Tarkenna hakuasi

Korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitomaksun eräpäivät muuttuvat

Kela tiedottaa:

Vuoden 2024 alusta alkaen korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitomaksun eräpäivät muuttuvat, mutta maksun määrä pysyy samana kuin vuonna 2023. EU- ja ETA-maiden, Sveitsin, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin tutkinto-opiskelijat eivät jatkossakaan ole maksuvelvollisia.

Eduskunta on hyväksynyt muutoksen korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annettuun lakiin. Muutoksen myötä korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitomaksun eräpäiviä siirretään nykyisiä myöhäisemmiksi.
Vuoden 2024 alusta alkaen kevätlukukauden uusi eräpäivä on 15.3., jos opiskelija ilmoittautuu läsnä olevaksi viimeistään 31.1. Syyslukukauden uusi eräpäivä taas on 15.11., jos opiskelija ilmoittautuu läsnä olevaksi viimeistään 30.9.
Jatkossa Kela saa tiedot maksuvelvollisista opiskelijoista ennen maksun eräpäiviä, jolloin se voi tiedottaa maksusta opiskelijoille kohdennetusti ennen eräpäiviä.
Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jonka mukaan terveydenhoitomaksu ja viivästymismaksu pysyvät vuonna 2024 samoina kuin vuonna 2023. Terveydenhoitomaksu on 36,80 euroa lukukaudessa ja viivästymismaksu 5 euroa.


EU- ja ETA-maiden, Sveitsin, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin tutkinto-opiskelijat vapautetaan maksun maksamisesta
Eduskunta on hyväksynyt myös lainmuutoksen, jonka mukaan korkeakoulututkinto-opiskelijat EU- ja ETA-maista sekä Sveitsistä, Isosta-Britanniasta ja Pohjois-Irlannista vapautetaan korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun maksamisesta. Tämä lainmuutos ei kuitenkaan tuo muutosta nykyiseen käytäntöön, koska EU-koordinaatioasetuksen perusteella Kela ei ole perinyt terveydenhoitomaksua näiltä opiskelijoilta enää kevätlukukauden 2022 jälkeen. Muutos ei vaikuta myöskään näiden opiskelijoiden oikeuteen käyttää Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palveluja, vaan he saavat jatkossakin käyttää niitä.
EU- ja ETA-maiden sekä Sveitsin, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin sosiaaliturvaan kuuluvien opiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon kustannukset peritään siltä valtiolta, joka vastaa opiskelijan sairaanhoidon kustannuksista. Tämä vaikuttaa korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon kokonaisrahoitukseen, ja siksi rahoitusta koskeviin säännöksiin on tehty muutoksia. Lisäksi rahoitusta koskevia säännöksiä on selkeytetty.
Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024.


Lisätietoja asiakkaille:

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 23.11.2023: Korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhoitomaksu pysyy ennallaan vuonna 2024 (stm.fi)

Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu (kela.fi)

Uraseurantakysely päättyy 11.12.2023!

Valtakunnallinen uraseurantakysely päättyy viikon päästä maanantaina 11.12.2023. Joten mikäli et ole vielä vastannut kyselyyn, mutta haluat vastata, kannattaa toimia nopeasti! Itä-Suomen yliopisto osallistuu kyselyn toteuttamiseen yhdessä muiden suomalaisten yliopistojen kanssa, lisätietoja Aarresaaren sivuilta.

Tänä vuonna uraseurannoilla kerätään tietoa vuonna 2018 valmistuneiden maistereiden, farmaseuttien ja varhaiskasvatuksen opettajien sekä vuonna 2020 tohtoroituneiden työmarkkinoista ja työurista. Kerättyä tietoa hyödynnetään nykyisten opiskelijoiden ohjauksessa sekä opetuksen kehittämisessä. Kyselyillä kerättyä tietoa hyödynnetään myös valtakunnallisessa Töissä.fi-palvelussa.

Ilmoittautuminen kielikeskuksen kevään opetukseen alkaa 1.12.2023!

Ilmoittaudu tutkintoosi kuuluville kielikeskuksen opintojaksoille Pepissä HOPSisi kautta. Parhaiten näet kaikki opintojakson tulevat toteutukset, eli ryhmät, niiden aikataulut ja lisätiedot opinto-oppaan kautta. Tarkastele opintojakson tulevia ryhmiä oman tutkintorakenteesi kautta tai hakua käyttäen.

Jos tutkintoosi kuuluvasta opintojaksosta järjestetään useita eri ryhmiä, ilmoittaudu sinulle parhaiten sopivaan ryhmään. Paikat täytetään pääsääntöisesti ilmoittautumisjärjestyksessä, ryhmäkoko tutkintoon kuuluvilla kursseilla max. 25 opiskelijaa.

  • Lue kurssikuvaus ja toteutuksen lisätiedot ennen ilmoittautumista. Tarkista toteutuksen aikataulu, että ryhmä varmasti sopii sinulle.
  • Käytä ilmoittautumiseen Peppiä, ei Tuudoa, jotta kurssikohtaiset tiedot näkyvät oikein.
  • Ruotsin opintojaksoille (kirjallinen ja suullinen) ilmoittaudutaan ruotsin kirjallisen taidon opintojakson kautta. Opiskelija suorittaa molemmat osiot yhtä aikaa.
  • Tutustu myös valinnaisten kielten tarjontaamme, Savonian ja Karelian valikoimaan sekä KiVANET-verkoston kursseihin.

Jos et olet varma, mitä kieli- ja viestintäopintoja tutkintoosi kuuluu, löydät tiedon opintoyhteisöstämme. Päivitä tarvittaessa opintojaksot HOPSiisi, ohjeet löytyvät Peppi-käsikirjasta.

Tervetuloa kielikeskuksen kursseille!

Opintopalveluiden asiakaspalvelun poikkeusaukioloajat joulukuussa 2023 ja tammikuussa 2024

Tulevat poikkeusaukioloajat

Perjantaina 1.12.2023 asiakaspalvelutiski Joensuussa sulkeutuu jo klo 14.30.

Keskiviikkona 6.12.2023 puhelinpalvelu ja asiakaspalvelutiski Joensuussa ja Kuopiossa ovat suljettuina.

Perjantaina 22.12.2023 asiakaspalvelutiski Joensuussa on suljettu. Puhelinpalvelu ja asiakaspalvelutiski Kuopiossa sulkeutuvat klo 13.00.

Joulukuu, viikko 52

Joensuussa asiakaspalvelutiski on suljettu 25.–29.12.2023.

Kuopiossa asiakaspalvelutiski on avoinna keskiviikkona 27.12.2023 klo 10–15. Muina päivinä asiakaspalvelutiski Kuopiossa on suljettu.

Puhelinpalvelu on avoinna keskiviikkona 27.12.2023 klo 10–15. Muina päivinä puhelinpalvelu on suljettu.

Tammikuu

1.1.2024 puhelinpalvelu ja asiakaspalvelutiski Joensuussa ja Kuopiossa ovat suljettuina.

2.–15.1.2024 puhelinpalvelu ja asiakaspalvelutiski Joensuussa ja Kuopiossa ovat avoinna ma–pe klo 10–15.

16.1.2024 alkaen opintopalveluiden asiakaspalvelun normaaliaukioloajat muuttuvat.

Asiakaspalvelun yhteystiedot ja normaalit aukioloajat joulukuussa 2023

Opintopalveluiden asiakaspalvelutiski on auki maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10–15.

Mikäli et pääse asioimaan näinä aukioloaikoina, otathan yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse, jotta voimme sopia tapaamisen muulle ajalle.

Käyntiosoite: Joensuussa Aurora A, 1. krs; Kuopiossa Canthia, 2. krs

Sähköpostiosoite: [email protected] (Huomaathan, että loma-aikoina vastausajat ovat tavallista pidemmät)

Puhelinnumero: 029 445 8900

Puhelinpalveluaika: ma–pe klo 10–15

Opintopalveluiden asiakaspalvelun aukioloajat muuttuvat 16.1.2024 alkaen

Opintopalveluiden asiakaspalvelun normaaliaukioloajat muuttuvat 16.1.2024 alkaen. Jatkossa opintopalveluiden asiakaspalvelu on avoinna seuraavasti:

Asiakaspalvelutiski: maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-13

Puhelinpalvelu: maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10-14

Otathan yhteyttä sähköpostitse, mikäli et pysty asioimaan yllä ilmoitettuina aikoina.

Poikkeuksista aukioloaikoihin ilmoitetaan Kamussa.

Opintopalveluiden asiakaspalvelun yhteystiedot

Käyntiosoite: Joensuussa Aurora A, 1. krs; Kuopiossa Canthia, 2. krs

Sähköpostiosoite: [email protected]

Puhelinnumero: 029 445 8900

UEF-tietotori 19.12.2023 klo 10–11

Tervetuloa UEF-tietotorille tiistaina 19.12.2023 klo 10 alkaen. Tietotorin aiheita ovat vuoden 2024 talousarvio ja ensi vuoden näkymät sekä tohtorikoulutuspilotit ja tutkijakoulutuksen kehittäminen tulevina vuosina. Tilaisuudessa ovat mukana rehtorit ja hallintojohtaja.

Voit esittää kysymyksiä ja kommentteja ennakkoon tai tilaisuuden aikana Tietotorin Viva Engage -yhteisössä.

Tietotorin tallenne julkaistaan Viva Engagessa tilaisuuden jälkeen.

Liity seuraamaan UEF-tietotoria verkossa tämän linkin kautta.

Huoltokatko Pepissä 20.11.2023

Digipalveluiden kuukausittainen huoltokatko tänään 20.11.2023 koskee myös Pepin tuotantoympäristöä. Peppi ei ole käytettävissä huoltokatkon aikana alkaen klo 18.00. Katkoksen arvioitu päättymisaika on kello 19.00. Tietoa huoltokatkosta löydät Digipalveluiden Viva Engagesta (vaatii kirjautumisen UEF-tunnuksella) (avautuu uudessa välilehdessä).

Hae vaihtoon 15.11. mennessä!

Marraskuun hakukierros vaihtoon lukuvuoden 2024/2025 aikana on käynnissä!

Hakukierros päättyy 15.11. kello 15:00 – hakemuksen on oltava valmis ja lähetetty kello 15:00 mennessä, hakemusta ei voi lähettää kello 15 jälkeen.

Marraskuun hakukierroksen aikana Itä-Suomen yliopiston opiskelijoiden on mahdollista hakea vaihtopaikkaa seuraavissa vaihto-ohjelmissa:

  • Kahdenvälinen vaihto (yksi lukukausi tai koko lukuvuosi)
  • ISEP-vaihto (yksi lukukausi)
  • north2north (yksi lukukausi)

Tutustu ohjelmakohtaisiin hakuilmoituksiin ja lähetä hakemuksesi SoleMOVE-järjestelmässä! Järjestelmään kirjaudutaan UEF-tunnuksilla HAKA/Shibboleth-kirjautumista käyttäen.

Lisäohjeita hakemuksen täyttämiseen ja lähettämiseen on saatavilla Kamussa.

Itä-Suomen yliopisto hakee uusia YUFE Student Forum -edustajia

Itä-Suomen yliopisto on osa nuorten eurooppalaisten tutkimusintensiivisten yliopistojen YUFE-allianssia (Young Universities for the Future of Europe). Itä-Suomen yliopiston YUFE-tiimissä on vapautumassa kaksi YUFE Student Forum -edustajan paikkaa.

Jos olet Itä-Suomen yliopiston kandidaatti- tai maisteriopiskelija, sinulla on vähintään vuosi opintoja jäljellä ja sinua kiinnostaa verkostoitua, saada tuntumaa Eurooppaan toimintaympäristönä ja kehittää korkeakoulutusta kansainvälisissä työryhmissä, tutustu tarkemmin tehtäviin ja hae 15.11.2023 mennessä!

Lue lisää paikan hakemisesta hakukuulutuksesta (Word-tiedosto).

Lisätietoja

Katinka Käyhkö, kansainvälisten asioiden kehittämispäällikkö, [email protected]

Opintopalveluiden asiakaspalvelun poikkeusaukioloajat marraskuussa 2023

Tulevat poikkeusaukioloajat

Perjantaina 10.11.2023 puhelinpalvelu ja asiakaspalvelutiski Joensuussa ja Kuopiossa sulkeutuvat jo klo 14.00.

Keskiviikkona ja torstaina 15.-16.11.2023 puhelinpalvelu ja asiakaspalvelutiski Joensuussa ja Kuopiossa ovat suljettuna opintopalveluiden kehittämispäivien vuoksi.

Asiakaspalvelun yhteystiedot ja normaalit aukioloajat

Opintopalveluiden asiakaspalvelutiski on auki maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10–15.

Mikäli et pääse asioimaan näinä aukioloaikoina, otathan yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse, jotta voimme sopia tapaamisen muulle ajalle.

Käyntiosoite: Joensuussa Aurora A, 1. krs; Kuopiossa Canthia, 2. krs

Sähköpostiosoite: [email protected] (Huomaathan, että loma-aikoina vastausajat ovat tavallista pidemmät)

Puhelinnumero: 029 445 8900

Puhelinpalveluaika: ma–pe klo 10–15