Hakutulokset: toimintamalli

Uudet toimintamallit opastavat varhaiseen välittämiseen ja opiskelijan häiriökäyttäytymisen tilanteisiin [uutinen]

Itä-Suomen yliopisto on laatinut uudet toimintamallit varhaiseen välittämiseen ja huolen puheeksi ottamiseen sekä opiskelijan häiriökäyttäytymisen seuraamuksiin. Tänä vuonna päivitetään lisäksi aiempaa toimintamallia, joka liittyy epäasialliseen kohteluun ja häirintään opiskelussa. Uudet toimintamallit perustuvat yliopistolakiin, jonka mukaan kaikilla yliopiston opiskelijoilla on oikeus turvalliseen ja viihtyisään opiskeluympäristöön. Asiallinen käyttäytyminen edellyttää kaikilta muun muassa muiden ihmisten arvostamista ja huomioonottamista, […]

Student2Student -vertaisohjaus opiskelijoiden hyvinvoinnin tueksi käynnistyy 1.9.2021! [uutinen]

Ennen koronaa kampuksilla pilotoitu opiskelijoiden hyvinvointineuvolatoiminta käynnistyy uudelleen. Student2Student -palvelun työntekijöitä kutsutaan vertaisohjaajiksi ja he ovat tehtävään koulutettuja sosiaalipsykologian, psykologian ja ohjausalan opiskelijoita Itä-Suomen yliopistosta. Vertaisohjaajat päivystävät puhelimitse kolmena päivänä viikossa. Opiskelijat voivat olla heihin yhteydessä missä tahansa opiskelijaelämään ja hyvinvointiin liittyvässä kysymyksessä. Vertaisohjaajat tarjoavat vertaistuellista keskusteluapua sekä opastavat tarvittavan tuen piiriin. Palvelu on avoin […]

Student2Student [sivu]

Student2Student -palvelun työntekijöitä kutsutaan vertaisohjaajiksi ja he päivystävät puhelimitse kolmena päivänä viikossa tiistaista torstaihin klo 14-17. Opiskelijat voivat olla ko. ohjaajiin yhteydessä missä tahansa opiskelijaelämään ja hyvinvointiin liittyvässä kysymyksessä. Vertaisohjaaja tarjoaa vertaistuellista keskusteluapua sekä opastaa tarvittavan tuen piiriin. Keskustelut ovat luottamuksellisia, vapaaehtoisia ja maksuttomia. Vertaisohjaajille voi myös jättää soittopyynnön ja joku heistä ottaa opiskelijaan yhteyttä […]

Hyvinvointikoordinaattoreiden toiminta on saapumassa päätökseen [uutinen]

Osana yliopiston ”kaikki opiskelijat tavoitetaan”- toimintamallia toukokuussa alkanut hyvinvointikoordinaattoriprojekti on saapumassa päätökseen. Hyvinvointikoordinaattorit ovat nyt ottaneet yhteyttä kaikkiin yhteydenottoa toivoneisiin opiskelijoihin ja ison osan kanssa on jo päästy myös keskustelemaan – tai yhteinen keskustelu on vielä tulossa. Toiminnan tavoitteena on ollut tarjota opiskelijoille vertaistukea korona-ajan haasteisiin. Matalan kynnyksen keskustelumahdollisuudesta on kiitelty ja opiskelijoilta saatu palaute […]

Opiskeluarkea vertaisohjaajan kanssa [uutinen]

Hei, mitä kuuluu? Haluaisitko jutella korona-ajan opiskeluarjesta koulutetun vertaisohjaajan kanssa? Olemme hyvinvointikoordinaattoreita, osa UEF:n hyvinvointitekoja opiskelijoiden tukemiseen korona-ajan luomissa haasteissa. Meidän kanssa voit tulla juttelemaan kaikista omaan opiskeluarkeen ja hyvinvointiin liittyvistä teemoista – tai ihan vain vaihtamaan kuulumisia etäyhteydellä. Lisää tietoa hyvinvointikoordinaattoreiden toiminnasta löydät opiskelijan käsikirja Kamusta. UEF lähettää jokaiselle tutkinto-opiskelijalle tekstiviestin huhtikuun aikana. Tekstiviestiin […]

Draft-ohjelmasta rahaa idean kokeiluun – Hae mukaan 19.1.2020 mennessä [uutinen]

Joensuun Draft-haku on käynnissä! Etsimme uusia ja ketteriä ideoita, joita on helppo kokeilla opintojen tai työn ohessa. Idea voi olla uusi tuote, palvelu, sovellus tai liiketoimintamalli. Parhaiten pärjäävät ideat, joiden toteuttaminen on tiimille realistista.  Kokoa siis oma tiimisi ja kehitä ideaasi Draft-ohjelman tuella. Voit saada jopa 4000 euroa rahoitusta ideasi testaamiseen. Draft-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden kokeilla […]

Draft-ohjelmasta rahaa idean kokeiluun – hae mukaan 16.9. [uutinen]

Joensuun Draft-haku on käynnissä! Etsimme uusia ja ketteriä ideoita, joita on helppo kokeilla opintojen tai työn ohessa. Idea voi olla uusi tuote, palvelu, sovellus tai liiketoimintamalli. Parhaiten pärjäävät ideat, joiden toteuttaminen on tiimille realistista. Kokoa siis oma tiimisi ja kehitä ideaasi Draft-ohjelman tuella. Voit saada jopa 4000 euroa rahoitusta ideasi testaamiseen. Draft-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden kokeilla […]

Epäasiallinen kohtelu ja häirintä [sivu]

Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla on oikeus turvalliseen ja viihtyisään opiskeluympäristöön. Jokaisen yliopiston yksikön tulee huolehtia siitä, etteivät opiskelijat joudu opiskelu- tai ohjaustilanteissa häirinnän tai epäasiallisen kohtelun kohteeksi. Yliopisto ei hyväksy minkäänlaista epäasiallista kohtelua, kiusaamista tai häirintää. Jokaisella yliopiston esimiehellä ja opettajalla on velvollisuus puuttua asiaan havaitessaan näin tapahtuvan työ- tai opiskeluyhteisössään. Yliopistossa on valmistunut ja otettu käyttöön […]