijoiden ohjauksessa (mm. Töissä.fi-palvelu, erityisen suosittu työkalu kuulemma lukioissa), opetussuunnitelmien kehittämisessä sekä yliopistosta valmistuneiden työelmää koskevissa tutkimuksissa. Maistereiden uraseurantakysely on myös osa yliopistojen rahoitusmallia, joten palautteella on oikeasti merkitystä yliopistolle.
Kohderyhmään kuuluneita lähestytään kirjeitse, sähköpostitse tai tekstiviestitse, joten mikäli saat yhteydenoton, toivomme todella että vastaisit siihen! Aikaisempien vuosien tuloksia voi tarkastella mm. Opetushallituksen ylläpitämästä Vipunen. fi-tilastopalvelusta ja em. Töissä.fi-palvelusta. Itä-Suomen yliopiston omat tulokset on myös löydettävissä Kamusta.
Kilometrikisan viimeiset metrit ajetaan 30.9.2023 asti

Kilometrikisa on yritysten, työyhteisöjen, yhdistysten, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat pyöräilykilometrejään ylös ja kartuttavat oman joukkueen kilometrisaldoa.
SYKETTÄ Joensuulla ja Kuopiolla on omat joukkueet, joihin kaikki Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun sekä Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta ovat tervetulleita!
Tule mukaan kerryttämään oman kaupunkisi kilometrit kasaan! Pyöräillyt kilometrit menneiltä kisapäiviltä voi merkitä myös takautuvasti kalenteriin. Kaupunkikohtaiset ohjeet löydät alla olevien linkkien kautta:
- Joensuun joukkue: https://xn--sykett-gua.fi/joensuu/fi/kilometrikisa/
- Kuopion joukkue: https://xn--sykett-gua.fi/kuopio/fi/tarjonta/kilometrikisa/
Kamu ongelma perjantai aamuna
Aamupäivän aikana kamussa on ilmennyt hitautta ja osalle käyttäjistä sivusto ei ole avautunut.
Ongelma on saatu ratkaistua ja kamu toimii jälleen normaalisti.