Tarkenna hakuasi

Alumnitoiminta

Oletko opiskellut tai työskennellyt Kuopion, Joensuun tai Itä-Suomen yliopistossa?​

Valmistumisesi jälkeen olet tervetullut liittymään yliopiston alumniverkostoon! Alumnitoiminnan kautta säilytät yhteyden kotiyliopistoon, pysyt ajan tasalla yliopistomaailman kuulumisista, voit verkostoitua ja vaikuttaa yliopiston toimintaan. Alumnejamme ovat kaikki yliopistostamme valmistuneet. Lisätietoa saat alumnisivuilta.

Valmistuneiden sijoittuminen työelämään

Yliopiston urapalvelut on seurannut säännöllisesti valmistuneiden (maisterit ja kandidaatit) sijoittumista työelämään. Seurantaa on tehty kahdella eri kyselyllä:

  • Vastavalmistuneet (pian valmistumisen jälkeen tehdyt selvitykset) ja
  • Uraseuranta (Suomen akateemisten rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkoston malli)

Lisäksi syksystä 2015 lähtien on osallistuttu valtakunnalliseen tohtoriuraseurantaan, jonka yliopistokohtaiset tulokset löytyvät omalta sivultaan.

Uraseurantojen tietosuojaseloste (pdf) Privacy policy for Career Monitoring (pdf)

Vastavalmistuneiden työllistymiskyselyn tuloksia

Vastavalmistuneiden kyselyä tullaan tekemään vuodesta 2021 lähtien kolmen vuoden välein. Tuorein työllistymiskely tehtiin huhtikuussa 2024 ja sen tulokset ovat nyt valmiit. Alla olevasta Pivot-taulukosta voi selailla keskeisimpiä tuloksia.

Uraseurannat (= 5 vuotta valmistumisen jälkeen)

Valtakunnallisia tuloksia on koottu Opetushallituksen Vipunen -palveluun, jossa voi selata tuloksia yliopistoittain, koulutusaloittain ja tutkinnoittain.

Ammattinimikkeet

Vastavalmistuneiden ammatti- ja virkanimikkeitä (v. 2011-2018 tehtyjen työllistymiskyselyiden aineistosta) koulutusaloittain (liitteissä eriteltynä pääaineittain/koulutusohjelmittain):

Huom! Kannattaa muistaa että vastaajilla on voinut olla jokin aikaisempi tutkinto, joka voi selittää joitakin ammatti-tai virkanimikkeitä.

Ammatti- ja virkanimikkeitä 5 vuotta valmistumisen jälkeen löytyy töissä.fi-palvelun kautta (linkki tämän sivun lopussa).

Itä-Suomen yliopiston sijoittumisselvitysten tiimoilta ilmestyneet julkaisut

Tutustu myös töissä.fi-palveluun:

Tekstilaatikko, jossa teksti Millaisiin tehtäviin koreakoulusta? töissä.fi ja EU:n logo.

Itä-Suomen yliopiston urapalvelut

Urapalvelut on apunasi koko opintojen ajan, kun tarvitset opiskeluun, uraan ja
työelämään liittyvissä pohdinnoissasi asiantuntevaa tukea, luottamuksellista keskustelukumppania tai neuvoja työnhakuun. Tutustu urapalvelujen tarjontaan ja tule rohkeasti mukaan opintojaksoille tai varaa aika uraohjaajan kanssa keskusteluun!

Urapalvelut opiskelijoille

Urapalvelujen info suomeksi to 11.9.2025 klo 12.00 – 12.30

ZOOM-linkki

Meeting ID: 619 6798 3956

Passcode: 909595

Opiskelijoiden palautteita urapalveluista

  • ”Itseopiskelujaksolla tekemäni urasuunnitelman ansiosta minulla on nyt luottavaisempi olo opintojen suhteen. Kurssilla omat uratavoitteeni selkiytyivät ja sain myös selkeän kuvan siitä, millaista työelämäosaamista minulla jo on ja mitä minun tulee vielä kehittää.”
  • ”Työnhaun kurssi oli erittäin hyödyllinen jopa tällaiselle pitkään työelämässä olleelle sekä paljon hakemuksia lähettäneelle ja haastatteluissa käyneelle, niin varmasti todella tarpeellista tietoa saa henkilö, joka suuntaa ensimmäistä kertaa työelämään.”
  • “Harjoituskurssi oli hyvä lisä itseopiskelujaksolle. Parasta oli kun kuulin, että toiset opiskelijat pohtivat ihan samoja asioita kuin mitä itse pohdin. Tunnelma ryhmässä oli rento ja harjoitukset toivat paljon itsevarmuutta ja motivaatiota opintoihin sekä tulevaan työnhakuun.”
  • ”Uraohjaajan luo juttusille mennessä odotin, että saan lähinnä vinkkejä erilaisista alani työmahdollisuuksista. Keskustelu herätteli kuitenkin ajattelemaan mitä juuri minä haluan elämältäni ja sainkin ihan yllättäen uusia oivalluksia itsestäni ja mahdollisuuksistani. Pakko sanoa, että varsin innostuneena lähdin tutkimaan lisää uraohjaajan antamia linkkejä ja luottamus omaan työllistymiseen parani huimasti.”

Itä-Suomen yliopiston urapalvelut on auttanut opiskelijoita työnhaussa sekä ura- ja työllistymisvalmiuksien oppimisessa 30 vuoden ajan

Ura30ybanneri


Urapalvelujen yhteystiedot

Sähköpostiosoite: urapalvelut(at)uef.fi

Joensuun kampus

käyntiosoite: Yliopistokatu 2, Aurora-rakennus, sisäänkäynti A, 1. krs
postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Urapalvelut, PL 111, 80101 Joensuu

Henkilöstö

Kirsi Vallius-Leinonen

Outi Suorsa

Hanna Reinikainen

Kuopion kampus

käyntiosoite: Yliopistonranta 1 C, Canthia -rakennus, 2. krs (Oppari), huone 2160
postiosoite: Itä-Suomen yliopisto, Urapalvelut, PL 1627, 70211 Kuopio

Henkilöstö

Janne Saarela

Uef Urapalvelut Kuvake

Opintojen suunnittelu ja HOPS

Henkilökohtainen opintosuunnitelmalla eli HOPSilla tarkoitetaan opiskelijan opintojen ajaksi tekemää opiskelun suunnittelutyötä. HOPS on työkalu omien opintojen suunnitteluun ja tavoitteiden selkiyttämiseen. HOPSin avulla pääset lähtötilanteestasi kohti tavoitteitasi ja teet opintoihisi liittyvät valinnat näkyviksi. Suunnittelemalla opintosi niihin liittyvät valinnat ovat tarkoituksenmukaisia ja pystyt myös paremmin välttämään päällekkäisyyksiä. Realistisesti opiskeluja suunnittelemalla pystyt rakentamaan itsellesi yksilöllisen opiskelupolun ja saat opintosi sujumaan jouhevasti.

HOPSiin kuvataan esimerkiksi tutkinnon suorittamiseksi tarvittavat opinnot, niiden etenemisjärjestys ja aikataulu. HOPS tarkentuu opintojen edetessä. Opiskeluaikataulun lisäksi HOPSissa voidaan pohtia myös omia opiskelutavoitteita sekä oppimista sekä opiskelua työelämä silmällä pitäen.

HOPS-käytännöt vaihtelevat oppiaineittain, tukea HOPSin suunnitteluun saat oman oppiaineesi henkilökunnalta. Useimmissa oppiaineissa opintojen suunnittelua ohjaavat HOPS-ohjaajat, myös oppiainetuutorit ja/tai amanuenssit voivat olla tukena opintojen suunnittelussa. HOPS tehdään Pepissä.

Pohjatietoa HOPSin suunnitteluun saat oman oppiaineesi HOPSia käsitteleviltä luennoilta/opintojaksolta. HOPSin laatimisen lähtökohtana toimii oman koulutuksesi tutkintorakenne ja opetussuunnitelma, jotka löydät ​opinto-oppaastasi. Sivuainevaihtoehdoista löytyy tietoa Sivuaineopinnot-sivulta.​

Tuutorointi Itä-Suomen yliopistossa

Sivulta löydät tuutoreille kohdennettua perustietoa Itä-Suomen yliopiston (UEF) vertais-, maisteri-, seniori- ja kansainvälisestä tuutoritoiminnasta. Itä-Suomen yliopistossa toimii vuosittain lähes 500 tuutoria, jotka tekevät arvokasta ja merkityksellistä työtä uusien opiskelijoiden vastaanottamisessa ja opintojen sujuvan alun tukemisessa. Opintojaan aloittaville opiskelijoille tuutoritoiminnasta kerrotaan uuden opiskelijan kokonaisuudessa.

Tuutorit 2025

Tuutorivalintojen jälkeen tuutorit ovat osallistuneet tuutorikoulutuksiin ja valmistautuvat parhaillaan loppukesään ja alkusyksyyn, jolloin uudet opiskelijat vastaanotetaan ja autetaan opintojen sujuvaan alkuun!

Tuutorit. Keskellä opiskelija tuutoripaidassa, muut opiskelijat osoittavat paidan tuutorilogoa aurinkoisessa säässä yliopiston pihalla.

Mitä tuutori tekee ja mitä häneltä edellytetään

Tuutori:

  • haluaa oppia uutta ja kehittää itseään
  • auttaa uusia opiskelijoita sujuvaan opintojen alkuun
  • pystyy toimimaan vuorovaikutuksessa erilaisten ihmisten kanssa (myös tuutoreiksi valitaan erilaisia persoonia), kansainväliset tuutorit myös englanniksi
  • on mukana kehittämässä uusien opiskelijoiden hyvää ensimmäistä opiskeluvuotta oppiaineen tukena
  • sitoutuu osallistumaan tehtävään sisältyvään koulutuskokonaisuuteen (koulutukset ovat pakollisia).

Vertaistuutori on kunkin opiskelualan ylemmän vuosikurssin, tyypillisesti toisen vuoden opiskelija, joka haluaa auttaa uutta opiskelijaa sujuvaan opintojen alkuun. Vertaistuutorit toimivat oman oppiaineen apuna ja tukena uusien opiskelijoiden perehdyttämisessä. He opastavat uusia opiskelijoita pienryhmissä yliopiston käytäntöihin, esittelevät opiskelijoille tarkoitettuja palveluita ja tutustuttavat yliopistoympäristöön sekä opiskelupaikkakuntaan. He voivat kertoa myös käytännön vinkkejä opiskelemisesta ja muusta opiskelijaelämästä.

Koulutuksesta ja tuutorina toimimisesta saa opintopisteiden lisäksi mahtavia kokemuksia ja muistoja sekä arvokasta osaamista!

Vertaistuutoriksi valitut suorittavat Vertaistuutorikoulutus (2 op) sekä Toimiminen vertaistuutorina (2 op) -opintojaksot. Koulutuksissa ja vertaistuutoroidessa oppii mm. pienryhmätoiminnan periaatteita, yhdenvertaisuudesta tuutoritoiminnassa sekä ryhmänohjaajana toimimista. Lisäksi saa lisätietoa yliopistosta, sen palveluista, ohjausjärjestelmistä ja opiskelukäytännöistä. Omat oppiaineet osallistuvat vertaistuutoreiden kouluttamiseen opettamalla syventävää tietoa oppiaineesta ja sen käytännöistä.

Ensimmäiset vertaistuutoreiden koulutukset järjestetään huhtikuussa, tarkemmat päivät päivitetään sivun alareunan haitarivalikosta, maisterituutoroinnin osalta päivittyvät maisterituutoreiden valinnan jälkeen. Koulutuksiin osallistuminen kuuluu pakollisena osana opintojaksojen suoritusvaatimuksiin, tarkistathan, että pääset paikalle! Koulutusaineistot sijaitsevat Moodle-oppimisympäristössä.

Tuutori voi jatkaa tehtäväänsä seniorituutoriksi. Seniorituutorit siirtävät kokeneiden vertaistuutoreihin hyviä käytänteitä uusille vertaistuutoreille ja tuovat opiskelijanäkökulmaa mukaan tuutorikoulutusten suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä ovat mukana järjestämässä tapahtumia vertaistuutoreille. Jos tuutorikoulutusten kehittäminen, toteuttaminen ja uusien tuutoreiden ohjaaminen kiinnostaa, hae ihmeessä seniorituutoriksi! Seniorituutorit toimivat yhteistyössä tuutorikouluttajien kanssa ja osallistuvat toimintaan joustavasti omien opiskelun sallimien mahdollisuuksien mukaan. Seniorituutorit ovat pääsääntöisesti mukana tuutorikoulutuspäivissä.

Maisterituutori auttaa uusia opiskelijoita suomenkielisten maisterikoulutusten alkuun. He ovat mielellään samasta koulutuksesta kuin tuutoroitavat ja itsekin jo pidemmällä opinnoissaan. Maisterituutorit perehdyttävät uusia maisterivaiheen opiskelijoita yliopiston käytäntöihin, esittelevät opiskelijoiden palveluita ja tutustuttavat yliopistoympäristöön sekä opiskelupaikkakuntaan. He voivat kertoa myös käytännön vinkkejä opiskelemisesta ja muusta opiskelijaelämästä. Vertais-, kv- tai seniorituutorina toimineita kannustetaan hakeutumaan mukaan maisterituutoritoimintaan. Maisterivaiheen tuutoreiden koulutus pyritään räätälöimään tuutoreiden osaamisen ja menojen mukaan, koulutuksella tuetaan kevyesti jo olemassa olevaa osaamista. Toiminta on mukavaa ja monipuolista sekä ennen kaikkea uusille maisteriopiskelijoille merkittävää ja yhteisöllistä matalan kynnyksen vertaistukea sekä ryhmäyttämistä.

Kansainväliset tuutorit (kv-tutkinto-opiskelijoiden tuutorit ja kv-vaihtarituutori) ohjaavat kampukselle saapuvia uusia kansainvälisiä opiskelijoita (vaihto-opiskelijat ja kansainvälisten tutkinto-ohjelmien opiskelijat). Kv-tuutoriksi voi hakea missä vaiheessa opintoja tahansa. Edellytyksenä kv-tuutorina toimimiselle on suoritettu kv-tuutorikoulutus. Vertais- tai seniorituutorina toimineita sekä opiskelijavaihdossa olleita opiskelijoita kannustetaan hakeutumaan kv-tuutoreiksi. Kv-tuutoroinnin (ja koulutuksen) voi sisällyttää kansainvälistymisen opintokokonaisuuteen (1131020). Lisätietoja ja päivämäärät kansainvälisestä tuutoroinnista.

Tutustu myös artikkeliin ”Tuutoroinnista boostia opintojen alkuun” (avautuu uuteen välilehteen).

Mitä seniorituutori tekee ja mitä häneltä edellytetään

Seniorituutoroinnin tarkoituksena on siirtää kokeneiden vertaistuutoreiden kokemuksia ja hyviä käytänteitä uusille vertaistuutoreille. Seniorituutorit tuovat erittäin tärkeää opiskelijanäkökulmaa koulutusten suunnitteluun ja toteuttamiseen ja näin toimivat koulutusten kehittämisen apuna.

Seniorituutorin tehtäviin kuuluu mm.:

  • toimiminen mukana tuutorikoulutusten suunnittelussa, kehittämisessä ja toteutuksessa (myös kouluttajatehtäviä)
  • osallistuminen uusien opiskelijoiden orientaatioon
  • tukea vertaistuutoreita tehtävässään
  • yhteistyön kehittämistä tiedekuntien ja oppiaineiden kanssa
  • ym. vertaistuutoreiden kouluttajien kanssa sovittavat tehtävät.

Seniorituutorina:

  • pääset käyttämään tuutoroinnissa opittuja taitoja ja jakamaan hyviä käytänteitä eteenpäin
  • opit koulutussuunnittelussa ja koulutusten toteuttamisessa tarvittavia taitoja
  • toimit mukana koulutuksissa sekä tapahtumissa ja opit lisää vertaistuutoritoiminnasta
  • saat arvokasta työkokemusta ja kartutat verkostojasi.

Seniorituutorin toimikausi alkaa hakemuksen hyväksymisestä ja jatkuu koko tuutorivuoden tuutorien kiitosiltoihin saakka. Toiminnasta on mahdollista saada 1-2 opintopistettä tehdyn työmäärän mukaisesti. Seniorituutorina voi hyvin toimia joustavasti opintojen ohessa, opintopisteitä annetaan sen mukaan, miten pystyy olemaan mukana toiminnassa.

Seniorituutoreiden ajankohdista sovitaan perehdytyspalaverissa.

Mitä maisterituutori tekee ja mitä häneltä edellytetään

  • auttaa maisteriopintojen vaiheesta aloittavaa uutta opiskelijaa sujuvaan alkuun opinnoissaan
  • perehdyttää heidät yliopiston käytäntöihin, kampusten palveluihin ja oppimisympäristöihin
  • tutustuttaa opiskelukaupunkiin
  • maisterituutorit voivat tuutoroida oman tai toisen alan opiskelijoita
  • maisterituutorin tulisi mielellään itsekin olla jo pidemmällä opinnoissaan
  • aiemmasta vertais- tai seniorituutorikokemuksesta on hyötyä, mutta sitä ei maisterituutorilta kuitenkaan edellytetä

Maisterituutorin toimikausi alkaa hakemuksen hyväksymisestä ja toiminta painottuu syyslukukauden alkuun. Maisterituutorointi päättyy tuutoreiden kiitosiltoihin. Toiminnasta on mahdollista saada 1-2 opintopistettä tehdyn työmäärän mukaisesti. Maisterituutorina voi hyvin toimia joustavasti opintojen ohessa. Koulutukset aikataulutetaan ja räätälöidään valittujen tuutoreiden osaamisen ja aikataulujen mukaan.

Materiaalia tuutoroinnin tueksi:

  1. Perehdythän tuutoroinnin opintojaksojen keskeisiin tavoitteisiin ja sisältöihin Pepissä, opintojaksot on lueteltu sivun alalaidan haitarivalikossa.
  2. Tuutoroinnin työkalut

Lisä- ja yhteystiedot:

Vertaistuutorointi

  • Tuutorointiin liittyvissä kysymyksissä tavoitat yhteyshenkilöt osoitteesta tuutorointi@uef.fi
  • Kokonaisuuden vastuuhenkilö: Koulutusasiantuntija Niina Rissanen
  • Joensuun kampus: Koulutusasiantuntijat Outi Hakulinen ja Niina Rissanen
  • Kuopion kampus: Koulutusasiantuntija Niina Rissanen

Maisterivaiheen tuutorointi (suomenkieliset)

  • Molemmat kampukset: Koulutusasiantuntija Outi Hakulinen, outi.hakulinen@uef.fi

Kansainvälisten maisteriohjelmien ja vaihto-opiskelijoiden tuutorointi (englanninkieliset)

  • Molemmat kampukset: Kv. opiskelijapalvelun päällikkö Kirsi Konttinen, kirsi.konttinen@uef.fi

Tuutoroinnin ja orientaation kokonaisuus (Uuden opiskelijan palvelut)

  • Opiskelijoiden ohjauspalveluiden päällikkö Niina Leiviskä, niina.leiviska@uef.fi

Henkilötietojen käsittely

Opintoneuvonta

Opintoneuvontaa ja hops-ohjausta antavat amanuenssit/koulutusasiantuntijat/koulutussuunnitelijat, opettajat ja ohjelmakoordinaattorit oppiaineesta riippuen. Henkilöiden tiedot löydät alla olevista valikoista.

Tarkemmat yhteystiedot löytyvät UEF//Connectista.

Lisätietoja muista tukikanavista.

Yleinen opintoneuvonta tiedekunnittain




Hops-ohjaajat tiedekunnittain

Hops-ohjeet löydät kunkin tiedekunnan sivulta/oppiaineen/yksikön sivulta.




Maisteri-, tohtori- ja vaihto-opintokoordinaattorit

Kielikeskuksen ja Jatkuvan oppimisen keskuksen opintoneuvonta ja opintojen ohjaus

Opiskelutaidot

Yliopisto-opiskelu ja sen erityispiirteet

Yliopistolle ominaisia piirteitä ovat tieteellisyys ja akateeminen vapaus. Akateeminen vapaus näkyy siinä, että opiskelijalla on suuri vapaus suunnitella ja ohjata omia opintojaan. Omaan opiskelutahtiin, sisältöihin ja opiskelumuotoihin voi vaikuttaa. Vapauden mukana tulee myös vastuu: opiskelijan on suunniteltava itse opintojaan, asetettava tavoitteita ja tarvittaessa muutettava niitä. Ajankäytön suunnitteluun kannattaakin panostaa.

Oppimiseen vaikuttavat monet asiat, kuten aikaisemmat tiedot ja kokemukset, motivaatio, tavoitteet sekä odotukset. Oppiminen on kehittyvä taito, jota voi tietoisesti myös oppia ja harjoitella.

Oppilaitospastorit

Mikä on oppilaitospastori?

Ev. lut. kirkon oppilaitospastorit, kampuspapit ovat läsnä kampuksilla opiskelijoita ja henkilökuntaa varten. He toimivat yliopistoyhteisössä asiantuntijoina sekä yhteisöllisyyden että henkilökohtaisen elämän kasvun, muutosten ja oppimisen alueilla.

Kampuspapin toiminta

Kampuspapit tekevät yksilöohjausta tarjoamalla keskusteluapua henkilökohtaiseen kasvuun ja elämän erilaisiin muutostilanteisiin. Yliopistoyhteisössä kampuspapit toimivat asiantuntijoina ja kouluttajina tuutoritoiminnassa, kriisinhallintaryhmässä, työnohjauksessa ja muissa opiskelijoiden hyvinvointia edistävissä työryhmissä (esim. hyvinvointityöryhmä Hyry). Kampuspapit ovat mukana kampuksilla juhlatilaisuuksissa ja heiltä voi pyytää kirkollisia toimituksia (kaste, vihkiminen, siunaus).

Henkilökohtainen keskustelu

Kampuspapin kanssa voit tulla keskustelemaan mistä tahansa henkilökohtaiseen elämään kuuluvasta asiasta: ihmissuhteista, jaksamisesta, elämän yllättävästä käänteestä, kriisistä tai surusta. Kampuspapin kanssa voit keskustella turvallisesti eikä sinulta edellytetä kirkon jäsenyyttä tai tiettyä maailmankatsomusta. Voit tulla juttelemaan ihan omana itsenäsi ja omista asioistasi. Keskustelut ovat maksuttomia ja ehdottoman luottamuksellisia. Keskusteluajan voit sopia parhaiten sähköpostilla.

Ota yhteyttä:

Joensuun kampus

Kampuspappi Oona Leiviskä, oona.leiviska@uef.fi, puh. +358 50 590 6527

Päivystysajat: tiistaisin 20.5. ja 27.5. klo 12:30-14:00 Genesis -kappeli (AT101, Agora-rakennus). Sen jälkeen kesätauko. Syksyn päivystysajoista ilmoitetaan myöhemmin.

Joensuun seurakunnat (avautuu uuteen välilehteen)

Kuopion kampus

Kampuspappi Satu Karjalainen, satu.karjalainen@uef.fi, puh. +358 40 484 8276

Työhuone: Studentian Kappeli (avautuu uuteen välilehteen)

Yhteishenki-verkkosivut (avautuu uuteen välilehteen)

Muut opiskeluhyvinvointia tukevat koulutukset ja ryhmät

Tällä sivulla kerrotaan opiskeluhyvinvointia tukevista koulutuksista ja ryhmistä, joita yliopisto tai yhteistyötahot järjestävät yliopisto-opiskelijoille.

Ajankohtaisimman tiedon varsinkin yliopiston omista erilaisia opiskelutaitoja tukevista tietoiskuista ja lyhytkoulutuksista löydät UEF opiskelijoiden Yammerista.

 

Opintopsykologi

Itä-Suomen yliopistossa työskentelee kolme opintopsykologia, joiden työhön kuuluu perustutkinto-opiskelijoiden yksilöohjauksia, pienryhmien vetämistä sekä opiskeluhyvinvoinnin kehittämistyötä. Opintopsykologin ohjauksen tavoitteena on edistää opiskelijan hyvinvointia ja tukea opintojen sujuvaa etenemistä. Opintopsykologit ovat laillistettuja psykologeja, ja keskustelut heidän kanssaan ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. Ensimmäisellä tapaamiskerralla sovitaan mahdollisista jatkotapaamisista ja työskentelyn tavoitteista. Tapaamisia sovitaan yleensä muutamia. 

Millaisissa asioissa voin hakeutua opintopsykologin luo?

Opintopsykologin vastaanotolla keskustellaan lähinnä opiskeluun liittyvistä vaikeuksista ja niihin kietoutuneista asioista. Yleisiä opintopsykologin ohjauksessa käsiteltäviä teemoja ovat mm.

  • opintojen etenemisen, motivaation ja aikaansaamisen haasteet
  • oppimisvaikeudet ja opiskelutekniikat
  • kuormittuneisuus ja opiskelun sovittaminen omiin voimavaroihin
  • jännittäminen esimerkiksi ryhmätöissä tai esiintymistilanteissa
  • ajanhallinta ja tavoitteenasettelu
  • opintojen sopeuttaminen muuttuneen elämäntilanteen tai kriisin kohdalla
  • opintoihin palaaminen pitkän tauon, esim. sairausloman, jälkeen

Huomaathan, että UEFin opintopsykologit eivät tee psykologisia tutkimuksia (esim. lukivaikeus- tai ADHD-tutkimuksia), vaan ne tehdään terveydenhuollossa. Opintopsykologit eivät myöskään hoida tai diagnosoi mielenterveyden häiriöitä tai muita terveydellisiä asioita. Ota näissä asioissa suoraan yhteyttä YTHS:ään tai omaan terveyskeskukseesi.

Ajanvaraus

Opintopsykologin ohjaukset voidaan toteuttaa joko lähi- tai etävastaanotolla. Etävastaanotolla välineenä käytetään Nordhealth Connect-etäterapiaohjelmaa, jossa yhteys on salattu. Osallistuaksesi etäterapiaohjelman kautta tapaamiseen sinua pyydetään rekisteröitymään Nordhealth Connectiin, mikä vaatii vahvan tunnistautumisen.  Ohjeet etätapaamiseen osallistumiseen löydät täältä.

Ohjausajan varaaminen edellyttää, että annat meille luvan henkilötietojesi käsittelyyn. Henkilötietojen käsittely -sivun kohdasta Opintopsykologitoiminta voit halutessasi lukea aiheesta lisää.

Työskentelytilat

Katri Ruth työskentelee Kuopion kampuksella Mediteknia -rakennuksessa, huone 1028.

Mari Tirronen työskentelee Joensuun kampuksella Haltia-rakennuksessa, huone 214.

Emilia Ranta työskentelee Joensuun kampuksella Haltia-rakennuksessa, huone 215.

Haltian työtilat sijaitsevat 2. kerroksessa, jonne kulku tapahtuu portaita käyttäen. On kuitenkin mahdollista sopia myös esteetön tapaamispaikka. Täältä löydät Joensuun kampuksen ja Kuopion kampuksen kartat.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

En ole aikaisemmin käynyt psykologilla. Mitä opintopsykologin käynneillä tapahtuu?

Jokainen tapaaminen on omanlaisensa. Keskustelemme vapaamuotoisesti elämäntilanteestasi ja opinnoistasi ja siitä, mikä toi Sinut vastaanotolle. Keskustelu etenee Sinun toiveesi, tarpeesi ja tuntemuksesi mukaan. Usein jutellaan vähän siitä, mitä olet jo yrittänyt tehdä ratkaistaksesi ongelman, ja mietitään, mikä voisi tässä kohtaa olla avuksi. On normaalia, että ensimmäiselle käynnille tuleminen voi vähän jännittää. Sinut kohdataan avoimesti, ystävällisesti ja kiinnostuneesti, olipa tilanteesi millainen tahansa.

Miten usein opintopsykologia voi tavata?

Ensimmäisellä kerralla sovitaan jatkosta, useimmiten sovitaan muutamia keskustelukertoja. Yleensä tapaamisia on 1-5. Pitkästä ja tiiviistä tuesta ei siis ole kyse, vaan ennemmin yksittäisistä ohjauskäynneistä. Yksi käynti on kestoltaan 45-60 minuuttia.

Menisinkö vertaisryhmään vai tulisinko yksilöohjaukseen?

Molemmissa on puolensa, ja molempiin on mahdollista mennä! Moni ryhmään osallistunut opiskelija on kertonut, että ryhmässä parasta on muilta opiskelijoita saatu vertaistuki ja kokemus siitä, että et ole haasteiden kanssa yksin. Ryhmiin voit aina osallistua omana itsenäsi, joko aktiivisesti keskustellen tai enemmän vieressä seuraillen.

Jos olet epävarma siitä, sopiiko ryhmä Sinulle tai ryhmään osallistuminen mietityttää, voit ottaa yhteyttä opintopsykologiin ja keskustella tilanteestasi luottamuksellisesti. Jos et löydä sellaista vertaisryhmää, jonka teema tuntuisi ajankohtaiselta tai Sinulle sopivalta, voi yksilöohjaus olla parempi vaihtoehto.

Mitä eroa on YTHS:n psykologilla ja opintopsykologilla?

Tärkeä kysymys! YTHS:n psykologit ovat osa opiskelijaterveydenhuoltoa ja opintopsykologit taas yliopiston työntekijöitä. Opintopsykologien työnkuvaan kuuluu ensisijaisesti opiskeluun ja oppimiseen liittyvät kysymykset, YTHS:n psykologit taas auttavat mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä. Opintopsykologin antama tuki on myös harvajaksoisempaa eikä yhtä tiivistä kuin YTHS:n psykologin tuki. Jos et ole varma, pitäisikö sinun ottaa yhteyttä opintopsykologeihin vai YTHS:ään, ota yhteyttä jompaankumpaan ja kerro tilanteestasi, jolloin sinut ohjataan sopivaan paikkaan. Joskus voi olla hyödyllistä ja tarpeellista käyttää samanaikaisesti molempia palveluita.

Mietin, että onkohan minulla ADHD/lukihäiriö/masennus. Voiko opintopsykologi auttaa?

Opintopsykologit eivät tee psykologisia tutkimuksia koskien esimerkiksi oppimisvaikeuksia tai ADHD:ta, eivätkä anna häiriöihin kuntoutusta tai hoitoa. Diagnostiikka ja hoito tehdään aina terveydenhuollossa (yleensä YTHS). Opintopsykologi voi kuitenkin tukea Sinua opintojesi suunnittelussa ja sopivien opiskelutekniikoiden löytämisessä, jotta voit haasteista huolimatta saada opintojasi edistettyä Sinulle sopivalla tavalla.