Tarkenna hakuasi

Rantakylän normaalikoulussa uusi koronavirustartunta

Rantakylän normaalikoulussa Joensuussa on todettu uusi koronavirustartunta. Altistumiset ovat tapahtuneet maanantain 15.3.2021 aikana. Alustavan arvion mukaan koronavirustartunnalle altistuneita henkilöitä Rantakylän normaalikoulussa on noin 55.

Kaikille asianosaisille on lähetetty Wilma-viesti ja Siun sote on puhelimitse yhteydessä kaikkiin altistuneisiin tämän tai huomisen päivän aikana.

Koulun muiden oppilaiden tai henkilökunnan ei katsota altistuneen koronavirukselle, sillä he eivät ole olleet lähikontaktissa koronavirukseen sairastuneen henkilön kanssa. Heidän koulutyönsä jatkuu siis normaalisti.

Jännittämisen kohtuullistaminen verkkovuorovaikutuksessa -kurssi

Jännittämisen kohtuullistaminen verkkovuorovaikutuksessa

Pohditko, miten ryhmäytyä toisten kanssa, arasteletko uusia ihmisiä ja asioita, jännitätkö etäopetusta verkossa? Jännittämisen kohtuullistamista ja opiskelemista verkossa voit harjoitella kurssin vetäjän ja kurssilaisten kanssa.

Kurssi toteutetaan verkossa Zoomissa, joten varmistathan, että sinulla on toimiva internet-yhteys ja kuulokkeet. Ryhmään otetaan 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, joten toimi nopeasti.

Ohjaajana: Sanna Niskanen, Kielikeskus

Kurssin aikataulu on seuraava, ryhmäkokoontumiset verkossa (6 etätapaamista):

29.3. 10-12
8.4. 10-12
12.4. 10-12
14.4. 14-16
19.4. 10-12
22.4. 13-15

Ilmoittautuminen 18.3. mennessä tällä lomakkeella:

Jännittämisen kohtuullistaminen verkkovuorovaikutuksessa

Tukea jumittaviin kirjallisiin opiskelutehtäviin ryhmäohjauksesta

Tuntuuko, että et saa tekstiä paperiin? Tuntuuko hankalalta muotoilla lähteiden tekstiä omin sanoin? Huolettaako sinua, onko tekstisi tieteen kriteerien mukaista? Kaipaisitko apua tekstin kieliasun muotoiluun tai esimerkiksi lähteiden merkitsemiseen?

Jos vastauksesi on kyllä, tule mukaan verkossa toteutettavalle tukikurssille!

Kurssien tavoitteena on tukea mahdollisesti palautuksen osalta jo viivästyneiden tai muutoin mieltäsi askarruttavien suomenkielisen opinnäytteiden kirjallista tuottamista, muotoilemista ja valmiiksi saattamista. Saat kurssin aikana tukea kirjoittamisprosessiin ja rytmiä kirjoitusprosessiin. Kursseilla hyödynnetään myös vertaistyöskentelyä, sillä yhteinen tekeminen vahvistaa luottamusta onnistumiseen. Yksi tukikursseista keskittyy esseiden, oppimispäiväkirjojen, referaattien ja muiden lyhyiden tekstien, yksi kandidaatintutkielmien ja yksi pro gradu -tutkielmien tuottamiseen. Kirjoitusviestinnän opettajan lisäksi rästit kasaan- sekä gradu-ryhmässä on mukana myös opintopsykologi Katri Ruth.

Ryhmään otetaan 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta, joten toimi nopeasti. Ilmoittautumislomakkeesta löytyy kurssikohtaisesti ryhmätapaamisten aikataulu:

Rästit kasaan -tukikurssi

Sujuvuutta kandin kirjoittamiseen -tukikurssi

Sujuvuutta gradun kirjoittamiseen – tukikurssi

Kudin.fi – Tukea urasuunnitteluun opintopolullasi

Kudin.fi itsearviointiväline auttaa sinua tunnistamaan ja kehittämään uravalmiuksiasi. Urasuunnittelu ei ole vain lyhyt vaihe opintojen lopussa vaan kokonaisvaltainen opintopolun pituinen prosessi, ja uravalmiudet ovat jatkuvasti karttuvia taitoja. Sinulla voi olla luontaisia vahvuuksia urasuunnitteluun ja joitakin taitoja voi olla hyvä kehittää. Olennaista on tunnistaa omia tulevaisuuskysymyksiä, työstää ja reflektoida niitä.

Kudin.fi avulla arvioit omia uravalmiuksiasi kolmen tutkimusperustaisen kyselyn avulla: Ura- ja työllistymisvalmiudet, Vahvuudet muutostilanteissa ja siirtymissä, Uravalinnat ja päätöksenteko. Saat vastaustesi perusteella palauteen ja vinkkejä aihealueiden jatkotyöstämiseen. Pääset alkuun urasuunnitteluprosessissasi ja saat uusia näkökulmia tulevaisuutesi suunnitteluun.

Tutustu palveluun osoitteessa www.kudin.fi

Kudin.fi on kehitetty Opetus- ja Kulttuuriministeriön tukemassa TYÖPEDA-hankkeessa (2018–2020) Helsingin yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston yhteistyönä.

Joensuun kampuksen opiskelija: vastaa Pohjois-Karjalan kauppakamarin työelämäkyselyyn!

Moikka opiskelija!

Lähestymme sinua Pohjois-Karjalan Kauppakamarilta opiskelijoille suunnatulla työelämätietokyselyllä. Tahdomme päästä käsiksi opiskelijoiden ja työelämän välisiin tietokuiluihin! Nyt sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan oppilaitoksesi ja työelämän väliseen yhteistyöhön. Kerro meille lyhyen kyselylomakkeen kautta, kuinka hyvin olet saanut tietoa oppilaitokseltasi tulevasta työelämästä ja missä olisi parantamisen varaa.

Meidän tarkoituksenamme on selvittää, kuinka hyvin tunnet tulevan työkentän Pohjois-Karjalan alueella ja mistä olet saanut tietoa siihen liittyen. Kyselyssä selvitetään lisäksi myös mm. kuinka hyvin tunnet millaisia työpäiväsi tulevat olemaan valmistuttuasi ja työllistyttyäsi. Kaikista tärkein tieto meille olisi, mistä asioista toivot saavasi opintojesi aikana enemmän tietoa liittyen tulevaan työelämään. Vastaa kyselyyn, vaikka et tällä hetkellä asuisikaan Joensuussa tai Pohjois-Karjalan alueella.

HUOM! Kysely on anonyymi. Kysely on osa Pohjois-Karjalan Kauppakamarin Työnantajat Koulutuksen Tukena-hanketta, ja meidän työtämme on kehittää Pohjois-Karjalan oppilaitosten ja yritysten välistä yhteispeliä. Vastaa kyselyyn 22.12.2020 mennessä alla olevan linkin kautta, kiitos!

Linkki kyselyyn:
Työelämätiedot-kysely opiskelijoille (pohjoiskarjalankauppakamari.fi)

Tsemppiä opintoihin ja hyvää joulun odotusta!

Ilmoittautuminen urasuunnittelun ja työnhaun kevään koulutuksiin on alkanut 31.11.2020

Pohditko omia vahvuuksiasi ja työnhakuun liittyviä asioita? Millaiset työtehtävät sinua kiinnostavat ja millaista osaamista niissä tarvitaan? Kuinka voisit opintojesi aikana edistää tulevaa työllistymistäsi? Tiedätkö millaisissa tehtävissä muut alaltasi valmistuneet työskentelevät? Kaipaatko tietoa siitä, miten työmarkkinat toimivat?

Kaikkia näitä asioita ei tarvitse pohtia yksin – voit tulla etsimään vastauksia urasuunnittelun ja työnhaun kysymyksiin urapalvelujen koulutuksista. Tutustu linkkien kautta tarkemmin opintojaksojen opetussuunnitelmiin sekä aikatauluihin. Kevään opintojaksot toteutetaan etäopintoina! Kuvaukset löytyvät myös WebOodista.

Sitova ilmoittautuminen WebOodissa 31.11.2020 – 04.01.2021

1130003 Työnhakuvalmennus 3 op, 11.01.2021 – 05.03.2021
https://kamu.uef.fi/student-book/1130003-tyonhakuvalmennus-3-op/
Opintojakso soveltuu parhaiten opiskelijoille, joille työelämään siirtyminen ja työnhaku ovat ajankohtaista.

1130006 Urasuunnittelu ja portfolio 3 op, 08.03.2021 – 23.04.2021
https://kamu.uef.fi/student-book/1130006-urasuunnittelu-ja-portfolio-3-op/
Opintojakso soveltuu parhaiten kandidaattivaiheen opiskelijoille, toisesta opintovuodesta alkaen.

1130008 Urasuunnitteluryhmä 1 op, 12.01.2021 -09.02.2021
Pienryhmät ovat avoinna kaikille opiskelijoille, jotka haluavat pohtia henkilökohtaista opiskelu- ja elämäntilannettaan sekä urasuunnitelmiaan. Yhteen ryhmään voidaan ottaa enintään 12 opiskelijaa. Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. https://kamu.uef.fi/student-book/urasuunnitteluryhma/

Työ- ja harjoittelupaikkailmoitukset sekä uraohjauksen ajanvaraukset ovat siirtymässä joulukuun aikana JobTeaser-työpaikkaportaaliin. Katso tarkemmin https://kamu.uef.fi/student-book/tyopaikat-harjoittelupaikat-ja-opinnaytetyotarjoukset/

 

Joensuun kampuksella useita koronavirustartuntoja

Altistuneet opiskelijat ja opettajat etäopetukseen kahden viikon ajaksi ja Joensuun Sykettä-liikuntapalvelut keskeytetään loppuvuodeksi
Joensuun kampuksen opiskelijoiden joukossa on todettu useita koronavirustartuntoja, ja kaupungissa on useita erillisiä tartuntaketjuja. Altistuneet opiskelijat ja opettajat on tavoitettu ja he siirtyvät etäopetukseen seuraavan kahden viikon ajaksi 4.12. saakka.

Koronavirustilanteesta johtuen myös Joensuun Sykettä-liikuntapalvelut keskeytetään loppuvuoden ajaksi Itä-Suomen yliopiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun yhteisellä päätöksellä. Keskeyttäminen koskee fyysistä läsnäoloa vaativia tunteja, eli etätunteja on yhä mahdollista järjestää.

Koronavirukselle on voinut altistua useissa Sykettä-liikuntaryhmissä ja ravintoloissa niin kaupungilla kuin kampusalueellakin. Siun sote ylläpitää päivittyvää listaa altistumispaikoista verkkosivuillaan.

Joensuun kampusta koskevat tiedossa olevat altistumispaikat ovat seuraavat:
12.11. Länsikadun koulu (Tulliportinkatu 1) Vaihtuva sykejumppa klo 18-19 tai Tabata + venyttely klo 19–20
16.11. Urheilutalo, jooga klo 9–10
16.11. Urheilutalo, kuntonyrkkeily klo 16–17
17.11. Ravintola Kampus Bistro klo 11–12
17.11. Energy keskusta, ryhmäliikunta klo 15.30–16.30
Siun sotelle on toimitettu ryhmäliikuntatunneille osallistuneiden nimilistat. Siun sote ottaa altistuneisiin suoraan yhteyttä ja antaa toimintaohjeet sekä määrää heidät tarvittaessa karanteeniin.

Kampus Bistrossa tai muissa Siun soten listaamissa mahdollisissa altistumispaikoissa vierailleita kehotetaan tarkkailemaan oloaan ja hakeutumaan koronavirustestiin herkästi.
Hygieniaohjeiden ja turvavälien noudattaminen on nyt äärimmäisen tärkeää kaikkialla. Kampukselle ei saa tulla sairaana ja hyvästä käsihygieniasta, turvaväleistä ja maskin käytöstä on huolehdittava.

Exam ja kasvomaskisuositus

8.10.2020 alkaen yliopisto suosittelee kasvomaskin käyttöä kaikissa tiloissa, joissa on kerralla useampia henkilö (ks. tiedote kasvomaskin käytöstä). Maskeja on saatavilla kampusrakennusten pääauloissa ja nyt myös Exam-tenttiloissa. Kun tulet exam-tenttiin, pue rakennuksen aulassa maski kasvoillesi ja ota toinen maski mukaan tai ota toinen maski itse Exam-tenttitilasta. Kun olet tenttitilassa asettunut paikallesi, ota maski pois, jotta kasvosi tallentuvat kameravalvontaan. Näin toimitaan siksi, että exam-tenttejä valvotaan kameravalvonnalla ja tenttijä tulee olla tunnistettavissa asioidessaan tenttitilassa. Puhdista kätesi käsidesillä ja pue sitten aulasta tai tenttitilasta mukaan ottamasi puhdas maski kasvoillesi.

Säätiö Gustaf B. Thordénin Karjalan Lahjarahaston apurahahaku avoinna 31.10.2020 saakka

Vuonna 1941 perustettu Säätiö Gustaf B. Thordénin Karjalan Lahjarahasto tukee Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen opiskelijoita myöntämällä vuosittain 1–2 apurahaa. Vuosittainen päätettävä apuraha on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Säätiö Gustaf B. Thordénin Karjalan Lahjarahasto julistaa haettavaksi apurahan Pohjois-Karjalasta kotoisin olevalle tai karjalaista syntyperää olevalle opiskelijalle tutkimustyön tekemistä tai tohtorin tutkinnon suorittamista varten. Tutkimusaiheena tai suoritettavana tutkintona kysymykseen tulevat Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen kaikki tieteenalat. Apurahaa voivat hakea Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella jatko-opintoja suorittavat. Apurahan saajan edellytetään ainakin osittain tekevän tutkimusta päätoimisesti.

Vapaamuotoiset sähköiset hakemukset työ- ja tutkimussuunnitelmineen sekä mahdollisine lausuntoineen pyydetään toimittamaan 31.10.2020 mennessä osoitteeseen thordensaatio@hotmail.com.

Säätiö Gustaf B. Thordénin Karjalan Lahjarahaston hallitus tekee päätöksen stipendinsaajista kokouksessaan marraskuussa 2020. Apuraha maksetaan saajalle keväällä 2021.

Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa säätiön asiamies Arto Pohjamo sähköpostiosoitteessa thordensaatio@hotmail.com tai puhelimella numerossa 0400448035.