Tarkenna hakuasi

Asuminen

Opiskelija-asunnot

Opiskelija-asunto on turvallinen ja kohtuuhintainen vaihtoehto asumiseen opiskelupaikkakunnalla. Opiskelija-asuntokohteet sijaitsevat oppilaitosten läheisyydessä tai hyvien julkisten liikenneyhteyksien päässä niistä. Opiskelija-asuntosäätiöt tai -yhtiöt ovat opiskelijajärjestöjen ja/tai kaupunkien hallinnoimia voittoa tavoittelemattomia yleishyödyllisiä yhteisöjä.

Opiskelija-asuntoa voivat hakea kaikki Itä-Suomen yliopistossa päätoimisesti opiskelevat. Asuntoa voi hakea kun opiskelupaikka on varmistunut. Opiskelija-asuntoja vuokraa Joensuussa Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Elli ja Kuopiossa Kuopion opiskelija-asunnot Oy Kuopas.

Tutustu tarkemmin Elliin ja Kuopakseen

Muita asumismuotoja

Opiskelukaupungissaan kirjoilla olevat opiskelijat voivat hakea myös kaupunkien vuokra-asuntoja. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että esimerkiksi Joensuussa opiskelijat eivät ole ensisijaisia asunnon saajia Joensuun Kotien osalta.

Kampuskaupunkien muihin asumisvaihtoehtoihin (mm. vuokra- ja asumioikeusasunnot) voi tutustua esimerkiksi Kuopion kaupungin asumisen sivuilta (avautuu uuteen välilehteen)  sekä Joensuun kaupungin www-sivujen kautta (avautuu uuteen välilehteen).

Tilapäinen majoitus

Tilapäistä majoitusta muutaman päivän majoitukseen kampuspaikkakunnilla voit tiedustella esimerkiksi:

Lyhytaikaista majoitusta Joensuussa

Lyhytaikaista majoitusta Kuopiossa

Opiskelijan liikuntapalvelut

Liikuntapalveluiden tavoitteena on edistää opiskelijoiden liikkumista, tukea kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opiskelupäivän tauottamista kampuksella. Liikuntahetki voi edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja parantaa niin opiskelijoiden kuin henkilöstöryhmien hyvinvointia.

Taukoliikunta

Taukoliikuntaohjelma Break Pro nyt UEFin henkilökunnan ja opiskelijoiden maksuttomassa käytössä. Ohjelma on käytettävissä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ohjelman saa asentaa UEFin henkilökunnan ja opiskelijoiden tietokoneille ja mobiililaitteille sekä myös henkilökohtaiseen kännykkään. Lisäksi opettajat voivat käyttää ohjelmaa opetuksessaan luentojen tauottamiseen.

Lisätietoja ja asennusohjeet Intrassa (vaatii kirjautumisen UEF-tunnuksilla, avautuu uuteen välilehteen).

SYKETTÄ -liikuntapalvelut

Yliopiston ja kampuskaupunkien muiden korkeakoulujen liikuntapalvelut on yhdistetty  SYKETTÄ -liikuntapalveluksi (avautuu uuteen välilehteen). Palvelun käyttäjät pääsevät edullisesti ja monipuolisesti liikkumaan SYKETTÄ-liikuntakalenterin kautta.

 Lue lisää kampuskaupunkien liikuntapalveluista

Epäasiallinen kohtelu ja häirintä

Voimassa 1.8.2023 alkaen (Rehtorin päätös 41/2023 §). 

Itä-Suomen yliopiston opiskelijoilla on oikeus turvalliseen ja viihtyisään opiskeluympäristöön. Jokaisen yliopiston yksikön tulee huolehtia siitä, etteivät opiskelijat joudu opiskelu- tai ohjaustilanteissa häirinnän tai epäasiallisen kohtelun kohteeksi.

Rehtorin päätös Toimintamalli epäasiallisen kohtelun ja häirinnän ehkäisemiseksi, (pdf), 41/2023 § / dnro 1939/00.00.02/2023, 7.6.2023

Muita ohjeita

Lainsäädäntöä

(Linkit avautuvat uuteen välilehteen.)

Linkkejä

Opiskellessa sattuneet tapaturmat ja vahingot

Tapaturmavakuutus

Itä-Suomen yliopistolla on yliopiston opiskelijoita koskeva lakisääteinen tapaturmavakuutus, jonka vakuutusturva perustuu opiskelutapaturman korvaamisesta annettuun lakiin (460/2015) (avautuu uuteen välilehteen). Vakuutuksesta korvataan tapaturma, joka on sattunut opiskelulle ominaisissa olosuhteissa henkilön osallistuessa opetussuunnitelman tai tutkinnon perusteiden mukaiseen työhön rinnastettavaan käytännön opetukseen tai palkattomaan käytännön työharjoitteluun joko oppilaitoksessa tai ulkopuolisessa työharjoitteluyrityksessä.

Lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta korvattavia eivät ole luennoilla, tauoilla eikä normaalilla koulumatkalla sattunut tapaturma. Vakuutus koskee harjoittelun osalta vain palkatonta harjoittelua. Mikäli harjoittelusta maksetaan palkkaa, opiskelija kuuluu palkanmaksajan tapaturmavakuutuksen piiriin.

Avoimen yliopiston opiskelijan voidaan katsoa kuuluvan yliopiston tapaturmavakuutuksen piiriin ainoastaan, jos opintoihin sisältyy tiedekunnan hyväksymän opetussuunnitelman mukaista käytännön työhön rinnastettavaa harjoittelua.

Kansallisuudesta riippumatta ulkomainen opiskelija on vakuutuksen piirissä Suomessa jos hän on opiskelua varten kirjautunut suomalaiseen oppilaitokseen opiskelijaksi tavoitteena tutkinnon suorittaminen.

Vakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa. Tapaturmavakuutus on voimassa myös ulkomailla suoritettavan tutkintoon liittyvän käytännön harjoittelun aikana, mikäli ulkomainen harjoittelu kuuluu opiskelijan opetussuunnitelmaan Itä-Suomen yliopistossa. On kuitenkin tärkeää huomata, että kyseessä on tapaturmavakuutus, mikä on voimassa vain käytännön työssä. Ulkomaille matkustettaessa suositellaan aina ottamaan matkavakuutus, joka täydentää vakuutusturvaa myös matkasairauden, matkan keskeytymisen peruutusten ja kotiinkuljetuskustannusten varalta.

Tapaturmailmoituslomake ja Vakuutustodistus tapaturmavakuutuksen voimassaolosta (opiskelijat ja työvoimakoulutukseen osallistuvat) löytyy Intrasta (avautuu uuteen ikkunaan, vaatii kirjautumisen UEF-tunnuksilla).

Lisätietoja tapaturma-asioiden yhteyshenkilöiltä:

Joensuun kampus:
Kari Reinikainen, kari.reinikainen@uef.fi, puh. 050 572 8955

Kuopion kampus:
Tarja Saastamoinen, tarja.saastamoinen@uef.fi, puh. 050 571 1063

Opintomatkojen matkavakuutus

Itä-Suomen yliopiston ottama matkavakuutus kattaa myös yliopiston järjestämät opintosuunnitelman mukaiset opintomatkat ulkomailla, jos ylopisto maksaa matkustamisen kustannuksia (esim. matkaliput, majoitus).

Vakuutus korvaa matkan peruuntumiset, matkatavaralle sattuvat vahingot (tavaroiden rikkoutumiset ja varkaudet) sekä välttämättömyystarvikkeiden hankinnasta aiheutuvat kulut, jos matkatavarat saapuvat ulkomaan kohteeseen myöhässä vähintään 4 tuntia.

Lisätietoja em. yhteyshenkilöiltä.

Vastuuvakuutus

Itä-Suomen yliopiston vastuuvakuutus kattaa yliopiston opiskelijat ja vaihtoon tulevat opiskelijat niiden töiden osalta, joissa heidät voidaan rinnastaa yliopistolla työtä tehdessään työntekijöihin (toimivat yliopiston palkatun henkilöstön valvonnan ja työnjohdon alla).

Lisäksi yliopiston vastuuvakuutus on voimassa toissijaisena (harjoittelupaikan vakuutus on ensisijainen):

  • vaihdossa olevien työharjoittelijoiden vastuuvakuutus
  • työharjoitteluvastuuvakuutus
  • työllisyyskurssilaisten työharjoittelijoiden vastuuvakuutus

Em. tilanteissa vastuuvakuutuksen omavastuu on 2000 euroa ja vakuutuksen kohteena on harjoittelupaikan omaisuus sekä harjoittelupaikan hyödyksi käyttämä tai muutoin sen hallussa oleva omaisuus sekä harjoittelupaikan tai jonkun tämän lukuun oleva suojaus- tai vahingontoruntavelvoitteen alainen omaisuus. Vakuutusturva on voimassa kaikkialla maailmassa paitsi Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Lisätietoja vastuuvakuutuksesta: Juristi Paula Jussila (paula.jussila@uef.fi).

Opiskelijoiden päihdeohjelma

Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori on vahvistanut 17.12.2019 opiskelijoiden päihdeohjelman (pdf).  Ohjelma luo yhtenäiset toimintaohjeet opiskelijoiden ongelmalliseen päihteidenkäyttöön puuttumiseksi sekä päihdekäytön haittojen ehkäisemiseksi.

Päihdeyhdyshenkilöt

Päihdeyhdyshenkilöt kuuluvat opiskelijoiden opiskelukyky- ja hyvinvointityöryhmään (HYRY).

Hyvinvointityöryhmän asettamisen yhteydessä (rehtorin päätös on päivitetty 16.4.2019). Tiedekuntiin ja Kielikeskukseen on nimetty päihdeyhdyshenkilöt, joiden tehtävä on tukea henkilökuntaa opiskelijoiden ongelmalliseen päihteidenkäyttöön puuttumisessa ja ongelmallisen päihteidenkäytön puheeksiotossa. Mikäli on tarvetta järjestää hoitoonohjausneuvottelu, päihdeyhdyshenkilöiden tehtäviin kuuluu järjestää se, sekä osallistua siihen tiedekunnan edustajana.

  • Filosofinen tiedekunta: koulutusasiantuntija Riikka Myllys
  • Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta: koulutuspalvelupäällikkö Maarit Merimaa-Piirainen
  • Terveystieteiden tiedekunta: Koulutuspalvelupäällikkö Susanna Järvelin-Pasanen
  • Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta: amanuenssi Minna Paronen (Joensuun kampus) ja amanuenssi Anna-Maija Pyykönen (Kuopion kampus)
  • Kielikeskus: suunnittelija Emmi Ylihärsilä

Henkilöiden yhteystiedot löytyvät yliopiston UEF connect palvelusta (avautuu uuteen välilehteen).

Linkkejä:

Hyvinvointityö UEFissa – Opiskelijoiden opiskelukyky- ja hyvinvointiryhmä (HYRY)

EHYT ry. (Ehkäisevä päihdetyö) (avautuu uuteen välilehteen)

KUPLA -hanke (avautuu uuteen välilehteen)

Auttavia tahoja

Tälle sivustolle on koottu auttavia tahoja erilaisiin elämäntilanteisiin.

HYVINVOINTI- JA TERVEYSPALVELUT MYÖS MOBIILISOVELLUS TUUDOSSA.

Lataa kännykkääsi TUUDO -mobiilisovellus. Löydät UEF-tunnuksillasi TUUDOsta UEFin hyvinvointivalikon, jossa opiskelijoiden keskeisimmät hyvinvointi- ja terveyspalvelut ovat kätevästi ulottuvillasi. 

Turvallisuus ja kriisitilanteet

Yliopistomme tavoitteena on olla terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva opiskelu- ja työyhteisö. Hyvinvointi rakentuu turvallisuuden pohjalle.

Turvallisuus Itä-Suomen yliopistossa tarkoittaa olotilaa, jossa mahdollisiin turvallisuusuhkiin pyritään varautumaan ja niitä ennakoimaan ja jossa yliopistoyhteisön jäsenet voivat toimia ilman huolta ja pelkoa.

On todella tärkeää, että myös opiskelijat saavat tietoa ja perehtyvät oman yhteisönsä turvallisuusasioihin ja –ohjeisiin. Perehtyminen käynnistyy luontaisesti opintojen käynnistyessä ja uusille opiskelijoille suunnatun verkkomateriaalin turvin.

Pyrimme varmistamaan henkilökuntamme, opiskelijoidemme ja vierailijoidemme turvallisuuden yliopistossamme. Mikäli havaitset onnettomuus-, vaara- tai kriisitilanteen, raportoithan asiasta, jotta voimme kehittää yhteisöämme yhä turvallisemmaksi. Ilmoitus turvallisuushavainnosta (lomake avautuu uuteen välilehteen, webropol-lomake).

UEFin turvallisuuspäällikkönä toimii Juha Pulkkinen.

Yliopistolla on kampusten yhteinen kriisinhallintaryhmä (avautuu uuteen välilehteen, vaatii kirjautumisen uef-tunnuksilla), joka koordinoi turvallisuuteen liittyvää yhteistoimintaa ja tilanteen mukaan organisoi apua ja tukea. Se huolehtii myös kriisitilanteissa henkisestä huollosta ja kriisien jälkihoidosta.

Yliopistolaisten käyttöön on julkaistu turvallisuusoppaita ja -ohjeita Intrassa, (avautuu uuteen välilehteen, vaatii kirjautumisen uef-tunnuksilla). Tutustuthan niihin jo etukäteen, sillä vaara- tai uhkatilanteessa sitä ei useinkaan enää ehdi tehdä.

Ohjeet kriisitilanteessa toimimiseen, tärkeitä yhteystietoja sekä paljon muuta ajankohtaista ja tärkeää asiaa turvallisuudesta löydät yliopiston Turvallisuussivulta sekä Intrasta (avautuu uuteen välilehteen, vaatii kirjautumisen uef-tunnuksilla).

Linkkejä:

Ilmoituslomake turvallisuushavainnosta (avautuu uuteen välilehteen, webropol-lomake)

Terveellisyys, turvallisuus ja hyvinvointi oppilaitoksessa (avautuu uuteen välilehteen Opetuksen tuki -sivustolla, vaatii kirjautumisen)

Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet (ohjeita ja toimintamalleja erilaisiin tilanteisiin)

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Tasa-arvolain 5 §:n mukaan (609/1986) (avautuu uuteen välilehteen) viranomaisten ja koulutuksen järjestäjien sekä muiden koulutusta tai opetusta järjestävien yhteisöjen on huolehdittava siitä, että tytöillä ja pojilla sekä naisilla että miehillä on samat mahdollisuudet koulutukseen ja ammatilliseen kehitykseen sekä että opetus, tutkimus ja oppiaineisto tukevat tämän lain tarkoituksen toteutumista. Tasa-arvoa edistetään koulutuksessa ja opetuksessa lasten ikä ja kehitys huomioon ottaen.

Lain mukaan koulutuksen järjestäjä vastaa siitä, että määräajoin laaditaan oppilaitoskohtaisesti tasa-arvosuunnitelma yhteistyössä henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. Suunnitelma voidaan sisällyttää osaksi opetussuunnitelmaa tai muuta oppilaitoksen suunnitelmaa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää oppilas- tai opiskelijavalintoihin, opetuksen järjestämiseen, oppimiseroihin ja opintosuoritusten arviointiin sekä seksuaalisen häirinnän ja sukupuoleen perustuvan häirinnän ehkäisemiseen ja poistamiseen.

Itä-Suomen yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2025-2026. Suunnitelman pääkohdat ja tavoitteet ovat:

  • Itä-Suomen yliopisto on hyvinvoinva, turvallinen ja tasa-arvoinen työ-ja opiskeluyhteisö
  • Itä-Suomen yliopisto on saavutettava ja osallisuuteen kannustava työ- ja opiskeluympäristö
  • Itä-Suomen yliopistossa ei hyväksytä syrjintää, häirintää tai kiusaamista
  • Opiskelijoita kohdellaan tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti opintopolun kaikissa vaiheissa
  • Henkilöstön kohtelun lähtökohtina ovat yhdenvertaisuus ja mahdollisuuksien tasa-arvo

Yliopistossamme toimii tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta, jossa on henkilöstöjärjestöjen, ylioppilaskunnan ja työnantajan edustus.

Yhteystiedot tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa (avautuu uuteen välilehteen)

Yhteystiedot häirintä- ja kiusaamistilanteissa

Lisätietoja:

Lue lisää: Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus Intrassa (avautuu uuteen välilehteen, vaatii kirjautumisen uef-tunnuksilla)

Tasa-arvoinen ja saavutettava yliopisto

Epäasiallinen kohtelu

Yliopiston sisäinen oikaisumenettely

Tietojen luovuttaminen opiskelijarekisteristä

Opiskelijatietojärjestelmän (Peppi) pitäminen ja tietosisältö perustuvat yliopistoista ja tutkinnoista annettuihin lakeihin ja asetuksiin, ylioppilaskunta-asetukseen sekä Itä-Suomen yliopiston tutkintosääntöön. Järjestelmän tietosisällöstä ja -lähteistä on tarkempi kuvaus Opiskelijoiden henkilötietojen käsittelemisen tietosuojaselosteessa.

Itä-Suomen yliopiston opiskelijarekistereiden käyttöä ja tietojen luovutusta säätelevät EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR, EU 2016/679) ja sitä täydentävä kansallinen lainsäädäntö sekä laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999).

Tietoja luovutetaan opiskelijatietojärjestelmästä seuraavasti:

Tietojen luovuttaminen viranomaisille

Yliopisto luovuttaa opiskelijatietojärjestelmästä henkilötietoja säännöllisesti lakisääteisesti eri viranomaisille (mm. Tilastokeskus, opetusministeriö, Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö, Kansaneläkelaitos) sekä yliopiston omille yksiköille opintojen seurantaa ja opetuksen suunnittelua varten. Tarkempi kuvaus tietojen säännöllisistä luovutuskohteista on Opiskelijoiden henkilötietojen käsittelemisen tietosuojaselosteessa. Ylioppilaskunta voi saada oman jäsenistönsä tiedot.

Tietojen luovuttaminen tieteellistä tai historiallista tutkimusta varten

Tietoja voidaan luovuttaa myös tieteellistä tai historiallista tutkimusta varten. Tietoja tutkimukseensa/opinnäytetyöhönsä hakevan on täytettävä opiskelijatietojen luovutushakemus ja siihen on liitettävä lyhyt tutkimussuunnitelma tai muu kuvaus tietojen käyttötarkoituksesta. Jos tietoja haetaan opinnäytetyötä varten, hakemukseen on liitettävä myös tieto opinnäytetyön ohjaajista.

Jos tutkimuksessa/opinnäytetyössä tullaan käsittelemään henkilötietoja, tarvitaan tietosuojaseloste tai sitä vastaava selvitys, josta ilmenee tietojen käyttötarkoitus, käsittelyn oikeusperusteet, tietojen säilyttäminen ja hävittäminen. Henkilötietoja ovat kaikki luonnolliseen henkilöön liittyvät tiedot, josta henkilön voi joko suoraan tai epäsuorasti tunnistaa.

Mikäli tutkimuksessa käsitellään laajamittaisesti arkaluonteisia tietoja, tulee laatia lisäksi tietosuojaa koskeva vaikutustenarviointi.

Salaisiksi merkityt tiedot

Tietojen salaisiksi merkitsemistä varten opiskelijalta tarvitaan Digi- ja väestötietoviraston myöntämä turvakielto (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

HUOM! Kun tiedot ovat salaiset, opettajatkaan eivät voi nähdä salattuja tietoja opiskelijarekisterin kautta.

Tietojen luovutushakemus

Tietojen luovuttaminen opiskelijarekisteristä edellyttää opiskelijatietojen luovutushakemuksen täyttämistä.

Lomake tulee ladata verkosta ja täyttää: Opiskelijatietojen luovutushakemus (DOCX, avautuu uuteen ikkunaan).

Täytetty hakemus toimitetaan tietojenluovuttamisasioita hoitaville henkilökohtaisesti tai sähköpostilla.

Käsittelyaika tietojenluovutuksissa on 1 – 3 viikkoa.

Tietojenluovutusasioita hoitavat:

Anne Litja
puh. 040 3553 308

Tarja Pakarinen
puh. 050 4080 223

Yhteinen sähköpostiosoite: peppituki(at)uef.fi