Tarkenna hakuasi

Terveystieteiden tiedekunta: Ravitsemustieteen opinto-opas 2022-2023

Johdanto

Tämä opinto-opas on tarkoitettu ravitsemustieteen opiskelijoille.

Ravitsemustiedettä pääaineenaan opiskelevat valmistuvat terveystieteiden kandidaateiksi ja edelleen maistereiksi. Terveystieteiden kandidaatin tutkinnon laajuus on 180 opintopistettä (alempi korkeakoulututkinto) ja sen suorittaminen kestää kolme vuotta. Syksyllä 2022 ravitsemustieteen opiskelijoiksi kandidaatin tutkintoa suorittamaan valitaan 35 opiskelijaa.

Terveystieteiden maisterin tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä (ylempi korkeakoulututkinto) ja sen suorittaminen kestää kaksi vuotta. Molemmat 30 opintopisteen ravitsemusterapian moduulit ja ravitsemusterapiajaksot terveydenhuollossa suorittaneet voivat hakea oikeutta toimia laillistettuna ravitsemusterapeuttina.

Ohjeita opiskelun tueksi löytyy myös Kamusta, Opiskelijan käsikirjasta, johon on koottuna yleistä tietoa opiskelusta yliopistossa. Nämä ohjeet on tarkoitettu kaikille Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille. Uudelle opiskelijalle –kokonaisuuden alta löytyy mm. uuden opiskelijan muistilista, joka sisältää monenlaista tärkeää opintojen alkuvaiheeseen liittyvää tietoa. Opiskelijan käsikirjasta puolestaan löytyy tietoa mm. opiskeluoikeudesta, ilmoittautumisesta, kansainvälisestä opiskelusta ja esteettömyydestä.

Opintoneuvonta ja opintojen ohjaus

Ravitsemustieteessä opetus pohjautuu pääsääntöisesti lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen ja etenemiseen opinnoissa. Kaikki opiskelijat laativat henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) Peppi-järjestelmässä olevan HOPS-työkalun avulla.

HOPS-työskentely alkaa heti opintojen alussa Opintojen suunnittelu ravitsemustieteen opinnoissa -opintojaksolla (tunniste 4460107). Ravitsemustieteen oppiaineessa jokaiselle vuosikurssille on nimetty vuosikurssiopettaja, joka vastaa opiskelijoiden HOPS-ohjauksesta, hyväksyy opintosuunnitelmat ja jonka kanssa myös suunnitellaan opiskelijan valitsemiin moduuleihin mahdollisesti kuuluvat vapaasti valittavat opinnot.

Ravitsemustiede pääaineena

Opintoja koskevat määräykset

Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet

Opinnäytteet

Opintojen suorittaminen ja arviointi

Opiskeluoikeudet ja opinto-oikeudet

Tutkinnon hakeminen

Jatkuva oppiminen

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan opinto-opas 2024-2025

Johdanto

Tämä on yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan (YHKA) opinto-opas lukuvuodelle 2024-2025. Oppaaseen on koottu opiskeluun ja opintoihin liittyviä ohjeita. Oppaan lopussa ovat tiedekunnan laitosten osuudet.

Opintoneuvonta ja opintojen ohjaus



Katso opintoyhteisöt-taulukosta omat opintoyhteisösi. Seuraa vähintään oman pääaineesi ja sivuaineidesi opintoyhteisöjä sekä Viva Engage -ryhmiä.
Henkilökunnan tarkemmat yhteystiedot löytyvät laitosten verkkosivuilta ja UEF Connectista (avautuu uuteen välilehteen).

Opiskeluoikeudet






Opintojen suorittaminen ja arviointi





Tiedustelut ja kyselyt yksilöllisistä opintojärjestelyistä opetuksessa yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa:

Joensuun kampus: amanuenssi Minna Paronen (minna.paronen@uef.fi)
Kuopion kampus: amanuenssi Heli Kemppainen (heli.kemppainen@uef.fi)

Suomenkielisten koulutusten valintakokeiden yksilöllisiin järjestelyihin liittyvät kyselyt yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa:

opintokoordinaattori Anne Korhonen (anne.m.korhonen@uef.fi)

Hakeminen ja ohjeet

Opinnäytteet


Harjoittelu


Opintoja koskevat määräykset


Tutkinnon hakeminen

Opiskelijan oikeudet ja vastuut





Sivuainetarjonta

Jatkuva oppiminen

Opetussuunnitelmat

Historia- ja maantieteiden laitos

Kauppatieteiden laitos

Oikeustieteiden laitos

Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan opinto-opas 2023-2024

Johdanto

Tämä on yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan opinto-opas lukuvuodelle 2023-2024. Oppaaseen on koottu opiskeluun ja opintoihin liittyvää yliopiston yhteistä tietoa ja ohjeistusta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan (YHKA) tarkennuksia yliopistotason ohjeisiin. Oppaan lopussa ovat tiedekunnan laitosten osuudet.

Opintoneuvonta ja opintojen ohjaus





Katso opintoyhteisöt-taulukosta omat opintoyhteisösi. Seuraa vähintään oman pääaineesi ja sivuaineidesi opintoyhteisöjä sekä Yammer-ryhmiä.
Henkilökunnan tarkemmat yhteystiedot löytyvät laitosten verkkosivuilta ja UEF Connectista (avautuu uuteen välilehteen).

Opiskeluoikeudet ja opinto-oikeudet






Opintojen suorittaminen ja arviointi








Tiedustelut ja kyselyt yksilöllisistä opintojärjestelyistä opetuksessa yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa:

Joensuun kampus: amanuenssi Minna Paronen (minna.paronen@uef.fi)
Kuopion kampus: amanuenssi Heli Kemppainen (heli.kemppainen@uef.fi)

Suomenkielisten koulutusten valintakokeiden yksilöllisiin järjestelyihin liittyvät kyselyt yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa:

opintokoordinaattori Anne Korhonen (anne.m.korhonen@uef.fi)

Hakeminen ja ohjeet

Opinnäytteet


Harjoittelu



Opintoja koskevat määräykset






Tutkinnon hakeminen

Opiskelijan oikeudet ja vastuut

Johtosääntö

Opiskelua ja opetusta Itä-Suomen yliopistossa ohjaa opintojohtosääntö.





Sivuainetarjonta


Jatkuva oppiminen

Jatkuva oppiminen

Itä-Suomen yliopisto tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, kuten avoimen yliopiston opinnot, avoimet MOOC-verkkokurssit (Massive Open Online Course), erikoistumiskoulutukset ja täydennyskoulutus. Tutkinnon suorittanut voi myös jatkuvan oppijan opinto-oikeudella maksutta täydentää opintojaan tutkinnon suorittamislukuvuoden ja tutkinnon suorittamista seuraavan kahden lukuvuoden ajan ilmoittautumalla opiskelijaksi (opintojohtosääntö 16§).

Lisätietoja jatkuvasta oppimisesta (avautuu uuteen välilehteen) on yliopiston verkkosivuilla.

Opetussuunnitelmat

Historia- ja maantieteiden laitos

Kauppatieteiden laitos

Oikeustieteiden laitos

Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan opinto-opas 2022-2023

Johdanto

Tämä on yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan opinto-opas lukuvuodelle 2022-2023. Oppaaseen on koottu opiskeluun ja opintoihin liittyvää yliopiston yhteistä tietoa ja ohjeistusta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan (YHKA) tarkennuksia yliopistotason ohjeisiin. Oppaan lopussa ovat tiedekunnan laitosten osuudet.

Opintoneuvonta ja opintojen ohjaus


Suunnitelma opintojen ohjauksesta

Ohjaus- ja neuvontatyön tueksi joka tiedekunnalla tulee olla opintojen ohjauksen periaatteet ja tutkinto-ohjelmilla suunnitelma ohjauksen järjestämisestä. Tiedekunnat järjestävät opetuksen ja opintojen ohjauksen siten, että tutkinto on mahdollista suorittaa päätoimisesti opiskellen yliopistolaissa säädetyssä tavoiteajassa, tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä ja keskeytyksettä. Opiskelijan tulee saada ohjausta opintojen kaikissa vaiheissa. Toisaalta myös opiskelijalla on myös velvollisuuksia, ja hänen tulee opiskella opetussuunnitelman mukaisesti, noudattaa yliopiston antamia ohjeita ja valmistua tavoiteajassa.

 

Ks. Itä-Suomen yliopiston opintojohtosääntö




Katso opintoyhteisöt-taulukosta omat opintoyhteisösi. Seuraa vähintään oman pääaineesi ja sivuaineidesi opintoyhteisöjä sekä Yammer-ryhmiä.
Henkilökunnan tarkemmat yhteystiedot löytyvät laitosten verkkosivuilta ja UEF Connectista (avautuu uuteen välilehteen).

Opiskeluoikeudet ja opinto-oikeudet





YHKA: Siirto suorittamaan pelkkää maisterin tutkintoa

Opiskelija, joka on valittu suorittamaan sekä kandidaatin että maisterin tutkintoa, voidaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa siirtää suorittamaan ainoastaan maisterin tutkintoa (maisteriopintoja), jos hänellä on soveltuva aiempi yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinto sekä muita opintoja siten, että hänellä on täydentävät opinnot (enintään 60 op) huomioiden valmiudet maisteriopintojen suorittamiseen. Täydentävät opinnot eivät sisälly maisterin tutkintoon. Soveltuvaksi katsottavat tutkinnot on määritelty laitosten opetussuunnitelmissa.

Opinto-oikeuden siirtoa haetaan vapaamuotoisella hakemuksella tai yliopiston hakulomakkeella, joka löytyy KAMUsta. Lisätietoja antavat tiedekunnan koulutuspäällikkö Annikki Honkanen ja opintokoordinaattori Anne Korhonen sekä laitosten amanuenssit.

Muiden tiedekuntien osalta tietoa heidän opinto-oppaissaan.


Opintojen suorittaminen ja arviointi








Tiedustelut ja kyselyt yksilöllisistä opintojärjestelyistä opetuksessa yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa:

Joensuun kampus: amanuenssi Minna Paronen (minna.paronen@uef.fi)
Kuopion kampus: amanuenssi Heli Kemppainen (heli.kemppainen@uef.fi)

Suomenkielisten koulutusten valintakokeiden yksilöllisiin järjestelyihin liittyvät kyselyt yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa:

opintokoordinaattori Anne Korhonen (anne.m.korhonen@uef.fi)

Hakeminen ja ohjeet

Opinnäytteet


Harjoittelu



Opintoja koskevat määräykset


Opintosuoritusten suoritus- ja/tai korotuskertojen määrä

Tiedekunnat järjestävät opetuksen ja opintojen ohjauksen siten, että tutkinto on mahdollista suorittaa päätoimisesti opiskellen yliopistolaissa säädetyssä tavoiteajassa, tarkoituksenmukaisessa järjestyksessä ja keskeytyksettä. Opetus järjestetään hyväksyttyjen opetussuunnitelmien mukaisesti. (Opintojohtosääntö 21 §)

Opiskelijalle on varattava opintosuorituksen suoritusmahdollisuuksia riittävästi huomioimalla tutkinnoille säädetyt tavoiteajat. Opetussuunnitelmissa voidaan rajoittaa opintosuorituksen suoritus- ja korotuskertoja. (Opintojohtosääntö 31 §)

Jos opintojaksolle opetussuunnitelmassa määrätty suoritusmahdollisuus peruuntuu ennakoimattomasti, tulee opiskelijalle taata mahdollisuus suorittaa kyseinen opintosuoritus tarkoituksenmukaisella ja yhdenvertaisuuden turvaavalla tavalla. (Opintojohtosääntö 31 §)

Mikäli opiskelija on uusinut opintosuorituksen ja saanut samasta opintosuorituksesta eri arvosanoja tai opintopistemääriä, hänen lopulliseksi opintosuorituksekseen tulee opintopistemäärältään laajin suoritus riippumatta arvosanasta. Mikäli opintopistemäärät ovat samoja, opintosuoritukseksi tulee arvosanaltaan korkein suoritus, ellei opiskelija muuta esitä. Laajuuden ja arvosanan ollessa samoja tulee lopulliseksi opintosuoritukseksi viimeisin suoritus. (Opintojohtosääntö 34 §)


Etätentit

Tiedekunnat antavat ohjeet etätenttien järjestämisestä opetussuunnitelmissaan. (Opintojohtosääntö 32 §)

Kamussa on lisätietoa tenttimisestä.


Opetukseen ilmoittautuminen, opetusryhmiin valitsemisen perusteet

Opintosuoritukseen saa osallistua vain yliopiston opiskelijarekisteriin läsnä olevaksi merkitty opiskelija, jolla on opintosuorituksen edellyttämä opiskelu- tai opinto-oikeus. (Opintojohtosääntö 12 §)

Jos opetusryhmään ei voida ottaa kaikkia siihen ilmoittautuneita opiskelijoita, otetaan opiskelijat ryhmään yhdenmukaisin perustein. Ryhmään ovat etusijalla opiskelijat, joille opintojakso on pakollinen opiskelu- tai opinto-oikeuden ja siihen liittyvän opetussuunnitelman mukaisesti. Mikäli kaikkia näitä opiskelijoita ei sittenkään voida ottaa opetusryhmään, otetaan opiskelijat ryhmään yhdenmukaisin perustein. Tiedekunnat ja opetusta antavat yksiköt voivat antaa tarkempia määräyksiä opetusryhmiin valitsemisen perusteista ja muista ilmoittautumiskäytännöistä. (Opintojohtosääntö 21 §)


Siirtymämääräykset opetussuunnitelman muututtua

Itä-Suomen yliopistossa opetussuunnitelmat päätetään yleensä kolmeksi lukuvuodeksi kerrallaan. Kun opetussuunnitelma muuttuu, uuden ja vanhan opetussuunnitelman välille luodaan siirtymäsääntöjä, joiden on tarkoitus mahdollistaa opiskelijan opintojen sujuva eteneminen muutoksista huolimatta. Siirtymämenettelyjen puitteet on asetettu yliopiston opintojohtosäännössä ja akateemisen rehtorin ohjeessa.

Kamussa on lisätietoa siirtymäsäännöistä.

Tiedekunnissa voi olla yksityiskohtaisempia ohjeita, jotka koskevat laitosten, koulutusten ja oppiaineiden opintoja.


Tutkinnon hakeminen

Opiskelijan oikeudet ja vastuut

Johtosääntö

Opiskelua ja opetusta Itä-Suomen yliopistossa ohjaa opintojohtosääntö.





Sivuainetarjonta

Sivuainetarjonta

Itä-Suomen yliopistossa on laaja vapaa sivuaineiden opinto-oikeus. Lukuisat Itä-Suomen yliopiston oppiaineista ovat vapaasti valittavissa sivuaineiksi eli sivuaineopintojen aloittaminen ei edellytä sivuaineen opinto-oikeuden hakemista. Poikkeuksia vapaasta sivuaineoikeudesta ovat alat, joilla opiskelijavalinnassa käytetään soveltuvuuskoetta tai tasokoetta, tai joissa on muu perusteltu syy rajoittaa sivuaineopinto-oikeutta. Sivuaineiden opinto-oikeuden mahdolliset rajoitukset määritellään opetussuunnitelmassa. (Opintojohtosääntö 14 §.)

Toisaalta yliopistossa on myös tutkintoja, joiden rakenteeseen ei kuulu sivuaineita tai sivuaineet on opetussuunnitelmassa etukäteen määrätty.

Tietoa sivuaineopiskelusta on Kamussa. Mahdollisuuksia on runsaasti:

  • tiedekuntien tarjoamat sivuaineet
  • kansainvälistymisen opintokokonaisuus
  • verkostoylipistot
  • JOO-opinnot ja muu ristiinopiskelu

Jatkuva oppiminen

Jatkuva oppiminen

Itä-Suomen yliopisto tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, kuten avoimen yliopiston opinnot, avoimet MOOC-verkkokurssit (Massive Open Online Course), erikoistumiskoulutukset ja täydennyskoulutus. Tutkinnon suorittanut voi myös jatkuvan oppijan opinto-oikeudella maksutta täydentää opintojaan tutkinnon suorittamislukuvuoden ja tutkinnon suorittamista seuraavan kahden lukuvuoden ajan ilmoittautumalla opiskelijaksi (opintojohtosääntö 16§).

Lisätietoja jatkuvasta oppimisesta (avautuu uuteen välilehteen) on yliopiston verkkosivuilla.

Opetussuunnitelmat

Historia- ja maantieteiden laitos

Kauppatieteiden laitos

Oikeustieteiden laitos

Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos

Ilmoittautuminen ensimmäisen vuoden lakisääteisen poissaolon jälkeen

Tämä ohje koskee niitä alempaa ja/tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan hyväksyttyjä opiskelijoita, jotka ovat ilmoittautuneet ensimmäiseksi (tai useammaksi) vuodeksi lakisääteisellä syyllä poissaolevaksi yliopistoon ja aloittavat opiskelunsa vasta lakisääteisen poissaolon jälkeen esim. vuoden päästä siitä kun opiskeluoikeus on heille myönnetty.

Jos olet ollut ensimmäisen vuoden lakisääteisellä syyllä poissaoleva ase- tai siviilipalveluksen takia, tulee sinun palveluksen päätyttyä toimittaa Koulutuspalveluiden asiakaspalveluun kopio sotilaspassistasi tai palvelustodistuksestasi. Täältä löydät tietoa lakisääteisestä poissaolosta ja poissaolotodistuksista. Ohjeet todistuksen lähettämiseen turvasähköpostin kautta saat Koulutuspalveluiden asiakaspalvelusta (yhteystiedot tämän sivun alaosassa).

Perehdy uuden opiskelijan materiaaliin ja osallistu orientaatioon. Lisätietoa näistä löydät uuden opiskelijan sivustolta.

Lukuvuosi ja ilmoittautumisaika

Itä-Suomen yliopiston lukuvuosi alkaa 1. elokuuta ja päättyy 31. heinäkuuta. Yliopistolain mukaan opiskelijoiden on ilmoittauduttava jokaisena lukuvuonna läsnä- tai poissaolevaksi. Ilmoittaudu Oili-ilmoittautumispalvelussa ilmoittautumisaikana.

Ilmoittautumisaika lukuvuodelle 2025–2026 alkaa 1.6.2025 ja päättyy 15.9.2025.

Jos et ilmoittaudu ilmoittautumisaikana läsnä- tai poissaolevaksi, menetät opiskeluoikeutesi, ja sinun on myöhemmin haettava opiskeluoikeuden palauttamista, jos haluat jatkaa opintojasi.

Täältä löydät lisätietoa lukuvuosi-ilmoittautumisesta.

Ilmoittautuminen Oili-ilmoittautumispalvelussa

Ilmoittaudut yliopistoon sähköisesti Oili-ilmoittautumispalvelussa (avautuu uudessa välilehdessä). Läsnäolevaksi ilmoittautumisen yhteydessä maksat ylioppilaskunnan jäsenmaksun verkkopankkitunnuksilla.

Jos sinulla ei ole voimassaolevaa UEF-käyttäjätunnusta, aktivoi se ennen ilmoittautumista. Katso ohje UEF-käyttäjätunnuksen aktivoimiseen (avautuu uudessa välilehdessä). Tunnukset alkavat toimia noin tunnin päästä aktivoinnista.

Mikäli kohtaat ongelmia UEF-tunnusten aktivoinnissa tai tunnukset eivät toimi, otathan yhteyttä yliopiston Digipalveluihin (avautuu uudessa välilehdessä).

Jos ilmoittautuminen Oili-ilmoittautumispalvelussa ei onnistu, otathan yhteyttä Koulutuspalveluiden asiakaspalveluun (yhteystiedot tämän sivun alalaidassa).

Poissaolevaksi ilmoittautuminen

Yliopistoon voi ilmoittautua myös poissaolevaksi. Poissaolevaksi ilmoittautunut opiskelija ei maksa ylioppilaskunnan jäsenmaksua, ei osallistu opetukseen eikä suorita opintoja poissaololukuvuoden aikana. Myös poissaolevaksi ilmoittautuminen on tehtävä ilmoittautumisaikana joko Oili-ilmoittautumispalvelussa (avautuu uudessa välilehdessä) tai ottamalla yhteyttä Koulutuspalveluiden asiakaspalveluun (yhteystiedot alla). Täältä löydät tarkempaa tietoa poissaolevaksi ilmoittautumiseen liittyen.

Lisätietoa ilmoittautumisesta:

Tervetuloa aloittamaan yliopisto-opintosi!

Kaikille uusille opiskelijoille yhteisen orientaation ohjelma syksyllä 2025

Vapaaehtoiset ennakko-orientaatioinfot elokuussa

Uudet opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi yliopistoon ja opastetaan opintojen alkuun orientaatiopäivillä, jotka käynnistyvät 1.9.2025 alkaen. Jo elokuussa on kuitenkin mahdollista osallistua vapaaehtoisiin ennakko-orientaatioinfoihin, jotka järjestetään verkkovälitteisesti torstaina 7.8. klo 15-16 ja torstaina 14.8. klo 15-17. Ennakko-orientaatioinfoissa käsiteltäviä asioita käsitellään myös orientaation ohjelmassa 1.9. alkaen. Ohjelman tarkemman sisällön ja osallistumislinkit löydät alla olevasta aikataulusta (linkit päivitetään viimeistään vuorokautta ennen infoa).

Orientaatioviikon aikataulu

Orientaatiopäivien tervetulotilaisuudet, infot ja tietoiskut toteutetaan etäyhteydellä. Verkkotapaamisten osallistumislinkit löytyvät alla olevasta aikataulusta elokuun loppuun mennessä. Useat oppiaineet järjestävät orientaatiotilaisuuksiin yhteisosallistumisen kampuksien saleissa oppiaineittain/tuutoriryhmittäin. Tarkastathan oman oppiaineesi käytännön koulutuksesi SmartStart -oppaasta.

Uusien opiskelijoiden orientaatio jatkuu tiistaina 30.9.

Kaikille uusille opiskelijoille suunnattu orientaatio-ohjelma jatkuu tiistaina 30.9.2025 klo 10.15-12.15 olevalla sivuainetorilla ja klo 13-15.45 toteutettavilla hyvinvointiwebinaareilla. Sivuainetorit järjestetään kampuksilla ja hyvinvointiwebinaarit etänä. Tutustuthan päivän tarkempaan ohjelmaan alla olevasta aikataulusta. Hyvinvointiwebinaarien osallistumislinkit päivitetään aikatauluun syyskuun loppupuolella.

Tervetuloa Joensuuhun! Katso UEF-lähettiläiden tekemä video Joensuu kampuskaupunkina (6:27) (avautuu uuteen välilehteen).

Tervetuloa Kuopioon! Katso UEF-lähettiläiden tekemä video Kuopio kampuskaupunkina (4:11) (avautuu uuteen välilehteen).

Uuden opiskelijan orientaation osat

Orientaatio yliopisto-opiskeluun -opintojakso (ORI, laajuus 1 op, koodi 1131000) koostuu neljästä osasta:

  1. Välittömästi opiskelupaikan vastaanotettuasi, pääset tutustumaan Uuden opiskelijan verkkomateriaaliin Kamussa. Sivusto sisältää runsaasti hyödyllistä materiaalia, johon perehtyminen jo kesän aikana sujuvoittaa opintojesi käynnistymistä. Tutustu huolellisesti muun muassa opiskelijan muistilistaan. Tutustu myös oman oppiaineesi Smart Start –oppaaseen, mikäli sellainen on koulutuksellesi tarjolla. Osa maisterivaiheessa alkavista koulutuksista hoitaa uusien opiskelijoiden tiedotuksen muulla tavoin. Jos olet kandidaattivaiheessa aloittava, olet myös voinut saada Smart Start -oppaan jo oman oppiaineesi tervetulomateriaalin yhteydessä sähköpostitse. Erityisesti kandidaattivaiheessa opintojaan aloittaville Smart Start -opas toimii opintojakson oheislukemistona ja on siten tärkeä uuden opiskelijan työkalu.
  2. Uusille opiskelijoille on yliopiston sähköisten järjestelmien tutustumisen tueksi kehitetty Digistartti materiaali. Ilmoittaudu yliopistoon, ota käyttöösi yliopiston käyttäjätunnus ja tee Digistartin tehtävät jo ennen opintojen käynnistymistä kampuksilla. Digistarttiin pääset Kamun uuden opiskelijan verkkomateriaalin aloitussivulta. Suoritettuasi Digistartin tehtävät ja annettuasi palautteen, saat sähköpostiisi osaamismerkin. Osaamismerkillä voit osoittaa hallitsevasi opiskelusi käynnistymisen kannalta tarvittavat, välttämättömät opiskelijan sähköiset työkalut.
  3. Tammikuussa (kevätlukukaudella) aloittavat opiskelijat hyödyntävät yliopisto-opiskeluun orientoitumisessa KAMUn uuden opiskelijan sivustoa sekä Digistarttia ja ottavat opintojen alkaessa yhteyttä omaan oppiaineeseensa.
  4. Syksyllä 2025 järjestetään uusille opintonsa aloittaneille opiskelijoille oman oppiaineen, tiedekunnan sekä yliopiston yhteisiä tapahtumia ja tilaisuuksia. Aikataulut ja osallistumislinkit löydät sivun ylälaidassa. Orientaation hyvinvointiosio, hyvinvointiwebinaarit järjestetään verkossa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) hyvinvointiviikon yhteydessä.

Tervetulokirje

Kaikille uusille opiskelijoille lähetetään kesän aikana yhteinen Tervetuloa opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon -kirje sähköpostiin. Pääset tutustumaan tervetulokirjeeseen (linkki päivitetään heinäkuussa 2025 ja avautuu uuteen välilehteen) myös verkossa.

Yhteystiedot

Orientaatio yliopisto-opiskeluun -opintojakson suorittamisvaatimuksia ja suoritusmerkintöjä koskevat tiedustelut: oman oppiaineen yhteyshenkilö (esim. koulutusasiantuntija, amanuenssi, hops-ohjaaja tai oppiainetuutori). Oppiaineet/koulutusohjelmat vastaavat opintopisteen myöntämisestä. Opintojakson kuvauksen löydät Pepistä koodi 1131000 (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Orientaation koko yliopiston yhteisten tapahtumien järjestämistä koordinoi ja opintojakson vastuuhenkilö koko yliopiston opiskelijoille yhteisen ohjelman (suomi) osalta on koulutusasiantuntija Outi Hakulinen (outi.hakulinen@uef.fi) puh. 050 409 6342.

Muistilista uudelle opiskelijalle

Alla oleviin asioihin on hyvä perehtyä ja hoitaa ne kuntoon ennen kampukselle saapumista.

  1. Lue huolellisesti ilmoittautumisohje, vastaanota opiskelupaikkasi ja ilmoittaudu yliopistoon Oma opintopolku-palvelussa (avautuu uuteen välilehteen)  ja maksa samalla jäsenmaksu Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnalle (avautuu uuteen välilehteen).
  2. Etsi/hae itsellesi asunto ja muista tehdä muuttoilmoitus saatuasi asunnon. Voit tehdä muuttoilmoituksen kerralla sekä postille että Digi- ja väestövirastolle yhdellä sähköisellä ilmoituksella (linkki avautuu uuteen välilehteen). Digi- ja väestötietoviraston ohjeet (PDF-tiedosto avautuu uuteen välilehteen) muuttoilmoituksen tekemiseksi.
  3. Hae Kelan opintotukea (avautuu uuteen välilehteen) ja tarvittaessa opintotuen asumislisää (avautuu uuteen välilehteen).
  4. Tutustu uuden opiskelijan orientoivaan verkkomateriaaliin, jotta pääset opinnoissasi sujuvasti alkuun. Perehdy myös Kamun tietopankkiin (avautuu uuteen välilehteen), josta löydät hyödyllistä tietoa opiskeluusi liittyen.
  5. Aktivoi yliopiston käyttäjätunnus verkkopalveluihin (mahdollista syksyllä aloittavilla 1.8. alkaen ja keväällä aloittavilla 1.1. alkaen), mm. käyttäjätunnusasioissa sinua palvelee Digipalvelut (avautuu uuteen välilehteen).
  6. Tutustu Digistartti-perehdytykseen (avautuu 1.8.2025) ja tee kurssialueella olevat tehtävät. Suosittelemme painokkaasti, että käyt Digistartti-perehdytyksen läpi jo ennen varsinaisten opintojen alkamista. Tämä sujuvoittaa opintojesi aloittamista kampuksilla.
  7. Tutustu oman oppiaineesi Smart Start-oppaaseen, ja selvitä milloin, missä ja miten opintosi alkavat. Osa maisterivaiheessa alkavista koulutuksista hoitaa uusien opiskelijoiden tiedotuksen muulla tavoin. Jos olet kandidaattivaiheessa aloittava, olet myös voinut saada Smart Start -oppaan jo oman oppiaineesi tervetulomateriaalin yhteydessä. Erityisesti kandidaattivaiheessa opintojaan aloittaville Smart Start -opas toimii opintojakson oheislukemistona ja on siten tärkeä uuden opiskelijan työkalu.
  8. Katso myös rehtorin tervetulovideo (päivitetään kesällä 2025, 4:38, avautuu uuteen välilehteen). Saat videoon tekstityksen näkyville painamalla cc/subtitles- painiketta videon oikeasta alakulmasta.
  9. Tutustu oman tiedekuntasi opinto-oppaaseen (avautuu uuteen välilehteen), johon on koottu mm. opiskeluun ja opintoihin liittyvää yliopiston yhteistä tietoa ja ohjeistusta sekä tiedekuntien tarkennuksia yliopistotason ohjeisiin. Opinto-oppaat julkaistaan heinäkuun loppuun mennessä.
  10. Tutustu myös oman koulutuksesi tutkintorakenteeseen, opintojaksojen kuvauksiin ja järjestettävän opetuksen tietoihin Pepissä (avautuu uuteen välilehteen).
  11. Tarkasta Pepistä tutkinto-ohjelmasi opinto-oppaasta (avautuu uuteen välilehteen), sisältyykö ensimmäisen vuoden opintoihisi kielikeskuksen järjestämiä kieli- tai viestintäopintoja. Ilmoittaudu syksyn opintoihin heti lukukauden alussa 7.9.2025 mennessä. Toisessa periodissa alkavan opetuksen ilmoittautuminen päättyy 12.10.2025. Ilmoittautuminen kevään opetukseen alkaa 1.12.2025. Lisä- ja yhteystiedot löydät kielikeskuksen opintoyhteisöstä (avautuu uuteen välilehteen, vaatii kirjautumisen). Vertaistuutorit ja oppiaineen henkilökunta auttavat uusia opiskelijoita ensimmäisissä ilmoittautumisissa orientaatiopäivien aikana.
  12. Selvitä yliopiston opiskelijaviestinnän kanavat ja ylioppilaskunnan (avautuu uuteen välilehteen) opiskelijaviestintään käyttämät kanavat  ja seuraa niitä jatkossa aktiivisesti.
  13. Tutustu tuutorointikäytäntöihin ja perehdy mahdollisiin tuutoreiden toimittamiin materiaaleihin.
  14. Ota käyttöösi opiskelijakortti. Voit tarvittaessa saada virallisen opiskelutodistuksen paperisena ennen opiskelijakorttisi saapumista, tai ladata sen sähköisesti allekirjoitettuna Pepin Atomi-lisäosasta (katso ohje opiskelutodistuksesta).
  15. Kirjaudu Ylioppilaiden terveydenhuoltopalveluiden  YTHS:n verkkopalvelun (Self) käyttäjäksi (avautuu uuteen välilehteen), jotta voi hyödyntää terveyspalveluita.
  16. Mikäli liikunta- ja hyvinvointipalvelut kiinnostavat, voit rekisteröityä SYKETTÄ-korkeakoululiikunnan (avautuu uuteen välilehteen) palveluiden käyttäjäksi saatuasi yliopiston käyttäjätunnuksen.
  17. Lataa Tuudo-mobiilisovellus. Sovelluksen kohdasta ”Uudelle opiskelijalle” pääset tutustumaan tarkemmin yliopistomaailmaan.
  18. Rekisteröidy kirjaston asiakkaaksi Tuudossa. Pääset käyttämään kirjastoa saman tien ja saat käyttöösi digitaalisen kirjastokortin. Mikäli et halua ottaa käyttöösi Tuudoa, rekisteröidy kirjaston asiakkaaksi verkkolomakkeella ja saat käyttöösi perinteisen kirjastokortin. Lisätietoa on kirjaston nettisivuilla (avautuu uuteen välilehteen).
  19. Tutustu yliopistosanastoon Kamussa.

Osallistu uusien opiskelijoiden orientaatiopäivien ohjelmaan 1.9. alkaen. Myös elokuun puolella järjestetään uusille opiskelijoille vapaaehtoisia ennakko-orientaatioinfoja. Aikataulut ja osallistumislinkit löytyvät Kamusta.

Saavuttuasi kampukselle syyskuussa ehdit hyvin esimerkiksi:

Jos sinulla on kysyttävää, tarkemmat yhteystiedot löydät Opiskelijan tukikanavat-sivulta.

Uuden opiskelijan ilmoittautuminen

Tämä ohje koskee uusia opiskelijoita, jotka ovat saaneet opiskeluoikeuden joko opiskeluoikeuskokonaisuuteen alemman ja ylemmän korkeakolututkinnon (esim. kandiaatti+maisteri) suorittamiseen, pelkkään alempaan korkeakoulututkintoon (esim. farmaseutit ja varhaiskasvatuksen kandidaatit), pelkkään maisterin tutkintoon tai ylempään korkeakoulututkintoon (esim. proviisorit).

Opiskelupaikan vastaanottaminen

Ennen yliopistoon ilmoittautumista sinun on otettava opiskelupaikka vastaan. Ota paikka vastaan sähköisesti opintopolku.fi:n Oma opintopolku -palvelussa (avautuu uudessa välilehdessä).

Yliopistoon ilmoittautuminen

Yliopistoon ilmoittautuminen tehdään samassa paikassa, jossa olet ottanut paikan vastaan eli opintopolku.fi:n Oma opintopolku -palvelussa (avautuu uudessa välilehdessä) joko verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Voit tehdä ilmoittautumisen opiskelupaikan vastaanoton yhteydessä. Ilmoittautuminen on mahdollista 1.6.2025 alkaen. Ilmoittautuminen on tehtävä viimeistään 31.8.2025, jolloin ilmoittautumisaika päättyy. Syksyn haussa valittujen ilmoittautumisaika päättyy 15.1.2026. Erillishauissa päivämäärät voivat poiketa näistä. Tällöin päivämäärä on ilmoitettu hyväksymiskirjeessä.

Paikan vastaanoton jälkeen klikkaa linkkiä ’Siirry ilmoittautumaan’. Ohjaudut opintopolku.fi:n yhteydessä olevaan Oili-ilmoittautumispalveluun.

Oili-ilmoittautumispalvelun etusivulla näkyy koulutus, johon olet ilmoittautumassa. Ilmoittautumislomakkeelle pääset ’Ilmoittaudu’-painikkeesta.

Ilmoittaudu syys- ja kevätlukukaudelle joko läsnä- tai poissaolevaksi opiskelijaksi (syksyn haussa valitut ilmoittautuvat vain kevätlukukaudelle). Läsnäolevaksi ilmoittautuvan on maksettava Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan jäsenmaksu. Ylioppilaskunnan jäsenmaksun lisäksi voit maksaa vapaaehtoisia maksuja. Voit ilmoittautua poissaolevaksi vain siinä tapauksessa, että sinulla on yliopistolaissa määritelty lakisääteinen poissaolon syy. Lue lisää kappaleesta ’Poissaolevaksi ilmoittautuminen ensimmäisenä lukuvuotena’.

Siirto-opiskelijoita koskevat samat ensimmäisen vuoden poissaoloon liittyvät säännöt kuin uusia opiskelijoita. Ohjeet löydät kappaleesta ’Poissaolevaksi ilmoittautuminen ensimmäisenä lukuvuotena’.

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta ilmoittautua sähköisesti, ota yhteyttä Koulutuspalveluiden asiakaspalveluun (yhteystiedot sivun alalaidassa).

Muista myös aktivoida UEF-käyttäjätunnus ennen opintojen alkua.

Alta haitarivalikoista löydät lisää tietoa ilmoittautumiseen liittyvistä asioista.

Lisätietoja ja apua ongelmatilanteissa

Digistartti – sujuva alku yliopisto-opintoihin

Digistartti vuoden 2024-2025 opiskelijoille (linkki avautuu uudessa välilehdessä)

Siirry Digistarttiin (1.8.2025 alkaen) tästä (linkki avautuu uudessa välilehdessä).

Digistartti on Itä-Suomen yliopiston verkkoperehdytys, jonka tavoitteena on tutustuttaa sinut yliopiston digitaalisiin opiskeluympäristöihin ja työkaluihin jo ennen opintojesi alkua. Sen suorittaminen helpottaa opintojen käynnistymistä ja antaa varmuutta digitaalisten järjestelmien käyttöön.

Perehdytys löytyy eLearn Moodle-oppimisympäristöstä, johon kirjaudutaan UEF-tunnuksilla Haka-kirjautumisen kautta 1.8.2025 alkaen. Digistartin suorittaminen edellyttää, että olet ilmoittautunut opiskelijaksi ja aktivoinut UEF-käyttäjätunnuksesi.

Digistartin aluksi valitse, suoritatko Digistarttia tutkinto-opiskelijana vai avoimen yliopiston opiskelijana.

Suosittelemme käyttämään Mozilla Firefox -selainta, mutta myös Google Chrome toimii hyvin. Parhaan käyttökokemuksen saat suorittamalla Digistartin tietokoneella.

Perustutkinto-opiskelijoille Digistartti on osa 1131000 Orientaatio yliopisto-opiskeluun (1 op) -opintojaksoa, ja se tulisi suorittaa viimeistään kahden viikon kuluessa opintojen alkamisesta. Lisäksi tulisi osallistua orientaatioviikon infotilaisuuksiin. Avoimen yliopiston opiskelijoille Digistartin suorittamista suositetaan ennen opintojen alkua.

Intoa ja iloa opiskeluun!

Oppiaine- ja koulutuskohtaiset Smart Start-oppaat

Smart Start -oppaat syksyllä 2025 aloittaville opiskelijoille (Oppaat päivitetään sivulle viimeistään 17.6.2025)

B

E

F

H

J

K

L

M

O

P

R

S

T

V

Y